Kasvattitytön tarina (1999)

Jane Austenin kirjaan perustuva filmatisointi Fanny Pricesta (Frances O'Connor), joka otetaan köyhästä perheestään kasvattilapseksi rikkaan tädin luo. Lopulta Fanny rakastuu serkkuunsa Edmundiin (Jonny Lee Miller).

Vika on ehkä tarinassa tai sitten vain näyttelijävalinnoissa. Oon nähnyt Kasvattitytön tarinasta kaksi versiota, eikä sykähdytä. (Toisessa Billie Piper ja Blake Ritson.) Tähän versioon on otettu myös oudon komediallisia elementtejä.

Fanny on munaton ja Edmund vielä munattomampi. Vaikka Holmes NYC:n myötä oon oppinut pitämään Jonny Lee Milleristä, ei hänestä ole romanttisiin miespääosarooleihin. (Siitä huolimatta hän oli kertaalleen Edmundin lisäksi myös Mr Knightley.)

Embeth Davidtz on todella kaunis. Lindsay Duncan tekee hienosti kaksoisroolin. Alessandro Nivola on juuri sopivan ällöttävä vaaleissa kiharoissaan. James Purefoy on ihana. Hugh Bonneville on yksi leffan valopilkuista höpsössä roolissaan.

**
Kasvattitytön tarina (Mansfield Park, 1999)
Ohjaus: Patricia Rozema.
Pääosissa: Frances O'Connor, Jonny Lee Miller, Embeth Davidtz, Alessandro Nivola, Lindsay Duncan, James Purefoy, Hugh Bonneville, Victoria Hamilton, Justine Waddell, Sophia Myles.

Outlander: matkantekijä, 1. kausi (2014-15)

Outlander on Diana Gabaldonin kirjasarjaan perustuva tv-sarja, jonka ensimmäinen kausi sai hiljattain päätöksensä Yle TV1:llä. (Sarjan ensimmäinen kirja - alkuperäisnimeltään Outlander - on julkaistu suomeksi nimellä Muukalainen.)

Claire (Caitriona Balfe) viettää onnellista elämää miehensä Frankin (Tobias Menzies) kanssa, sodan jälkeisellä 1940-luvulla. Jonkin sortin taikuuden avulla Claire siirtyy vahingossa 1700-luvun Skotlantiin, eikä pääse takaisin omaan aikaansa. Claire joutuu ottamaan paikkansa uudessa elämässään ja järjestetyn avioliiton kautta päätyy Jamien (Sam Heughan) vaimoksi. Hiljalleen Claire ja Jamie rakastuvat.
   Englantilaisten silmissä Jamie on kuitenkin skottikapinallinen. Jamien perässä on erityisesti kapteeni Jonathan "Black Jack" Randall (tässäkin roolissa Tobias Menzies), joka on Clairen ensimmäisen miehen esi-isä ja muistuttaa hämmentävästi Frankia. Randall on kuitenkin vaarallinen sadisti, joka ottaa Jamien silmätikukseen.

Katsoin Outlanderia tosiaan sillä perinteisellä tyylillä; telkkarista yksi jakso viikossa. Tällaista katsomistapaa harrastan nykyisin aika vähän. Tätä aloin katsomaan, koska sarja perustuu Gabaldonin kirjoihin.

Kirjat ovat todella suosittuja. Ne luokitellaan ehkä historiallisiin tai romanttisiin romaaneihin, vaikka kirjoissa on siis myös fantasiaelementtejä. Oon joskus vuosia sitten aloittanut ekan kirjan lukemisen. Kirjoja on nykyisin jo ties miten monta ja jokainen niistä on aikamoinen tiiliskivi.

Minä jätin aikoinaan sen ensimmäisenkin kirjan kesken. Kirjassa tarinan alku esitetään samassa järjestyksessä kuin tv-sarjassakin. Ensin Claire viettää aikaansa Frankin kanssa ja pariskunta vaikuttaa onnelliselta. Heillä on asiat hyvin. Sitten, sinkouduttuaan toiseen aikaan, Claire tuntuu viehättyvän Jamiesta kovin nopeasti, vaikka on tietysti edelleen naimissa Frankin kanssa. Lukijalle/katsojalle annetaan siis ensin mahdollisuus tutustua Frankiin ja heidän onnelliseen avioliittoonsa, mutta sitten Claire lähteekin toisen miehen matkaan. Johtuu ehkä siitä, että oon itse niin yksiavioinen, mutta tämä vitutti mua kirjaa lukiessa niin paljon, että jätin koko kirjan kesken. Varsinkin, kun Claire jättää aikuisen miehen jonkun itseään nuoremman pojanklopin takia, hei haloo! Kuten huomaatte, en osannut samaistua.
 
