Sarjan kuudes ja viimeinen kausi järjestää kaiken kuntoon. Tekijät selvästi tietävät lopun lähestyvän, sillä orastavia parisuhteita kurotaan kasaan oikein olan takaa, ja hahmot alkavat olla samaa mieltä kaikesta. Fanin silmin tämä on kuitenkin mukavaa katsottavaa. Olen oikein iloinen että Mary ja Edith saivat molemmat onnellisen loppunsa. Väkinäiseltä sen sijaan tuntui esimerkiksi Mrs Patmoren ja Mr Masonin alkava ystävyys. Mrs Hughes'n ja Mr Carsonin rakkaustarina on mukava, mutta didn't see that coming.
Onneksi sentään Mary ja Edith ottavat kauden loppupuolella yhteen ihan huolella. Vaikka Mary onkin yksi lempparihahmojani, hän osaa edelleen olla todella paska ämmä. Pidin kovasti siitä että päätöskauden suuuuret häät olivat Edithin, eivätkä Maryn. Ihanaa miten Edithistä tulikin yhtäkkiä se kulmakunnan rikkain mimmi. Sarjan alkupuolella Edith oli surkea valittaja, mutta sarjan edetessä hänestä kasvoi vahva nainen.
Thomas sai täydet sympatiani ja olen erittäin iloinen siitä miten hänelle lopulta kävi. Lord Cranthamin saama sairaskohtaus oli kammottavaa katsottavaa. Lähinnä koska se oli tämäntyylisessä sarjassa yllättävää, kaikessa karseudessaan. Hieman alkoi jurpia samankaltaiset nimet: Carson, Clarkson, Crawley, Grantham.
Aiemmat kaudet täällä: yksi, kaksi, kolme, neljä ja viisi.
****
Downton Abbey, 6. kausi (2015)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Samantha Bond, Allen Leech, Lily James, Matthew Goode.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tv-sarjat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. helmikuuta 2017
sunnuntai 29. tammikuuta 2017
Downton Abbey, 5. kausi (2014)
Ehdottomasti heikoin kausi tähän mennessä. Paikoin jopa kelasin eteenpäin. Tuntuu selvästi että korkeasta laadustaan huolimatta Downton Abbey alkaa tehdä kuolemaa.
Kauden päättävässä erikoisjaksossa sentään tapahtuu kaikkea kivaa ja suloista. Aivan kuin olisi äkkiä käsikirjoitettu mukaan jotain fanien iloksi, jotta jaksaisivat vielä yhden kauden roikkua mukana. Ihanaa miten Tomista on tullut kuin veli Marylle ja Edithille. Viimeisessä jaksossa saadaan vihdoin mukaan Matthew Goode, jonka hahmokin onneksi vaikuttaa miellyttävältä.
Jos olisin seurannut tätä telkkarista jakso kerrallaan, enkä tietäisi mitä tuleman pitää, olisin varmaan jättänyt sarjan seuraamisen kesken vitoskauden aikana.
Aiemmat kaudet: yksi, kaksi, kolme ja neljä.
***
Downton Abbey, 5. kausi (2014)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Samantha Bond, Allen Leech, Lily James, Matthew Goode.
Kauden päättävässä erikoisjaksossa sentään tapahtuu kaikkea kivaa ja suloista. Aivan kuin olisi äkkiä käsikirjoitettu mukaan jotain fanien iloksi, jotta jaksaisivat vielä yhden kauden roikkua mukana. Ihanaa miten Tomista on tullut kuin veli Marylle ja Edithille. Viimeisessä jaksossa saadaan vihdoin mukaan Matthew Goode, jonka hahmokin onneksi vaikuttaa miellyttävältä.
Jos olisin seurannut tätä telkkarista jakso kerrallaan, enkä tietäisi mitä tuleman pitää, olisin varmaan jättänyt sarjan seuraamisen kesken vitoskauden aikana.
Aiemmat kaudet: yksi, kaksi, kolme ja neljä.
***
Downton Abbey, 5. kausi (2014)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Samantha Bond, Allen Leech, Lily James, Matthew Goode.
sunnuntai 22. tammikuuta 2017
Downton Abbey, 4. kausi (2013)
Downton Abbey on edelleen erinomainen sarja. Se on tyylikäs, elokuvauksellisesti upea, siinä on kerrassaan mahtavat näyttelijät ja ajankuva on hienosti toteutettu. Silti tämäkään kausi ei yllä juonenkäänteillään kahden ensimmäisen tasolle.
