Teemaviikon päätös

Tanssileffat-teemaviikko on nyt lusittu. Tunnetusti leffa päivässä pitää lääkärin loitolla ja se tahti tuntui teemaviikon aikanakin hyvältä. Katsoin ja arvostelin seuraavat elokuvat:

• Step Up
• Step Up 2: The Streets
• Step Up 3D
• Honey
• Billy Elliot
• Flashdance
• Saturday Night Fever

Viiden tähden arvoisia menestyksiä ei joukosta löytynyt. Paras leffoista oli ehdottomasti Billy Elliot. Step Up ykkönen oli hyvä leffa sekin ja kunniamaininnan voisi antaa Step Up kolmoselle. Nämä kolme olivat ainoat joista jäi "tämän katson toistekin" -fiilis. Teemaviikon huonoimman leffan tittelistä kilpailevat hyvin tasaväkisesti Honey ja Step Up kakkonen. Vaan eipä Flashdance-leffakaan riemunkiljahduksia aiheuttanut. Kaikki seitsemän olivat itselleni ennennäkemättömiä. Teemaviikko toi mukavaa vaihtelua blogin pyörittämiseen ja nyt on taas aika palata arkeen.

Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa (1977)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)

Tony (John Travolta) on parikymppinen nuorimies, joka asuu vielä vanhempiensa luona. Perhe pitää maalikaupassa työskentelevää Tonya surkimuksena, kun tämän isoveli on sentään päässyt papiksi asti. Lauantai-iltaisin Tony kuitenkin valloittaa paikallisen yökerhon tanssilattian. Siellä hän saa kaikkien rajattoman ihailun.

Aiemmin teemaviikon aikana katsomaani hömppään verraten Saturday Night Fever on mielenkiintoisen vakava elokuva. 70-luvun discohuuma ei tuntunut ollenkaan niin naurettavalta kuin Flashdancen kasarimaailma. Ikärajat.fi väittää leffan olevan sallittu, mutta dvd:n takakannessa lukee K15. Elokuva ei missään nimessä sovi kaikenikäisille katsojille, sen verran siinä käytetään aineita ja touhutaan ties mitä auton takapenkillä.

En voi sanoa hurmaantuneeni nuoresta Travoltasta. Leffa tuntui liian pitkältä ja sitten loppui yhtäkkiä, tarinan jäädessä kesken. Sivuhahmojen ongelmiin olisin toivonut ratkaisuja. Lopun "kuka putoaa sillalta" -kohtaus oli jännittävä, mutta olisi ollut mielenkiintoista nähdä mitä henkilöille tapahtui sen jälkeen.

***
Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa (1977)
Ohjaus: John Badham.
Pääosissa: John Travolta, Karen Lynn Gorney.

Flashdance (1983)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)

Alex (Jennifer Beals) työskentelee päivisin hitsaajana ja tanssii iltaisin yökerhossa. Hän haaveilee pääsystä balettikouluun.

Flashdancen suurin vika on, että se on aikansa hedelmä. Vuonna 1983 leffa on varmasti ollut hitti, mutta nykypäivänä se näyttää naurettavalta. Kammottavinta olivat ne jumppa-asut ja etenkin kohtaus jossa Alex kavereineen menee kuntosalille. Myös Alexin hiuspehko näytti kamalalta suurimman osan leffasta.

Päähenkilö Alex on ailahtelevainen teini, enkä ymmärrä miten miesystävänsä kesti häntä. Toki Alex on täynnä seksiä. Tämä on teemaviikon aikana katsomistani tanssileffoista ensimmäinen, jossa on strippareita. Alex ei ole sitä, mutta tanssiesityksensä ovat hyvin eroottisia ja usein pienissä vaatteissa. Alexissa yhdistyy nuoren tytön viattomuus ja aikuistuvan nuoren naisen tuhmuus. Hän käy oikein papille ripittäytymässä epäsiveistä ajatuksistaan. Alex on varmasti ollut 80-luvulla kaikkien miesten märkä päiväuni, mutta nyt lähinnä nauratti. Varsinkin se hummerin syöminen.

Soundtrack kertoo ajastaan sekin. Isoimpia hittejä ovat Michael Sembellon Maniac ja tietysti Irene Caran Flashdance... What a Feeling.

