Into the Woods (2014)

"I was raised to be charming, not sincere."

Into the Woods oli musikaalina itselleni ennestään vieras. Ensimmäisen viiden minuutin jälkeen piti pysähtyä tarkistamaan faktat. Kuulosti nimittäin niin Sweeney Toddilta, että kuten arvelinkin, tämäkin on Steven Sondheimin säveltämä ja sanoittama! Sondheim tunnetaan myös West Side Storyn sanoittajana.

Tarina yhdistää mielenkiintoisesti tutut sadut, sekä paljastaa mitä tapahtui muka-onnellisen lopun jälkeen. Tarinan tietysti olettaa loppuvan siihen perinteiseen kohtaan, mutta monta juonenkäännettä löytyy toisesta näytöksestä.

Kaikki näyttelijät hoitavat hommansa mallikkaasti. Oli kiva kuulla Emily Bluntin laulavan, se oli itselleni uutta.

Porukan ainoat myötähäpeää herättävät ovat Johnny Depp ja Chris Pine. Deppin esittämä susi näyttää pukeutuneen halpaan naamiaisasuun. Roolinsa on onneksi pieni. Pinen esittämä prinssi on toki tarkoituksella koominen ja ärsyttävä, mutta Pine tuntuu suoraan kesäteatterista repäistyltä. Plus se tukka on hirveä.

Lucy Punchin näkeminen ilahduttaa aina. Meryl Streepin erinomaisuudesta en ole vakuuttunut edelleenkään. Lapsinäyttelijät ovat hyviä. Jos mietit mistä Tähkäpäätä esittävä Mackenzie Mauzy on tuttu, niin hän oli Phoebe Kauniissa ja rohkeissa.

Musiikki ja sanoitukset ovat taattua Sondheimia. Siis nerokkaita. Tykkäsin teoksesta ja toteutuksesta. Tämä olisi mielenkiintoista päästä näkemään teatterilavalla.

Mielenkiintoinen fakta: Perinteisesti Into the Woodsissa sama näyttelijä tekee kaksoisroolin esittäen sekä sutta että Tuhkimon prinssiä - molempiin hahmoihin pätee se, ettei hän pysty hillitsemään halujaan.

*****
Into the Woods (2014)
Ohjaus: Rob Marshall.
Pääosissa: Anna Kendrick, James Corden, Emily Blunt, Meryl Streep, Chris Pine, Tracey Ullman, Christine Baranski, Lucy Punch, Johnny Depp, Mackenzie Mauzy.

Victor Victoria (1982)

Tämän olen katsonut joskus aiemminkin. Tässä musikaalikomediassa Julie Andrews esittää naista, joka esittää olevansa naista esittävä mies pärjätäkseen musiikkialalla. Olinkin jo unohtanut miten upea Julie Andrews on. Robert Preston on loistava ja hauska, tosin pelottavan näköinen. James Garner nähdään romanttisena miespääosana.

****
Victor Victoria (1982)   
Ohjaus: Blake Edwards. 
Pääosissa: Julie Andrews, Robert Preston, James Garner, John Rhys-Davies.

(Julkaistu alun perin 5.1.2014 toisessa blogissani.)

Laulavat sadepisarat (1952)

Siitä huolimatta että pidän musikaaleista, näin Laulavat sadepisarat vasta nyt ensimmäisen kerran. Ja elokuva oli hurmaava! Pääosissa nähtävät Gene Kelly ja Donald O'Connor ovat aivan mahtavia ja Debbie Reynolds söpö kuin mikä.

Olin jo melkein antamassa elokuvalle viisi tähteä. Loppupuolella nähtävä ylipitkä musiikkinumero tuntui vaan niin puuduttavalta, että jo näin ensikatsomalla kelasin. Siitä pisteet hieman ropisi. Mutta suosittelen vanhojen Hollywood-leffojen ja musikaalien ystäville.

****
Laulavat sadepisarat (Singin' in the Rain, 1952)
Ohjaus: Stanley Donen, Gene Kelly
Pääosissa: Gene Kelly, Donald O'Connor, Debbie Reynolds, Jean Hagen.

Burleski (2010)

Elokuva on ryysyistä rikkauksiin -tarina, jossa Christina Aguileran esittämä Ali jättää tarjoilijan työnsä ja lähtee haaveilemaan tähteydestä Hollywoodiin. Hän päätyy Cherin esittämän Tessin burleskiravintolaan, ensin tarjoilemaan ja sitkeytensä ansiosta lopulta lavalle. Siinä sivussa löytyy sydänkäpy, revitellään äänihuulia, herätetään ihmetystä revittelemällä äänihuulia ja kuullaan Cherin sanovan repliikki "you didn't tell me you could sing like that".

