lauantai 6. marraskuuta 2010

John Grogan: Marley ja minä

Alkuperäinen nimi: Marley and Me.

Marley-koiran tarinan tuntevat jo varmaan kaikki. Se oli toimittaja John Groganin ja hänen perheensä koira, aina siihen asti kunnes kuoli 13-vuotiaana. Grogan kirjoitti koirastaan kirjan, josta myöhemmin tehtiin paljon julkisuutta saanut Hollywood-elokuva. Katsoin elokuvan joskus silloin, kun se tuli dvd:lle. Leffa oli osastoa "ihan jees", eikä tehnyt sen suurempaa vaikutusta.

Sen sijaan John Groganin alkuperäinen kirja on aivan mahtava! Se on viihdyttävä, mukaansatempaava, koskettava, sekä alusta loppuun hauska. Luin jopa miehelleni parhaita paloja ääneen ja naurettiin yhdessä. Välillä siis nauroin ääneen ja välillä itkin vuolaasti kirjan parissa. Siitäkin huolimatta, että en ole varsinaisesti eläinrakas ihminen.

Pitkästä aikaa kirja, josta tiesin heti ensimetreiltä, että sen parissa viihtyy todella hyvin. Tylsiä hetkiä ei juuri ollut ja se oli tarinaa alusta loppuun. Kerrankin sellainen kirja, jonka haluan ehdottomasti lukea joskus vielä uudestaan. Hieno kunnianosoitus hienolle koiralle.

Tämän postauksen kuvavalinnasta vielä: En erityisemmin pidä niistä kirjajulkaisuista, joissa on leffan kansikuva. Mutta sellaisen painoksen minä luin, joten sellaisen kuvankin laitoin tähän.

Takakansiteksti:
"John ja Jenny olivat nuoria ja rakastuneita. Heillä oli hyvä työ, viehättävä talo eikä huolta huomisesta. Sitten he kantoivat kotiinsa Marleyn, iloisen keltakarvaisen koiranpennun. Heidän elämänsä ei koskaan palannut ennalleen.
   Marleysta kasvoi massiivinen labradorinnoutaja, höyryjyrä, joka murtautui ulos ovista, häkistä ja ikkunoista, kuolasi vieraiden vaatteille, söi seinät, vauvanvaipat ja palkkasekit ja sai potkut koirakoulusta.
   Mutta Marleyn sydän oli kultaa. Se viis veisasi etiketeistä tai fyysisistä esteistä, mutta yhtä rajattomia olivat sen rakkaus ja uskollisuus. Siitä tuli lasten lahjomaton vartija ja pulkkamäen mestari. Kun perhe oli hermoromahduksen partaalla, Marley pysyi läsnä. Loppujen lopuksi Marleyn suurin vika oli, ettei sen elämä kestänyt ikuisesti."


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! :D