Kolmas Narnia-elokuva on selvästi edeltäjiään heikompi. Lucy ja Edmund (Georgie Henley ja Skandar Keynes) päätyvät jälleen Narniaan, tällä kertaa ärsyttävä serkkunsa Eustace (Will Poulter) mukanaan. He törmäävät Kaspianiin (Ben Barnes) josta on viime reissun jälkeen tullut kuningas. Sitten mennään laivalla paikasta toiseen ja Eustace muuttuu vahingossa lohikäärmeeksi. Seurue tosiaan tulee aina uudestaan ja uudestaan vieraaseen paikkaan, päänelikko nousee maihin ja lopulta paikassa ei olekaan mitään pelättävää. Ihan kuin olisi seurannut Afrikan tähtiä -lautapelin leffaversiota. Että löytyykö tämän napin alta rosvo vai jalokivi.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Michael Apted. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. tammikuuta 2011
lauantai 25. joulukuuta 2010
Kun maailma ei riitä (1999)
Tämä on Huominen ei koskaan kuole -elokuvan ohella yksi mun lempparibondeista ja leffat noudattavatkin samaa hyväksihavaittua kaavaa. Jopa tarina on onnistunut ja mielenkiintoinen.
Sophie Marceau on yksi parhaita Bond-tyttöjä ikinä ja Robert Carlyle sopii hienosti pääpahikseksi. Robbie Coltrane palaa uusimaan hauskan sivuhahmonsa. Ainoastaan Denise Richards vetää pisteitä pahasti miinukselle. Typykkä on todella huono valinta rooliinsa, mutta samalla hyvä esimerkki siitä ettei Bondeissakaan riitä pelkkä rintavarustus ja hyvä perse.
Takaa-ajot ovat edellisessä leffassa onnistuneempia. Lisäksi tässä on käsittämättömän huono loppukohtaus. Miinusta myös dvd:n tekstityksestä; jopa Mr Bullion on suomennettu Herra Harkko.
Mielenkiintoinen fakta: Tämä elokuva jäi Q:ta esittäneen Desmond Llewelynin viimeiseksi Bond-leffaksi.
Mielenkiintoinen fakta 2: Lause "the world is not enough" mainitaan elokuvassa kerran. Bond sanoo sen olevan "a family motto". Jokusen Bond-kirjan lukeneena tiedän, että James Bondin sukuvaakunassa lukee tosiaan ko. teksti.
****
Kun maailma ei riitä (The World Is Not Enough, 1999)
Ohjaus: Michael Apted
Pääosissa: Pierce Brosnan, Sophie Marceau, Robert Carlyle, Robbie Coltrane, Denise Richards, Judi Dench, John Cleese, Samantha Bond, Desmond Llewelyn.
---
Muita sarjasta arvosteltuja:
007 ja kultainen silmä (1995)
Huominen ei koskaan kuole (1997)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)