**
Flashdance (1983)
Ohjaus: Adrian Lyne.
Pääosissa: Jennifer Beals, Michael Nouri.

Billy Elliot (2000)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)

Englanti, 1984. Työläiskaupungin kaivosmiehet ovat lakossa ja se kiristää tunnelmaa myös miesvaltaisessa Elliotin perheessä. Nuorimman pojan Billyn (Jamie Bell) pitäisi harrastaa nyrkkeilyä, mutta hän eksyykin tyttöjen kanssa balettitunnille. Palo on kova, mutta Billy joutuu tanssimaan perheeltään salaa. Kannustavan opettajan (Julie Walters) avulla Billy kehittyy hiljalleen.

Billy Elliotin tarina tarjoaa paljon samaistumisen kohteita. Billy on suloinen ja innokas pikkupoika - ehkä yksi kaikkien aikojen ihanimpia fiktiivisiä hahmoja. Nuori Jamie Bell on valloittava. Ahdasmielinen pikkukylä ja kaivosmiesten lakko tarjoavat mielenkiintoisen kontrastin Billyn unelmille.
   Pidin erityisesti Billyn perheestä. Kaikki näyttelijät onnistuivat upeasti ja Billyn isä sai minut itkemään monet kerrat. Perhe vaikutti ihanan aidolta, kaikkine ongelmineen. Arjen realismia kuvattiin onnistuneesti. Ainoastaan Julie Walters ei vakuuttanut tanssiopettajana, vaikka olikin muuten hyvä roolissaan.

Elokuva oli paikoin hieman hidas, enkä ymmärtänyt kaikkia Billyn tunteenpurkaus-tanssikohtauksia. Soundtrackista en innostunut, ainoastaan London Calling ilahdutti.

****
Billy Elliot (2000)
Ohjaus: Stephen Daldry.
Pääosissa: Jamie Bell, Gary Lewis, Julie Walters, Jamie Draven.

Honey (2003)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)

Honey Daniels (Jessica Alba) asuu Bronxissa ja opettaa tanssia nuorisokeskuksella. Hänen haaveensa toteutuu, kun hän pääsee tanssimaan huippuartistien musiikkivideoille. Huoli paikallisista nuorista painaa kuitenkin hartioilla.

Jessica Alba on huono näyttelijä ja Honey ärsyttävä pyhimys. Päähenkilön erinomaisuutta korostetaan sillä, että bestis kehuu koko ajan, mutta taidot eivät välity katsojalle asti. Hieman epäloogisesti Honeyn ihmissuhdesotkuista vetää herneen nenään bestis mutta ei poikaystävä. Huono ja käsittämättömän siirappinen elokuva. En voi suositella.

*
Honey (2003)
Ohjaus: Bille Woodruff.
Pääosissa: Jessica Alba, Mekhi Phifer.

Step Up 3D (2010)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)

Step Up -leffasarjan tapahtumat siirtyvät kolmannen elokuvan myötä Baltimoresta New Yorkiin. Moose (Adam G. Sevani) ja Camille (Alyson Stoner) ovat lähteneet opiskelemaan. Tanssiminen ei kuulu enää kummankaan suuriin unelmiin, kunnes Moose tutustuu Lukeen (Rick Malambri). Luke vetää Pirates-nimistä tanssiporukkaa, joka asuu klubin yläkerrassa ja kilpailee säännöllisesti tanssibattleissa. Samoihin aikoihin Moosen kanssa mukaan värvätään myös klubilta bongattu Natalie (Sharni Vinson). Ryhmä treenaa yhdessä World Jam -nimiseen battleen, joka on kaikkien aikojen suurin katutanssikisa. Heiltä on myös menossa katto pään päältä, sillä kämpän vuokrat ovat pahasti rästissä. World Jamin voittorahat tulisivat tarpeeseen.

Ohjaaja Jon M. Chu jatkaa puikoissa ja kammottavasta kakkososasta on otettu opiksi. Kaikenlainen yhteiskuntakritiikki ja nuorten kotiongelmat on jätetty pois, kun ei niitä kerran osata vakuuttavasti käsitellä. Step Up 3 on enemmän ihmissuhdeviihdettä. Vesi toimii dramaattisena elementtinä jälleen yhdessä tanssikohtauksessa, mutta tällä kertaa kunnolla valaistuna. Hyvä näin.

