maanantai 28. helmikuuta 2011

Oscareiden jälkipyykki

Oscarit saatiin siis viime yönä jaettua. Kuninkaan puhe vei homman kotiin 4 pystillä; mm. paras elokuva ja ohjaus. Inception sai myös 4 palkintoa teknisistä ansioistaan, enkä yhtään ihmettele. The Social Network sai 3 palkintoa.


Pääosarooleista palkittiin odotetusti Colin Firth (Kuninkaan puhe) ja Natalie Portman (Black Swan). Naissivuosapystin sai Melissa Leo roolistaan Taistelija-elokuvassa. Omalta osaltani illan hienoin hetki oli, kun Christian Bale palkittiin miessivuosasta samaisessa elokuvassa. Hän on niiiin pystinsä ansainnut ja uskomatonta, että tuo hieno näyttelijä oli ehdolla vasta ensimmäistä kertaa.

Paras animaatio oli Toy Story 3, puvustuksesta palkittiin ansaitusti Liisa Ihmemaassa ja maskeerauksesta The Wolfman. Lista kaikista voittajista ja ehdokkaista löytyy täältä.

Juontajien suorituksiin olin todella pettynyt. James Franco oli jäykkä kuin mikä ja Anne Hathaway ärsyttävyyteen asti innoissaan kaikesta. Muutenkin show tarjosi hyvin vähän mitään ikimuistoista. Parhaan laulun palkinnosta kisaavat olivat ihan mukavia esityksiä ja avausnumero ihan jees.


Gaalan kauneimmat:

Jennifer Hudson

Reese Witherspoon

Halle Berry

Camila Alves

Gaalan kammottavimmat ilmestykset:


Ja gaalan söpöin pari:

Christian Bale ja vaimonsa Sibi Blazic
Edit: Vielä yksi juttu. Monilla tuntui olevan taktiikkana herätä kolmelta yöllä katsomaan lähetystä. Minä sen sijaan valvoin koko yön aamuseitsemään asti - kuten viime vuonnakin. Katsoin siis suurimman osan Nelosen valvojaisia ja red carpet -osuuttakin. Muutaman tunnin ehdin nukkua ennen tämän päivän työvuoroa ja nyt alkaa olla jo kuuppa aika sekaisin. > Nukkumaan.

Hauskaa maanantaita!


Edit: Ai niin, melkein unohtui. Synttäriarvonta on nyt sulkeutunut! Suoritan arvonnan heti kun olen toipunut Oscar-valvojaisista ja ehtinyt hoitaa muut velvollisuuteni. Kun töissäkin täytyy käydä välillä. Palaan pian astialle. :)

sunnuntai 27. helmikuuta 2011

Oscar-fiilistelyä

Academy Awardsit jaetaan tulevan yön aikana. Neloselta alkaa valvojaiset klo 00:40 ja itse palkintogaala klo 03:00. Tämän postauksen tullessa ulos, minä olen valmistautumassa valvojaisten viettoon. Vielä ehdin tässä tunnustaa omat toiveeni palkintojenjaon suhteen.

Parhaan elokuvan palkinnosta kisaa kymmenen elokuvaa, joista suurin osa on vielä näkemättä. Olisi pirun hienoa, jos palkinnon nappaisi Inception noiden draamaleffojen nokan alta, mutta näin tuskin tulee tapahtumaan.


Pictures #14

En kuolemaksenikaan muista mistä nämä ovat. Mutta hyviä kuvia siitä huolimatta.


lauantai 26. helmikuuta 2011

Twins?


Näyttelijä Melinda Clarke ja näyttelijä Emma Stone.

Ai niin hei, synttäriarvontaan ehtii vielä osallistua maanantaiaamuun asti! Arvonta löytyy täältä.

perjantai 25. helmikuuta 2011

Arjen kulissit (2004)

Hienoa draamaa perheestä, joka hienoista puitteista huolimatta on täysin hajalla. Yhden perheenjäsenen kuoleman jälkeen kukin käsittelee surua omalla tavallaan ja samalla vanhatkin haavat revitään auki. Vanhempina nähdään Sigourney Weaver ja Jeff Daniels, lapsina Emile Hirsch ja Michelle Williams. Harvinaisen onnistunut casting.