Annan raiskaus oli ehkä kamalinta ikinä ja olin syvästi järkyttynyt. Luojan kiitos sitä ei näytetty sen enempää, tässäkin oli tarpeeksi. Tämäntyylisessä sarjassa koko teema oli yllättävä, varsinkin kun tämä tapahtui niin hyvälle tyypille. Neloskauden suosikkipariskuntani oli ehdottomasti Anna ja Bates. Siinä missä jopa Mrs Hughes vähätteli Annan raiskausta jälkikäteen, oli Bates hetken ainoa järjen ääni porukassa, joka vannoi ettei asia ole loppuunkäsitelty. Annoin aplodit! Bates on sankari! Pidin kovasti siitä miten tämä asia paketoitiin loppuun kauden päätteeksi.
Sarja alkoi toistaa itseään sillä että kaksi miestä tappelee Marysta ja Batesia epäillään taas jostakin. Kun lisäksi kumpikaan Maryn kosijoista ei voittanut puolelleen, oli meininki melko tylsää. Rose on hahmona ärsyttävä ja sai jotenkin ihan liikaa ruutuaikaa. Lordi ja Lady Crantham ovat suloinen pari. Hämmentävää miten helposti esiaviollisesta seksistä on tuohon aikaan tultu raskaaksi, varsinkin kun sitä on harrastettu ilmeisen vähän.
Ei tästä kaudesta sen enempää, jotta pääsen nopeasti katsomaan eteenpäin. Neloskausi itsessään ei kannusta kiirehtimään, mutta jostain olen kuullut sen verran juonipaljastuksia, että haluan päästä niihin asti asap.
Aiemmistakin kausista olen kirjoittanut: yksi, kaksi ja kolme.
***
Downton Abbey, 4. kausi (2013)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Samantha Bond, Allen Leech, Lily James.

Rouva varapresidentti, 2. kausi (2013)
Kakkoskaudella meno paranee selkeästi, kun mukaan tulee lempparihahmoni Ben (Kevin Dunn). Jo ykköskaudelta tutut hahmot ovat onneksi myös omilla paikoillaan. Tällä kaudella käydään Helsingissä ja tavataan Suomen pääministeri. Brittinäyttelijä Sally Phillips vetää muka-suomalaisen aksentin aikas hyvin.
****
Rouva varapresidentti, 2. kausi (Veep, 2013)
Creator: Armando Ianucci.
Pääosissa: Julia Louis-Dreyfus, Tony Hale, Anna Chlumsky, Reid Scott, Gary Cole, Kevin Dunn.

Tunnisteet:
arvostelu,
Gary Cole,
Julia Louis-Dreyfus,
neljä tähteä,
tv-sarjat
Rouva varapresidentti, 1. kausi (2012)
Sarjan alkaessa Selina Meyer (Julia Louis-Dreyfus) on varapresidenttinä ja pressa itse loistaa poissaolollaan sarjasta. Tyylilaji on sarjassa kohdallaan alusta saakka, mutta jotenkin tuntuu että kausien edetessä päästään vasta kunnolla käyntiin. (Tämä fiilis siis koska tätä kirjoittaessani olen nähnyt myös jo kaudet kaksi ja neljä.)
Ps. Tämän sarjan myötä olen oppinut pitämään Tony Halesta.
***
Rouva varapresidentti, 1. kausi (Veep, 2012)
Creator: Armando Ianucci.
Pääosissa: Julia Louis-Dreyfus, Tony Hale, Anna Chlumsky, Reid Scott.
Ps. Tämän sarjan myötä olen oppinut pitämään Tony Halesta.
***
Rouva varapresidentti, 1. kausi (Veep, 2012)
Creator: Armando Ianucci.
Pääosissa: Julia Louis-Dreyfus, Tony Hale, Anna Chlumsky, Reid Scott.
Tunnisteet:
arvostelu,
Julia Louis-Dreyfus,
kolme tähteä,
tv-sarjat
torstai 19. tammikuuta 2017
Lovesick, 2. kausi (2016)
Meno lässähtää sarjan toisella kaudella, kun jankataan edelleen samojen aiheiden ympärillä. Tämäkin kausi olisi silti saanut olla pidempi, on tämä sen verran rattoisaa katsottavaa. Jotain tuoreutta tähän toki toivoisi. Evie on edelleen ihana. Luke muuttuu kakkoskaudella huonompaan suuntaan.
