sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Avengers: Age of Ultron (2015)

Ehdottomasti yksi tylsimpiä Marvel-sarjan elokuvia. Lisää taikaesineitä joilla on maagiset voimat, sekä helevetin paljon pahoja avaruusörkkejä. Joista Ultron syntyy vahingossa Tony Starkin luomuksesta.

Oli tietysti ihan söpöä, että Mustalla Leskellä on sutinaa Hulkin kanssa. Ja että Hawkeyellä on perhe. Ja että Captain Americalla on aina tosi kireitä t-paitoja. Kivaa että Paul Bettany pääsi vihdoin näyttämään kasvonsa. Hassua että Aaron Taylor-Johnsonilla oli "aseenaan" vain treenivaatteita.

Tarina tuntui väkisin väännetyltä. Ehkä näitä leffoja on jo tehty liikaa. Tuli ikävä Tom Hiddlestonia.


**
Avengers: Age of Ultron (2015)
Ohjaus: Joss Whedon.
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Scarlett Johansson, Mark Ruffalo, Chris Hemsworth, Jeremy Renner, Aaron Taylor-Johnson, Paul Bettany, James Spader, Don Cheadle, Cobie Smulders, Anthony Mackie, Stellan Skarsgård.

---
Muita sarjasta arvosteltuja:
The Avengers (2012)
Captain America: The First Avenger (2011)
Captain America: The Return of the First Avenger (2014)
Thor (2011)
Thor: The Dark World (2013)

lauantai 30. tammikuuta 2016

Killers (2010)

Romanttinen toimintakomedia (voi apua, jo toi termi kuulostaa kamalalta) siitä, kun tyttö tapaa pojan, eikä tiedä että poika onkin oikeasti salainen agentti.

Katherine Heigl ja Ashton Kutcher ovat jotenkin epäsuhtainen pari. Molemmat periaatteessa söpöjä erikseen, mutta tällä kertaa molemmat kuin eksyneitä väärään elokuvaan. Tai ainakin väärän vastanäyttelijän kanssa. Tom Selleck on niin stereotypisen veemäinen appiukko, että jonkinlaista loppuratkaisua osasi odottaa siihen juonikuvioon. Toki ratkaisu oli mielestäni onnistunut ja yllättävä.

Ihan miellyttävää kertaviihdettä, mutta tuskin jaksaisin katsoa toiste. Ashton Kutcher on ärsyttävä, eikä Katherine Heigl vakuuta tyhmänä blondina. Roolijako olisi ollut uskottavampi toisin päin.


***
Killers (2010)
Ohjaus: Robert Luketic.
Pääosissa: Katherine Heigl, Ashton Kutcher, Tom Selleck, Catherine O'Hara.

torstai 28. tammikuuta 2016

Hector and the Search for Happiness (2014)

Elämäänsä tympiintynyt psykiatri lähtee kiertämään maailmaa etsiäkseen onnellisuutta. Näin hyvillä näyttelijöillä olisi saanut aikaan paremmankin elokuvan. Oikeesti kelasin aika paljon.


*
Hector and the Search for Happiness (2014)
Ohjaus: Peter Chelsom.
Pääosissa: Simon Pegg, Rosamund Pike, Toni Collette, Stellan Skarsgård, Jean Reno, Christopher Plummer.

Viiden tähden elokuvia.

Vuoden 2015 aikana ensikatselussa olleista annoin viisi tähteä seuraaville:
The Longest Week (2014)
The Guest (2014)
Forget Me Not (2015)
Whiplash (2014)
Léon (1994)
Kohde, 1. kausi (Person of Interest, 2011-12)

Vuoden 2014 vastaava lista näytti tältä:
Oli aikakin (About Time, 2013)
Walter Mittyn ihmeellinen elämä (The Secret Life of Walter Mitty, 2013)
Little Miss Sunshine (2006)
Gone Girl (2014)

Vuonna 2013 nuo leffat olivat:
Shame (2011)
Looper (2012)
Welcome to the Punch (2013)
Unelmien pelikirja (Silver Linings Playbook, 2012)
Poika (About a Boy, 2002)

Vuoden 2012 lista löytyy täältä.

sunnuntai 24. tammikuuta 2016

The Hateful Eight (2015)

Kahdeksan miestä, yksi vanki ja erämaamökki lumimyrskyssä. Tarantinomaista mustaa huumoria ja veristä väkivaltaa. Harmittavan hidasta kerrontaa. Tämä katsottiin leffateatterissa, mutta kotisohvalla olisin varmaan kelannut eteenpäin. Ekan tunnin ajan leffalla kesti lähteä käyntiin ja vasta parin tunnin kohdalla nähtiin yllättävä käänne. Sen jälkeen leffa olikin mielenkiintoisempi. Tim Roth on paras. Michael Madsen näyttää tyhmältä, mutta äänensä kuulostaa vakuuttavalta. Channing Tatum oli eksynyt väärään leffaan. Tykkään tarantinoista, vaikka tämä ei olekaan leffoistaan paras.