Näin tämän elokuvan nyt jo ainakin kolmannen kerran. Muistan tämän olleen ensimmäinen, missä näin Emile Hirschin - loistava näyttelijä. Hirsch ja Weaver ovat aivan mahtavia yhdessä. Jälkimmäinen tekee hienon roolin perhettään puolustavana naarasleijonana. Sigourney Weaverille ei vittuilla, pätee edelleen. Danielsin esittämä perheenisä on paikoin todella ärsyttävä. Ihme ettei vaimonsa vaan lähde lätkimään. Leffassa on joitain ikimuistoisia kohtauksia; lauluesitys joulubileissä on suorastaan legendaarinen. Suosittelen elokuvaa kaikille elämänmakuisen draaman ystäville.


****
Arjen kulissit (Imaginary Heroes, 2004)
Ohjaus: Dan Harris
Pääosissa: Sigourney Weaver, Emile Hirsch, Jeff Daniels, Michelle Williams, Ryan Donowho.

torstai 24. helmikuuta 2011

Vaarallinen suhde (1987)

Dan Gallagher (Michael Douglas) viettää onnellista elämää vaimonsa ja lapsensa kanssa. Perheen ollessa muualla Dan kuitenkin sortuu syrjähyppyyn uuden työkaverinsa Alexin (Glenn Close) kanssa. Pian käy ilmi, että Alex on vaarallisen omistushaluinen. Nainen alkaa vainota Dania ja tämän perhettä.


tiistai 22. helmikuuta 2011

Videos #9: Green Lantern -haastattelu

Lyhyt haastattelu viime syksyltä, liittyen pääasiassa tulevan Green Lantern -elokuvaan. Sen ensi-ilta on siis kesällä. Kehaistaanpa tuossa Andrew Garfieldiakin. :)

Toy Story 3 (2010)

En jaksanut innostua viimeisestä Toy Storysta ihan niin paljon kuin kakkosesta. En sitten tiedä johtuiko siitä, että edellinen oli vielä liian tuoreessa muistissa, vai siitä että katsoin tämän aika väsyneenä. Myös kaiken ennakkohehkutuksen vuoksi odotukset oli aika korkealla. Toy Story 3 on tälläkin hetkellä IMDb:n Top 250 -listalla sijalla 29.



Elokuvalla oli kyllä hetkensä ja se oli oikein mukavaa katsottavaa alusta loppuun. Näiden tarinoiden hahmot ovat hurmaavia. Kaikki kolme elokuvaa voisi ostaa omaan hyllyyn, koska näitä olisi mukava katsoa sukulaislasten kanssa. Ja lievästi sanottuna innostuin tässä yhtenä päivänä, kun näin lelukaupassa myytävän Toy Story -hahmoja - juuri sellaisissa pakkauksissa kuin heidät elokuvissa nähdään. Buzz näyttäisi aika hienolta meidän kirjahyllyssä.


***
Toy Story 3
Ohjaus: Lee Unkrich
Pääosissa (äänet): Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, Michael Keaton.


---
Muita sarjasta arvosteltuja:
Toy Story (1995)
Toy Story 2 (1999)

maanantai 21. helmikuuta 2011

Twins?


Näyttelijä Guy Pearce ja näyttelijä Brad Pitt.

Hauskaa maanantaita!

sunnuntai 20. helmikuuta 2011

lauantai 19. helmikuuta 2011

Dinosaurus (2000)

Pitkästä aikaa elokuva, joka tuntui liian lyhyeltä. Hyvä osoitus myös siitä, ettei tarinan tarvitse olla erityisen ihmeellinen saadakseen aikaan hyvän elokuvan.