***
Lovesick, 2. kausi (2016)
Creator: Tom Edge.
Pääosissa: Johnny Flynn, Daniel Ings, Antonia Thomas.

Lovesick, 1. kausi (2014)
Brittisarja kolmesta kämppiksestä. Yhdellä heistä todetaan klamydia ja hän joutuu käymään kaikki entiset seksikumppaninsa läpi kertoakseen näille.
Söpöä meininkiä, suloisia hahmoja, hauskaa katsottavaa. Tykkään pääkolmikosta. Rakkaustarina kahden välillä on kiva lisä. Jaksoja oli liian vähän ja kausi loppui ihan kesken. Tätä lisää!
****
Lovesick, 1. kausi (2014)
Creator: Tom Edge.
Pääosissa: Johnny Flynn, Daniel Ings, Antonia Thomas.
Söpöä meininkiä, suloisia hahmoja, hauskaa katsottavaa. Tykkään pääkolmikosta. Rakkaustarina kahden välillä on kiva lisä. Jaksoja oli liian vähän ja kausi loppui ihan kesken. Tätä lisää!
****
Lovesick, 1. kausi (2014)
Creator: Tom Edge.
Pääosissa: Johnny Flynn, Daniel Ings, Antonia Thomas.
You're the Worst, 1. kausi (2014)
Tyttö tapaa pojan -tyyppinen draamakomediahupailu. Pääpari on mukavan persoonallinen. Tai siltä se ainakin tuntuu aluksi ja parin ekan jakson jälkeen olin ihan innoissani. Mutta sitten tajuaa miten paljon molemmat ylinäyttelee - kundi varsinkin - kun ovat olevinaan niiiiin erilaisia kuin kaikki muut maailman ihmiset. Aren't we all.
Kyllähän yhden kauden katsoi ajankuluksi, mutta en ajatellut jaksaa enempää. Ihan kiva.
***
You're the Worst, 1. kausi (2014)
Creator: Stephen Falk.
Pääosissa: Aya Cash, Chris Geere.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016
Flaked, 1. kausi (2016)
Erittäin miellyttävätunnelmainen sarja, josta tykkäsin enemmän kuin olisin uskonut. Miljöö ja fiilis on ihanat. Rentoa tunnelmaa ja aivot narikkaan. Hiljaa pinnan alla kytee yhtä sun toista. Tämä pitää jokaisen kokea itse. Will Arnett on loistava.
****
Flaked, 1. kausi (2016)
Creators: Will Arnett, Mark Chappell.
Pääosissa: Will Arnett, David Sullivan, Christoher Mintz-Plasse, Heather Graham.
****
Flaked, 1. kausi (2016)
Creators: Will Arnett, Mark Chappell.
Pääosissa: Will Arnett, David Sullivan, Christoher Mintz-Plasse, Heather Graham.
Tunnisteet:
arvostelu,
Christopher Mintz-Plasse,
Heather Graham,
komedia,
neljä tähteä,
tv-sarjat,
Will Arnett
Stranger Things, 1. kausi (2016)
Poika katoaa pikkukaupungista. Äiti on varma että poika on elossa, joten äiti leimataan hulluksi ja häntä auttaa ainoastaan päihdeongelmainen sheriffi.
Stranger Things on mielenkiintoinen tekele, eikä juuri kertaakaan tylsä. Winona Ryder on hyvä ja David Harbour suorastaan loistava. Tykkään kasarimeiningistä musiikissa ja ulkoasussa, sekä Stephen King -vaikutteista. Lapsinäyttelijät ovat ärsyttävän käsikirjoitettuja, vaikka Millie Bobby Brown näytteleekin hienosti. Matthew Modinella on todella valkaistu tukka. Liian yliluonnollinen makuuni. Miksi hirviöiden pitää aina olla limaisia?
Loppufiilis: ihan mielenkiintoinen.
***
Stranger Things, 1. kausi (2016)
Creators: Matt Duffer, Ross Duffer.
Pääosissa: Winona Ryder, David Harbour, Millie Bobby Brown, Natalie Dyer, Cara Buono, Matthew Modine.

![]() |
| Unagi. |
***
Stranger Things, 1. kausi (2016)
Creators: Matt Duffer, Ross Duffer.
Pääosissa: Winona Ryder, David Harbour, Millie Bobby Brown, Natalie Dyer, Cara Buono, Matthew Modine.
