Näytetään tekstit, joissa on tunniste traileri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste traileri. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

The Man from U.N.C.L.E. (2015)

Tämä elokuva on malliesimerkki siitä miksi katson elokuvia. Koska aina toisinaan, kymmenien roskaelokuvien ja satojen tuhlattujen tuntien jälkeen, sieltä seasta löytyy timantti. Elokuva jonka näkeminen on rakkautta ensi-silmäyksellä. Siksi.

Sitten hiljalleen asiaan.


"For a special agent, you're not having a very special day, are you?"

Kylmän sodan aikaan Napoleon Solo (Henry Cavill) on amerikkalainen vakooja ja Illya Kuryakin (Armie Hammer) venäläinen vakooja. Vaikka ovat juuri yrittäneet laittaa toisensa hengiltä, he joutuvat yhteisen hyvän nimissä tekemään yhteistyötä. Ydinpommi pitäisi saada pois italialaisilta pahiksilta ja samalla yrittää pitää turvassa viehättävä saksalainen autokorjaaja Gaby Teller (Alicia Vikander), joka auttaa heitä pääsemään italialaisten kannoille.


Ensin vähän asian vierestä:
   Siihen nähden miten paljon oon viime viikkoina katsonut elokuvia ja tv-sarjoja ja ties mitä neitimarpleja, oon kirjoittanut niistä blogiin hämmästyttävän vähän. Yksi syy tähän on se, että mitä parempi leffa, sitä vaikeampi siitä on kirjoittaa. The Man from U.N.C.L.E. on tästä hyvä esimerkki.

Guy Ritchie on suosikkiohjaajieni top 2:ssa (yhdessä Matthew Vaughnin kanssa). Kävin pitkästä aikaa kivijalkavuokraamossa ja halusin katsoa leffan, jonka parissa ei tarvitsisi juuri ajatella. Silmiin osui The Man from U.N.C.L.E. Uskomatonta että minun piti lukea takakansi, jotta kävi ilmi että kyseessä on Ritchien ohjaus! Miten mulla on mennyt tää fakta ohi!? Enivei, leffavalinta oli sillä tehty.

TMFU tuli ulos samaan syssyyn kuin uusi jamesbond ja uusi missionimpossible, sekä Matthew Vaughnin ohjaama Kingsman. Niinpä TMFU päätettiin alkuperäisen tv-sarjan tavoin sijoittaa 1960-luvulle, jotta erotuttaisiin joukosta. Erittäin hyvä ratkaisu. 60-luvun tyyli autoineen, vaatteineen ja vakoilukalustoineen toimii yhtenä hienona elementtinä elokuvassa. Kuten myös upeat kuvauspaikat mm. Roomassa ja Napolissa.


Pääosia esittävät Henry Cavill, Armie Hammer ja Alicia Vikander ovat  l o i s t a v i a.

Napoleon Solon rooliin on ennen Cavillia kaavailtu Tom Cruisea ja ties ketä, mutta luojan kiitos mielummin näin. Solo on karismaattinen, itsevarma, hillityn tyylikäs ja todellinen naistenmies. Cavillin matala ääni ja jykevä leuka sopivat rooliin täydellisesti.

Illya Kuryakin on Solon tavoin superhyvä vakooja, mutta raivokkaammalla tavalla. Illya menettää hermonsa helposti ja purkaa tunnetilansa fyysisesti - yleensä heittelemällä tavaroita ja paiskomalla huonekaluja. Tai hakkaamalla hänen tielleen osuvat italialaiset snobit, jotka sattuvat vittuilemaan väärälle kaverille. Armie Hammerin isosta koosta otetaan onnistuneesti irti monta vitsiä.

Kyseessä on ensimmäinen näkemäni roolisuoritus Alicia Vikanderilta. Hän on luonteva Gaby Tellerinä. Ne puvut ja hiukset ja hatut ja korvikset ja aurinkolasit, ah! Gaby on hurmaava. Hugh Grantin hahmon sanoja lainaten: "We are all very fond of Gaby."

Lisäksi ja ennen kaikkea pääkolmikko pelaa upeasti yhteen. Siinä mielessä roolitus on tehty aivan nappiin. Uskomatonta että esimerkiksi Henry Cavill ja Armie Hammer ovat tutustuneet toisiinsa vasta tämän elokuvan myötä. Solosta ja Illyasta muodostuu leffan edetessä loistava tiimi, jota Gaby täydentää söpösti.


Pääpahiksen roolissa nähdään Elizabeth Debicki. Hahmonsa on kuin kissamainen versio Cruella De Vilistä. Vaatteet ja meikit ovat upeita. Jos tästä leffasta pitäisi valita kenellä on upein look, en varmaankaan osaisi valita. Debicki olisi ehdottomasti kärkipäässä. Roolisuorituksesta täydet pisteet.


Loput ovat lähinnä tukevia rooleja. Hugh Grantin roolikin jää lopulta pieneksi. Jared Harris oli myös Ritchien edellisessä ohjauksessa, eli jälkimmäisessä Sherlock Holmes -elokuvassa. David Beckham tekee yhden replan mittaisen cameon.