Tarinan päähahmo on dinosaurus Aladar. Ennen kuin se on kuoriutunut munasta, se joutuu jo eroon lajitovereistaan. Dvd:n takakannen mukaan Aladarin kasvattavat lemurit, itse kun en tällaista lajia tunnistaisi vaikka tulisi kadulla vastaan. Meteorisade tuhoaa Aladarin kodin ja hän joutuu perheensä kanssa matkalle. He löytävät suuren lauman muita dinosauruksia ja selviytymisreissu heidän kanssaan alkaa.

Koskettava ja mielenkiintoinen tarina, upea musiikkimaailma. Tekniikka on niin huikea, että välillä unohdin katsovani animaatiota. Loppupuolella tarina meni tosi jännittäväksi. Ihmettelin että tämä on sallittu kaikenikäisille, sillä itse olin ainakin yhdessä kohdassa ihan paniikissa.

Minulle suositeltiin tätä, koska tykkään Stardustista. Nyt voin käsi sydämellä suositella eteenpäin, kaikille joilla on tämä seikkailu vielä kokematta.



****
Dinosaurus (Dinosaur, 2000)
Ohjaus: Eric Leighton, Ralph Zondag
Pääosissa (äänet): D.B. Sweeney, Ossie Davis, Julianna Margulies, Joan Blowright, Stella Reese.

perjantai 18. helmikuuta 2011

torstai 17. helmikuuta 2011

Kuninkaan puhe (2010)

Kuninkaan puhetta on kehuttu niin paljon, että odotukset olivat väistämättä korkealla. Ja oikein mukava elokuvahan se olikin.

Hyvää draamaa, hienoja näyttelijöitä, mielenkiintoinen tarina, mukavasti tarinaa tukevaa musiikkia. Colin Firth ja Helena Bonham Carter ovat ihania rooleissaan. Geoffrey Rush oli ihan sympaattinen - välillä ärsyttävä. Muutoin elokuvassa oli aineksia Bongaa tuttu brittinäyttelijä -kilpailuun. Y&E -staroista olivat Firthin lisäksi mukana ainakin Jennifer Ehle ja David Bamber.

Viihdyin leffan parissa hyvin. Oikeastaan ainoa asia, mikä tiputtaa pisteet viidestä neljään on lievä pitkäveteisyys. Tuskin jaksaisin katsoa Kuninkaan puhetta ihan heti uudestaan, vaikka se onkin oikein pätevä Oscar-elokuva.


Monessa arvostelussa kuvailtu alkukohtaus (kuva alla) oli kyllä ahdistavaa katsottavaa. Mietinkin millaista olisi ollut katsoa tämä elokuva tietämättä mistä se kertoo.


Teatterikokemuksesta hieman:
Yllätyin yleisön korkeasta keski-iästä - itse olin yksi niitä harvoja, joilla ei hiukset vielä harmaannu. Ja nyt se tuli testattua; leffateatterissakin on mahdollista neuloa. Testasin siis itse, eikä joku niistä harmaahapsista. ;)

****
Kuninkaan puhe (The King's Speech, 2010)
Ohjaus: Tom Hooper
Pääosissa: Colin Firth, Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter, Guy Pearce, Derek Jacobi, Jennifer Ehle, Michael Gambon, Timothy Spall.

keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Videos #8: Sherlock Holmes -haastattelu

Tällaisen puolituntisen Mark Strongin haastattelun katselin eilenillalla. Tämä on tammikuulta 2010, kun Sherlock Holmes on teattereissa. Ranskalaisten toimittajien kanssa puhutaan myös Kick-Assista ja Robin Hoodista, sekä tulevista elokuvista John Carter of Mars ja The Eagle (johon tuossa vielä viitataan nimellä The Eagle of the Ninth). Muitakin vanhempia töitään mainitaan. Mielenkiintoista katsottavaa ja kuunneltavaa.



Video täältä.

tiistai 15. helmikuuta 2011

Poseidon (2006)

Luksusristeilijä uppoaa ja pieni joukko ihmisiä lähtee Josh Lucasin johdolla etsimään reittiä ulos laivasta. Selviämistä mitä epätodennäköisimmistä olosuhteista - mukavaa miten elokuvissa kaikki on mahdollista - eikä juuri ainuttakaan yllättävää juonenkäännettä. Mukavasti jännitystä ja hienoja tehosteita; tämä olisi ollut komeaa katsottavaa isolta kankaalta. Hieman typerä loppu, jonka vuoksi tästä ei tullut mun uusi guilty pleasure. Josh Lucas on söpö kuin mikä.