Tunnisteet:
arvostelu,
David Harbour,
kolme tähteä,
sci-fi,
tv-sarjat,
Winona Ryder
sunnuntai 9. lokakuuta 2016
Downton Abbey, 3. kausi (2012)
Sarjan ykkös- ja kakkoskaudesta kirjoitin pitkät pätkät. Nyt en jaksa kun sarjan meininki on huonontunut niin paljon.
Ensimmäinen ja toinen kausi muodostivat siistin kokonaisuuden, joka sai onnellisen lopun. Olisivat voineet lopettaa koko sarjan siihen. Tai ehkä se on ollut tarkoituskin. Kolmannella kaudella on keksitty kaikkien aikojen paskimmat juonenkäänteet, kun ensin kuolee Sybil ja vikan jakson päätteeksi Matthew. Siis oikeesti!
Lisäksi kun Bates vihdoin saadaan taloon takaisin, häntä huomioidaan aivan liian vähän. Mä olisin järjestänyt vähintään bileet.
Pisteet siitä että rouvan saippuapala mainitaan jälleen!
***
Downton Abbey, 3. kausi (2011)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Dan Stevens, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Lily James, Jim Carter.

sunnuntai 17. heinäkuuta 2016
Rouva varapresidentti, 4. kausi (2015)
Selina Meyer (Julia Louis-Dreyfus) on presidenttinä. Vaalikampanjoidaan ja jännitetään pääseekö Meyer toiselle kaudelle.
Veep on kevyttä katsottavaa. En ole sarjaa seurannut aiemmin, mutta katsoin neloskauden sen tullessa putkena CMorelta. Komiikka perustuu tositeeveemäiseen otteeseen, mahtavaan dialogiin ja erinomaisiin näyttelijäsuorituksiin. Katsoisin mielelläni enemmänkin, mutta en jaksa seurata yksi jakso kerrallaan telkkarista.
***
Rouva varapresidentti, 4. kausi (Veep, 2015)
Pääosissa: Julia Louis-Dreyfus, Tony Hale, Anna Chlumsky, Gary Cole, Kevin Dunn, Reid Scott, Matt Walsh, Hugh Laurie.

Hugh Laurie,
Julia Louis-Dreyfus,
kolme tähteä,
Tony Hale,
tv-sarjat
keskiviikko 23. maaliskuuta 2016
Kohde, 3. kausi (2013-14)
Kolmas kausi ei ole aivan yhtä vahva kuin edelliset. Siitä huolimatta, että Carterin kuolema kauden keskivaiheilla onkin ehkä mielenkiintoisin tähänastisista juonenkäänteistä. Hitto, olisivat voineet pussata jo aiemmin! Kauden loppuratkaisu on mielenkiintoinen.
Pidemmin sanoin kirjoitin ensimmäisestä ja toisesta kaudesta.
****
Kohde, 3. kausi (Person of Interest, 2013-14)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Amy Acker, Sarah Shahi, Camryn Manheim, John Nolan, Enrico Colantoni, Carrie Preston.

Jim Caviezel,
Michael Emerson,
neljä tähteä,
Taraji P. Henson,
tv-sarjat
tiistai 2. helmikuuta 2016
Kohde, 2. kausi (2012-13)
Kohteen toinen kausi on vähemmän salaperäinen kuin ensimmäinen. Kun Harold (Michael Emerson) saadaan ensin pois kidnaappajan käsistä, päästään ns. perusjaksoihin. Koska katsoja tietää jo mistä on kyse, voidaan hahmojen kustannuksella pitää vähän hauskaa ja esimerkiksi lähettää John Reese (Jim Caviezel) asumaan lähiöön. Kauden puolenvälin tienoilla juoni muuttuu jännittävämmäksi, kun Reese jää FBI:n haaviin ja etsivä Carter (Taraji P. Henson) joutuu kuulustelemaan. Sen jälkeen perusjaksot tuntuvat hetken aikaa jopa tylsiltä.
Kara Stanton (Annie Parisse) on onneksi jälleen mukana kieroilemassa. (Ihana näyttelijä!) Reesen ja entisen työparinsa Stantonin vaiheita kerrattiin aika paljon, mutta se on ymmärrettävää koska sarjaa on ollut tarkoitus katsoa telkkarista yksi jakso viikossa. Näin kaksi kautta putkeen ahmineelle kertailua oli liikaa.