Harris vetää tällä kertaa jenkkiaksentilla ja tässä leffassa harva puhuukaan omalla aksentillaan. Brittinäyttelijä Henry Cavill esittää amerikkalaista, amerikkalainen Armie Hammer venäläistä, ruotsalainen Alicia Vikander saksalaista. Ylipäätään kaikki näyttelijät handlaavat feikkiaksenttinsa hyvin. Yksikään ei särähtänyt korvaan.


TMFU on toimintakomedia. Huumori on Ritchien tyyliin hienovaraista ja mustaa. Tyyliin joku palaa vahingossa kuoliaaksi sillä aikaa kun päähahmot juttelevat. Minä nauroin katketakseni jo ensikatselulla kohtaukselle, jossa Solo keskittyy syömiseen vaikka Illya meinaa hukkua, samalla kun taustalla soi mitä romanttisin musiikki. Myös tarantinomaisen keltaiset tekstitykset milloin missäkin kohtaa kuvaruutua ovat mahtava yksityiskohta. Elokuvauksesta postasinkin jo aiemmin. Täydet pisteet annan myös lyhyistä takaumista, joilla katsojalle kerrotaankin tapahtumat epäkronologisessa järjestyksessä, juuri kun ehtii miettiä että "mitäs tässä nyt siis tapahtui".

Monessa kohtaa musiikki luo komiikan. Kappalevalinnat ovat loistavia. Samoin ratkaisut, joissa musiikki katkeaa näyttelijän eleeseen, tai äänet alkavat kuulua vasta kun joku hahmoista avaa ikkunan tms. Tässä suosikkini soundtrackilta:

Btw, mielenkiintoista on että Spotifysta löytyy ohjaaja-Ritchien inspiraationa toiminut soittolista, kun haet käyttäjää nimeltä Guy Ritchie. :)

Tätä elokuvaa varten Ritchie on kuulemma hakenut vaikutteita myös elokuvasta Butch ja Kid - auringonlaskun ratsastajat. Että ei sinänsä mikään ihme että tykkäsin tästäkin.


Katsoin TMFU:n viikon aikana noin neljä-viisi kertaa. Niiiin paljon siihen siis ihastuin. Se on viihdyttävä, mielenkiintoinen ja todella hauska. Gaby on herttainen ja pojat ihania. Varsinkin Illya ihastuessaan Gabyyn. Siis oikeesti, olisihan niiden pitänyt pussata. 

Ja siis oikeesti #2: Armie Hammer on niin söpö, että voisin ottaa hänet lemmikiksi. Ja vaikka oonkin siihen jo tottunut, on edelleen uskomatonta että jonkun nimi on oikeasti Armie Hammer. Vaikka onhan sanomattakin selvää ettei kukaan keksi itselleen noin dorkaa taiteilijanimeä. (Armie on siis lempinimi nimestä Armand. Sekin vielä.)


Jos jotain negatiivista elokuvasta yrittäisin löytää, niin sen tylsän puheen olisi voinut jättää pois. Siis sen missä Gabyn Rudy-setä kertoo taustastaan valokuva-albumin äärellä.


Mä niiiin rukoilen kaikilta elokuvamaailman jumalilta, että Guy Ritchie päättää tehdä tälle jatko-osan.

Mikäli jäi jotenkin epäselväksi, niin kyllä, annan tälle elokuvalle täydet viisi tähteä. Kiitos ja kumarrus.





*****

The Man from U.N.C.L.E. (2015)
Ohjaus: Guy Ritchie.
Pääosissa: Henry Cavill, Armie Hammer, Alicia Vikander, Elizabeth Debicki, Hugh Grant, Jared Harris.

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Big Game (2014)

Tykkäsin kovasti Jalmari Helanderin edellisestä elokuvasta Rare Exports. Lisäksi Big Gamen katsomiselle antoi lisäpotkua se, että kyseessä on Suomen kaikkien aikojen kallein elokuvatuotanto. Jälleen kerran pidin näkemästäni. Ja nostan isosti hattua Helanderille eräänlaisesta luovasta hulluudesta. Harva tässä maassa uskaltaa näin ison elokuvan tekemisestä edes haaveilla. Jossain kummallisessa isänmaallisuuden puuskassa olin ylpeä meistä suomalaisista tätä elokuvaa katsoessani.

Hämmentävästi Lappia esittävät maisemat oli kuvattu jossain aivan muualla (oliko se Alpeilla?), joten komeita vuoristoja etsivät tulevat hämmästymään Lappiin saapuessaan.




****
Big Game (2014)
Ohjaus: Jalmari Helander.
Pääosissa: Onni Tommila, Samuel L. Jackson, Ray Stevenson, Victor Garber, Jim Broadbent, Felicity Huffman, Jorma Tommila.

Midnight in Paris (2011)

Gil (Owen Wilson) on Pariisissa lomailemassa kihlattunsa Inezin (Rachel McAdams) ja tämän vanhempien kanssa. Gil on romanttinen luonne, joka näkee kaupungin kauneuden ja haaveilee öisistä kävelyretkistä vesisateessa. Inezin perhe ja ystävät eivät ymmärrä. Eikä myöskään Inez.
   Eräällä öisellä kävelyllä Gil temmataan nykyajasta 1920-luvun Pariisiin ja hän päättyy viettämään aikaansa mm. Ernest Hemingwayn ja F. Scott Fitzgeraldin kanssa.