Ja mikä ihme tämän genre on? Olkoon nyt vaikka draama.


***
The Hateful Eight (2015)
Ohjaus: Quentin Tarantino.
Pääosissa: Samuel L. Jackson, Kurt Russell, Jennifer Jason Leigh, Tim Roth, Michael Madsen, Walton Goggins, Channing Tatum.

sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Kohde, 1. kausi (2011-12)

"I don't particulaly like killing people but I'm very good at it."



Entinen ohjelmointinörtti, nykyinen miljonääri Harold Finch (Michael Emerson) on WTC-iskujen jälkeen kehitellyt hallitukselle Koneen, joka havaitsee ennakolta mahdolliset terroriteot. Kone näkee myös suunnitellut väkivaltarikokset, mutta pitää niitä epäoleellisina. Oman väitetyn kuolemansa jälkeen Finch haluaa estää nuo epäoleelliset väkivallanteot ja pelastaa ihmishenkiä. Avukseen hän värvää entisen sotilaan ja CIA-agentin John Reesen (Jim Caviezel). Maailma uskoo myös Reesen olevan kuollut, vaikka hän lähinnä yrittääkin juoda itseään hengiltä. Finch tarjoaa Reeselle uuden mahdollisuuden.
   Tätä erikoista kaksikkoa taipuu lopulta auttamaan myös pari New Yorkin poliisivoimien vähemmän korruptoitunutta jäsentä: etsivät Joss Carter (Taraji P. Henson) ja Lionel Fuscoe (Kevin Chapman).


Kohde on tullut joskus telkkaristakin, mutta silloin oon onnistunut näkemään vain jonkun pätkän sieltä täältä. Sarja on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta ei ole ollut koskaan aikaa seurata. Taannoin etsiskelin Netflixistä jotain hyvää katsottavaa. Kohde on ollut omalla listallani vaikka kuinka kauan, mutta kuvittelin etten jaksa ryhtyä seuraamaan pitkää sarjaa. Päätin katsoa ekan jakson, sittenpähän tietäisin. Noh, ekana iltana hotkaisin kolme jaksoa ja seuraavana päivänä pakotin miehenkin katsomaan. Siitä asti meillä on katsottu Kohdetta sohvan etureunalla roikkuen, miltei nenä kiinni ruudussa.

Niin hyvä se on.


En sarjaa aloitellessani tiennyt, että tekijöistä löytyy niinkin isoja nimiä kuin Jonathan Nolan ja J.J. Abrams. Noista nimistä olisi toki voinut jo päätellä, ettei sarja voi olla huono. (Mä olen jostain syystä kuvitellut Jonathan Nolanin olevan vanha ukko. Mutta hänhän on vasta nelikymppinen, salskea kaveri.)

Sarjan parasta antia ovat yllättävät tarinankäänteet, hieno visuaalinen ilme, toimintakohtaukset, herkulliset hahmot, sekä tietysti loistavat näyttelijät. Sarjassa on yllättävän paljon actionia, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. Diggaan.


Päähahmonelikosta on vaikea valita suosikkiaan, koska ovat kaikki niin hyviä.

Jim Caviezelin esittämä John Reese on pitkä, tumma, komea ja salaperäinen. Sekä kaikin puolin täydellinen supersankari. Reese osaa kaiken, tietää kaiken ja peittoaa tappelussa kenet tahansa. Sekä on tietysti aina valmis auttamaan hädässä olevia ja hyvää tarkoittavia ihmisiä, jopa oman turvallisuutensa kustannuksella. Sarjan alkaessa Reese on taantunut CIA-agentin uraltaan särkyneestä sydämestä kärsiväksi alkoholisoituneeksi kodittomaksi.
   John Reese on aivan mahtava hahmo. Juuri sellainen tyyppi, jonka puhelinnumeron haluaisit pitää pikavalinnassa. Tietysti Reese on myös samalla tavalla ärsyttävä kuin James Bond tai MacGyver: häneltä kaikki onnistuu ja kaikki hänen ympärillään ovat todella huonoja ampujia. Reeseenkin osuu yleensä vain silloin kun hänellä on luotiliivi päällä - eli todella harvoin.
   Olen pitänyt Jim Caviezelista aina, mutta silti on sanottava etten ole nähnyt häneltä näin onnistunut roolisuoritusta sitten Monte Criston kreivin. Hän sopii Reesen rooliin kuin nakutettu. Vaikka Caviezelista näkee, että hän on tottunut tekemään fyysisiä suorituksia, on ruumiinkielensä silti toisinaan liian jäykkää makuuni. Lisäksi jossain vaiheessa alkoi ärsyttää se, miten Reese puhuu koko ajan kuiskaamalla, kuin mikäkin Horatio Caine.