Kakkoskauden aikana Root (Amy Acker) muuttuu moniulotteisemmaksi hahmoksi, mikä on hyvin mielenkiintoista seurattavaa. Mukaan menoon saadaan myös agentti Samantha Shaw (näyttelijän oikea nimikin on hämmentävästi s-alkuinen; Sarah Shahi). Shaw on mielenkiintoisen kova mimmi, naisversio John Reesestä. Jengi kasvaa siis hiljalleen isommaksi.
*****
Kohde, 2. kausi (Person of Interest, 2012-13)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Amy Acker, Sarah Shahi, Paige Turco, Michael Kelly, Annie Parisse, Brennan Brown, Enrico Colantoni.

viisi tähteä
sunnuntai 3. tammikuuta 2016
Kohde, 1. kausi (2011-12)
"I don't particulaly like killing people but I'm very good at it."
Entinen ohjelmointinörtti, nykyinen miljonääri Harold Finch (Michael Emerson) on WTC-iskujen jälkeen kehitellyt hallitukselle Koneen, joka havaitsee ennakolta mahdolliset terroriteot. Kone näkee myös suunnitellut väkivaltarikokset, mutta pitää niitä epäoleellisina. Oman väitetyn kuolemansa jälkeen Finch haluaa estää nuo epäoleelliset väkivallanteot ja pelastaa ihmishenkiä. Avukseen hän värvää entisen sotilaan ja CIA-agentin John Reesen (Jim Caviezel). Maailma uskoo myös Reesen olevan kuollut, vaikka hän lähinnä yrittääkin juoda itseään hengiltä. Finch tarjoaa Reeselle uuden mahdollisuuden.
Tätä erikoista kaksikkoa taipuu lopulta auttamaan myös pari New Yorkin poliisivoimien vähemmän korruptoitunutta jäsentä: etsivät Joss Carter (Taraji P. Henson) ja Lionel Fuscoe (Kevin Chapman).
Kohde on tullut joskus telkkaristakin, mutta silloin oon onnistunut näkemään vain jonkun pätkän sieltä täältä. Sarja on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta ei ole ollut koskaan aikaa seurata. Taannoin etsiskelin Netflixistä jotain hyvää katsottavaa. Kohde on ollut omalla listallani vaikka kuinka kauan, mutta kuvittelin etten jaksa ryhtyä seuraamaan pitkää sarjaa. Päätin katsoa ekan jakson, sittenpähän tietäisin. Noh, ekana iltana hotkaisin kolme jaksoa ja seuraavana päivänä pakotin miehenkin katsomaan. Siitä asti meillä on katsottu Kohdetta sohvan etureunalla roikkuen, miltei nenä kiinni ruudussa.
Niin hyvä se on.
En sarjaa aloitellessani tiennyt, että tekijöistä löytyy niinkin isoja nimiä kuin Jonathan Nolan ja J.J. Abrams. Noista nimistä olisi toki voinut jo päätellä, ettei sarja voi olla huono. (Mä olen jostain syystä kuvitellut Jonathan Nolanin olevan vanha ukko. Mutta hänhän on vasta nelikymppinen, salskea kaveri.)
Sarjan parasta antia ovat yllättävät tarinankäänteet, hieno visuaalinen ilme, toimintakohtaukset, herkulliset hahmot, sekä tietysti loistavat näyttelijät. Sarjassa on yllättävän paljon actionia, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. Diggaan.
Päähahmonelikosta on vaikea valita suosikkiaan, koska ovat kaikki niin hyviä.
Jim Caviezelin esittämä John Reese on pitkä, tumma, komea ja salaperäinen. Sekä kaikin puolin täydellinen supersankari. Reese osaa kaiken, tietää kaiken ja peittoaa tappelussa kenet tahansa. Sekä on tietysti aina valmis auttamaan hädässä olevia ja hyvää tarkoittavia ihmisiä, jopa oman turvallisuutensa kustannuksella. Sarjan alkaessa Reese on taantunut CIA-agentin uraltaan särkyneestä sydämestä kärsiväksi alkoholisoituneeksi kodittomaksi.
John Reese on aivan mahtava hahmo. Juuri sellainen tyyppi, jonka puhelinnumeron haluaisit pitää pikavalinnassa. Tietysti Reese on myös samalla tavalla ärsyttävä kuin James Bond tai MacGyver: häneltä kaikki onnistuu ja kaikki hänen ympärillään ovat todella huonoja ampujia. Reeseenkin osuu yleensä vain silloin kun hänellä on luotiliivi päällä - eli todella harvoin.