Tv-sarjassa asiaa pahentaa entisestään näyttelijävalinnat. Sam Heughan on tietysti erittäin katseenkestävä kaveri ja esiintyykin kauden aikana vähissä vaatteissa kerran jos toisenkin. Mutta kun verrataan näyttelijäntaitoja ja karismaa, jää Sam Heughan todella pahasti Tobias Menziesin varjoon.

Menzies tekee mielenkiintoisen kaksoisroolin esittäessään siis myös Black Jack Randallia ja on huikean hyvä roolissaan. Olin jo etukäteen kuullut missä määrin sekopääksi Randall heittäytyy kauden lopussa ja se lisäsi pelkoa hahmoa kohtaan entisestään. Kun kauden keskivaiheilla Claire jää Randallin kanssa rupattelemaan, niin mä kiljuin kotisohvalla että "Juokse nainen! Älä nyt jää sen kanssa kahdestaan!".

Sarjan pääosakolmikko on todella joutunut koville sarjaa kuvatessaan. Pakko nostaa hattua etenkin Heughanille ja Menziesille siitä, miten sairaita juttuja joutuivat kauden lopulla tekemään. Tobias Menzies sanoi jossain haastattelussa, ettei ollut lukenut kirjaa ennen kuin lupautui rooliin, eikä olisi välttämättä suostunut jos olisi tiennyt mitä oli tulossa. Myös Caitriona Balfe hoitaa tonttinsa hienosti. Kaikki kolme ovat taitavia näyttelijöitä.

Sivurooleista mainittakoon vakuuttavasti 1700-luvun skottiäijiksi maskeeratut Graham McTavish, Duncan Lacroix, Grant O'Rourke ja Stephen Walters. Ovat hienon näköinen joukko. McTavish on rooliasussaan kuin kotonaan, katsokaa nyt:

Ihailtava yksityiskohta oli myös se, ettei McTavishia oltu komean ulkomuotonsa perusteella castattu klaanin päälliköksi, vaan siinä roolissa nähtiin McTavishia huomattavasti pienikokoisempi Gary Lewis. Brilliant!

Tv-sarjassa on tietysti otettu jonkin verran omia vapauksia ja yhden jakson verran seurataan sitä miten Frank etsii kadonnutta vaimoaan. Mielestäni sen jälkeen kausi vähän lässähti, kun Tobias Menziesiä ei näkynyt. Onneksi sitten mukaan tarinaan tulivat Jamien sisko Jenny miehensä kanssa. Jennyä esittävä Laura Donnelly pelasti karismallaan paljon. Upea näyttelijä! Kauden lopulla nähdään porukassa myös Douglas Henshall.

Mulla on ollut koko ekan kauden ajan tosi ristiriitainen fiilis tästä sarjasta. 

   Toisaalta siinä on paljon kiinnostavia elementtejä; historiaa, fantasiaa, romantiikkaa, seikkailua. Sarja on laadukas ja tosi hyvin tehty, mahtava oppitunti historiasta ja skotlantilaisesta kulttuurista. Olen oppinut sarjaa katsoessani paljon. Ja sarja on kuvattu tietysti Skotlannin upeissa maisemissa. Lisäksi sarja on cinematografisesti todella hieno, mikä nähdään jo upeassa alkutunnarissa.

   Kuitenkaan en olisi välttämättä katsonut kautta loppuun asti ilman Tobias Menziesin loistavaa roolisuoritusta. Claire on välillä hahmona ärsyttävä. Sam Heughan ei vetoa muhun romanttisena miespääosana yhtään. Kuten siis ei myöskään Jamien hahmo. Välillä meno oli niin tylsää tai ennalta-arvattavaa, että katsoin muutaman jakson vähän toisella silmällä tai pikakelauksella. (Jossain vaiheessa mietin miten mielenkiintoinen juonenkäänne olisi ollut, jos Frank olisi myös heitetty 1700-luvulle!)

Oon katsonut jonkin verran tekijöiden haastatteluja. Oon oppinut että Ronald D. Moore ja Diana Gabaldon ovat molemmat fiksuja ja karismaattisia ihmisiä. Gabaldonilla ja kirjasarjallaan on valtaisa fanikunta. 