**
Poseidon (2006)
Ohjaus: Wolfgang Petersen
Pääosissa: Josh Lucas, Kurt Russell, Jacinda Barrett, Richard Dreyfuss.

maanantai 14. helmikuuta 2011

Synttäriarvonta

Viime viikolla olleen blogisynttärin kunniaksi arvotaan kolme dvd-elokuvaa, jotka omasta mielestäni ovat viiden tähden arvoisia:
Mafiaveljet, Pikku naisia ja Sweeney Todd.



Voit osallistua arvontaan jättämällä kommentin tähän tekstiin. Kaikki kolme elokuvaa arvotaan erikseen, joten ilmoita samalla mihin kaikkiin arvontoihin haluat osallistua. (Jokaisella on kuitenkin mahdollisuus voittaa vain yksi elokuva.) Jos kommentoit anonyyminä, keksi joku nimimerkki mukaan.

Arvonta sulkeutuu maanantaina 28.2.2011 klo 7:00. Osallistumisaikaa on siis kaksi viikkoa. Sen jälkeen suoritan arvonnan - käy siis täällä katsomassa osuiko arpa kohdalle - ja alan metsästää voittajilta osoitteita palkintojen postittamista varten.

Bafta Awards 2011

Baftat on jaettu ja tällaisia palkittiin: (Koko lista ehdokkaista ja voittajista löytyy täältä.)


- Best Film: Kuninkaan puhe
- Outstanding British Film: Kuninkaan puhe
- Director: David Fincher, The Social Network
- Film Not in the English Language: Miehet jotka vihaavat naisia
- Animated Film: Toy Story 3

- Leading Actor: Colin Firth, Kuninkaan puhe
- Leading Actress: Natalie Portman, Black Swan
- Supporting Actor: Geoffrey Rush, Kuninkaan puhe
- Supporting Actress: Helena Bonham Carter, Kuninkaan puhe

- Original Music: Kuninkaan puhe
- Costume Design: Liisa Ihmemaassa
- Sound: Inception
- Special Visual Effects: Inception
- Make Up & Hair: Liisa Ihmemaassa

- The Orange Rising Star Award (voted for by the public): Tom Hardy

Kuninkaan puhe kahmi yhteensä seitsemän palkintoa. Inception ja The Social Network saivat kolme. Mahtavaa, että Miehet jotka vihaavat naisia -elokuva palkittiin ja olen iloinen myös Tom Hardyn puolesta. Sivuosapalkintoa olisin toivonut Christian Balelle, mutta en ole toistaiseksi nähnyt Geoffrey Rushin roolisuoritusta, joten mene ja tiedä. Ihan oikeisiin osotteisiin palkinnot menivät noin muuten.

Kaunis Noomi Rapace.

Hauskaa maanantaita!

Hyvää ystävänpäivää!

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Baftat tänään

Bafta Awardsit jaetaan tänään. Ehdokkaat voi käydä tsekkaamassa täältä. Miehet jotka vihaavat naisia on saanut jopa pari ehdokkuutta. Olisihan se hienoa, jos elokuva palkittaisiin.
Erityisesti pidän peukkuja, että Orange Rising Star Awardin nappaisi Tom Hardy.

Toy Story 2 (1999)

Toy Story 2 on selvästi ykkösosaa viihdyttävämpi. Jatko-osa on nimittäin todella hauska ja paikoin myös koskettava. Sekä ennen kaikkea kunnon seikkailu. Välillä oikeasti jännitti miten tässä käy. Woody ja Buzz ovat ehdottomasti yhdet elokuvamaailman sympaattisimmista kaveruksista. Elokuva sai minut monta kertaa nauramaan ääneen. Lopputekstien "mokapätkät" osui ja upposi.