Olen pitänyt Jim Caviezelista aina, mutta silti on sanottava etten ole nähnyt häneltä näin onnistunut roolisuoritusta sitten Monte Criston kreivin. Hän sopii Reesen rooliin kuin nakutettu. Vaikka Caviezelista näkee, että hän on tottunut tekemään fyysisiä suorituksia, on ruumiinkielensä silti toisinaan liian jäykkää makuuni. Lisäksi jossain vaiheessa alkoi ärsyttää se, miten Reese puhuu koko ajan kuiskaamalla, kuin mikäkin Horatio Caine.
Reesen elämään ilmestyy häntä itseäänkin salaperäisempi miljonääri Harold Finch (Michael Emerson), joka tarjoaa Reeselle töitä. Reese saa elämälleen tarkoituksen. Michael Emerson luo Haroldin hahmon ihailtavan vähäeleisesti. Synkkä menneisyys ei paina Haroldin harteilla ollenkaan niin selkeästi kuin Reesen, vaikka molemmilla on sitä ihan yhtä paljon - kuten sarjan edetessä käy ilmi. Ylipäätään Haroldin taustoja paljastetaan ekalla kaudella hyvinkin kitsaasti, mikä on ehkä vain hyvä asia. Jääpähän pureskeltavaa seuraavillekin kausille.
Heti pilottijaksossa Reese värvää apurikseen etsivä Lionel Fuscoen (Kevin Chapman), joka on semihelposti lahjottavissa. Fuscoe on selkeästi porukan koomisin hahmo, hauskoine repliikkeineen. Fuscoen hahmo on onneksi kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Miehellä onkin eniten tasapainoilemista sen suhteen, kenen joukoissa seisoo. Fuscoe kallistuu hyvään, mutta hänellä(kin) on hyvin omintakeiset keinot siihen. Chapman tekee hahmosta ihanan tavallisen, samaistuttavan ja hauskan.
Etsivä Joss Carter (Taraji P. Henson) on ensin Reesen perässä, valmiina laittamaan tämän rautoihin heti tilaisuuden tullen. Kun Carterille valkenee mitä Reese ja Finch oikeastaan tekevät, joutuu Carter miettimään asioita uudemman kerran. Kauden aikana yksi mielenkiintoisimpia juonikuvioita onkin Carterin mielen muuttuminen, kun hän tajuaa voivansa luottaa lain ulkopuolella toimiviin ihmisiin jopa enemmän kuin omiin kollegoihinsa.
Taraji P. Henson on yksi sarjan suurimmista ilahduttajista. Henson luo koskettavimmat hetket. Hän onnistuu tekemään melko tavanomaisesta roolihahmosta todella mielenkiintoisen. Naisen, jonka sydän on suuri kuin valtameri. Go Henson!
Ykköskaudella nähdään joitain säännöllisiä sivuhahmoja. Zoe Morgan (Paige Turco) on mielenkiintoisen vahva naishahmo, vaikkakin mielestäni hieman ärsyttävä. Carl Elias (Enrico Colantoni) rantautuu sarjaan suorastaan unohtumattomalla tavalla ja kiltistä ulkokuorestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - näyttelijä sopii rooliinsa hyvin. Reesen entisestä työurasta muistuttavat agentti Snow ja Reesen entinen työpari Kara Stanton, joita esittävät erittäin vakuuttavasti näyttelijät Michael Kelly ja Annie Parisse. Kaikki edellämainitut erittäin karismaattisia näyttelijöitä.
Robert John Burke sopii niin hyvin korruptoituneen poliisin rooliin, että on jopa liian ilmiselvästi rosvon oloinen. FBI-agentti Donnellya esittävä Brennan Brown näyttää naurettavalta suurimman osan ajasta, kuin joltain sarjakuvahahmolta. Susan Misner on oikein suloinen Reesen entisenä tyttöystävänä Jessicana. Kauden viimeisessä jaksossa nähdään Root, josta on tuleva isompikin hahmo sarjassa. Onneksi häntä esittää erittäin miellyttävä ja karismaattinen Amy Acker.
Vaikka toki menetin sydämeni Kohteelle jo pilottijaksosta lähtien, lyötiin lopulliset naulat siihen arkkuun viimeistään 7. jaksossa (Witness), jossa Carl Elias esitellään. Sen lisäksi että jaksolla oli todella yllättävä loppuratkaisu, jaksossa myös mainittiin Monte Criston kreivi ja Edmond Dantes! Jihuu!
