torstai 31. toukokuuta 2012

Pictures #26: photoset by Rankin







All gifs thanks to ogaothin.

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Ei tatuointi tartu

Pari päivää sitten julkaisin täällä kuvia leffa-aiheisista tatuoinneista. Sitten Anzin kautta eksyin Jennyn blogiin, jossa Jenny kertoi saaneensa puistossa rumia kommentteja ulkonäöstään. Jenny on nainen jolla on tatuointeja. Ja nyt en malta olla ottamatta osaa keskusteluun.

Aihe kiinnostaa erityisesti siksi, että olen viime päivinä suunnitellut tatuointia. Minulla ei siis ole tatuointeja. Vielä. Mutta aion innokkaana siirtyä tatuoitujen naisten isoon joukkoon, toivottavasti ihan lähitulevaisuudessa. Miehelläni on tatuoitu koko toisen käden peittävä hiha ja todennäköisesti lisää on tulossa. Tatuoinnin alle peittyi näppärästi myös iso (noin 5x20cm) leikkausarpi.

En muista että olisin koskaan erityisesti kiinnittänyt huomiota ihmisten tatuointeihin. Niitä näkee nykyisin niin paljon, eikä tatuointi tarkoita enää automaattisesti linnakundia. Tatuoinnit ovat mielestäni ihailtava taiteenlaji, kun joku niitä osaa oikeasti tehdä. Välillä tietysti törmää netissä juttuihin epäonnistuneista tatskoista, mutta en muista sellaista omin silmin todistaneeni.
   Enemmän olen kiinnittänyt huomiota tatuointeihin positiivisessa mielessä. Erityisesti on jäänyt mieleeni nainen, joka tuli kerran kadulla vastaan Lahden keskustassa. Ikää hänellä oli ehkä ~35 vuotta. Naisella oli tumma siisti polkkatukka, ehkä farkut jalassa ja hyvin konservatiivinen, ehkä jopa tätimäinen valkoinen neuletakki. Takin lyhyiden pitsihihojen alta näkyi kuitenkin tatuoidut käsivarret ja mielestäni ne olivat aivan mahtava kontrasti muulle ulkomuodolle. Teki naisesta heti mielenkiintoisemman.

Mielestäni on ihan paskapuhetta, että tatuoitu nainen (tai mies) on automaattisesti ruma ja epäviehättävä. Katsokaa nyt vaikka tätäkin kuvaa:

(kuva)

Tietysti tatuoinnit ovat makuasiat ja ymmärrän että jotkut eivät pidä niitä kauniina. Ei minunkaan mielestäni kaikki tatuoinnit ole hienoja. Silti en ymmärrä niiden herättämää vihaa. Jotkut pitävät tatuoituja kakkosluokan kansalaisina tai epähygieenisinä, ja se nyt on silkkaa tietämättömyyttä. 
   Luin joskus jotain netin keskustelupalstaa (virhe!), jossa paasattiin tatuointeja vastaan. Joku kirjoittajista oli erityisen tuohtunut huomattuaan, että sairaanhoitajalla voi olla tatuointi, että voi kauheeta jos minunkin vanhempiani vaikka vanhainkodissa hoitaisi tuollainen tatuoitu kammotus. Voi hohhoijaa.

Tatuoinnit ovat taidetta, koristeita iholla ja/tai muistoja, sekä jossain maailmankolkissa osa alkuperäiskulttuuria. Tatuointi ei välttämättä tarkoita kantajansa olevan erityisen väkivaltainen, jengiläinen, entinen vanki tai merimies. Tatuointeja ei Suomessa tehdä alaikäisille eikä humalaisille. Tatuoinnit eivät kanna tauteja. Suomessa valitaan vuoden käsityöläinen, jonka tittelin on saanut mm. neurokirurgi ja neulesuunnittelija, sekä vuonna 2010 tatuoija Antti Rossi.