Reesen elämään ilmestyy häntä itseäänkin salaperäisempi miljonääri Harold Finch (Michael Emerson), joka tarjoaa Reeselle töitä. Reese saa elämälleen tarkoituksen. Michael Emerson luo Haroldin hahmon ihailtavan vähäeleisesti. Synkkä menneisyys ei paina Haroldin harteilla ollenkaan niin selkeästi kuin Reesen, vaikka molemmilla on sitä ihan yhtä paljon - kuten sarjan edetessä käy ilmi. Ylipäätään Haroldin taustoja paljastetaan ekalla kaudella hyvinkin kitsaasti, mikä on ehkä vain hyvä asia. Jääpähän pureskeltavaa seuraavillekin kausille.

Heti pilottijaksossa Reese värvää apurikseen etsivä Lionel Fuscoen (Kevin Chapman), joka on semihelposti lahjottavissa. Fuscoe on selkeästi porukan koomisin hahmo, hauskoine repliikkeineen. Fuscoen hahmo on onneksi kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Miehellä onkin eniten tasapainoilemista sen suhteen, kenen joukoissa seisoo. Fuscoe kallistuu hyvään, mutta hänellä(kin) on hyvin omintakeiset keinot siihen. Chapman tekee hahmosta ihanan tavallisen, samaistuttavan ja hauskan.

Etsivä Joss Carter (Taraji P. Henson) on ensin Reesen perässä, valmiina laittamaan tämän rautoihin heti tilaisuuden tullen. Kun Carterille valkenee mitä Reese ja Finch oikeastaan tekevät, joutuu Carter miettimään asioita uudemman kerran. Kauden aikana yksi mielenkiintoisimpia juonikuvioita onkin Carterin mielen muuttuminen, kun hän tajuaa voivansa luottaa lain ulkopuolella toimiviin ihmisiin jopa enemmän kuin omiin kollegoihinsa.
   Taraji P. Henson on yksi sarjan suurimmista ilahduttajista. Henson luo koskettavimmat hetket. Hän onnistuu tekemään melko tavanomaisesta roolihahmosta todella mielenkiintoisen. Naisen, jonka sydän on suuri kuin valtameri. Go Henson!


Ykköskaudella nähdään joitain säännöllisiä sivuhahmoja. Zoe Morgan (Paige Turco) on mielenkiintoisen vahva naishahmo, vaikkakin mielestäni hieman ärsyttävä. Carl Elias (Enrico Colantoni) rantautuu sarjaan suorastaan unohtumattomalla tavalla ja kiltistä ulkokuorestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - näyttelijä sopii rooliinsa hyvin. Reesen entisestä työurasta muistuttavat agentti Snow ja Reesen entinen työpari Kara Stanton, joita esittävät erittäin vakuuttavasti näyttelijät Michael Kelly ja Annie Parisse. Kaikki edellämainitut erittäin karismaattisia näyttelijöitä.
 
Robert John Burke sopii niin hyvin korruptoituneen poliisin rooliin, että on jopa liian ilmiselvästi rosvon oloinen. FBI-agentti Donnellya esittävä Brennan Brown näyttää naurettavalta suurimman osan ajasta, kuin joltain sarjakuvahahmolta. Susan Misner on oikein suloinen Reesen entisenä tyttöystävänä Jessicana. Kauden viimeisessä jaksossa nähdään Root, josta on tuleva isompikin hahmo sarjassa. Onneksi häntä esittää erittäin miellyttävä ja karismaattinen Amy Acker.






Vaikka toki menetin sydämeni Kohteelle jo pilottijaksosta lähtien, lyötiin lopulliset naulat siihen arkkuun viimeistään 7. jaksossa (Witness), jossa Carl Elias esitellään. Sen lisäksi että jaksolla oli todella yllättävä loppuratkaisu, jaksossa myös mainittiin Monte Criston kreivi ja Edmond Dantes! Jihuu!
   Upea oli myös 11. jakso (Super), joka oli kuin Hitchcockin Takaikkuna. Reese istui pyörätuolissa tarkkailemassa naapureita, jotka mm. suunnittelivat rikosta, kaivoivat kukkapenkkiä ja pitivät pienikokoista koiraa. Mahtavaa!
   Kuin kirsikkana kakun päälle, jaksossa 21. (Many Happy Returns) Reesen ja Finchin uusinta kohdetta esittää näyttelijä Dagmara Dominczyk, joka oli Monte Criston kreivissä Caviezelin vastanäyttelijä eli ihana Mercedes. Brilliant! (Ja taas ihan asian vierestä, mutta mulle selvisi nyt vasta että Dagmara Dominczyk on naimisissa Patrick Wilsonin kanssa. Cool.)
   Ja tietysti kausi myös loppuu todella jännittävissä merkeissä.





