sunnuntai 30. syyskuuta 2012

Ben Elton: Tappavan kuuluisa

Alkuperäinen nimi: Dead Famous.

Kotiaresti-nimisessä tositv-ohjelmassa tehdään murha suorassa lähetyksessä. Hyvin tapahtuman ympärille osattiin luoda jännitystä. Koko ajan yritin arvailla kuka kuolee. Viihdyttävää luettavaa, vaikkakin kuvauksessa oli välillä aukkoja ja tekstiä olisi voinut karsia aika paljon.

perjantai 28. syyskuuta 2012

Pirates! (2012)

Englantilainen Aardman Animations on luonut mm. sellaisia onnistuneita hahmoja kuin Wallace & Gromit, sekä Shaun the Sheep (kotimaisittain Late Lammas). Nyt Aardman tuo iloksemme merirosvoja.

Elokuva on oikein onnistunut, vaikkei tarinaltaan erityisen omaperäinen. Parhaat vitsit ovatkin pienissä yksityiskohdissa, jotka varmaan menevät lapsikatsojilta ohi. Kuten esimerkiksi se, että Darwin on niin nörtti ettei saa naisia. Myös korteilla kommunikoiva apina herätti hilpeyttä. Ikäraja on K7, eikä leffa ihan pienimmille olekaan. Suurin osa musiikkivalinnoista oli aivan nappiin, varsinkin London Calling.


****
Pirates! (The Pirates! Band of Misfits, 2012)
Ohjaus: Peter Lord, Jeff Newitt.
Pääosissa (äänet): Hugh Grant, Martin Freeman, Imelda Staunton.

torstai 27. syyskuuta 2012

No pyh, senkin Nelonen!

Suomalaiset fanit (kuten minä!) saavat edelleen odottaa Criminal Mindsin uusia jaksoja. Muutama viikko sitten Nelosen sivuilta kävi ilmi, että muutaman uusintajakson jälkeen kesken jäänyt 7. kausi jatkuisi tänään. Mutta tänäiltana esitetäänkin Dancea ja Criminal Mindsin aikataulu on jälleen muuttunut. Hotchin ja kumppaneiden uusia seikkailuja päästään tämänhetkisen tiedon mukaan katsomaan 22.11. Ei se mitään, tämähän on vasta kolmas kerta kun tuo päivämäärä on muuttunut.

Onneksi cdon.com tietää kertoa, että 7. kausi on tulossa dvd-julkaisuun 21.11., joten Nelosen muuttaessa taas aikatauluaan, voi kauden vaan ostaa omaksi ja unohtaa koko Nelosen. Kiitos ja kumarrus.

perjantai 21. syyskuuta 2012

Movie Monday #57 - Posters

Vastailen Movie Mondayn haasteisiin edelleen ihan missä sattuu järjestyksessä. 57. haaste kyseli leffajulisteista.

Kodistani löytyy kehys, jossa on aina joku leffa-aiheinen juliste esillä. Se tosin vaihtelee ja paikalle ovat päässeet mm. Australia, Narnian tarinat - Kaspianin matka maailman ääriin, Jali ja suklaatehdas jne. Tämänhetkinen Black Swan on ollut esillä jo niin pitkään, että se pitäisi vaihtelun vuoksi ottaa pois. Esillepääsyä odottavat mm. The Avengers ja This Means War.

Hienoja leffajulisteita on vaikka millä mitalla. Täällä olen aiemmin ihaillut ainakin Sherlock Holmesin ja Sucker Punchin julistetaidetta. Vanhojen elokuvien mainoksissa on myös oma erityinen tunnelmansa josta pidän. Erityismaininnan annan kuitenkin tässä kohtaa elokuvalle V niin kuin verikosto, josta olen nähnyt monia erityisen hienoja julisteita.





Näitä etsiessäni törmäsin myös julisteeseen, joka on ehkä pakko ostaa omakseni. ;)

tiistai 18. syyskuuta 2012

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa

Kröhöm. Joku kysyi joskus aikaa sitten, onko kirjablogini vielä olemassa. No eipä ole. Lukemisiani olen laittanut tänne, mutta viime aikoina se on jotenkin unohtunut. Josko tässä yrittäisi ottaa kiinni ja mainita näitä viime aikojen lukukokemuksia.

---
Alkuperäinen nimi: Gut gegen Nordwind.

Kirja koostuu sähköposteista. Nainen ja mies tutustuvat väärään sähköpostiosoitteeseen lähetetyn viestin kautta. Syntyy mielenkiintoinen ystävyys, vaikka nainen on naimisissa. Kirja piti yllättävän hyvin otteessaan, vaikka tosiaan teksti oli pelkkiä sähköposteja. Yllättäviä juonenkäänteitäkin mahtui mukaan. Tykkäsin. Kirja tuli itselleni bookcrossingin kautta ja muistaakseni annoin sen eteenpäin kaverilleni.

maanantai 17. syyskuuta 2012

Twins?