Ps. Mieheni tatuointi siis näkyy varsin selvästi, mutta hän on toistaiseksi saanut ihmisiltä pelkästään positiivisia kommentteja. Odotan mielenkiinnolla ihmisten reaktioita, kunhan saan tatuoinnin omaan ihooni ja jaan sitten kokemuksiani jos jotain erikoista tulee vastaan. :)

Herra Popper ja pingviinit (2011)

Thomas Popper (Jim Carrey) on kiireinen liikemies, joka asuu yksin hienossa asunnossaan New Yorkissa. Hän on eronnut vaimostaan ja tapaa kahta lastaan joka toinen viikonloppu. Myyntitykin elämä menee uusiksi, kun hän perii lauman pingviinejä.


Carreyn kaikki roolit eivät suinkaan ole hänet tunnetuksi tehnyttä naamanvääntelyä. Kuten ei tämäkään. Carrey näyttää hyvältä herra Popperina, eikä vedä överiksi kuin noin kaksi kertaa elokuvan aikana. Ex-vaimoa esittävä Carla Gugino on aina kiva. Pariskunnalla oli niin hyvät välit, että voi vain ihmetellä miksi he olivat edes eronneet. Elokuva tarjoilee siirappisen opetuksen perhearvoista. Samalla kun Popper alkaa ymmärtämään uusia lemmikkejään, hän saa korjattua välit lapsiinsa, eikä myykään sieluaan markkinavoimille. Sen verran kepeä elokuva kuitenkin oli, että jonain koomailupäivänä voisi katsoa uudestaan. Leffan parissa ei tarvitse juuri aivojaan rasittaa.

Herra Popper ja pingviinit on kuulemma alunperin lastenkirja. Elokuvana se tarjoaa mukavaa viihdettä koko perheelle. Dvd/bluray-julkaisuna leffasta on myös suomeksi puhuttu versio. 



***
Herra Popper ja pingviinit (Mr. Popper's Penguins, 2011)
Ohjaus: Mark Waters.
Pääosissa: Jim Carrey, Carla Gugino, Angela Lansbury, Clark Gregg, Ophelia Lovibond.

tiistai 29. toukokuuta 2012

Haluaisitko Edward Cullenin selkääsi?

Leffa-aiheisia tatuointeja on maailma pullollaan. Aiheita ja tyylejä riittää. Tässä joitain löytämiäni - toiset ovat onnistuneempia kuin... toiset. Jokainen itse päättäköön mitkä näistä ovat hienoja ja mitkä vähemmän imartelevia.


maanantai 28. toukokuuta 2012

Pictures #25: It doesn't get much better than this

Ensimmäinen kuva GQ-lehden jutusta 'Bad Guys' 2012, kuva Nadav Kander. Alimmainen kasvokuva Sarah Dunn. Kaikki muut Rankin.










Pictures: thanks to ogaothin.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Dream House (2011)

Pariskunta muuttaa kahden pienen tyttönsä kanssa vanhaan omakotitaloon, joka on ollut pitkään tyhjillään. Paikalliset nuoret kokoontuvat talon kellarissa ja naapurit karttavat. Kas kummaa, perheelle selviää että talossa on tapahtunut murha.


Tarinan lähtötilanne on siis noin sataan kertaan nähty, eikä Dream House onnistu tuomaan satuun mitään uutta. Leffa lähtee liikkeelle hitaasti ja perheen onnellisuutta alleviivataan liikaa. Puolenvälin paikkeilla nähdään ainoa kiinnostava juonenkäänne, joka ei kuitenkaan edusta mitään ennennäkemätöntä genressä. Loppua kohden leffa vain huononee. Murhaajan henkilöllisyyttä ei tarvinnut montaa kertaa miettiä.