Okei, Kohde on toki hyvin yliampuva ja epärealistinen. (Mutta ah niin viihdyttävä!) Ensimmäisen kauden aikana avoimia kysymyksiä on paljon ja välillä ollaan vähän liiankin salaperäisiä. Mistä johtuen sarja ei sovi niille, joilla on tapana nukahtaa kesken jakson. Silloin putoaa kärryiltä. Kuten yksi kaverini havaitsi.

Lisäksi Kohteen aktiivinen katsominen voi johtaa liialliseen mielikuvituksen vilkastumiseen, ollaan huomattu... Sitä alkaa itsekin miettiä kuunteleeko joku mun kännykkää, tai uskaltaako ravintolassa istua ikkunapöytään... ;)


Ykköskauden soundtrackilta muutamia helmiä:


*****
Kohde, 1. kausi (Person of Interest, 2011-12)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Paige Turco, Michael Kelly, Annie Parisse, Robert John Burke, Enrico Colantoni, Brett Cullen, Brennan Brown, Susan Misner, Amy Acker, Dagmara Dominczyk.

perjantai 1. tammikuuta 2016

Monte Criston kreivi (2002)

"Alright. Let's make a bargain, shall we? You ask God for help and I'll stop the moment he shows up."



Tämä vuoden 2002 leffaversio Alexandre Dumas'n klassikkoromaanista on siinä määrin suosikkileffojani jo vuosien takaa, että on suorastaan ihme etten ole kirjoittanut siitä aiemmin. Elokuvallisilla ansioilla antaisin tälle varmaan neljä tähteä, mutta puhtaasti sentimentaalisista syistä annan sen viidennenkin. :)


Vielä miltei 15 vuotta sitten Jim Caviezel on ollut melkoinen hottis. Dagmara Dominczyk on kaunis kuin mikä. Pahisrooleissa nähtävät näyttelijät ovat kaikki juuri sopivan karseita, ollakseen totaalisen vihattavia. Richard Harris on sympaattinen Isä Faria. Michael Wincott on aivan loistava kammottavana vankilanjohtajana. Helen McCrory on loistava pienessä sivuroolissaan.


Pääosin kaikki näyttelijät onnistuvat hyvin. Nuori Henry Cavill toki näyttää koko ajan ylimeikatulta posliininukelta. Guy Pearce näyttää suurimman osan ajasta tosi typerältä ja James Frainillakin näyttäsi olevan peruukki. Jim Caviezel on loistava pääroolissa, mutta olisi ehkä loistavampi jos äänessään olisi enemmän munaa. Dagmara Dominczyk itkee miltei jokaisessa repliikissään, jonka takia puheestaan ei aina saa selvää. Hämyiset kuvakulmat tekevät toisinaan tapahtumien seuraamisen haastavaksi.



Ehdottomasti hauskimmat hetket tarjoilevat Luis Guzmánin esittämä Jacopo, sekä JB Blancin esittämä Luigi Vampa. Molemmat muuten tunnetaan meidän kodissa yleensä vain kyseisillä roolinimillään. Itselläni on edelleen vaikeuksia muistaa heidän oikeita nimiään. ;)



Olen rakastanut Monte Criston kreivin tarinaa aina siitä asti, kun joskus lapsena näin Richard Chamberlain -elokuvaversion. Sittemmin oon nähnyt muitakin ja tietysti lukenut kirjan. Mutta tämä Kevin Reynoldsin ohjaama leffaversio on suosikkini. Pidän elokuvan loppuratkaisusta enemmän kuin alkuperäiskirjan.

"Et helvetissä sekaannu mun juttuihin!"

Maailman paras kihlasormus.


Jacopollahan on myös parhaat repliikit:


*****
Monte Criston kreivi (The Count of Monte Cristo, 2002)
Ohjaus: Kevin Reynolds.
Pääosissa: Jim Caviezel, Guy Pearce, Dagmara Dominczyk, Richard Harris, James Frain, Luis Guzmán, Henry Cavill, Michael Wincott, Helen McCrory, JB Blanc.