perjantai 3. joulukuuta 2010

Sherlock Holmes (2009)

Kun ensimmäisen kerran kuulin, ketkä esittävät Sherlock Holmesia ja tohtori Watsonia (Robert Downey Jr. ja Jude Law) olin skeptinen. Muutenkin elokuvan tekeminen maailmankulusta salapoliisista on riskialtista puuhaa, sillä kaikilla on hyvin selkeä mielikuva Holmesista. Kiitos monien aiempien filmatisointien. Mutta ohjaaja Guy Ritchie on luonut jälleen jotain aivan omanlaistaan.


Elokuvassa pääpahis on Lord Blackwood (Mark Strong), eikä arkkivihollinen Moriarty heilu kuin varjona taustalla. Olen siinä käsityksessä, että Blackwood on elokuvantekijöiden keksintöä, mutta voin olla väärässä. Sen sijaan Rachel McAdamsin esittämä Irene Adler oli tosiaan yhdessä Arthur Conan Doylen tarinassa. Siinä Adlerin ja Holmesin suhdetta vain vähän raapaistiin, mutta elokuvassa nainen esiintyy Holmesin suurena rakkautena. Näiden tyyppien lisäksi menoa mutkistaa Mary Morstan (Kelly Reilly), tohtori Watsonin morsian. Watson on tosiaan menossa naimisiin ja muuttamassa pois kaverusten poikamiesboksista, sekä Holmesin että taloudenhoitajan harmiksi.


Guy Ritchien elokuva on upea. Upea! Olen nähnyt sen jo neljä kertaa sen jälkeen, kun se tammikuussa sai ensi-iltansa. Se on hauska ja jännittävä, soundtrack on ihan mieletön, näyttelijät mahtavia, dialogi onnistunutta ja visuaalisesti kaikki osuu ihan nappiin. Alkua hehkutinkin jo täällä aiemmin.

Robert Downey Jr. sopii Sherlock Holmesin kenkiin kuin nenä päähän. Omituinen Holmes on aivan mahtava. Pidän myös kovasti Watsonista sellaisena mitä Jude Law on hänestä tehnyt. Rachel McAdamsista en ole aiemmin tykännyt, mutta tässä hänkään ei ollut ärsyttävä. Kelly Reilly on ihana näyttelijä ja ilahduin hänet nähdessäni. Sopi rooliinsa hyvin.

Ja Mark. Hän on tietysti aivan täydellinen Lord Blackwood. Siitäkin huolimatta, että hahmonsa jää lopulta Holmesille kakkoseksi. Markin komeasta äänestä on myös ilokseni otettu kaikki irti tässä leffassa. Tämä on tosiaan jo Markin kolmas elokuva Ritchien ohjauksessa.


Yksi hienoimpia kohtauksia on loppupuolella oleva räjähdys satamassa.

Vaikka en Revolverista erityisesti pitänytkään, on Guy Ritchie yksi lempiohjaajistani, sillä tämä ja RocknRolla ovat vaan niiiin nerokkaita elokuvia molemmat.

Katsokaa nyt näitä upeita mainoksia:





*****
Sherlock Holmes (2009)
Ohjaus: Guy Ritchie
Pääosissa: Robert Downey Jr., Jude Law, Rachel McAdams, Mark Strong, Kelly Reilly, Eddie Marsan.

3 kommenttia:

  1. Tää oli todella hyvä ja tykkäsin myös, ettei Law esittänyt Watsonia puolivillaisena tyhmyrinä, vaan Sherlockin tasavertaisena kumppanina... ja tietysti Downeyn Sherlock! Tämä ja Tony Stark käyvät kilpaa suosikkiroolihahmon statuksesta :).

    VastaaPoista
  2. Musta nuo kaksi jamppaa (JL ja RDjr) on niitä, jotka ei juurikaan petä. Edes sillon kun ei ole kyse aivotnarikkaan-pätkästä (kuten tämä).

    Lisäksi musta ei ole yhtään paha asia se, että valkokankaalla tarjoillaan silmäkarkkia...

    VastaaPoista
  3. Jep. Jep jep. Silmäkarkkia sekä komeiden miestin muodossa, että visuaalisesti hienon elokuvan muodossa.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D