Leffa kiinnosti lähinnä näyttelijöidensä Daniel Craigin, Rachel Weiszin ja Marton Csokasin vuoksi. Mukana hengailee myös Naomi Watts. Tarinan tehoa syö se, että näyttelijöiden perusteella pystyy arvaamaan roolijaon; Craig on perheenisä, Weisz tämän vaimo, Watts on naapurintäti ja Csokas paskiainen.


*
Dream House (2011)
Ohjaus: Jim Sheridan.
Pääosissa: Daniel Craig, Rachel Weisz, Naomi Watts, Marton Csokas.

lauantai 26. toukokuuta 2012

Mark Strong as P.C. Gibb in The Bill

Erittäin nuori Mark Strong tv-sarjassa The Bill. Mark oli mukana yhden jakson verran vuonna 1990, joten hän on kuvissa suunnilleen 27-vuotias. Hiuksetkin taitavat olla vielä omat. ;)




Pictures: thanks to ogaothin.

perjantai 25. toukokuuta 2012

Date Night (2010)

Aviopari (Tina Fey ja Steve Carell) yrittää piristää elähtänyttä parisuhdettaan, mutta treffit menevät pieleen. Väärinkäsityksen vuoksi heidän henkilöllisyydestään erehdytään ja pian perässä on niin rikolliset kuin lahjotut poliisitkin. Paidaton Mark Wahlberg yrittää jeesata ja Taraji P. Henson on tarinan hyvispoliisi.

Tuttuni painosti katsomaan tämän. Hän on katsonut leffan monta kertaa, joten tietysti odotukset olivat korkealla. Leffa oli ihan mukavaa viihdettä, jonka kerran katsoo ja välittömästi unohtaa. Fey ja Carell olivat muutaman kerran hauskoja, tosin eivät vakuuttaneet vuosia yhdessä olleena pariskuntana. Wahlbergin paidattomuudesta otettiin kaikki ilo irti. Mokapätkistä löytyi myös päänäyttelijöiden improa, mikä oli hauskaa katsottavaa. Mokapätkiä olisi saanut olla enemmänkin. Leffan sivuosissa vilahtavat Mila Kunis, James Franco, Kristen Wiig ja Mark Ruffalo.


***
Date Night (2010)
Ohjaus: Shawn Levy.
Pääosissa: Steve Carell, Tina Fey, Mark Wahlberg, Taraji P. Henson.

torstai 24. toukokuuta 2012

Movie Monday #48 - oheistuote

Movie Mondayn 48. haasteessa kysyin elokuvien oheistuotteista. Aiheeseen on tullut mielenkiintoisia vastauksia, käykäähän katsomassa.

Minä olen se leffaharrastaja, joka ei raaski mennä leffaan jos lippu maksaa 14 euroa. (Ihan periaatteestakaan en mene tollasella hinnalla. Varsinkin jos leffan voi nähdä arkipäivänä halvemmalla tai jopa ilmaiseksi.) Eli en todellakaan laita isoja rahasummia oheistuotteisiinkaan. Meiltä ei löydy valomiekkoja tai ihmisen kokoisia figuureja. Kaikki omistamani oheistuotteet on saatu ilmaiseksi tai maksanut jotain alle 15 euroa. Netin kautta en ole tilannut muistaakseni mitään.

Aamukahvini juon usein Bates Motel -mukista, jonka sain joululahjaksi. Leffa-aiheisia mukeja en omista enempää. Ihme juttu sinänsä, sillä olen lievästi mukifanaatikko.


Keittiön seinällä on kehyksissä useasti vaihtuva leffajuliste. Tällä hetkellä elokuvasta Black Swan. Makkarin seinällä on iso mustavalkoinen kollaasi, joka laajenee varmasti jatkossakin. Sieltä löytyy kaikki tärkeimmät, mm. Butch ja Kid.