Adam G. Sevanin esittämä Moose nähtiin siis ensimmäisen kerran sarjan toisessa leffassa. Alyson Stonerin esittämä Camille sitä vastoin on se ykkösosassa nähty Tylerin kasvattisisko, jonka kanssa jammailtiin takapihalla. Molemmat näyttelijät ovat sympaattisia ja luontevia rooleissaan.
   Varsinaisen miespääosan paikan varastaa kuitenkin Rick Malambri ylisöpönä Lukena. Luke on suorastaan pyhimysmäinen hahmo. Hän on selkeästi porukan johtaja ja kerää kuin Jeesus konsanaan vähäosaisia opetuslapsia kattonsa alle. Eikös leffassa sanotakin, että "if you're one of us Luke will find you". Toivottua tasapainoa hahmolle toi se, ettei hän suinkaan ollut porukan paras tanssija. Se nyt vielä olisi puuttunut. Malambria paikkaa stuntti monet kerrat.
   Näyttelijöistä pidin eniten Natalieta esittävästä Sharni Vinsonista. Hän oli kaunis, luonteva, hyvä tanssija ja ihanan tavallisen oloinen. Pidin vilpittömästi Nataliesta ja hän sai sympatiani. Nataliella oli myös ihania vaatteita läpi elokuvan. Sen violetin Adidaksen takin voisin ottaa heti käyttööni.
   Luke ja Natalie ovat kaikista Step Up -pareista ihanin. Tarinansa noudattaa hyvin perinteistä romcom-kaavaa ja he ovat supersöpöjä yhdessä. Lisäksi Natalien tausta tuli leffan edetessä yllätyksenä, mikä oli virkistävää.

Idea tanssin underground-kulttuurista ja tanssibattleista on mielenkiintoinen. Tanssikohtaukset ovat hienoja. Eniten pidin katolla tapahtuvasta parkour-treenaamisesta, sekä Luken ja Natalien capoeira-tyylisistä potkuista. Ehdottomasti suosikkini kaikista leffan kohtauksista oli se, jossa kesken World Jamin Natalie nousee vihdoin lavalle. Sekä tietysti tanssiesitys sen jälkeen.
   Piratesin kämppä oli täydellinen urbaaniin boheemielämään. Viihdyin heidän maailmassaan, jolle Luken tekemä video toi mukavan taustan.

Leffa ei todellakaan ole pelkkiä onnistumisia. Pirates elää kuin jonkun aluksen miehistö, omassa maailmassaan ullakkokämpässä. Ryhmällä on tietysti vastustaja - Samurait. Kyseessä on onneksi pelkästään tanssiporukka, eli kaikki jengiviittaukset on ymmärretty jättää pois. Vaikka onhan silti vähän noloa hehkuttaa the House of Pirates'ia.
   Moose ja Camille kertovat kasvaneensa yhdessä, mutta muistavat kuitenkin laulun joka soi heidän tavatessaan. Musikaalimainen kadulla tanssiminen oli hirveää katsottavaa.
   Leffassa oli ihan liikaa koskettavia puheita. Kaamein näistä oli se, jossa Luke yritti valaa taistelutahtoa ryhmäänsä dinerin edessä, vaikka oli itse hetkeä aiemmin heittänyt pyyhkeen kehään. Lopun battle oli liian pitkä ja kaikki Piratesin sivuosanäyttelijät ärsyttäviä ja/tai huonoja. Porukalta oli tosiaan vuokrat maksamatta, mutta silti hautoivat kämpässään arvokkaita kenkiä ja Luken hienoa autoa. Koreografiat osattiin taas ihan tuosta vaan harjoittelematta (Natalie ja Luke; sekä Natalien juhlissa että loppubattlessa). Ja loppukohtaus rautatieasemalla suorastaan tihkui siirappia.

Aioin antaa leffalle vain kaksi tähteä, mutta puhtaasti tunteellisista syistä annan kolmannenkin. Sillä viihdyin leffan parissa erittäin hyvin, sen huonoudesta huolimatta. Pidin sen utopiasta ja henkilöhahmoista.

***
Step Up 3D (2010)
Ohjaus: Jon M. Chu.
Pääosissa: Adam G. Sevani, Rick Malambri, Sharni Vinson, Alyson Stoner, Joe Slaughter.

Step Up 2: The Streets (2008)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)

Andien (Briana Evigan) äiti on kuollut ja Andie asuu kasvattiperheessä. Andie harrastaa tanssia ja pyörii pahamaineisen jengin kanssa. Koulunkäynti ei juuri kiinnosta. Andien vanha tuttu, samojen kulmien kasvatti ja ensimmäisestä leffasta tuttu Tyler (Channing Tatum) kuitenkin kannustaa Andie'a tanssinopiskeluun. Niinpä Andie päätyy Tylerin entiseen opinahjoon, Maryland School of Artsiin. Samalla menevät uusiksi Andien suunnitelmat osallistua porukkansa kanssa The Streets -katutanssikisaan. Mutta uusi tanssiryhmä löytyykin koulun seinien sisäpuolelta.