   Balfe, Heughan ja Menzies ovat yhdessä todella hauskoja. Ensimmäistä kertaa jotain sarjaa katsoessa mulle kävi niin, että on ollut melkein mielenkiintoisempaa katsoa millaisia näyttelijät ovat keskenään oikeasti, kuin katsoa kyseistä tv-sarjaa. Auts. 

Ekan jakson jälkeisiä fiiliksiä pohdiskelinkin jo aiemmin toisessa blogissani. Ja tässä vielä kerran ne upeat mainosjulisteet (klikkaamalla isommaksi):

***
Outlander: matkantekijä, 1. kausi (2014-15)
Creator: Ronald D. Moore.
Pääosissa: Caitriona Balfe, Sam Heughan, Tobias Menzies, Graham McTavish, Duncan Lacroix, Grant O'Rourke, Stephen Walters, Lotte Verbeek, Gary Lewis, Laura Donnelly, Steven Cree, Douglas Henshall.

Hornankattila (1997)

Steve: "Stanley Matthews was playing First Division football when he was fifty."
Paul: "I'll bet you any money you like you're not playing First Division football when you're fifty."
Steve: "Well, no. It's the smoking."
Paul: "It's not the smoking, Steve. It's the crapness."


Uusi opettaja Sarah (Ruth Gemmell) rakastuu työkaveriinsa Pauliin (Colin Firth), joka on supersuosittu oppilaiden ja näiden vanhempien keskuudessa. Ongelmana on vain se, että Paul rakastaa Arsenalia enemmän kuin mitään muuta.

Leffa perustuu Nick Hornbyn samannimiseen kirjaan. (Olen sitä joskus lukenutkin, sillä Hornbyn tyyli on mahtavaa, vaikken ole pätkääkään kiinnostunut jalkapallosta.) Elokuva on mielenkiintoinen kurkistus fanittamiseen ja tarjoaa Hornbyn tyyliin hauskaa dialogia. Mark Strong on loistava sivuroolissaan Paulin parhaana kaverina. Elokuvana tämä ei ole kuitenkaan mitään sellaista, mikä nostaisi sen keskiverto romcomien yläpuolelle.

Mielenkiintoinen fakta #1: Kirjailija Nick Hornby tekee cameoroolin vastustajajoukkueen valmentajana.

Mielenkiintoinen fakta #2: Mark Strong on oikeastikin Arsenal-fani. Castingeissa hän joutui hetken vakuuttelemaan Hornbya asiasta, sillä tietysti kaikki rooliin pyrkivät väittivät samaa.

Mielenkiintoinen fakta #3: Tämä on ensimmäinen elokuva, jossa Colin Firth ja Mark Strong näyttelevät yhdessä. Sen jälkeen niitä on ollut ainakin Pappi lukkari talonpoika vakooja, Before I Go to Sleep, sekä Kingsman: Salainen palvelu.

***
Hornankattila (Fiver Pitch, 1997)
Ohjaus: David Evans.
Pääosissa: Colin Firth, Ruth Gemmell, Mark Strong.

Poika (2002)

Hugh Grantin tähdittämä Poika oli todella iloinen yllätys. Jostain syystä oon päässyt näin pitkälle leffaa näkemättä. Nyt on sekin hoidettu. Hugh Grant on aina ihan ookoo, mutta pidän kovasti Toni Collettesta. Hän oli hyvä nytkin. Myöskin Rachel Weisz on ihana kuten aina. Sivuroolissa nähdään muuten nuori Natalie Tena, joka sittemmin oli Harry Potter -elokuvien Nymfadora Tonks. Niin ja the poikaa esittää tosiaan Nicholas Hoult, joka on nykyisin jo iso mies ja esiintynyt mm. leffoissa A Single Man ja X-Men: First Class. Leffa perustuu Nick Hornbyn kirjaan.

*****
Poika (About a Boy, 2002)
Ohjaus: Chris ja Paul Weitz. 
Pääosissa: Hugh Grant, Nicholas Hoult, Toni Collette, Rachel Weisz.

(Julkaistu alun perin 9.10.2013 toisessa blogissani. Sittemmin oon lukenut alkuperäiskirjankin ja sekin on aivan loistava!)