Näyttelijä Christian Bale ja näyttelijä Sean Faris.

perjantai 14. syyskuuta 2012

Tappavat arvosanat (1999)

... eli tarina siitä kun kympin tyttö vangitsee opettajansa.


En ole koskaan pitänyt Katie Holmesia hyvänä näyttelijänä. Lähinnä hän on mielestäni vähän ärsyttävä. Eikä, hämmentävää kyllä, tunnu vanhenevan ollenkaan. Tässä vuoden 1999 leffassa hän näyttää ihan samalta kuin nykypäivänä. No mutta, jos ei loista Holmes, eivät sitä tee elokuvan muutkaan teininäyttelijät.

Helen Mirren on hyvä roolissaan, kuten hän yleensä aina on. Aineksia psykologiseen trilleriin olisi, mutta ontuva käsikirjoitus ei niitä hyödynnä. Sen sijaan leffa on outo sekoitus teiniromantiikkaa, koulumaailmaa, trilleriä ja samettisia pop-balladeja. IMDb:n mukaan leffa yrittää lisäksi olla komedia. Siis häh?


**
Tappavat arvosanat (Teaching Mrs. Tingle, 1999)
Ohjaus: Kevin Williamson.
Pääosissa: Katie Holmes, Helen Mirren, Barry Watson.

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Movie Monday #59 - Disney villains

Tässä vastaukseni Movie Mondayn 59. haasteeseen.


Vastaukseni on hirviö, elokuvasta Kaunotar ja hirviö. Ihan vain siksi, että hän on ainoa Disney-hahmo jonka muistan olleen pelottava kun olin lapsi. Hirviöhän ei ole pahis, mutta leffan alkupuolella pelottava silti. (Ja kieltämättä nuo vastaukset tähän haasteeseen alkoivat vähän toistaa itseään, sori vaan, niin siksikin näin.) Tietysti ääni korostaa pelottavuutta entisestään. Suomi-äänellä hirviö oli vaikuttavampi kuin alkuperäisäänellä.

Kieltämättä tämä haaste muistutti miten paljon Disney-klassikoita on vielä näkemättä...

tiistai 11. syyskuuta 2012

Kerro, kerro kuvastin (2012)

Elokuva on visuaalisesti hieno, mutta kaiken kaikkiaan vain ihan kiva. "Ihan kivaa" korostaa vielä se, että lopputekstien aikana tanssitaan ja lauletaan. Puvut ovat upeita kautta linjan ja elokuva onnistui naurattamaan pari kertaa.

Lumikkia esittävä Lily Collins ei erityisesti vetoa, mutta ruutuaikaa onkin onneksi annettu enemmän loistavalle Julia Robertsille. Armie Hammer on söpö kuin mikä. Robertsin hienoa roolisuoritusta ei himmennä mikään, eli vain hieman hämmensi aksenttinsa, joka oli all over the place. Olisi vain suosiolla puhunut omalla tyylillään ja sillä hyvä. Ja kuinka tyhmänä katsojaa pidetään, kun kuninkaalla pitää olla koko ajan kruunu päässä?




***
Kerro, kerro kuvastin (Mirror Mirror, 2012)
Ohjaus: Tarsem Singh.
Pääosissa: Julia Roberts, Lily Collins, Armie Hammer.

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Tulossa: Hansel and Gretel; Witch Hunters


Hannusta ja Kertusta on julkaistu traileri. Leffa on niiiin pakko nähdä! Ihan jo pelkästään Gemman takia. Mukana on myös suomalainen Pihla Viitala, not bad. Leffan ohjaa norjalainen Tommy Wirkola. Ensi-ilta Yhdysvalloissa on tammikuussa, eli kotvanen saadaan odotella vielä. 

Mutta Gemma ja jenkkiaksentti, no no no...

lauantai 8. syyskuuta 2012

The Avengers (2012)

The Avengers kokoaa vihdoin yhteen koko Marvelin porukan; Thor, Iron Man, Captain America, Hulk, Black Widow, Hawkeye, Loki, Nick Fury jne. Aiemmista elokuvista Thor (arvostelu) oli oikeasti viihdyttävä, kun taas Captain America oli huono. Iron Man 1-2 olivat ihan katsottavia, mutta en niistä erityisesti innostunut. Saattaisin jopa sanoa, että tästä leffasarjasta The Avengers on viihdyttävin.