Ennakko-odotukset: Kunnon show, viihdyttävä elokuva, ei kovin kummoista tarinaa, Cher ja Aguilera laulamassa vuorotellen, aivojen nollauselokuva, mahdollinen tuleva guilty pleasure.

Mitä sain: Burleskiravintolan maailma oli kiehtova - tuli vähän (mutta vain vähän) mieleen Moulin Rouge. Puvustus, lavastus, rekvisiitta; 10 pistettä. Näyttävissä esityksissä näkyy, että elokuvan takana on tuhansia työtunteja. Eric Daneakin oli kiva katsella (ylläri) ja silmäniloa elokuvassa riitti muutenkin. Yllättäen elokuvan mielenkiintoisinta antia oli - itse ravintolan lisäksi - Cherin ja Stanley Tuccin hahmot, sekä heidän välisensä henkilökemia. Olisivat tehneet elokuvan heistä ja jättäneet Aguileran tarinasta kokonaan pois. Vaikka Cher onkin pelottavasti kursittu kasaan - miltei pystyi näkemään jonkun kanaverkon siellä vaatteiden alla.

Elokuva alkoi melko lupaavasti ja jossain vaiheessa mielessäni siinteli kolme tähteä. Mutta pisteet ropisivat alaspäin matkan varrella. Moni asia oli pielessä, mutta pahinta kaikessa oli käsittämättömän huonosti käsikirjoitetut kohtaukset musiikkinumeroiden välissä.

Kun jokin menee pieleen, alkaa ensin naurattaa. Burleskia katsoessa pääsin jo senkin vaiheen yli seuraavalle tasolle; en kestänyt enää katsoa. Myötähäpeä oli niin suunnatonta. Voi että kun olisin ollut edes kännissä.

*
Burleski (Burlesque, 2010)
Ohjaus: Steve Antin
Pääosissa: Christina Aguilera, Cher, Cam Gigandet, Stanley Tucci, Kristen Bell, Eric Dane, Peter Gallagher, Alan Cumming.

Moulin Rouge! (2001)

On vuosi 1899. Nuori Christian (Ewan McGregor) matkustaa kotimaastaan Englannista Pariisiin boheemin vallankumouksen houkuttelemana, liittyäkseen paikallisten taiteilijoiden vapaaseen elämänmenoon. Christian haluaa kirjoittaa vapaudesta, kauneudesta ja rakkaudesta. Monien sattumien jälkeen häntä pyydetään kirjoittamaan näytelmää, jota esitettäisiin Montmartrella sijaitsevassa Moulin Rougessa. Punainen mylly on yökerho ja ilotalo, mutta omistajansa Harold Zidler (Jim Broadbent) haluaa tehdä siitä teatterin. Bordellin suurin tähti on kaunis Satine (Nicole Kidman), jota Zidler tarvitsee avukseen haaveensa toteuttamisessa. Satinen tulee houkutella rikas herttua (Richard Roxburgh) näytelmän rahoittajaksi.

Christianin uusien taiteilijaystävien aiheuttaman sekaannuksen vuoksi Satine luulee Christiania herttuaksi. Väärinkäsitys oikaistaan nopeasti, mutta Christian ja Satine ovat jo ihastuneet toisiinsa. He rakastuvat, mutta yrittävät pitää suhteensa salassa, jotta herttua saataisiin pidettyä mukana Moulin Rougen rahoittajana. Rakastavaisten tielle on tulossa myös suurempi ongelma; Satine on kuolemansairas.

Koko elokuvan kehyskertomuksena on Christian joka muistelee kokemuksiaan Montmartrella. Katsojalle kerrotaan siis jo elokuvan alussa, että hänen rakastamansa nainen on kuollut. Christian kasvaa tarinan edetessä kokemattomasta nuorukaisesta elämänilonsa menettäneeksi mieheksi.

Moulin Rouge on visuaalinen ilotulitus. Elokuvan maailma on niin täynnä yksityiskohtia - ja kuvat vaihtuvat välillä sen verran nopeaan tahtiin - että kaikkea ei mitenkään voi huomata kerralla. En yhtään ihmettele, että elokuva palkittiin parilla Oscarilla: Best Art Direction - Set Decoration ja Best Costume Design.