Nälkäpeli: Vihan liekit (2013)

Kävin leffateatterissa kyyläämässä millainen on uusi Nälkäpeli. Oon lukenut nämä kirjat aikoinaan ja tätä kakkososaa muistan ahmineeni lentokoneessa. (Oli muuten sen verran koukuttava kirja, että koneessa tarjolla ollut elokuva jäi katsomatta.) Leffaversio on oikein pätevä. Kakkonen on parempi kuin edeltäjänsä. Kapina puhkeaa ja minä kannoin matkijanärhi-pinssiäni ylpeänä. Ja liikutuin penkissäni.

Täytyy sanoa että näyttelijät onnistuvat hyvin kautta linjan. Peetakin on hyvä tyyppi, vaikka en tykkää Josh Hutchersonista. Liam Hemsworth on tietysti ihanampi. Tässä jopa Woody Harrelson on symppis. Donald Sutherland ei ehkä ole tarpeeksi kauhistuttava pahis. Jena Malone oli iloinen yllätys sivuroolissaan, jonka hoiti hienosti. Erityispisteet Elizabeth Banksille ja Stanley Tuccille ihanan yliampuvista hahmoista.

****
Nälkäpeli: Vihan liekit (The Hunger Games: Catching Fire, 2013)
Ohjaus: Francis Lawrence. 
Pääosissa: Jennifer Lawrence, Liam Hemsworth, Josh Hutcherson, Woody Harrelson, Elizabeth Banks, Donald Sutherland, Lenny Kravitz, Stanley Tucci, Jena Malone.

(Julkaistu alun perin 5.1.2014 toisessa blogissani.)

Komisario Palmun erehdys (1960)

"Ja kännissä ku nokikanat!"

Tämä on yksi parhaista vanhojen kotimaisten elokuvien joukossa. Se on täynnä loistavia repliikkejä ja erinomaisesti valittuja näyttelijöitä. Pentti Siimes on hauska humalaisena Aimo Rykämönä, Jussi Jurkka on loistava kammottavana Bruno Rygseckinä. Aivan legendaarinen elokuva. Mika Waltarin alkuperäisen kirjan olen lukenut pari kertaa.

*****
Komisario Palmun erehdys (1960)
Ohjaus: Matti Kassila. 
Pääosissa: Joel Rinne, Matti Ranin, Leo Jokela, Jussi Jurkka, Elina Pohjanpää, Elina Salo, Pentti Siimes, Saara Ranin, Matti Oravisto, Aino Mantsas.

(Julkaistu alun perin 16.1.2014 toisessa blogissani.)

Twilight - aamunkoi, osa 1 (2011)

Twilight-leffasarjasta on tullut kaveriporukkamme viihdettä. Näille nauretaan yhdessä. Enpä olisi yksin kestänyt tätäkään katsoa. Alkupuolelta elokuva oli todella tylsä. Olisi saattanut jopa jäädä kesken ellei olisi ollut leffaseuraa. Vellottiin ihmissuhdeasioissa ja pakollisen seksikohtauksen jälkeen pihdattiin. Olinkin jo unohtanut miten vaikeaa näiden hahmojen elämä on... Loppupuolella alkoi jo tapahtuakin.

Elokuva oli yllättävän raaka, paljon pahempi kuin mitä muistelen aiempien osien olleen. Pisteet Kristen Stewartille siitä miten hurjasti on laihduttanut itseään tätä leffaa varten.
   Jälleen tällainen alkuperäiskirjaa lukematon katsoja putosi kärryiltä. Taylor Lautnerin esittämä Jacob alkoi tuntua täysin turhalta hahmolta, kuten monet muutkin sivuhahmot, jotka oli ängetty mukaan. Leffasarjan viimeinen osa tulee teattereihin muistaakseni marraskuussa.

*
Twilight - aamunkoi, osa 1 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1, 2011)
Ohjaus: Bill Condon.
Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Ashley Greene, Peter Facinelli, Billy Burke.


---
Muita sarjasta arvosteltuja:
Twilight - uusikuu (2009)
Twilight - epäilys (2010)

Forrest Gump (1994)

Luin hiljattain Winston Groomin alkuperäisen kirjan. Kirja oli aika rönsyilevä ja monia kohtia olikin elokuvassa yksinkertaistettu hyvin. Robert Zemeckisin ohjaama elokuva on tavoittanut hienosti kirjan tunnelman. Elokuva oli ehkä hieman liian pitkä sen hetkiseen mielentilaani. Olenpahan vihdoin nähnyt tämänkin, vaikkei kyseessä mikään mullistava elokuvaelämys ollutkaan. Tom Hanks ja Robin Wright tekevät molemmat hienon roolisuorituksen. Gary Sinisen hahmo oli mielenkiintoinen.