Alkuperäiset äänet ovat ihan toimivat. Vähän häiritsi, että Tom Hanksin tunnisti itsekseen ja Tim Allen kuulosti koko ajan Mel Gibsonilta. Joan Cusackin ääni korosti lehmityttö Jessin ärsyttävyyttä. Mutta toisin kuin ykkösosan jälkeen ajattelin; tämän voisin katsoa joskus toistekin.



****
Toy Story 2 (1999)
Ohjaus: John Lasseter
Pääosissa (äänet): Tom Hanks, Tim Allen, Joan Cusack, Kelsey Grammer.


---
Muita sarjasta arvosteltuja:
Toy Story (1995)

lauantai 12. helmikuuta 2011

Heartlands (2002)

Colin (Michael Sheen) harrastaa tikanheittoa ja pyörittää työkseen pientä lehtikioskia. Kun vaimo lähtee paikallisen darts-joukkueen kapteenin matkaan, Colin lähtee vanhalla mopollaan perässä. Tarkoituksena olisi tuoda vaimo takaisin kotiin, mutta lopulta matka onkin päämäärää tärkeämpi.

Michael Sheen on kovin sympaattinen pääosassa, tehdessään matkaa lapsen innokkuudella. Matkan varrella tapaamansa ihmiset ovat mielenkiintoisia ja maisemat kauniita. Elokuva esittelee mukavasti brittiläistä musiikkia. Yksi kappale klassisen musiikin puolelta oli ängetty mukaan ja tietysti niitä kaikkein kuluneimpia hittejä. Folkmusiikissa pysyminen olisi riittänyt.

Mietin koko leffan ajan mistä Mark Addyn naama on tuttu, mutta hänhän on Friar Tuck. Mark oli oikein hurmaava sivuroolissaan, joka tosin oli harmittavan pieni.

Elokuva oli ihan mukavaa katsottavaa ja tarina kaikinpuolin sympaattinen. Kolmesta tähdestä pisteet pudotti alaspäin pitkäveteisyys. Tätä tuskin jaksaisin katsoa toista kertaa.


**
Heartlands (2002)
Ohjaus: Damien O'Donnell
Pääosissa: Michael Sheen, Jane Robbins, Mark Addy, Jim Carter, Mark Strong.

perjantai 11. helmikuuta 2011

1-vuotias

435 postausta
113 arvostelua
2 blogimiittiä
1 live webchat

Tällaisista asioista on koostunut my movie blog'n ensimmäinen vuosi. Aika on mennyt hurjan nopeasti ja ollut todella antoisaa. Eikä loppua näy! Merkkipäivän kunniaksi järjestän tulevalla viikolla arvonnan, joten pysykää kanavalla.


Käykääs osallistumassa myös Entertaining or else -blogin arvontaan. Sieltä voi voittaa Kaunotar ja hiviö -elokuvan dvd:nä! Leffa on mielestäni ihan huippu, joten kannattaa osallistua.

Sunshine (2007)


On vuosi 2057. Aurinko on sammumassa ja maapallolla on jääkausi. Kahdeksanhenkinen miehistö on aluksellaan matkalla räjäyttämään pommin aurinkoon, jotta tähti syttyisi uudelleen. Lähtötilanne ei kuulosta siltä, että jaksaisin elokuvaan tarttua. Katsoin tämän tietysti vain Markin sivuroolin takia.

Mutta himskatti sentään, että elokuva yllätti! Se on alusta loppuun asti visuaalisesti hieno ja käsittämättömän kiehtova. Melkein unohdin syödä leffaevääni.


Yksikään miehistön jäsenistä ei erityisesti nouse esille. Hahmot ovat mukavan tavallisia ja realistisia. Pidän Cillian Murphysta ja Michelle Yeoh'sta ja hyvin hoitivat hommansa tässäkin. Elokuva kertoo sen verran riskialttiista tehtävästä, että jo etukäteen arvasin loppuratkaisun olevan vähemmän onnellinen. Näyttelijöiden tunnettavuuden perusteella pystyi päättelemään kuka kuolee seuraavaksi.

