Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taylor Lautner. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Taylor Lautner. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 16. elokuuta 2015

Siepattu (2011)

Taylor Lautner elokuvan pääosassa ei varsinaisesti aseta odotuksia kovin korkealle, joten sitä saattaa yllättyä iloisesti kun leffa onkin ihan mukiinmenevä.

Poitsu saa tietää etteivät vanhempansa olekaan vanhempansa, vaan hänet on pikkupoikana ilmoitettu kadonneeksi. Maria Bello ja Jason Isaacs ovat ihania, harmikseni molemmat pääsevät hengestään melko varhaisessa vaiheessa. Ja oikeastaan silloin vasta alkaa tapahtua.

Taylor Lautner itse yllättää positiivisesti. Jäbästä huomaa, että hän on tehnyt vapaa-ajallaan muutakin kuin maannut sohvalla. Ei minusta Lautner-fania tule koskaan, mutta tässä kohtaa nostan nuorelle kundille hattua fyysisistä suorituksistaan elokuvassa. Enkä edes tarkoita paidattomuutta yms.

Viihdyttävää katsottavaa, mutta lässähtää loppua kohden. Sigourney Weaver on turha.


***
Siepattu (Abduction, 2011)
Ohjaus: John Singleton.
Pääosissa: Taylor Lautner, Lily Collins, Maria Bello, Jason Isaacs, Alfred Molina, Michael Nyqvist, Sigourney Weaver.

tiistai 10. huhtikuuta 2012

Twilight - aamunkoi, osa 1 (2011)

Twilight-leffasarjasta on tullut kaveriporukkamme viihdettä. Näille nauretaan yhdessä. Enpä olisi yksin kestänyt tätäkään katsoa. Alkupuolelta elokuva oli todella tylsä. Olisi saattanut jopa jäädä kesken ellei olisi ollut leffaseuraa. Vellottiin ihmissuhdeasioissa ja pakollisen seksikohtauksen jälkeen pihdattiin. Olinkin jo unohtanut miten vaikeaa näiden hahmojen elämä on... Loppupuolella alkoi jo tapahtuakin.

Elokuva oli yllättävän raaka, paljon pahempi kuin mitä muistelen aiempien osien olleen. Pisteet Kristen Stewartille siitä miten hurjasti on laihduttanut itseään tätä leffaa varten.
   Jälleen tällainen alkuperäiskirjaa lukematon katsoja putosi kärryiltä. Taylor Lautnerin esittämä Jacob alkoi tuntua täysin turhalta hahmolta, kuten monet muutkin sivuhahmot, jotka oli ängetty mukaan. Leffasarjan viimeinen osa tulee teattereihin muistaakseni marraskuussa.


*
Twilight - aamunkoi, osa 1 (The Twilight Saga: Breaking Dawn - Part 1, 2011)
Ohjaus: Bill Condon.
Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner, Ashley Greene, Peter Facinelli, Billy Burke.


---
Muita sarjasta arvosteltuja:
Twilight - uusikuu (2009)
Twilight - epäilys (2010)

torstai 20. tammikuuta 2011

Twilight - epäilys (2010)

Twilight - epäilys (Eclipse) on kolmas sarjan elokuva. Kirjoja on neljä eikä tietääkseni enempää ole tulossakaan. (Korjatkaa jos olen väärässä.) Neljännestä kirjasta tehdään kuulemma kaksi elokuvaa.

Epäilys on todellinen väliosa. Siinä ei tapahdu mitään erikoista, eikä tarina mielestäni etene minnekään. Tosin kirjaa lukematta olen jo auttamattomasti pudonnut kärryiltä. Elokuvassa käytetään aikaa erinäisiin lemmentunnustuksiin sen sijaan, että katsojalle valotettaisiin mistä hitosta tässä kaikessa on kyse. Siitä huolimatta, että Bella on koko ajan hengenvaarassa, pääkolmikko keskittyy pääasiassa vatvomaan rakkaushuoliaan.

sunnuntai 18. huhtikuuta 2010

Twilight - uusikuu (2009)

En ole todellakaan mikään Twilight-sarjan fani. Oon kuitenkin lukenut ekan kirjan ja nähnyt tähän mennessä tehdyt kaksi elokuvaa. Ensimmäinen leffa Twilight - houkutus oli mielestäni huono, mutta tämä oli vielä huonompi.

Dialogi oli edelleen tosi ontuvaa ja nuorten paatokselliset rakkaudentunnustukset lähinnä koomisia ja noloja. Näyttelijäntyö oli surkeaa. Robert Pattinson on tosi yksi-ilmeinen ja Kristen Stewart näyttää jokaisessa leffassaan pahoinvoivalta. Elokuvassa oli monta täysin naurettavaa kohtausta, mutta en ehkä jaksa katsoa seuraavia osia edes niiden huumoriarvon vuoksi, sillä taso on ilmeisesti menossa kovaa vauhtia alaspäin. Pisteitä ei nyt heru edes suurimman osan ajasta yläosattomista olleista poikasista.



*
Twilight - uusikuu (New Moon, 2009)
Ohjaus: Chris Weitz
Pääosissa: Kristen Stewart, Robert Pattinson, Taylor Lautner.