Ihanan romanttinen elokuva. Romantiikka on kuitenkin oikeastaan tunnelmassa ja päähenkilön mielentilassa, ei niinkään elokuvan tapahtumissa. Loppua kohden leffan teema kiertyykin sen ympärille miten ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Siis miten kaikki haikailevat menneitä aikoja, sen sijaan että eläisivät tyytyväisinä omassaan. Toki ajatus siitä, että pääsisi tapaamaan omia idoleitaan, on kiehtova. Mielestäni oikea ratkaisu oli myös se, ettei ajasta toiseen siirtymistä selitetty leffassa millään tavalla.

Erittäin mielenkiintoisen kehyskertomuksen muodostaa se miten huonosti Gil sopii Inezin perheen ja ystävien muodostamaan joukkoon. Katsoja miettii alusta asti miksi ihmeessä Gil ja Inez ylipäätään ovat yhdessä. Eroaisivat jo! Herkullisin hahmo on tietysti Michael Sheenin esittämä Paul, joka on päällisin puolin hurmaava herrasmies, mutta pohjimmiltaan itserakas persläpi. Nyt katsoessani leffan varmaan kolmannen kerran, oli hienoa huomata pieniä yksityiskohtia näyttelijöiden eleissä, jotka korostivat Paulin luonnetta.


Alan koko ajan tykätä enemmän Rachel McAdamsista, joka sopii Inezin rooliin loistavasti. En juurikaan pidä Owen Wilsonista. Tässä hän on ihan ookoo. Vaikkakin roolisuoritustaan katsoessa pystyy hyvin kuvittelemaan ohjaaja Woody Allenin esittämässä samaa roolia... Onneksi Allen on kuitenkin jäänyt suosiolla kameran taakse. Marion Cotillard ei myöskään ole varsinaisesti sydäntäni lähellä. Michael Sheen on aivan loistava. Nykypäivään sijoittuvat monen näyttelijän kohtaukset ovat mukavaa katsottavaa. On ne taitavia!

Sivurooleissa ilahduttavat Tom Hiddleston, Alison Pill, Corey Stoll, Kathy Bates ja Adrien Brody. Sekä tietysti nykypäivässä Léa Seydoux ja Gad Elmaleh.

Mukavan tunnelmallinen elokuva siis. Ehkä jos tarinan kaari olisi selkeämpi ja pääosassa olisi joku muu kuin Wilson, antaisin tälle viisi tähteä.

Soundtrack on ihana. Tässä esimerkkinä Bistro Fada, josta ihmettelin miten se niin hyvin uppoaa, mutta sitten tajusin että biisihän on HUMPPA!


Fitzgeraldit eli Alison Pill ja Tom Hiddleston.

Adrien Brody on Salvador Dali.

Corey Stoll on Ernest Hemingway. Kathy Bates on Gertrude Stein.

****
Midnight in Paris (2011)
Ohjaus: Woody Allen.
Pääosissa: Owen Wilson, Rachel McAdams, Marion Cotillard, Michael Sheen, Mimi Kennedy, Tom Hiddleston, Alison Pill, Corey Stoll, Kathy Bates, Léa Seydoux, Adrien Brody, Carla Bruni, Gad Elmaleh.

perjantai 1. toukokuuta 2015

Walter Mittyn ihmeellinen elämä (2013)

Elokuva jolle menetin sydämeni täysin! Olisin voinut katsoa sen heti uudestaan, mutta harmikseni en ehtinyt. Hain tämän ihan perinteisestä kivijalkavuokraamosta ja leffa piti palauttaa, mälsää. Ben Stiller on hyvä pääroolissa, vaikken kaverista noin muuten niin välitä. Kaiken kaikkiaan roolitus on onnistunut. Walter Mitty matkustaa ihanissa maisemissa. Elokuva rohkaisee uskaltamaan ja poistumaan omalta mukavuusalueelta. Alkuperäinen leffa on vuodelta 1947.

Tämä onkin ensimmäinen näkemistäni Stillerin ohjaustöistä, josta olen tykännyt. (Tropic Thunder, Sähköputkimies.)




*****

Walter Mittyn ihmeellinen elämä (The Secret Life of Walter Mitty, 2013)
Ohjaus: Ben Stiller. 
Pääosissa: Ben Stiller, Kristen Wiig, Adam Scott, Shirley MacLaine, Sean Penn, Kathryn Hahn.

(Julkaistu alun perin 16.5.2014 toisessa blogissani.)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Rehellinen Skyfall-traileri



Tämä sai mut nauramaan ääneen! :)

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

Tulossa: Welcome to the Punch

Welcome to the Punch -elokuvan ensimmäinen traileri on julkaistu. Mark Strong, James McAvoy, Andrea Riseborough ja tuottajana Ridley Scott. Ei voi olla huono! IMDb:n mukaan julkaisupäivä Jenkkilässä on maaliskuussa 2013.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tulossa: Hansel and Gretel; Witch Hunters


Hannusta ja Kertusta on julkaistu traileri. Leffa on niiiin pakko nähdä! Ihan jo pelkästään Gemman takia. Mukana on myös suomalainen Pihla Viitala, not bad. Leffan ohjaa norjalainen Tommy Wirkola. Ensi-ilta Yhdysvalloissa on tammikuussa, eli kotvanen saadaan odotella vielä. 