Markia en ole nähnytkään näin sekopäisessä roolissa, esittäessään mieleltään järkkynyttä miehistön jäsentä. Hienosti luotu leffapahis, jota ei kertaakaan näytetty kunnolla - vaikka maskeerauksen tekemiseen olikin käytetty kuusi tuntia. Se käden repeäminen oli aika ällöttävää. Elokuva ei ollut muuten erityisen pelottava, mutta ikäraja 13 on ihan paikallaan.


Sunshinea on moitittu kahtiajakoisuudesta ja puolenvälin jälkeen meno muuttuukin kovasti. Mielestäni muutoksen tuonut juonenkäänne oli todella mielenkiintoinen. Meikäläisellä ainakin nousi pulssi, kun tajusin mistä on kyse. Onneksi en tietänyt sitä etukäteen.

Tarina ei ole erikoinen, mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta. Sen sijaan itse elokuva oli paikoin omituinen, välillä piti katsoa todella tarkkaan ettei putoa kärryiltä. Ja kerran jopa kelasin taaksepäin varmistaakseni että olin nähnyt oikein. Tarinassa on aukkoja ja epäloogisuuksia, mutta visuaalinen ilme ja äänimaailma takaavat täydet viisi tähteä.

Miten paljon hienoja elokuvia sitä pölyttyykään videovuokraamon hyllyissä!?


*****
Sunshine (2007)
Ohjaus: Danny Boyle
Pääosissa: Cillian Murphy, Michelle Yeoh, Cliff Curtis, Chris Evans, Rose Byrne, Benedict Wong, Troy Garity, Hiroyuki Sanada, Mark Strong. 

torstai 10. helmikuuta 2011

Tulossa: The Way Back & The Eagle

Viikon välein tulee ensi-iltaan peräti kaksi Mark Strong -elokuvaa. Kyllä tätä tyttöä nyt hemmotellaan! ;)

The Way Back, ensi-ilta 11.2. (Traileri.)


The Eagle eli Kotka, ensi-ilta 18.2. (Traileri.)

Possession (2009)


Jessillä (Sarah Michelle Gellar) on maailman iiihanin aviomies. Ryan (Michael Landes) muistaa hääpäivän ja kirjoittelee joka viikko vaimolleen rakkauskirjeitä. Ryanilla on hulttioveli Roman (Lee Pace), jolla on rikosrekisteri ja kaikki pahiksen eleet. Veljekset ovat kuin yö ja päivä. Jouduttuaan auto-onnettomuuteen molemmat veljet makaavat tajuttomina sairaalassa. Lopulta Ryan herää, mutta Romanin ruumiissa. Tai ota tästä nyt sitten selvää... Traileri kertoo kaiken oleellisen.

Elokuva alkaa todella typerästi. Täysin turhaa pelottavuutta on yritetty saada väkisin mukaan. Jess tulee illalla kotiin, taloon ei syty valot, takaovi on auki jne. Sitten kuitenkaan mitään oikeasti pelottavaa ei tapahdu. Auto-onnettomuuden jälkeen sellaiset temput jäävät onneksi pois, sillä ei tämä mikään kauhuleffa ole. Vaikka dvd:n kansikuva niin antaa ymmärtääkin. Onnettomuuden jälkeen elokuva muuttuu ihan vakavasti otettavaksi, mielenkiintoiseksi draamaksi. Gellar ja Pace pelaavat hyvin yhteen ja leffaa oli mukava katsoa. Loppuratkaisu oli sitten taas niin tyhmä ja oudosti toteutettu, että hommalta putosi pohja.

Gellar ei tosiaan ole merkki laatuleffasta, mutta Pace on hyvä näyttelijä ja myös oikein hottis. Hän siis pelasti paljon. Ihan jees katsottavaa pitkän työpäivän päätteeksi, mutta mistään ei jää paitsi jos jättää tämän väliin. Lee Pacen ystäville suosittelen.


***
Possession (2009)
Ohjaus: Joel Bergvall, Simon Sandquist
Pääosissa: Sarah Michelle Gellar, Lee Pace, Michael Landes, Tuva Novotny.