***
Forrest Gump (1994)
Ohjaus: Robert Zemeckis
Pääosissa: Tom Hanks, Robin Wright, Gary Sinise, Sally Field.

Winston Groom: Forrest Gump - kunnian mies

Forrest Gump on idiootti, jolle sattuu ja tapahtuu. Pidin Groomin kerrontatyylistä, jossa ei paljon turhia selitelty. Tosin sen johdosta joka lauseessa tapahtui paljon. Eli vaikka kirja ei ollut paksu eikä teksti vaikeaa, lukeminen oli melko hidasta. Toinen toistaan seuraavat juonenkäänteet tuntuivat välillä vähän päättömiltä. Mutta kirja oli hauska ja tarina sympaattinen. Ymmärrän hyvin miksi tästä on haluttu tehdä elokuva. Tykkäsin.

"Yhtäkkiä kaikki minun jutut rupesi muuttumaan - ihan niin kuin elämä olisi vasta alkanut, ja minä olin maailman onnellisin kaveri."

Eat Pray Love - omaa tietä etsimässä (2010)

Julia Roberts on hurmaava. Iso osa tämänkin elokuvan viehätysvoimasta perustui juuri siihen. Pidin leffasta sitä katsoessani, mutta mitä enemmän olen ajatellut sitä jälkeenpäin, sitä enemmän se ärsyttää. Roberts on kirjailija Liz Gilbert, joka ei tykännyt elämästään, jätti miehensä ja lähti vuodeksi maailmalle etsimään itseään. Italiaan, Intiaan ja Balille.

Brighton Rock (2010)

Graham Greenen kirjaan perustuvan elokuvan keskiössä on pikkurikollinen Pinkey (Sam Riley). Pinkeyn surmatessa toisen jengiläisen, tarjoilijatyttö Rose (Andrea Riseborough) on kohtalokas todistaja. Pinkey alkaa liehitellä Rosea, jotta tämä ei kertoisi tietojaan poliisille. Helen Mirren on Ida, Rosen esimies, joka yrittää estää tyttöä sotkeutumasta Pinkeyn kaltaiseen mieheen.

Pinkey ja Rose ovat mielenkiintoisia hahmoja; kaksi sekopäätä löysi toisensa. Aluksi annetaan ymmärtää, että Pinkey alkoi oikeasti välittää Rosesta. Suunnilleen elokuvan puolessavälissä totuus valkenee - kaikille muille paitsi Roselle. Sinisilmäinen tyttö on täysin Pinkeyn hyväksikäytettävissä. Rosea olisi tehnyt mieli ravistella, "herää pahvi!", niin kuin Ida yrittääkin parhaansa mukaan. Toisaalta Rosen omistautuminen miehelle oli koskettavaa. Että siinäkin vaiheessa kun miehen teot ovat selvinneet, Rose on valmis puolustamaan miestään.

Sam Riley on hyvä roolissaan, sopivan vastenmielinen. Hänestä tuli häiritsevässä määrin mieleen nuori Jussi Jurkka. Andrea Riseborough on aivan mahtava Rose. Täydellisen ärsyttävä. Roolisuorituksensa pelastaa elokuvassa paljon. Helen Mirrenin hahmo änkeää leffan edetessä sivuhahmosta tapahtumien keskipisteeseen. Hienoa näyttelijää toki seurasi mielellään. "Bongaa tuttu brittinäyttelijä" -pelissä ilahduin RocknRollasta tuttujen Geoff Bellin ja Nonso Anozien näkemisestä.

Elokuvaan luotu 60-luvun ajankuva oli suorastaan herkullista katsottavaa kaikkine yksityiskohtineen. Esimerkiksi se, että Kiten (Geoff Bell) vanhan takin reunassa oli ongenkoukkuja. Tarpeisto oli myös onnistunut löytämään vanhat pelikortit, jotka saivat ansaitsemansa zoomauksen.

Leffa oli kaikin puolin hyvin tehty, mutta ei ihan mun juttuni. Elokuvan ensi-ilta on tulevana perjantaina ja sitä ennen voi katsoa trailerin täältä.

***
Brighton Rock (2010)
Ohjaus: Rowan Joffe
Pääosissa: Sam Riley, Andrea Riseborough, Helen Mirren, John Hurt.

Twilight - epäilys (2010)

Twilight - epäilys (Eclipse) on kolmas sarjan elokuva. Kirjoja on neljä eikä tietääkseni enempää ole tulossakaan. (Korjatkaa jos olen väärässä.) Neljännestä kirjasta tehdään kuulemma kaksi elokuvaa.