Tietokirjoista mulla on 501 Must-see movies, sekä mieletön tietolähde James Bond Ensyklopedia. Hyllystä löytyy myös kirppikseltä ostamani Sean Conneryn elämäkerta, jota en ole muistaakseni koskaan edes avannut. Sitten löytyy tietysti jonkin verran alkuperäiskirjoja, mm. Cujo, Vihreä maili, Kultahattu, kaikki Harry Potterit, Bridget Jonesit, Pikku naisia, Tunnit jne.


Vaikka olenkin t-paita -ihmisiä, omistan tosi vähän leffa-aiheisia t-paitoja. Tämä johtuu osittain siitä, että en tosiaan harrasta juurikaan vaatteiden tilaamista netistä, enkä muutenkaan voi sanoa nauttivani vaatteiden shoppailusta. Välillä käyn jossain nettikaupassa kuolaamassa jotain Batman-paitoja jotka maksaa á 25 euroa, sitten ajattelen että pitää vielä miettiä ja lopulta unohdan koko asian. Nuuka mikä nuuka. ;)
   Vaateosastosta multa löytyy siis ainoastaan Angelina Jolie -paita (jota en tosiaan viitsinyt silittää kuvan ottamista varten), sekä Lindexin lastenosastolta muinoin hankittu sininen Star Wars -pipo. Piposta eräs kaverini totesi että "aika harvalla, varsinkaan tytöllä, on tollanen". :)

Mulla on Batman-logolla varustetut korvikset. Pinssejä löytyy leffoista Yön ritari, Itse ilkimys ja Star Trek. Meillä on pari leffa-aiheista pehmolelua, jotain tarroja ja erinäisistä arvonnoista voitettuja juttuja. Niin, tietokoneen ja kännykän taustakuvat ovat tietysti leffa-aiheiset myös. Tietokoneessa tällä hetkellä RocknRolla ja puhelimessa Mark Strong. Ylläri. ;)


Kaikki leffa-aiheiset korut, t-paidat ja mukit ois niin mun juttu. Tatuointikin on ollut suunnitteilla jo pitkään. Tietysti kaikissa näissä pitäisi aiheen olla joku itselle mieluisa. En minä ainakaan halua kulkea jossain leffa-paidassa, jos en kyseistä leffaa ole edes nähnyt, tai jos leffa on ollut mielestäni ihan tyhmä. Tästä syystä esim. nuo Itse ilkimys -pinssit eivät todellakaan ole käytössä, vaan hautautuneet jonnekin romulaatikon pohjalle.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Twins?

Näyttelijä Tom Hiddleston ja näyttelijä JJ Feild.


Näyttelijä Anthony Perkins ja näyttelijä Andrew Garfield.


Näyttelijä Brad Pitt ja näyttelijä Robert Redford.


sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Teemaviikon päätös

Tanssileffat-teemaviikko on nyt lusittu. Tunnetusti leffa päivässä pitää lääkärin loitolla ja se tahti tuntui teemaviikon aikanakin hyvältä. Katsoin ja arvostelin seuraavat elokuvat:
Viiden tähden arvoisia menestyksiä ei joukosta löytynyt. Paras leffoista oli ehdottomasti Billy Elliot. Step Up ykkönen oli hyvä leffa sekin ja kunniamaininnan voisi antaa Step Up kolmoselle. Nämä kolme olivat ainoat joista jäi "tämän katson toistekin" -fiilis. Teemaviikon huonoimman leffan tittelistä kilpailevat hyvin tasaväkisesti Honey ja Step Up kakkonen. Vaan eipä Flashdance-leffakaan riemunkiljahduksia aiheuttanut. Kaikki seitsemän olivat itselleni ennennäkemättömiä. Teemaviikko toi mukavaa vaihtelua blogin pyörittämiseen ja nyt on taas aika palata arkeen.

Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa (1977)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Tony (John Travolta) on parikymppinen nuorimies, joka asuu vielä vanhempiensa luona. Perhe pitää maalikaupassa työskentelevää Tonya surkimuksena, kun tämän isoveli on sentään päässyt papiksi asti. Lauantai-iltaisin Tony kuitenkin valloittaa paikallisen yökerhon tanssilattian. Siellä hän saa kaikkien rajattoman ihailun.