Elokuvan pitkä kesto (melkein 2,5 tuntia) hirvitti etukäteen. Tarina lähtikin vähän hitaasti liikkeelle ja huomasin ajattelevani että "voi miten nololta noi avaruusolennot näyttääkään kymmenen vuoden päästä". Onneksi siitä Lokin sarvikypärästä sitten tehtiinkin pari vitsiä... No mutta, kun porukka saatiin lopulta kasaan ja he pääsivät riitelemään keskenään, tarina pääsee kunnolla käyntiin. Sitten tällaisella nörttitytöllä olikin erittäin hauskaa. Vitsit olivat onnistuneita ja nauroin monta kertaa ääneen.



Casting on onnistunut erityisen hyvin. Chris Hemsworth, Tom Hiddleston ja Robert Downey Jr. ovat aivan oikeissa saappaissa. Scarlett Johansson ei ole huono hänkään. Vaikka Samuel L. Jackson ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini, hän vetää hyvin porukan pomona ja kunnioitusta herättävänä Nick Furyna. Jeremy Renneristä en pidä senkään vertaa (jäi varmaan traumoja Hurt Lockerista (arvostelu) joka oli tyyyylsä), mutta hän on tämän ja Mission Impossible: Ghost Protocolin myötä voittamassa minut pikku hiljaa puolelleen. Pidän siitä että Clark Gregg (agentti Coulson) on mukana jokaisessa leffassa ja tässä saa vihdoinkin ansaitsemansa huomion. Mark Ruffalo on oikein sympaattinen Bruce Banner. Ja mukana jälleen myös Stellan Skarsgård, hyvä hyvä. Ehkä porukan heikoin lenkki on Chris Evans, mutta onneksi söpö kuin mikä.

Tämä on sarjasta toistaiseksi ainoa leffa, jonka voisi vaikka ostaa omaksi. Viihdyin. Ja on viihtynyt joku muukin. Elokuva on tällä hetkellä IMDb:n Top250-listalla sijalla 80. Leffa on jo nyt takonut lipputuloja 1,5 miljardia dollaria ja on siten kaikkien aikojen kolmanneksi tuottoisin elokuva, edellään vain Avatar ja Titanic. Huisia.




****
The Avengers (2012)
Ohjaus: Joss Whedon.
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Scarlett Johansson, Tom Hiddleston, Jeremy Renner, Samuel L. Jackson, Clark Gregg, Stellan Skarsgård, Gwyneth Paltrow.

perjantai 7. syyskuuta 2012

The Expendables 2 (2012)

Ykkösosaan verraten The Expendables 2 on enemmän räiskettä, enemmän toimintatähtiä ja enemmän vitsejä viitaten legendaarisiin (vanhoihin) toimintaelokuviin. Tarinallisesti leffassa ei ole päätä eikä häntää.

Pidin edellisestä elokuvasta ihan vilpittömästi. Se oli onnistunutta viihdettä. Syltty ei ole enää ohjaajan saappaissa, enkä olisi ikinä uskonut sanovani sitä huonoksi asiaksi. Ainakin Sylttyn leffa oli pari vuotta sitten parempi kuin Simon Westin nyt. Liam Hemsworth oli mukavasti söpöyttämässä porukkaa. Piristävää oli myös se, että näyttelijät esittivät sitä kansallisuutta, jota ovat oikeastikin.

Leffateatterin salissa taisi olla lisäkseni kaksi muuta naista. Ennakko-odotukset olivat aika korkealla, mutta en innostunut leffan edetessä niin paljoa kuin hurraavat mieskatsojat, jotka elokuvan loputtua intoutuivat taputtamaan. Vaikka siis leffasta selvästi myös pidettiin, toivon ettei kolmatta leffaa enää tehdä. Nämä bileet on jo nähty.


***
The Expendables 2 (2012)
Ohjaus: Simon West.
Pääosissa: Sylvester Stallone, Jason Statham, Dolph Lundgren, Chuck Norris, Bruce Willis, Liam Hemsworth, Jean-Claude Van Damme.

torstai 6. syyskuuta 2012

Poimintoja telkkaritarjonnasta

Katson telkkaria aika vähän. Ei sillä, että olisin mitenkään televisiotarjonnan yläpuolella, en vaan ehdi. Mielummin katson leffoja, sillä elokuvan loputtua ei tarvitse odottaa seuraavaa jaksoa ja yrittää muistaa milloin se tulee ja miltä kanavalta. Tästä syystä en yleensä tiedä mitään tv-sarjoja, enkä varsinkaan ole niitä seurannut. Kuluneen viikon sisään on kuitenkin osunut kolme mainittavan arvoista tv-asiaa, niin hyvässä kuin pahassa.

Elokuvan tarina. Dokumenttisarja, sunnuntaisin klo 21, Yle Teema. Sarjassa on 15 osaa. Ensimmäinen tuli jo viime sunnuntaina, mutta sen ehtii vielä katsoa Yle Areenasta. Mielenkiintoista asiaa, vaikka kertojaääni olikin aluksi ärsyttävä. Ajattelin katsoa loputkin osat silkasta mielenkiinnosta aihetta kohtaan. Jos muistan.