Step Up -elokuvien kakkososa on selkeästi ensimmäistä heikompi. Nuorten ongelmia kuvataan ontuvasti. Sanalla "jengi" tarkoitetaan tanssiporukkaa, joka korkeintaan tuhrii seiniä. En ymmärrä miten leffan alussa nähtävä flash mob on muka niin paheellinen, että siitä kohistaan ihan uutisissa asti.
   Päähenkilö Andie'a voi kuvata vain sanalla ärsyttävä. En pitänyt näyttelijä Briana Eviganista. Tosin vika oli myös käsikirjoituksessa. Andien aiempaan hulttioelämään viitattiin monesti ja siihen nähden hän sitoutui kovin nopeasti uuteen vaativaan kouluunsa. Ja miksi ihmeessä Andie oli koko leffan ajan napa paljaana?

Fanit varmasti ilahtuvat nähdessään Channing Tatumin lyhyesti leffan alkupuolella. Mies oli kovasti muuttunut ulkomuodoltaan kahden vuoden aikana. En voi sanoa erityisesti innostuneeni Tatumin vierailusta, mutta eipä tehneet vaikutusta muutkaan näyttelijät. Päämiesosaa esittävää Robert Hoffman on tietysti ihan söpö, mutta jätti kylmäksi. Lisäksi lippalakki päässään häntä ei välillä meinannut tunnistaa. Pääpari oli hyvin epäkiinnostava. Andien uutta koulukaveria Moosea esittävä Adam G. Sevani kiikkui ärsyttävyydestä juuri ja juuri sympaattisuuden puolelle. Koulun rehtori (Will Kemp) oli tietysti täysin vailla ymmärrystä oleva auktoriteetti, mutta lopussa Andien kanssa ihan bestiksiä.

Elokuvasta on yritetty tehdä liikaa ykkösosan kaltaista ja epäonnistuttu siinä täysin. Andien tanssityyli ei uponnut, enkä muutenkaan innostunut tanssinumeroista. Lopussa sadevesi näytti toki hienolta, mutta hämärä valaistus jätti näyttelijöiden hahmot turhan epäselviksi.

Step Up 2 ei siis tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Jopa traileri on huono. Saapa nähdä millainen on sarjan kolmas elokuva.

*
Step Up 2: The Streets (2008)
Ohjaus: Jon M. Chu.
Pääosissa: Briana Evigan, Robert Hoffman, Adam G. Sevani, Will Kemp, Channing Tatum.

Step Up (2006)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)

Tyler (Channing Tatum) on kotoisin kovilta kulmilta, jossa ei juuri ole toivoa paremmasta. Elämän laitapuoli vie Tylerin jälleen tuomarin eteen ja hänet määrätään tekemään yhdyskuntapalvelua paikalliseen taidekouluun. Lattioita siivotessaan Tyler tutustuu tanssiopiskelija Noraan (Jenna Dewan), joka tarvitsee kipeästi uutta tanssiparia. Tyler osaa tanssia ja niinpä tämä epätodennäköinen parivaljakko alkaa harjoitella yhdessä Noran päättönäytöstä varten.

Luulin elokuvan olevan kesyä koko perheen viihdehömppää. Kun joku nuorista veti aseen esiin ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä, piti tarkistaa leffan ikäraja. Kyllä, se tosiaan on K7. Tarina oli mielenkiintoinen, koska puhtaasti viihteellisten kohtausten taustalla käsiteltiin oikeasti vakavia aiheita ja elokuvan edetessä yksi nuorista pääsi kadulla hengestään. Realismin puutteesta ei tässä kohtaa voi syyttää. Monelle nuorelle kunnon koulutus on ainoa ulospääsykeino.

Tyler ja Nora ovat onnistuneesti luotuja hahmoja. Täysin erilaisista taustoista tulevilla nuorilla oli molemmilla kotona yhtä ankeaa. Channing Tatumille ja Jenna Dewanille pitää myös antaa täydet pisteet kehonkäytöstä. Ei mua haittaisi jos osaisin liikkua siten. Tanssinumerot olivat kautta leffan hienoja. Varsinkin päätösnäytös hoiti asiansa ja taisin siinä tirauttaa jonkun kyyneleenkin, herkkis kun olen.