Epäilys on todellinen väliosa. Siinä ei tapahdu mitään erikoista, eikä tarina mielestäni etene minnekään. Tosin kirjaa lukematta olen jo auttamattomasti pudonnut kärryiltä. Elokuvassa käytetään aikaa erinäisiin lemmentunnustuksiin sen sijaan, että katsojalle valotettaisiin mistä hitosta tässä kaikessa on kyse. Siitä huolimatta, että Bella on koko ajan hengenvaarassa, pääkolmikko keskittyy pääasiassa vatvomaan rakkaushuoliaan.

Carrie (1976)

Carrie on alun perin Stephen Kingin kirja. Tämän kirjan pokkarioikeuksien myynnin myötä Kingistä tuli täyspäiväinen kirjailija ja hän pystyi muuttamaan perheensä pois asuntovaunusta. Ei siitä sen enempää, mutta kirjallisen uran alkutaipaleella ollaan.

Narnian tarinat: Kaspianin matka maailman ääriin (2010)

Kolmas Narnia-elokuva on selvästi edeltäjiään heikompi. Lucy ja Edmund (Georgie Henley ja Skandar Keynes) päätyvät jälleen Narniaan, tällä kertaa ärsyttävä serkkunsa Eustace (Will Poulter) mukanaan. He törmäävät Kaspianiin (Ben Barnes) josta on viime reissun jälkeen tullut kuningas. Sitten mennään laivalla paikasta toiseen ja Eustace muuttuu vahingossa lohikäärmeeksi. Seurue tosiaan tulee aina uudestaan ja uudestaan vieraaseen paikkaan, päänelikko nousee maihin ja lopulta paikassa ei olekaan mitään pelättävää. Ihan kuin olisi seurannut Afrikan tähtiä -lautapelin leffaversiota. Että löytyykö tämän napin alta rosvo vai jalokivi.

Sherlock Holmes (2009)

Kun ensimmäisen kerran kuulin, ketkä esittävät Sherlock Holmesia ja tohtori Watsonia (Robert Downey Jr. ja Jude Law) olin skeptinen. Muutenkin elokuvan tekeminen maailmankulusta salapoliisista on riskialtista puuhaa, sillä kaikilla on hyvin selkeä mielikuva Holmesista. Kiitos monien aiempien filmatisointien. Mutta ohjaaja Guy Ritchie on luonut jälleen jotain aivan omanlaistaan.

Elokuvassa pääpahis on Lord Blackwood (Mark Strong), eikä arkkivihollinen Moriarty heilu kuin varjona taustalla. Olen siinä käsityksessä, että Blackwood on elokuvantekijöiden keksintöä, mutta voin olla väärässä. Sen sijaan Rachel McAdamsin esittämä Irene Adler oli tosiaan yhdessä Arthur Conan Doylen tarinassa. Siinä Adlerin ja Holmesin suhdetta vain vähän raapaistiin, mutta elokuvassa nainen esiintyy Holmesin suurena rakkautena. Näiden tyyppien lisäksi menoa mutkistaa Mary Morstan (Kelly Reilly), tohtori Watsonin morsian. Watson on tosiaan menossa naimisiin ja muuttamassa pois kaverusten poikamiesboksista, sekä Holmesin että taloudenhoitajan harmiksi.

Guy Ritchien elokuva on upea. Upea! Olen nähnyt sen jo neljä kertaa sen jälkeen, kun se tammikuussa sai ensi-iltansa. Se on hauska ja jännittävä, soundtrack on ihan mieletön, näyttelijät mahtavia, dialogi onnistunutta ja visuaalisesti kaikki osuu ihan nappiin. Alkua hehkutinkin jo täällä aiemmin.

Robert Downey Jr. sopii Sherlock Holmesin kenkiin kuin nenä päähän. Omituinen Holmes on aivan mahtava. Pidän myös kovasti Watsonista sellaisena mitä Jude Law on hänestä tehnyt. Rachel McAdamsista en ole aiemmin tykännyt, mutta tässä hänkään ei ollut ärsyttävä. Kelly Reilly on ihana näyttelijä ja ilahduin hänet nähdessäni. Sopi rooliinsa hyvin.