Mutta Gemma ja jenkkiaksentti, no no no...

perjantai 27. heinäkuuta 2012

Trailerit: Yön ritarin paluu

Uusin Batman on nähty ja koettu. Etukäteen välttelin katsomasta trailereita, jotta välttyisin spoilereilta, joten näin jälkikäteen voi fiilistellä näiden (hyvin erityylisten) trailereiden parissa. Tunnelma on näissä tarinoissa kohdallaan ja musiikki niin hienoa, ettei paremmasta väliä.


sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Yön ritarin paluu (2012)

Christopher Nolan on tehnyt sen! Hän on onnistunut luomaan miltei täydellisen Batman-trilogian. Yön ritarin paluu todistaa että sarja senkun paranee edetessään. Ja Yön ritarin jälkeen se on aika paljon sanottu.

Batman Begins ja Yön ritari ovat molemmat erinomaisia elokuvia. Siksipä sarjan päätösosaa on odotettu kuin Jeesuksen toista tulemista. Ja nyt se on vihdoin täällä! Odotus on palkittu, odotukset lunastettu ja enemmänkin. Yön ritarin paluu on hyvin edeltäjänsä kaltainen. Täynnä vauhtia ja toimintaa, hyvin vähän tylsiä hetkiä. Miltei kolmetuntisesta elokuvasta riittäisi tapahtumia kahteenkin elokuvaan.


Yön ritarin paluussa on kaikki aiempien osien onnistuneet palat edelleen kohdallaan; toimintakohtaukset, tehosteet, musiikki, tarina jne. Lisäksi elokuva kokoaa hienosti yhteen aiempien elokuvien juonilangat. Mikä tekee Yön ritarin paluusta erityisen onnistuneen, on sen miltei täydellinen roolitus.


Christian Balea parempaa näyttelijää en voisi keksiä Bruce Waynen rooliin. Lisäksi hän muuttuu - mikäli mahdollista - aina vain paremman näköiseksi leffasarjan edetessä. Gary Oldman ja Morgan Freeman ovat arvaamatta loistavia jälleen. Michael Caine on niin nerokas ja luonnollinen valinta Alfredin rooliin, että en olisi itse osannut paremmin valita. Siinä missä nämä trilogian peruspilarit ovat olleet loistavia kautta linjan (kuten myös muutaman repliikin verran nähtävä Liam Neeson), löytyy kolmososan paremmuus sarjan uusista näyttelijöistä.


En pitänyt Joseph Gordon-Levittistä Inceptionissa, joten en odottanut innolla hänen mukanaoloaan tässäkään. En tiedä mitä muutamassa vuodessa on tapahtunut, mutta Gordon-Levitt sopi roolihahmonsa Blaken nahkoihin kuin valettu. Hän ei ollut ärsyttävä kertaakaan. Hiphei! (Luojan kiitos rooliin ei valittu myöskin ehdolla ollutta Leonardo Dicapriota.)


Marion Cotillard ei ole suosikkilistallani, enkä pitänyt hänestä tässäkään. Siksipä olinkin iloinen hahmonsa loppuratkaisusta. Ilokseni pääosanaiseksi nousi Anne Hathaway, joka sopi Selina Kylen rooliin erinomaisesti. Tunkua tuohonkin rooliin on ollut ja Nolan on tehnyt onnistuneen valinnan. Kautta trilogian, naisnäyttelijät ovat parantuneet. (Ei edes puhuta Katie Holmesista.)


Pääpahiksen suuret saappaat täyttää hienosti ohjaajan ja päätähden maanmies, brittinäyttelijä Tom Hardy. (Aplodit tähän.) Olen RocknRollasta asti tietysti pitänyt Hardysta ja taas hän onnistui lisäämään (ison) sulan hattuunsa. Hardyn esittämä Bane on pitkästä aikaa leffapahis, joka onnistui jopa saamaan sympatiat puolelleen. Erityinen hatunnosto Tom Hardylle. Pidin siitä ettei Hardya tunnistanut äänestä eikä aksentista. Aluksi häiritsi se miten voimakkaasti ääntä oli vahvistettu, mutta siihen tottui hiljalleen.



Melkein kolmetuntinen leffa vaatii tietysti istumalihaksia, mutta ainakin tällaiselle fanitytölle leffa oli silkkaa mannaa sielulle. Loppuratkaisu oli erittäin onnistunut. Saattaapi olla, että leffa pitää käydä katsomassa teatterissa vielä toistekin.



*****
Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises, 2012)
Ohjaus: Christopher Nolan.
Pääosissa: Christian Bale, Tom Hardy, Anne Hathaway, Gary Oldman, Joseph Gordon-Levitt, Michael Caine, Marion Cotillard, Morgan Freeman, Juno Temple.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Herra Popper ja pingviinit (2011)

Thomas Popper (Jim Carrey) on kiireinen liikemies, joka asuu yksin hienossa asunnossaan New Yorkissa. Hän on eronnut vaimostaan ja tapaa kahta lastaan joka toinen viikonloppu. Myyntitykin elämä menee uusiksi, kun hän perii lauman pingviinejä.