Aiemmin teemaviikon aikana katsomaani hömppään verraten Saturday Night Fever on mielenkiintoisen vakava elokuva. 70-luvun discohuuma ei tuntunut ollenkaan niin naurettavalta kuin Flashdancen kasarimaailma. Ikärajat.fi väittää leffan olevan sallittu, mutta dvd:n takakannessa lukee K15. Elokuva ei missään nimessä sovi kaikenikäisille katsojille, sen verran siinä käytetään aineita ja touhutaan ties mitä auton takapenkillä.

En voi sanoa hurmaantuneeni nuoresta Travoltasta. Leffa tuntui liian pitkältä ja sitten loppui yhtäkkiä, tarinan jäädessä kesken. Sivuhahmojen ongelmiin olisin toivonut ratkaisuja. Lopun "kuka putoaa sillalta" -kohtaus oli jännittävä, mutta olisi ollut mielenkiintoista nähdä mitä henkilöille tapahtui sen jälkeen.



***
Saturday Night Fever - lauantai-illan huumaa (1977)
Ohjaus: John Badham.
Pääosissa: John Travolta, Karen Lynn Gorney.

lauantai 19. toukokuuta 2012

Flashdance (1983)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Alex (Jennifer Beals) työskentelee päivisin hitsaajana ja tanssii iltaisin yökerhossa. Hän haaveilee pääsystä balettikouluun.

Flashdancen suurin vika on, että se on aikansa hedelmä. Vuonna 1983 leffa on varmasti ollut hitti, mutta nykypäivänä se näyttää naurettavalta. Kammottavinta olivat ne jumppa-asut ja etenkin kohtaus jossa Alex kavereineen menee kuntosalille. Myös Alexin hiuspehko näytti kamalalta suurimman osan leffasta.

Päähenkilö Alex on ailahtelevainen teini, enkä ymmärrä miten miesystävänsä kesti häntä. Toki Alex on täynnä seksiä. Tämä on teemaviikon aikana katsomistani tanssileffoista ensimmäinen, jossa on strippareita. Alex ei ole sitä, mutta tanssiesityksensä ovat hyvin eroottisia ja usein pienissä vaatteissa. Alexissa yhdistyy nuoren tytön viattomuus ja aikuistuvan nuoren naisen tuhmuus. Hän käy oikein papille ripittäytymässä epäsiveistä ajatuksistaan. Alex on varmasti ollut 80-luvulla kaikkien miesten märkä päiväuni, mutta nyt lähinnä nauratti. Varsinkin se hummerin syöminen.

Soundtrack kertoo ajastaan sekin. Isoimpia hittejä ovat Michael Sembellon Maniac ja tietysti Irene Caran Flashdance... What a Feeling.



**
Flashdance (1983)
Ohjaus: Adrian Lyne.
Pääosissa: Jennifer Beals, Michael Nouri.

perjantai 18. toukokuuta 2012

Billy Elliot (2000)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Englanti, 1984. Työläiskaupungin kaivosmiehet ovat lakossa ja se kiristää tunnelmaa myös miesvaltaisessa Elliotin perheessä. Nuorimman pojan Billyn (Jamie Bell) pitäisi harrastaa nyrkkeilyä, mutta hän eksyykin tyttöjen kanssa balettitunnille. Palo on kova, mutta Billy joutuu tanssimaan perheeltään salaa. Kannustavan opettajan (Julie Walters) avulla Billy kehittyy hiljalleen.