Ja Mark. Hän on tietysti aivan täydellinen Lord Blackwood. Siitäkin huolimatta, että hahmonsa jää lopulta Holmesille kakkoseksi. Markin komeasta äänestä on myös ilokseni otettu kaikki irti tässä leffassa. Tämä on tosiaan jo Markin kolmas elokuva Ritchien ohjauksessa.

Yksi hienoimpia kohtauksia on loppupuolella oleva räjähdys satamassa.

Vaikka en Revolverista erityisesti pitänytkään, on Guy Ritchie yksi lempiohjaajistani, sillä tämä ja RocknRolla ovat vaan niiiin nerokkaita elokuvia molemmat.

Katsokaa nyt näitä upeita mainoksia:

*****
Sherlock Holmes (2009)
Ohjaus: Guy Ritchie
Pääosissa: Robert Downey Jr., Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong, Kelly Reilly, Eddie Marsan.

Harry Potter ja kuoleman varjelukset, osa 1 (2010)

Harry Potter -elokuva on aina mukava tapaus. Olen tutustunut hahmoihin ensimmäisen kerran vähintään kymmenen vuotta sitten, joten he tuntuvat todella tutuilta. Siksi J.K. Rowlingin luomaan maailman on kiva palata.  Elokuvien budjetti on kohdallaan. Tehosteet ovat hienoja ja lavastus-puvustus-tarpeisto -akselilla on kaikki yksityiskohdat mielenkiintoisia ja tarkkaan mietittyjä. Edellinenkään leffa ei ollut mikään lastenelokuva - tämä uusin vielä vähemmän. (Ahdisti ihan hirveästi kohtaus, jossa Harry ui jään alla...)

Seitsemäs osa on kirjanakin mielestäni tylsin, eikä siitä siis jännittävää elokuvaa pysty tekemään millään. Se on yhtä helvetin telttaretkeä. Dumblerdore ei ole enää neuvomassa, joten henkilöt harhailevat Harry päähänpistojen perusteella ympäriinsä. Tekijät ovat kyllä hienosti yksinkertaistaneet tarinaa.

Harry Potter ja puoliverinen prinssi (2009)

Ennen uusimman Potter-elokuvan näkemistä piti vielä muistinvirkistykseksi katsoa edellinen. Puoliverinen prinssi on kirjanakin kaikin puolin väliosa. Varsinaisen Prinssin tarina ei ole kokonaisuuden kannalta mikään erityisen oleellinen ja pääasiassa keskitytäänkin muiden taustojen selvittelyyn. Uutena hahmona mukaan tulee Horatius Kuhnusarvio (Jim Broadbent), jonka tärkeyttä pitää katsojalle vääntää vähän rautalangasta. Enkä ole ihan varma siitä miten hyvin siinä onnistutaan. Sarjan loppupuolella juonen langanpätkiä kursitaan kasaan muutenkin vähän epätoivoisesti. Kuudennen osan on tarkoitus lähinnä viedä kohti loppua.

Oliver Twist (2005)

Roman Polanskin ohjaama versio orpopoika Oliver Twistin tarinasta on tylsä. Hienosti tehty, mutta tylsä. Mark Strong on pienessä sivuroolissa. Enkä yhtään ihmettele, että Coenin veljesten oli vaikea uskoa kyseessä olevan sama kaveri, joka esitti Syrianassa Mussawia. On nimittäin todella erilaiset roolit. Markia - ja myös Ben Kingsley'a - on vaikea tunnistaa roolistaan. Yksikään hahmo ei kosketa, eikä lapsinäyttelijät vakuuta. Mutta tulipahan nähtyä.

**
Oliver Twist (2005)
Ohjaus: Roman Polanski
Pääosissa: Barney Clark, Harry Eden, Ben Kingsley, Mark Strong.

John Grogan: Marley ja minä

Alkuperäinen nimi: Marley and Me.

Marley-koiran tarinan tuntevat jo varmaan kaikki. Se oli toimittaja John Groganin ja hänen perheensä koira, aina siihen asti kunnes kuoli 13-vuotiaana. Grogan kirjoitti koirastaan kirjan, josta myöhemmin tehtiin paljon julkisuutta saanut Hollywood-elokuva. Katsoin elokuvan joskus silloin, kun se tuli dvd:lle. Leffa oli osastoa "ihan jees", eikä tehnyt sen suurempaa vaikutusta.