Carreyn kaikki roolit eivät suinkaan ole hänet tunnetuksi tehnyttä naamanvääntelyä. Kuten ei tämäkään. Carrey näyttää hyvältä herra Popperina, eikä vedä överiksi kuin noin kaksi kertaa elokuvan aikana. Ex-vaimoa esittävä Carla Gugino on aina kiva. Pariskunnalla oli niin hyvät välit, että voi vain ihmetellä miksi he olivat edes eronneet. Elokuva tarjoilee siirappisen opetuksen perhearvoista. Samalla kun Popper alkaa ymmärtämään uusia lemmikkejään, hän saa korjattua välit lapsiinsa, eikä myykään sieluaan markkinavoimille. Sen verran kepeä elokuva kuitenkin oli, että jonain koomailupäivänä voisi katsoa uudestaan. Leffan parissa ei tarvitse juuri aivojaan rasittaa.

Herra Popper ja pingviinit on kuulemma alunperin lastenkirja. Elokuvana se tarjoaa mukavaa viihdettä koko perheelle. Dvd/bluray-julkaisuna leffasta on myös suomeksi puhuttu versio. 



***
Herra Popper ja pingviinit (Mr. Popper's Penguins, 2011)
Ohjaus: Mark Waters.
Pääosissa: Jim Carrey, Carla Gugino, Angela Lansbury, Clark Gregg, Ophelia Lovibond.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Step Up 3D (2010)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Step Up -leffasarjan tapahtumat siirtyvät kolmannen elokuvan myötä Baltimoresta New Yorkiin. Moose (Adam G. Sevani) ja Camille (Alyson Stoner) ovat lähteneet opiskelemaan. Tanssiminen ei kuulu enää kummankaan suuriin unelmiin, kunnes Moose tutustuu Lukeen (Rick Malambri). Luke vetää Pirates-nimistä tanssiporukkaa, joka asuu klubin yläkerrassa ja kilpailee säännöllisesti tanssibattleissa. Samoihin aikoihin Moosen kanssa mukaan värvätään myös klubilta bongattu Natalie (Sharni Vinson). Ryhmä treenaa yhdessä World Jam -nimiseen battleen, joka on kaikkien aikojen suurin katutanssikisa. Heiltä on myös menossa katto pään päältä, sillä kämpän vuokrat ovat pahasti rästissä. World Jamin voittorahat tulisivat tarpeeseen.


Ohjaaja Jon M. Chu jatkaa puikoissa ja kammottavasta kakkososasta on otettu opiksi. Kaikenlainen yhteiskuntakritiikki ja nuorten kotiongelmat on jätetty pois, kun ei niitä kerran osata vakuuttavasti käsitellä. Step Up 3 on enemmän ihmissuhdeviihdettä. Vesi toimii dramaattisena elementtinä jälleen yhdessä tanssikohtauksessa, mutta tällä kertaa kunnolla valaistuna. Hyvä näin.


Adam G. Sevanin esittämä Moose nähtiin siis ensimmäisen kerran sarjan toisessa leffassa. Alyson Stonerin esittämä Camille sitä vastoin on se ykkösosassa nähty Tylerin kasvattisisko, jonka kanssa jammailtiin takapihalla. Molemmat näyttelijät ovat sympaattisia ja luontevia rooleissaan.
   Varsinaisen miespääosan paikan varastaa kuitenkin Rick Malambri ylisöpönä Lukena. Luke on suorastaan pyhimysmäinen hahmo. Hän on selkeästi porukan johtaja ja kerää kuin Jeesus konsanaan vähäosaisia opetuslapsia kattonsa alle. Eikös leffassa sanotakin, että "if you're one of us Luke will find you". Toivottua tasapainoa hahmolle toi se, ettei hän suinkaan ollut porukan paras tanssija. Se nyt vielä olisi puuttunut. Malambria paikkaa stuntti monet kerrat.
   Näyttelijöistä pidin eniten Natalieta esittävästä Sharni Vinsonista. Hän oli kaunis, luonteva, hyvä tanssija ja ihanan tavallisen oloinen. Pidin vilpittömästi Nataliesta ja hän sai sympatiani. Nataliella oli myös ihania vaatteita läpi elokuvan. Sen violetin Adidaksen takin voisin ottaa heti käyttööni.
   Luke ja Natalie ovat kaikista Step Up -pareista ihanin. Tarinansa noudattaa hyvin perinteistä romcom-kaavaa ja he ovat supersöpöjä yhdessä. Lisäksi Natalien tausta tuli leffan edetessä yllätyksenä, mikä oli virkistävää.

Idea tanssin underground-kulttuurista ja tanssibattleista on mielenkiintoinen. Tanssikohtaukset ovat hienoja. Eniten pidin katolla tapahtuvasta parkour-treenaamisesta, sekä Luken ja Natalien capoeira-tyylisistä potkuista. Ehdottomasti suosikkini kaikista leffan kohtauksista oli se, jossa kesken World Jamin Natalie nousee vihdoin lavalle. Sekä tietysti tanssiesitys sen jälkeen.
   Piratesin kämppä oli täydellinen urbaaniin boheemielämään. Viihdyin heidän maailmassaan, jolle Luken tekemä video toi mukavan taustan.