Billy Elliotin tarina tarjoaa paljon samaistumisen kohteita. Billy on suloinen ja innokas pikkupoika - ehkä yksi kaikkien aikojen ihanimpia fiktiivisiä hahmoja. Nuori Jamie Bell on valloittava. Ahdasmielinen pikkukylä ja kaivosmiesten lakko tarjoavat mielenkiintoisen kontrastin Billyn unelmille.
   Pidin erityisesti Billyn perheestä. Kaikki näyttelijät onnistuivat upeasti ja Billyn isä sai minut itkemään monet kerrat. Perhe vaikutti ihanan aidolta, kaikkine ongelmineen. Arjen realismia kuvattiin onnistuneesti. Ainoastaan Julie Walters ei vakuuttanut tanssiopettajana, vaikka olikin muuten hyvä roolissaan.

Elokuva oli paikoin hieman hidas, enkä ymmärtänyt kaikkia Billyn tunteenpurkaus-tanssikohtauksia. Soundtrackista en innostunut, ainoastaan London Calling ilahdutti.



****
Billy Elliot (2000)
Ohjaus: Stephen Daldry.
Pääosissa: Jamie Bell, Gary Lewis, Julie Walters, Jamie Draven.

torstai 17. toukokuuta 2012

Honey (2003)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Honey Daniels (Jessica Alba) asuu Bronxissa ja opettaa tanssia nuorisokeskuksella. Hänen haaveensa toteutuu, kun hän pääsee tanssimaan huippuartistien musiikkivideoille. Huoli paikallisista nuorista painaa kuitenkin hartioilla.

Jessica Alba on huono näyttelijä ja Honey ärsyttävä pyhimys. Päähenkilön erinomaisuutta korostetaan sillä, että bestis kehuu koko ajan, mutta taidot eivät välity katsojalle asti. Hieman epäloogisesti Honeyn ihmissuhdesotkuista vetää herneen nenään bestis mutta ei poikaystävä. Huono ja käsittämättömän siirappinen elokuva. En voi suositella.



*
Honey (2003)
Ohjaus: Bille Woodruff.
Pääosissa: Jessica Alba, Mekhi Phifer.

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Step Up 3D (2010)

(Osa Tanssileffat-teemaviikkoa.)


Step Up -leffasarjan tapahtumat siirtyvät kolmannen elokuvan myötä Baltimoresta New Yorkiin. Moose (Adam G. Sevani) ja Camille (Alyson Stoner) ovat lähteneet opiskelemaan. Tanssiminen ei kuulu enää kummankaan suuriin unelmiin, kunnes Moose tutustuu Lukeen (Rick Malambri). Luke vetää Pirates-nimistä tanssiporukkaa, joka asuu klubin yläkerrassa ja kilpailee säännöllisesti tanssibattleissa. Samoihin aikoihin Moosen kanssa mukaan värvätään myös klubilta bongattu Natalie (Sharni Vinson). Ryhmä treenaa yhdessä World Jam -nimiseen battleen, joka on kaikkien aikojen suurin katutanssikisa. Heiltä on myös menossa katto pään päältä, sillä kämpän vuokrat ovat pahasti rästissä. World Jamin voittorahat tulisivat tarpeeseen.


Ohjaaja Jon M. Chu jatkaa puikoissa ja kammottavasta kakkososasta on otettu opiksi. Kaikenlainen yhteiskuntakritiikki ja nuorten kotiongelmat on jätetty pois, kun ei niitä kerran osata vakuuttavasti käsitellä. Step Up 3 on enemmän ihmissuhdeviihdettä. Vesi toimii dramaattisena elementtinä jälleen yhdessä tanssikohtauksessa, mutta tällä kertaa kunnolla valaistuna. Hyvä näin.