Vähintään yhtä hieno kuin visuaalinen ilme on elokuvan musiikki. Se koostuu pääasiassa kevyen musiikin suurimmista hiteistä, yhdistettyinä toisiinsa mitä mielenkiintoisimmilla tavoilla. Vain yksi elokuvan lauluista on uusi; Come What May. Musiikki on kautta elokuvan niin upeaa, että ihmettelen suuresti ettei sitä huomioitu Oscarilla. Sovitukset ovat nimittäin selkäpiitäkarmivan hienoja. Yksi suurimmista suosikeistani on El Tango de Roxanne. Kappale on hieno ja kohtaus upea. Uhma-elokuvassakin nähdyn Jacek Komanin ääni sopii kappaleeseen täydellisesti. Takuuvarmaa itketyskamaa.

Nicole Kidman ja Ewan McGregor hoitavat roolinsa todella hienosti. Ja kyllä, he tosiaan laulavat kaikki laulunsa itse. Hyvin laulavatkin. Kidman loukkasi itsensä harjoitellessaan elokuvan tanssinumeroita ja osa kohtauksista kuvattiin hänen istuessa pyörätuolissa. Kidman sai roolistaan Oscar-ehdokkuuden.

Jim Broadbent on hauska Harold Zidler ja hänet palkittiin roolistaan Baftalla. Jacek Komanin esittämä narkolepsiasta kärsivä argentiinalainen on yksi parhaista sivuhahmoista. Koman on tosiaan esiintynyt sellaisissakin viiden tähden elokuvissa kuin Uhma ja Australia (myös Baz Luhrmannin ohjaama). Olen nähnyt Moulin Rougen ties miten monta kertaa, mutta vasta nyt tunnistin Australiastakin tutun David Wenhamin maskinsa takaa (Audreyn roolista). Enemmän taustalla kulkee John Leguizamon esittämän Henri de Toulouse-Lauctrec'n tarina. Tämän todellisuudessa olemassaolleen taiteilijan maalauksista on haettu mallia elokuvaan.

Kaiken kaikkiaan Moulin Rouge sai ilmestyessään 2 Oscaria ja 6 ehdokkuutta, sekä yhteensä 66 erilaista palkintoa.

*****
Moulin Rouge! (2001)
Ohjaus: Baz Luhrmann
Pääosissa: Ewan McGregor, Nicole Kidman, Jim Broadbent, Richard Roxburgh, John Leguizamo, Jacek Koman.

Ihmemaa Oz (1939)

Ihmemaa Oz on erittäin onnistunut paketti. Siinä on hyvät näyttelijät, varsinkin päähenkilö Dorothyn (Judy Garland) setä ja täti olivat sympaattisia. Myös Ihmemaan hahmojen näyttelijät oli onnistuneesti valittu. Tin Man, Scarecrow ja Cowardly Lion ovat ihanan mielikuvituksellisia hahmoja.

Ihmemaa on hienon näköinen paikka. Kuva on koko ajan niin täynnä yksityiskohtia, ettei kaikkea voi huomata kerralla. Lavastuksesta tuli vähän mieleen Jali ja suklaatehdas ja tarinasta noin muuten Liisa Ihmemaassa. Hienosti on osattu maskeerata jo 1939, varsinkin Scarecrow'n kasvoja tarkkailin silmät tapilla: Miten toi on tehty?

Tarinan pääpahis The Wicked Witch oli kovin androgyyni. Ennen kuin olin nähnyt elokuvaa, luulin kuvien perusteella hahmon olevan mies, mutta nainenhan se olikin.

Ymmärrän hyvin miksi tämä on klassikko. Elokuva on hyväntuulinen, mukaansatempaava ja mielenkiintoinen loppuun saakka. Se on kestänyt hyvin ajan hammasta ja näyttää ihan siedettävältä vielä näin 70 vuoden jälkeenkin. Ihmemaa Oz sai aikoinaan kaksi Oscaria; parhaasta musiikista ja parhaasta laulusta (Somewhere Over The Rainbow, jota kuunnellessa tuli kyllä nostalginen olo). Se oli ehdokkaana myös parhaan elokuvan kategoriassa, mutta ko. pystin vei eräs toinen elokuva. Ihmemaa Ozista pitäisi ehdottomasti olla suomeksi dupattu versio. Tätä olisi kiva katsoa sukulaislasten kanssa.

By the way: tätä elokuvaa siteerattiin uudessa Sinkkuelämää-leffassa. Naisten tullessa Adu Dhabiin, Carrie sanoo jotain tyyliin "Toto, I don't think we're in Kansas anymore".

****
Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz, 1939)
Ohjaus: Victor Fleming
Pääosissa: Judy Garland, Frank Morgan, Ray Bolger.