Leffa ei todellakaan ole pelkkiä onnistumisia. Pirates elää kuin jonkun aluksen miehistö, omassa maailmassaan ullakkokämpässä. Ryhmällä on tietysti vastustaja - Samurait. Kyseessä on onneksi pelkästään tanssiporukka, eli kaikki jengiviittaukset on ymmärretty jättää pois. Vaikka onhan silti vähän noloa hehkuttaa the House of Pirates'ia.
   Moose ja Camille kertovat kasvaneensa yhdessä, mutta muistavat kuitenkin laulun joka soi heidän tavatessaan. Musikaalimainen kadulla tanssiminen oli hirveää katsottavaa.
   Leffassa oli ihan liikaa koskettavia puheita. Kaamein näistä oli se, jossa Luke yritti valaa taistelutahtoa ryhmäänsä dinerin edessä, vaikka oli itse hetkeä aiemmin heittänyt pyyhkeen kehään. Lopun battle oli liian pitkä ja kaikki Piratesin sivuosanäyttelijät ärsyttäviä ja/tai huonoja. Porukalta oli tosiaan vuokrat maksamatta, mutta silti hautoivat kämpässään arvokkaita kenkiä ja Luken hienoa autoa. Koreografiat osattiin taas ihan tuosta vaan harjoittelematta (Natalie ja Luke; sekä Natalien juhlissa että loppubattlessa). Ja loppukohtaus rautatieasemalla suorastaan tihkui siirappia.


Aioin antaa leffalle vain kaksi tähteä, mutta puhtaasti tunteellisista syistä annan kolmannenkin. Sillä viihdyin leffan parissa erittäin hyvin, sen huonoudesta huolimatta. Pidin sen utopiasta ja henkilöhahmoista.




***
Step Up 3D (2010)
Ohjaus: Jon M. Chu.
Pääosissa: Adam G. Sevani, Rick Malambri, Sharni Vinson, Alyson Stoner, Joe Slaughter.

tiistai 15. toukokuuta 2012

Step Up 2: The Streets (2008)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Andien (Briana Evigan) äiti on kuollut ja Andie asuu kasvattiperheessä. Andie harrastaa tanssia ja pyörii pahamaineisen jengin kanssa. Koulunkäynti ei juuri kiinnosta. Andien vanha tuttu, samojen kulmien kasvatti ja ensimmäisestä leffasta tuttu Tyler (Channing Tatum) kuitenkin kannustaa Andie'a tanssinopiskeluun. Niinpä Andie päätyy Tylerin entiseen opinahjoon, Maryland School of Artsiin. Samalla menevät uusiksi Andien suunnitelmat osallistua porukkansa kanssa The Streets -katutanssikisaan. Mutta uusi tanssiryhmä löytyykin koulun seinien sisäpuolelta.


Step Up -elokuvien kakkososa on selkeästi ensimmäistä heikompi. Nuorten ongelmia kuvataan ontuvasti. Sanalla "jengi" tarkoitetaan tanssiporukkaa, joka korkeintaan tuhrii seiniä. En ymmärrä miten leffan alussa nähtävä flash mob on muka niin paheellinen, että siitä kohistaan ihan uutisissa asti.
   Päähenkilö Andie'a voi kuvata vain sanalla ärsyttävä. En pitänyt näyttelijä Briana Eviganista. Tosin vika oli myös käsikirjoituksessa. Andien aiempaan hulttioelämään viitattiin monesti ja siihen nähden hän sitoutui kovin nopeasti uuteen vaativaan kouluunsa. Ja miksi ihmeessä Andie oli koko leffan ajan napa paljaana?

Fanit varmasti ilahtuvat nähdessään Channing Tatumin lyhyesti leffan alkupuolella. Mies oli kovasti muuttunut ulkomuodoltaan kahden vuoden aikana. En voi sanoa erityisesti innostuneeni Tatumin vierailusta, mutta eipä tehneet vaikutusta muutkaan näyttelijät. Päämiesosaa esittävää Robert Hoffman on tietysti ihan söpö, mutta jätti kylmäksi. Lisäksi lippalakki päässään häntä ei välillä meinannut tunnistaa. Pääpari oli hyvin epäkiinnostava. Andien uutta koulukaveria Moosea esittävä Adam G. Sevani kiikkui ärsyttävyydestä juuri ja juuri sympaattisuuden puolelle. Koulun rehtori (Will Kemp) oli tietysti täysin vailla ymmärrystä oleva auktoriteetti, mutta lopussa Andien kanssa ihan bestiksiä.

Elokuvasta on yritetty tehdä liikaa ykkösosan kaltaista ja epäonnistuttu siinä täysin. Andien tanssityyli ei uponnut, enkä muutenkaan innostunut tanssinumeroista. Lopussa sadevesi näytti toki hienolta, mutta hämärä valaistus jätti näyttelijöiden hahmot turhan epäselviksi.


Step Up 2 ei siis tehnyt minkäänlaista vaikutusta. Jopa traileri on huono. Saapa nähdä millainen on sarjan kolmas elokuva.


*
Step Up 2: The Streets (2008)
Ohjaus: Jon M. Chu.
Pääosissa: Briana Evigan, Robert Hoffman, Adam G. Sevani, Will Kemp, Channing Tatum.

maanantai 14. toukokuuta 2012

Step Up (2006)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Tyler (Channing Tatum) on kotoisin kovilta kulmilta, jossa ei juuri ole toivoa paremmasta. Elämän laitapuoli vie Tylerin jälleen tuomarin eteen ja hänet määrätään tekemään yhdyskuntapalvelua paikalliseen taidekouluun. Lattioita siivotessaan Tyler tutustuu tanssiopiskelija Noraan (Jenna Dewan), joka tarvitsee kipeästi uutta tanssiparia. Tyler osaa tanssia ja niinpä tämä epätodennäköinen parivaljakko alkaa harjoitella yhdessä Noran päättönäytöstä varten.