Upea oli myös 11. jakso (Super), joka oli kuin Hitchcockin Takaikkuna. Reese istui pyörätuolissa tarkkailemassa naapureita, jotka mm. suunnittelivat rikosta, kaivoivat kukkapenkkiä ja pitivät pienikokoista koiraa. Mahtavaa!
Kuin kirsikkana kakun päälle, jaksossa 21. (Many Happy Returns) Reesen ja Finchin uusinta kohdetta esittää näyttelijä Dagmara Dominczyk, joka oli Monte Criston kreivissä Caviezelin vastanäyttelijä eli ihana Mercedes. Brilliant! (Ja taas ihan asian vierestä, mutta mulle selvisi nyt vasta että Dagmara Dominczyk on naimisissa Patrick Wilsonin kanssa. Cool.)
Ja tietysti kausi myös loppuu todella jännittävissä merkeissä.
Okei, Kohde on toki hyvin yliampuva ja epärealistinen. (Mutta ah niin viihdyttävä!) Ensimmäisen kauden aikana avoimia kysymyksiä on paljon ja välillä ollaan vähän liiankin salaperäisiä. Mistä johtuen sarja ei sovi niille, joilla on tapana nukahtaa kesken jakson. Silloin putoaa kärryiltä. Kuten yksi kaverini havaitsi.
Lisäksi Kohteen aktiivinen katsominen voi johtaa liialliseen mielikuvituksen vilkastumiseen, ollaan huomattu... Sitä alkaa itsekin miettiä kuunteleeko joku mun kännykkää, tai uskaltaako ravintolassa istua ikkunapöytään... ;)
Ykköskauden soundtrackilta muutamia helmiä:
*****
Kohde, 1. kausi (Person of Interest, 2011-12)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Paige Turco, Michael Kelly, Annie Parisse, Robert John Burke, Enrico Colantoni, Brett Cullen, Brennan Brown, Susan Misner, Amy Acker, Dagmara Dominczyk.

Dagmara Dominczyk,
Jim Caviezel,
soundtrack,
Taraji P. Henson,
tv-sarjat,
viisi tähteä
sunnuntai 22. marraskuuta 2015
Paljastavat valheet, 2. kausi (2010)
Sarjan toisella kaudella panokset tuntuvat kovenevan ja Lightman (Tim Roth) on sekopäisempi kuin koskaan. Heti aloistujaksosta lähtien meno muuttuu mielenkiintoisemmaksi. Monia jännittäviä juonenkäänteitä nähdään matkan varrella.
Ei sillä, että muutkaan näyttelijät olisivat mitenkään huonoja, mutta Tim Roth ja Kelli Williams ovat loistavia. Roth varastaa show'n pääsääntöisesti omiin nimiinsä. Myös Roth ja tytärtään esittävä Hayley McFarland ovat mahtavia yhdessä.
Kausi on kuitenkin liian pitkä (22 jaksoa) ja lähinnä odottaa päätyvätkö Lightman ja Foster (Kelli Williams) yhteen vai ei. Kaksikymmentäkaksi jaksoa kahlattuani en jaksa nyt katsoa sarjaa tämän pidemmälle.
****
Paljastavat valheet, 1. kausi (Lie to Me, 2010)
Creator: Samuel Baum.
Pääosissa: Tim Roth, Kelli Williams, Monica Raymund, Brendan Hines, Hayley McFarland, Tim Guinee, Jennifer Beals, Mekhi Phifer,

Jennifer Beals,
Mekhi Phifer,
neljä tähteä,
Tim Roth,
tv-sarjat
sunnuntai 11. lokakuuta 2015
Paljastavat valheet, 1. kausi (2009)
Lightman Group on firma petostutkijoita, tiedemiehiä jotka tunnistavat milloin joku valehtelee. Porukkaa vetää omalaatuinen tohtori Cal Lightman (Tim Roth).
Joskus muinoin sarja tuli telkkarista, mutta en joutanut seuraamaan. Nyt hotkaisin ekan kauden (13 jaksoa).
Periaatteessa sarjan rakenne etenee perinteiseen poliisisarjojen tyyliin. Joka jaksossa selvitetään tapaus tai pari. Siinä sivussa seurataan päähenkilöiden yksityiselämän käänteitä. Lightman Groupin porukka ei kuitenkaan ole poliiseja tai muitakaan viranomaisia vaan tiedemiehiä, joten ratkottavien ongelmien skaala on paljon laajempi kuin vain rikokset. On yrityshuijauksia, petoksia ja jokunen ihmissuhdesotkukin.