Adam G. Sevanin esittämä Moose nähtiin siis ensimmäisen kerran sarjan toisessa leffassa. Alyson Stonerin esittämä Camille sitä vastoin on se ykkösosassa nähty Tylerin kasvattisisko, jonka kanssa jammailtiin takapihalla. Molemmat näyttelijät ovat sympaattisia ja luontevia rooleissaan.
   Varsinaisen miespääosan paikan varastaa kuitenkin Rick Malambri ylisöpönä Lukena. Luke on suorastaan pyhimysmäinen hahmo. Hän on selkeästi porukan johtaja ja kerää kuin Jeesus konsanaan vähäosaisia opetuslapsia kattonsa alle. Eikös leffassa sanotakin, että "if you're one of us Luke will find you". Toivottua tasapainoa hahmolle toi se, ettei hän suinkaan ollut porukan paras tanssija. Se nyt vielä olisi puuttunut. Malambria paikkaa stuntti monet kerrat.
   Näyttelijöistä pidin eniten Natalieta esittävästä Sharni Vinsonista. Hän oli kaunis, luonteva, hyvä tanssija ja ihanan tavallisen oloinen. Pidin vilpittömästi Nataliesta ja hän sai sympatiani. Nataliella oli myös ihania vaatteita läpi elokuvan. Sen violetin Adidaksen takin voisin ottaa heti käyttööni.
   Luke ja Natalie ovat kaikista Step Up -pareista ihanin. Tarinansa noudattaa hyvin perinteistä romcom-kaavaa ja he ovat supersöpöjä yhdessä. Lisäksi Natalien tausta tuli leffan edetessä yllätyksenä, mikä oli virkistävää.

Idea tanssin underground-kulttuurista ja tanssibattleista on mielenkiintoinen. Tanssikohtaukset ovat hienoja. Eniten pidin katolla tapahtuvasta parkour-treenaamisesta, sekä Luken ja Natalien capoeira-tyylisistä potkuista. Ehdottomasti suosikkini kaikista leffan kohtauksista oli se, jossa kesken World Jamin Natalie nousee vihdoin lavalle. Sekä tietysti tanssiesitys sen jälkeen.
   Piratesin kämppä oli täydellinen urbaaniin boheemielämään. Viihdyin heidän maailmassaan, jolle Luken tekemä video toi mukavan taustan.


Leffa ei todellakaan ole pelkkiä onnistumisia. Pirates elää kuin jonkun aluksen miehistö, omassa maailmassaan ullakkokämpässä. Ryhmällä on tietysti vastustaja - Samurait. Kyseessä on onneksi pelkästään tanssiporukka, eli kaikki jengiviittaukset on ymmärretty jättää pois. Vaikka onhan silti vähän noloa hehkuttaa the House of Pirates'ia.
   Moose ja Camille kertovat kasvaneensa yhdessä, mutta muistavat kuitenkin laulun joka soi heidän tavatessaan. Musikaalimainen kadulla tanssiminen oli hirveää katsottavaa.
   Leffassa oli ihan liikaa koskettavia puheita. Kaamein näistä oli se, jossa Luke yritti valaa taistelutahtoa ryhmäänsä dinerin edessä, vaikka oli itse hetkeä aiemmin heittänyt pyyhkeen kehään. Lopun battle oli liian pitkä ja kaikki Piratesin sivuosanäyttelijät ärsyttäviä ja/tai huonoja. Porukalta oli tosiaan vuokrat maksamatta, mutta silti hautoivat kämpässään arvokkaita kenkiä ja Luken hienoa autoa. Koreografiat osattiin taas ihan tuosta vaan harjoittelematta (Natalie ja Luke; sekä Natalien juhlissa että loppubattlessa). Ja loppukohtaus rautatieasemalla suorastaan tihkui siirappia.


Aioin antaa leffalle vain kaksi tähteä, mutta puhtaasti tunteellisista syistä annan kolmannenkin. Sillä viihdyin leffan parissa erittäin hyvin, sen huonoudesta huolimatta. Pidin sen utopiasta ja henkilöhahmoista.




***
Step Up 3D (2010)
Ohjaus: Jon M. Chu.
Pääosissa: Adam G. Sevani, Rick Malambri, Sharni Vinson, Alyson Stoner, Joe Slaughter.