Luulin elokuvan olevan kesyä koko perheen viihdehömppää. Kun joku nuorista veti aseen esiin ensimmäisen kymmenen minuutin sisällä, piti tarkistaa leffan ikäraja. Kyllä, se tosiaan on K7. Tarina oli mielenkiintoinen, koska puhtaasti viihteellisten kohtausten taustalla käsiteltiin oikeasti vakavia aiheita ja elokuvan edetessä yksi nuorista pääsi kadulla hengestään. Realismin puutteesta ei tässä kohtaa voi syyttää. Monelle nuorelle kunnon koulutus on ainoa ulospääsykeino.

Tyler ja Nora ovat onnistuneesti luotuja hahmoja. Täysin erilaisista taustoista tulevilla nuorilla oli molemmilla kotona yhtä ankeaa. Channing Tatumille ja Jenna Dewanille pitää myös antaa täydet pisteet kehonkäytöstä. Ei mua haittaisi jos osaisin liikkua siten. Tanssinumerot olivat kautta leffan hienoja. Varsinkin päätösnäytös hoiti asiansa ja taisin siinä tirauttaa jonkun kyyneleenkin, herkkis kun olen.

Kukaan elokuvan nuorista ei tehnyt näyttelijäsuorituksellaan erityistä vaikutusta. Koulun rehtoria esittävä Rachel Griffits tuntui olevan täysin väärässä roolissa. Vaikka hahmonsa olikin lopulta reilu tyyppi. Tatum ja Dewan alkoivat seurustella tavattuaan leffan kuvauksissa ja ovat nykyisin naimisissa.


Joitain naurettaviakin hetkiä mukaan tietysti mahtui. Tyler päätyi Noran tanssipariksi liian helposti muutaman parkkipaikalla heitetyn voltin ansiosta. Elokuvan loppupuolella Nora oli heittämässä pyyhettä kehään, mutta saatuaan äidiltään kannustuspuheen, hänestä tuli taas taistelija. Eli kyllähän koko koreografian voi laittaa hetkessä uusiksi jos äiti sanoo että pärjäät kyllä yksinkin. Voi äly. Tällaisissa leffoissa ärsyttää myös aina se, että harjoittelua tarvitaan todella vähän ja kaikki suunnitelmat voidaan heittää uusiksi, jos vaikka ylimääräinen tanssija ilmestyy mukaan kesken esityksen.

Step Up oli viihdyttävä ja koskettava. Pidin myös kovasti leffan soundtrackista. Tämän katson varmasti toistekin. Mukava alku teemaviikolle.


****
Step Up (2006)
Ohjaus: Anne Fletcher.
Pääosissa: Channing Tatum, Jenna Dewan, Rachel Griffits.

tiistai 8. toukokuuta 2012

Movie Monday #42 - Sports

Movie Mondayn 42. haasteessa kysyttiin urheiluelokuvista. Olen viihtynyt monien urheiluelokuvien parissa ja mielelläni katsoisin niitä enemmänkin. Ainakin tuntuu että kaikki mahdolliset tanssileffat on näkemättä. Urheiluaiheisista leffoista ikisuosikkini taitaa olla Dwayne Johnsonin tähdittämä Gridiron Gang (2006). Äh, pitäisi katsoa leffa uudestaan pitkästä aikaa ja kirjoittaa siitä tänne oikein kunnolla. Mutta esimakua saa trailerista.

perjantai 21. lokakuuta 2011

Tulossa: Black Gold

 


Black Gold -leffan ensimmäinen traileri on täällä! Pääosissa Tahar Rahim, Antonio Banderas, Mark Strong ja Freida Pinto. Elokuvan USA:n ensi-ilta on joulukuussa 2011.

maanantai 17. lokakuuta 2011

Tulossa: This Means War

... eli Chris Pine ja Tom Hardy taistelemassa Reese Witherspoonista. 

Alla olevan trailerin perusteella voi päätellä, että tätä elokuvaa tuskin tullaan historiankirjoissa muistamaan elokuvataiteen merkkipaaluna, mutta viihdyttävä se saattaa olla. Toimintakohtaukset vaikuttavat meneviltä ja hienoja stuntteja todennäköisesti viljellään. Ja hei, Tom Hardy ja Chris Pine ovat todellakin kaksi tarpeeksi hyvää syytä leffan katsomiseen. Mahtavaa miten Hardyn ura on ottanut huiman noususuhdanteen viime aikoina.
This Means War tulossa keväällä 2012.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Amor yllättää (2005)

Brittielokuvat ovat jotenkin niin virkistäviä. Ah, niitä aksentteja voisin kuunnella loputtomiin.


Rachel ja Heck (Piper Perabo ja Matthew Goode) ovat menossa naimisiin. Hääpäivänä Rachelin katse osuu kuitenkin kauniiseen Luceen (Lena Headey) ja se on rakkautta ensisilmäyksellä. Pariskunta ystävystyy Lucen kanssa ja yrittää parittaa sinkkunaista kaverilleen Cooperille (Darren Boyd), kunnes selviää että Luce on lesbo. Rachelin ja Lucen onnen tiellä on kunnon romcomin tapaan monia esteitä - ei vähiten se, että Rachel on juuri mennyt naimisiin.