Kukaan elokuvan nuorista ei tehnyt näyttelijäsuorituksellaan erityistä vaikutusta. Koulun rehtoria esittävä Rachel Griffits tuntui olevan täysin väärässä roolissa. Vaikka hahmonsa olikin lopulta reilu tyyppi. Tatum ja Dewan alkoivat seurustella tavattuaan leffan kuvauksissa ja ovat nykyisin naimisissa.

Joitain naurettaviakin hetkiä mukaan tietysti mahtui. Tyler päätyi Noran tanssipariksi liian helposti muutaman parkkipaikalla heitetyn voltin ansiosta. Elokuvan loppupuolella Nora oli heittämässä pyyhettä kehään, mutta saatuaan äidiltään kannustuspuheen, hänestä tuli taas taistelija. Eli kyllähän koko koreografian voi laittaa hetkessä uusiksi jos äiti sanoo että pärjäät kyllä yksinkin. Voi äly. Tällaisissa leffoissa ärsyttää myös aina se, että harjoittelua tarvitaan todella vähän ja kaikki suunnitelmat voidaan heittää uusiksi, jos vaikka ylimääräinen tanssija ilmestyy mukaan kesken esityksen.

Step Up oli viihdyttävä ja koskettava. Pidin myös kovasti leffan soundtrackista. Tämän katson varmasti toistekin. Mukava alku teemaviikolle.

****
Step Up (2006)
Ohjaus: Anne Fletcher.
Pääosissa: Channing Tatum, Jenna Dewan, Rachel Griffits.

Teemaviikko tulossa

Huomenna alkaa blogini historian toinen teemaviikko! Ensimmäisestä onkin vierähtänyt tovi. (Kyseessä oli tuolloin Liev Schreiber -teemaviikko.) Tämänkertaisen teemaviikon aiheen sain miettiessäni Movie Monday -vastausta. Tajusin että tanssileffoja on näkemättä paljon, vaikka aihe kiinnostaa. Näihin siis aion perehtyä tulevalla viikolla. Otan mielelläni vastaan leffaehdotuksia tähän aihepiiriin ja toteutan niitä mahdollisuuksien mukaan. Tietysti voi heittää myös ideoita tulevien teemaviikkojen aiheiksi. Tervetuloa seuraamaan!

Teemaviikon päätös

Liev Schreiber -teemaviikko on nyt tullut tiensä päähän ja blogi palaa takaisin normaaliin päiväjärjestykseen. Arvosteltua tuli seuraavat elokuvat:

• X-Men Origins: Wolverine
• Uhma
• Kirjava huntu
• Mantsurian kandidaatti
• Kate & Leopold
• Taking Woodstock
• Omen

Listan paras oli ehdottomasti Uhma ja suurin pettymys Kirjava huntu. Sitten suunnittelemaan seuraavaa teemaviikkoa. Jos löytyy hyviä ideoita, niin jättäkäähän kommenttia! :)

Video täältä.

Kaikki Liev Schreiber -teemaviikon postaukset: aloitus, Liev Schreiber, X-Men Origins: Wolverine, Wolverinesta vielä, Uhma, Uhmaa, Kirjava huntu, Mantsurian kandidaatti, Kate & Leopold, Taking Woodstock, Omen.

Omen (2006)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Alkuperäinen versio Omen-elokuvasta on vuodelta 1976, enkä osaa arvostella uutta vertaamatta sitä vanhaan. Perustarina on yksityiskohtia myöten sama. Amerikkalaisen poliitikon Robert Thornin (Liev Schreiber) vaimo Katherine (Julia Stiles) synnyttää alussa parin esikoisen. Isä saa sairaalaan (tai oikeammin paikka vaikutti luostarilta, ollaan siis Roomassa) saavuttuaan kuulla, että lapsi on kuollut synnytyksessä ja äitikin on heikossa kunnossa. Katherinelle ei ole vielä kerrottu huonoja uutisia. Pappi kertoo, että samaan aikaan tapahtui toinen synnytys, jossa sen sijaan äiti kuoli ja vastasyntynyt poikavauva jäi orvoksi. Robert Thornille ehdotetaan orvon poikalapsen adoptointia. Vaimolleen kertomatta mies suostuu. Pariskunta kasvattaa Damien-pojan kuin omansa, kunnes hiljalleen selviää, että lapsessa on jotain pahasti vialla.

Taking Woodstock (2009)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

"I know what I am. That does make it easier on everyone, doesn't it?"