Mielenkiintoista myös nähdä pääosassa vaihteeksi boheemi nero, jolla kuitenkin on rahaa. Nimittäin puitteista päätellen Lightman Groupilla menee ihan kivasti. Siitä huolimatta ettei Cal Lightman suinkaan ole mikään Hercule Poirotin kaltainen kohtelias pukumies, vaan enemmän Sherlock Holmesin tyyppiä. Eli ei siis välitä paskaakaan siitä mitä muut hänestä ajattelevat. Parilla lauseella viitataan Lightmanin menneisyyteen, eli ensimmäiset fyffet on ilmeisesti tehty pokeripöydässä.
Tim Roth on hyvä pääroolissa ja Dr Lightman on käsikirjoitettukin sarjan mielenkiintoisimmaksi ja herkullisimmaksi hahmoksi. Kaikki yllättävimmät käänteet tulivat siltä taholta. Diggaan. Sidekickin eli Gillian Fosterin roolissa nähtävä Kelli Williams on sympaattinen jälleen kerran. Brendan Hines on söpö suorasukaisen seminörtin roolissa. Monica Raymund esittää firmaan uutena palkattavaa Torresia ja on vähän ärsyttävä. Lisäksi Lightman on sen verran vittumainen pomo, että todellisuudessa Torres olisi varmaan lähtenyt vetämään jo aikaa sitten. Lightmanin tytärtä esittävä Hayley McFarland on söpö ja pelaa tv-isänsä kanssa loistavasti yhteen.
Porukkaa täydentää mm. Fosterin miestä Alecia esittävä Tim Guinee. Alecin mahdollinen uskottomuus oli mielenkiintoinen sivujuoni, jossa oli hyvä loppuratkaisu. Kauden loppua kohti Alecia alettiin selvästi kirjoittaa ulos sarjasta.
Kauden edetessä mukaan menoon ilmestyy odotetusti myös Lightmanin ex-vaimo, jota esittää Jennifer Beals. Beals on nätti kuin mikä, mutta on vaikea kuvitella häntä Tim Rothin vaimoksi. Lisäksi tässä on taas se, että jos noilla kerran synkkaa noin hyvin, niin miksi ne sitten on eronnu?? Mutta luojan kiitos muija kirjoitetaan kohti uloskäyntiä viimeisessä jaksossa. Koska Beals ei vaan sovi ryhmäkemiaan.
Toki tämä toteutettiin ontuvasti siten, että Lightmanin tytär muuttaa yhtäkkiä mieltään sen suhteen, kenen kanssa haluaisi iskänsä päätyvän yhteen. Noin jaksossa 10 tyttö petaa puheissaan sitä, miten hyvin äiskä ja iskä viihtyy yhdessä. Seuraavassa jaksossa mimmi mainitsee miten paljon kivempaa iskällä onkin Fosterin kanssa kuin äiskän kanssa. Mutta annan sen anteeksi, koska alettiin siis vihjailla että "Lightman ja Foster ne yhteen soppii...".
Loppupuolella mukaan menoon tulee FBI-agentti Raynolds eli näyttelijä Mekhi Phifer, joka on sympaattinen näyttelijä sympaattisessa roolissa. Häntä varmasti siis nähdään sarjan edetessäkin.
Sivurooleissa nähdään paljon tuttuja kasvoja. Oli mielenkiintoista nähdä Daniel Sunjata esittämässä pahista.
Paljastavat valheet on hyvää viihdettä, joka ei vaadi juuri ylimääräistä ajatustyötä. Katson lisää mielelläni. Voi johtua siitä, että ykköskautta tuijottaessani olin kipeänä, mutta annan tälle silti vain kolme tähteä. Koska se fiilis jäi kauden päättyessä.
***
Paljastavat valheet, 1. kausi (Lie to Me, 2009)
Creator: Samuel Baum.
Pääosissa: Tim Roth, Kelli Williams, Monica Raymund, Brendan Hines, Hayley McFarland, Tim Guinee, Jennifer Beals, Mekhi Phifer, Daniel Sunjata.

Daniel Sunjata,
Jennifer Beals,
kolme tähteä,
Mekhi Phifer,
Tim Roth,
tv-sarjat
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)