Dvd-kansikuvan ja typerästi suomennetun nimen perusteella en odottanut elokuvan olevan kovin kummoinen. Siinä oli kuitenkin aivan ihania henkilöhahmoja, jotka tuntuivat heti tutuilta. Matthew Gooden esittämästä Heckistä pidin tietysti - onhan Goode yksi suosikkinäyttelijöistäni. Lena Headey on kaunis kuin mikä ja sopi rempseän ja itsenäisen Lucen rooliin. Piper Perabo ja Darren Boyd eivät niin erityisesti lämmittäneet sydäntäni, mutta tätäkin paikkasivat ihanat sivuroolit. Täytyy erityisesti mainita mm. Nanny McPheesta ja Bridget Jonesista tuttu Celia Imrie, jonka näkeminen ilahduttaa aina. Hieman häiritsi se, että Piper Perabon ja Lena Headeyn äänet tuntuivat jälkikäteen äänitetyiltä.

Leffa oli perinteinen romanttinen komedia. Siinä suhteessa se ei tarjonnut mitään ihmeellistä. Virkistävää oli kuitenkin se, että rakkaustarinan osapuolina nähtiin kaksi naista, ilman että siitä tehtiin sen suurempaa numeroa. Nuoresta asti miehen kanssa parisuhteessa olleen Rachelin vanhemmat eivät esimerkiksi kertaakaan kyseenalaistaneet tämän rakastumista Luceen. Ihanaa! Kyllä ne britit vaan osaavat. :)

Tästä jäi hyvä mieli ja voisin katsoa joskus toistekin. Ensihätään voi tsekata alla olevan trailerin, joka tosin esittää elokuvan tapahtumat vähän väärässä järjestyksessä. Tarina siis alkaa tuosta trailerin lopussa näytettävästä hääpäivästä.





****
Amor yllättää (Imagine Me &You, 2005)
Ohjaus: Ol Parker
Pääosissa: Piper Perabo, Lena Headey, Matthew Goode, Darren Boyd, Celia Imrie, Anthony Head.

tiistai 20. syyskuuta 2011

Scott Pilgrim vastaan maailma (2010)

Leffa alkaa erittäin hauskana komediana. Homma menee metsään siinä vaiheessa, kun varsinainen tarina alkaa ja ensimmäinen taistelukohtaus hyökkää takavasemmalta. Päähenkilö Scottin (Michael Cera) pitää voittaa taistelussa uuden tyttöystävänsä (Mary Elizabeth Winstead) seitsemän vihaista exää. Elokuva ei ole kovin vakavastiotettava muutenkaan, mutta harmittaa että hauskalta vaikuttava pätkä osoittautuikin ihan kuraksi. Hyvistä oivalluksistaan huolimatta leffa oli lopulta aika tylsä, vaikkakin outo. Mieheni kuvaili leffaa hieman värikkäämmillä ilmauksilla.

Michael Cera on loistava pääroolissa ja kämppistä esittävä Kieran Culkin suorastaan yllättävän hyvä. Mm. Mark Webber ja Anna Kendrick peesaavat mukavasti taustalla, sen sijaan Ellen Wong ylinäyttelee kuin mikäkin kesäteatterilainen. Brandon Routhin ja Chris Evansin hahmot olivat ihan hauskoja.





**
Scott Pilgrim vastaan maailma (Scott Pilgrim vs. the World, 2010)
Ohjaus: Edgar Wright
Pääosissa: Michael Cera, Mary Elizabeth Winstead, Kieran Culkin, Ellen Wong, Mark Webber, Alison Pill, Anna Kendrick, Chris Evans, Brie Larson, Brandon Routh, Jason Schwartzman.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Catwoman (2004)

Kissanaisen oma elokuva floppasi ilmestyessään ja Halle Berry palkittiin Razzie-palkinnolla. Silti mun mielestä leffa on aivan mainio! Se on viihdyttävä, eikä sitä katsoessa tarvitse juuri ajatella. Elokuva on tullut katsottua ties miten monta kertaa ja ostin sen taannoin omaksikin. En kuitenkaan yhtään ihmettele Berryn saamaa palkintoa, vaikka hän sopiikin ulkoisesti rooliinsa.

Sharon Stone on ihana koppavana ämmänä. Alex Borstein tekee onnistuneen ja hauskan roolisuorituksen päähenkilön bestiksenä. Ja suuresti rakastamani Benjamin Bratt on hurmaava kuin mikä. Perfect! :) Sivuroolissa vilahtaa Criminal Mindsin 1. kaudella Jacobia esittänyt Michael Massee.





****
Catwoman (2004)
Ohjaus: Pitof
Pääosissa: Halle Berry, Benjamin Bratt, Sharon Stone, Lambert Wilson, Frances Conroy, Alex Borstein.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Tulossa: John Carter

John Carter -elokuvasta on julkaistu ensimmäinen traileri. Scifiseikkailu kulki aiemmin nimellä John Carter of Mars. Trailerin perusteella leffa vaikuttaa oudolta ja suoraan sanottuna epäkiinnostavalta. X-Men Origins: Wolverinessakin nähdyt Taylor Kitsch ja Lynn Collins eivät todellakaan lisää kiinnostusta. Mutta koska tämä on mulle ennen kaikkea Mark Strong -elokuva, odotan leffaa mielenkiinnolla. USA:n ensi-ilta on maaliskuussa.