Katsoin Taking Woodstockin ensimmäisen kerran sen tultua vuokralle. Tuolloin ainoa syy katsomiseen oli se, että tiesin Liev Schreiberin esittävän elokuvassa transvestiittia. Teemaviikkoa varten leffa tuli nyt katsottua uudestaan.

Kate & Leopold (2001)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

"You must remember Bart, that sometimes it's allowed to colour outside the lines."

Katen (Meg Ryan) ex-poikaystävä Stuart (Liev Schreiber) pääsee sillalta hyppäämällä ajassa taaksepäin 1800-luvulle. Palatessaan takaisin nykyaikaan, hän tuo vahingossa mukanaan Leopoldin (Hugh Jackman). Parisataa vuotta vanhalla aatelismiehellä riittää ihmeteltävää nykymaailman menossa. Kate ja Leopold tietysti rakastuvat, vaikka tietävät että miehen on lopulta pakko palata takaisin omaan aikaansa.

Mantsurian kandidaatti (2004)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Jep, leffan nimi on tosiaan dvd:n kannessa kirjoitettu eri tavalla kuin muissa lähteissä...

Mantsurian kandidaatista jää päälimmäiseksi mieleen sana outo. Se on niin täynnä salaliittoteorioita, että pelkäsin loppuratkaisun liittyvän vähintään avaruusolioihin. Se olisi ollut se helppo tapa (tyyliin Tieto) päättää tarina. Onneksi näin ei ollut. Lopussa langat saatiin kurottua yhteen.

Kirjava huntu (2006)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Kitty (Naomi Watts) menee naimisiin Walterin (Edward Norton) kanssa, vaikka ei ole erityisen rakastunut mieheen. Eletään 1920-lukua ja Kitty vain tekee sen mitä häneltä odotetaan. Eipä aikaakaan, kun Kitty rakastuu toiseen mieheen (Liev Schreiber) ja suhde paljastuu Walterille. Walter päättää lähteä töihin hornan kuuseen Kiinan kolera-alueelle ja vaimon on seurattava miestään välttääkseen skandaalin. Tämä kaikki selviää jo takakannesta, eli en siis spoilaa tässä mitään.

Uhmaa

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Alla Uhman traileri. Video täältä.

Liev Schreiberin haastattelu kuvauspaikalta. Video täältä.

Uhma (2008)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Olen koko ajan vakuuttuneempi siitä, ettei elokuvia pysty arvostelemaan kunnolla yhden katselukerran perusteella. Monista leffoista olen ensinäkemältä innostunut, kun kaikki on parhaimmillaan uutta ja ihmeellistä. Seuraavilla katselukerroilla ihmetysmomentti puuttuu. Siksi joihinkin elokuviin pettyy, kun ne näkee uudestaan. Tarina alkaa kulua muutaman näkemisen jälkeen. Jyvät erotellaan akanoista ja mestariteokset tusinatavarasta vasta siinä vaiheessa, kun elokuva ihmetyttää, ilahduttaa ja herättää tunteita kerta toisensa jälkeen. Juuri sellainen elokuva on Edward Zwickin ohjaama Uhma.

Wolverinesta vielä

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Alla oleva traileri antaa vähän esimakua siitä miten komeaa katsottavaa ykkösosa on. Video täältä ja seuraava täältä.

X-Men Origins: Wolverine (2009)

(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)

Neljäs X-Men -elokuva tarjoaa kunnon annoksen toimintaräiskettä ja testosteronia. Wolverinen machous tuntuu lisääntyvän elokuva elokuvalta. Hugh Jackmanin lihakset ovat suuremmat kuin koskaan, Wolverine ajaa moottoripyörällä, polttaa isompia sikareita kuin Kippari-Kalle ja työskentelee tosimiehen tavoin metsurina. Muutenkin kaikki kunnon toimintaseikkailun ainekset löytyy.

Tarinassa otetaan selvää siitä, miten Wolverinesta tuli se aiemmista elokuvista tuttu hahmo, joka ensimmäisen leffan alkaessa oli menettänyt muistinsa. Mukana on tietysti traaginen rakkaustarina, sillä toimintasankari ei muuten ole kunnon toimintasankari. Kostamaan pitää päästä. Muuten jäädään kotiin kasvattamaan lanttuja tai jotain.

Liev Schreiber -teemaviikko

My movie blog'n ensimmäisen teemaviikon (4.-10.10.) aiheena on näyttelijä Liev Schreiber. Hän on X-menin ja viimeistään Uhman myötä yksi lempinäyttelijöistäni.