Sen sijaan John Groganin alkuperäinen kirja on aivan mahtava! Se on viihdyttävä, mukaansatempaava, koskettava, sekä alusta loppuun hauska. Luin jopa miehelleni parhaita paloja ääneen ja naurettiin yhdessä. Välillä siis nauroin ääneen ja välillä itkin vuolaasti kirjan parissa. Siitäkin huolimatta, että en ole varsinaisesti eläinrakas ihminen.

Pitkästä aikaa kirja, josta tiesin heti ensimetreiltä, että sen parissa viihtyy todella hyvin. Tylsiä hetkiä ei juuri ollut ja se oli tarinaa alusta loppuun. Kerrankin sellainen kirja, jonka haluan ehdottomasti lukea joskus vielä uudestaan. Hieno kunnianosoitus hienolle koiralle.

Tämän postauksen kuvavalinnasta vielä: En erityisemmin pidä niistä kirjajulkaisuista, joissa on leffan kansikuva. Mutta sellaisen painoksen minä luin, joten sellaisen kuvankin laitoin tähän.

Takakansiteksti:
"John ja Jenny olivat nuoria ja rakastuneita. Heillä oli hyvä työ, viehättävä talo eikä huolta huomisesta. Sitten he kantoivat kotiinsa Marleyn, iloisen keltakarvaisen koiranpennun. Heidän elämänsä ei koskaan palannut ennalleen.
   Marleysta kasvoi massiivinen labradorinnoutaja, höyryjyrä, joka murtautui ulos ovista, häkistä ja ikkunoista, kuolasi vieraiden vaatteille, söi seinät, vauvanvaipat ja palkkasekit ja sai potkut koirakoulusta.
   Mutta Marleyn sydän oli kultaa. Se viis veisasi etiketeistä tai fyysisistä esteistä, mutta yhtä rajattomia olivat sen rakkaus ja uskollisuus. Siitä tuli lasten lahjomaton vartija ja pulkkamäen mestari. Kun perhe oli hermoromahduksen partaalla, Marley pysyi läsnä. Loppujen lopuksi Marleyn suurin vika oli, ettei sen elämä kestänyt ikuisesti."

Ernest Gordon: Kwai-joen ihme

Alkuperäinen nimi: Miracle on the River Kwai.

Luin tämän kirjan, koska katsoin vähän aikaa sitten tähän perustuvan elokuvan Kuoleman rautatie (To End All Wars, 2011). Kirjoittaja Ernest Gordon joutui 24-vuotiaana japanilaisten vankileirille toisen maailmansodan aikana. Hänestä tuli yksi niistä vangeista, jotka joutuivat rakentamaan Kwai-joen ylittävää siltaa ja rautatietä.

Ranskalainen kirjailija Pierre Boulle kirjoitti samasta aiheesta kirjan Kwai-joen silta, josta tehtiin samanniminen elokuva. Ilmeisesti hänelläkin on omakohtaisia kokemuksia noista olosuhteista. Gordon kirjassaan kuitenkin kritisoi Boullen teosta.

"Pierre Boullen kirja Kwai-joen silta sekä siihen perustuva elokuva antavat sen käsityksen, että brittiupseerit paitsi osallistuivat mielellään rakentamiseen, myös saattoivat työn valmiiksi ennätysajassa osoittaakseen paremmuutensa ja tehokkuutensa viholliselle. Tarina on kiehtova, mutta minä kirjoitan todellisuudesta. Tehdäkseni oikeutta niille miehille, jotka työtä tekivät, minun on todettava selkeästi, etteivät he suostuneet siihen mielellään. Teimme työtä pistimien ja ruoskien uhkaamina ja otimme suuriakin riskejä sabotoidaksemme operaatiota joka käänteessä."

Aihe on todella mielenkiintoinen, varsinkin vangin näkökulmasta. On käsittämätöntä, miten kukaan on kestänyt vankileirillä monta vuotta, selvinnyt hengissä ja edes jotenkin järjissään. Sotavankien kokemukset ja kohtalot ovat uskomattomia.

Elokuva oli dramaattinen. Gorgonin teksti on realistista ja toteavaa; näin asiat olivat. Hän ei romantisoi. Silti tämäkin sai minut liikuttumaan. Kirjan nimi on kuvaava. Kirja on kovin uskonnollinen, mikä ei käynyt elokuvasta niin selvästi ilmi. Gordonista tulikin myöhemmässä elämässään pappi.

Suosittelen kirjaa lämpimästi kaikille, joita aihe kiinnostaa. Kyllä totuus vaan on tarua ihmeellisempää.