Laiva. JIM:ltä (muistaakseni) arki-iltaisin tuleva tosi-tv-sarja Tallinnan laivalta. Sarja taisi alkaa maanantaina. Odotin jotain Lentokenttä-sarjan tyylistä mielenkiintoista kuvausta työntekijöiden näkökulmasta, jotta pääsisi näkemään millaista on työskennellä laivalla ja millaisia tilanteita työntekijät joutuvat kohtaamaan. Ensimmäinen jakso oli niin epäkiinnostava, että en jaksanut katsoa sitäkään loppuun asti. Tyhjänpäiväisille matkustajille annettiin liikaa ruutuaikaa. Katso jos kiinnostaa kun järvenpääläinen eläkeläinen pelaa pelikonetta.

Criminal Minds. Jihaa! Crimikset jatkuvat jälleen! Keväällä Nelonen jätti sarjan 7. kauden tyhmästi kesken. Nelosen sivuilta löytyi kuitenkin tieto, että kauden ennennäkemättömät jaksot jatkuvat 6.9. joka on siis tänään. No mutta, jostain ihmeen syystä Nelonen näyttää seuraavina kolmena torstaina kolme ensimmäistä jaksoa sarjan 6. kaudesta ja vasta sitten jatkuu 7. kausi siitä mihin keväällä jäätiin. Omituista, mutta pitää kelvata.

Safe (2012)

Safe-toimintaelokuva on juuri sellaista keskivertohuttua mitä takakansiteksti lupaakin:
"He tappoivat hänen ystävänsä ja vaimonsa. He uhkasivat tappaa kaikki hänen tulevat tuttavansa. Kun vapaaottelija Luke Wright itsemurhan partaalla näkee samojen venäläisten mafiatyyppien jahtaavan 12-vuotiasta kiinalaista tyttöä, hänellä naksahtaa. Luke heittäytyy mukaan tappeluun ja pelastaa tytön, jota ei ole koskaan ennen tavannut. Pian hän löytää itsensä keskeltä massiivista sotaa, jota käydään venäläisen mafian, kiinalaisten Triad-gangsterien ja korruptoituneen poliisin välillä."

Samalla kaavalla on kirjoitettu tekstejä varmaan miljooniin toimintaleffoihin, mutta noin huonoa tekstiä ei hyväksyttäisi edes lukion äidinkielentunnilla, saati että se pitäisi painaa johonkin. "Venäläiset mafiatyypit" on termi jota ehkä kaltaiseni amatööribloggaaja voisi käyttää. Tekstin perusteella pääroolissa voisi olla vaikka Steven Segal / Chuck Norris / kuka tahansa toimintatähti, eli tällä kertaa Jason Statham.
   Viisastelen vielä lisää. Luken ystäviä ei tapettu, koska hänellä ei sellaisia ollutkaan. Tekijät ovat sentään ymmärtäneet, ettei vaimoa tarvitse edes näyttää. Miksi suotta maksaa palkkaa näyttelijälle, kun roolihahmonsa tehtävänä on vain kuolla tarinan alussa.

Statman pääsee kyllä vetämään porukkaa turpaan ja ottaa itsekin osumia sujuvasti, ilman että tulee edes ruhjeita. Tarina on kovin heppoinen, niin että jopa toimintaleffoja rakastava ja Stathamista kovasti pitävä mieheni alkoi kyllästyä. Taas tämmöistä aivotonta kamaa, jota voi katsoa vaikka sairaspediltä.
   Hitusen mielenkiintoa leffan nimeä kohtaan lisää sen kaksoismerkitys. Kun yleensä tällaisia leffoja nimetään varmaan nostamalla vain sanoja hatusta.


***
Safe (2012)
Ohjaus: Boaz Yakin.
Pääosissa: Jason Statham, Catherine Chan, Robert John Burke, Reggie Lee.

keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Movie Monday #55 - Back to school

Movie Mondayn 55. haaste kysyy koululeffaa.

1. Ehkä mielenkiintoisin koululeffa on Mona Lisa Smile. Hyvät näyttelijät, naisen aseman pohdinta, hyvä opettaja, ajankuva jne. Hieno elokuva.


2. Stephen Kingin samannimiseen kirjaan perustuva Carrie (1976) on ehdottomasti yksi mieleenpainuvimmista koulumaailmaan sijoittuvista elokuvista. Lähinnä teiniyhteisön julmuus ja opettajien voimattomuus on jäänyt mieleen. Sekä tietysti kaikki se veri.


3. Oikein mukava on myös 10 Things I Hate About You. Nähtyäni sen ekan kerran joskus teininä, halusin olla kuin Julia Stilesin esittämä Kat.