Juha Vuorinen: Pilven reunalla

Koottuja blogitekstejä ja lehtikirjoituksia. Siippa on lukenut Vuorisen romaaneja ja siksi tämä tarttui mukaan kirjastosta. Mutta sen päädyinkin lukemaan minä eikä siippa. Hauskaa, mielenkiintoista ja tosi helppolukuista tekstiä. Josta en tosin muista jälkikäteen juuri mitään. Yritin lukea Juoppistakin, mutta se ei ollut mun juttu.

Ben Elton: Tappavan kuuluisa

Alkuperäinen nimi: Dead Famous.

Kotiaresti-nimisessä tositv-ohjelmassa tehdään murha suorassa lähetyksessä. Hyvin tapahtuman ympärille osattiin luoda jännitystä. Koko ajan yritin arvailla kuka kuolee. Viihdyttävää luettavaa, vaikkakin kuvauksessa oli välillä aukkoja ja tekstiä olisi voinut karsia aika paljon.

Daniel Glattauer: Kun pohjoistuuli puhaltaa

Kröhöm. Joku kysyi joskus aikaa sitten, onko kirjablogini vielä olemassa. No eipä ole. Lukemisiani olen laittanut tänne, mutta viime aikoina se on jotenkin unohtunut. Josko tässä yrittäisi ottaa kiinni ja mainita näitä viime aikojen lukukokemuksia.

---
Alkuperäinen nimi: Gut gegen Nordwind.

Kirja koostuu sähköposteista. Nainen ja mies tutustuvat väärään sähköpostiosoitteeseen lähetetyn viestin kautta. Syntyy mielenkiintoinen ystävyys, vaikka nainen on naimisissa. Kirja piti yllättävän hyvin otteessaan, vaikka tosiaan teksti oli pelkkiä sähköposteja. Yllättäviä juonenkäänteitäkin mahtui mukaan. Tykkäsin. Kirja tuli itselleni bookcrossingin kautta ja muistaakseni annoin sen eteenpäin kaverilleni.

Erlend Loe: Muleum

Päähenkilö on 18-vuotias Julie, jonka perhe on kuollut lentokoneen pudotessa Afrikkaan. Muleum on tytön päiväkirja. Pidän kovasti Erlend Loen tekstistä ja aloinkin lukemaan tätä suurella innolla. Loppupuolella tarina ei tuntunut etenevän ja mielenkiintokin vähän lopahti. Tämä oli mukavan lyhyt välipala. Pidin Loen Supernaiivista enemmän.

Dan Brown: Kadonnut symboli

Jälleen kerran annan Dan Brownille täydet pisteet jännityksen luomisesta. Lukijaa vedätettiin pari kertaa aivan täysin ja tarina etenee nopealla tempolla. Teksti oli mukavaa ja opettavaista luettavaa, mutta kirja tuntui aika pitkältä. Tarina oli kuitenkin mielenkiintoisempi kuin Murtamaton linnake -kirjassa. Taas ihan mahtava kansikuva.

Anu Rohima Mylläri: Adoptoitu

Kirjoittaja Anu Rohima Mylläri on adoptoitu 2-vuotiaana Bangladeshista Suomeen. Kirjassaan hän kertoo elämästään, siitä millaista on ollut kasvaa ja elää Suomessa erivärisenä kuin valtaväestö. Anun tarina on mielenkiintoista luettavaa alusta loppuun. Jotkut lapsuusmuistelot alussa oli vähän puuduttavia. Sujuvaa tekstiä ja mielenkiintoinen aihe. Hieno kansi myös.

Torey Hayden: Häkkipoika

Kevin käänsi päätään ja katsoi minuun. "Uskotko sinä, että Jumala on olemassa? Minä rupesin juuri miettimään, ja minusta Jumalaa ei voi olla."
"Miksi niin arvelet?"
"Kukaan Jumala ei tekisi sellaista maailmaa, missä on niin paljon ihmisiä, joita kukaan ei rakasta. Jos joku olisi suunnitellut maailman, niin sitten täällä olisi riittänyt ihmisiä rakastamaan kaikkia."

Kirja kertoo 16-vuotiaasta Kevinistä, joka on asunut vuosikausia erilaisissa suljetuissa laitoksissa. Hän ei puhu ja piileskelee pöytien alla. Torey Hayden ottaa pojan hoitaakseen ja tämä alkaa hiljalleen avautua.

Tämä oli ensimmäinen lukemani Torey Haydenin kirja ja tykkäsin kovasti. Hayden selvästikin tietää mistä kirjoittaa. Hänellä on vuosien kokemus lapsipsykologiasta ja erityisopettajan työstä. Teksti oli myös mukavaa luettavaa, vaikka aihe olikin kauhea. Tämä oli vavahduttava kertomus siitä, kuinka paha tämä maailma voi olla. Käsittääkseni kaikki Haydenin kirjat ovat aika samantyylisiä. Mielenkiinnolla tutustun tuotantoonsa enemmänkin, sillä aihe kiinnostaa. Takakannessa väitetään kyseessä olevan tositarina ja pidän sitä ihan mahdollisena. Kuulemma Hayden on kirjoittanut useammastakin tosijutusta, mutta myös fiktiivisiä tarinoita.

Brandon Mull: Myyttihovi (Myyttihovi 1)

Alkuperäinen nimi: Fablehaven.

"Myyttihovi. Ken tänne astuu, ei poistu ennallaan. Tunkeilijat muutetaan kiveksi."

Sisarukset Kendra ja Seth joutuvat lähes ventovieraiden isovanhempiensa luo hoitoon, vanhempiensa lähtiessä matkalle. Mummin ja vaarin talossa on kuitenkin paljon omituisia asioita, mm. se että mummi tuntuu olevan kadoksissa. Pian selviää, että taloa ympäröi itse asiassa Myyttihovin luonnonpuisto, joka asuttaa monenlaisia taikaolentoja. Aluksi ikävältä tuntuneesta reissusta tuleekin lopulta unohtumaton seikkailu.

Teksti oli aika helppolukuista ja sisällöltään yksinkertaista. Myyttihovin salaisuudet paljastettiin vähän liiankin helposti ja tarina oli kovin viaton. Kirja oli selkeästi suunnattu vähän nuoremmille lukijoille. Ihan mukavaa fantasiaa kuitenkin pitkästä aikaa. Jossain vaiheessa voisin ehkä katsastaa jatko-osat. Sen verran haikea olo tuli itsellekin, kun lapset lopussa joutuivat lähtemään pois Myyttihovista.

Juo maitoa.

Henna Helmi Heinonen: Veljen vaimo

Veljen vaimo on Henna Helmi Heinosen esikoisromaani, ilmestynyt helmikuussa. Enkä tässä kerro mitään juonipaljastuksia!

Kirja täytti kaikki kriteerit mitä hyvältä kirjalta toivon: mukaansatempaava, hyvin kirjoitettua tekstiä ja mielenkiintoinen tarina. Ja sopivan helppolukuinen minun makuuni.

Ensimmäisessä luvussa en vielä tottunut kirjoitustyyliin. Häiritsi se, että kaikkitietävä kertoja on jokaisen hahmon pään sisällä. Toisen luvun myötä hahmot tuntuivat heräävän eloon ja halusin tietää heistä enemmän. Kirjailija selvästi tuntee hahmonsa perikotaisin ja he vaikuttivatkin todellisilta. (Siis positiivisessa mielessä, ei niin että luulisin tämän kertovan todellisista henkilöistä.) Ehkä siksi eläydyin kirjan tapahtumiin ja olin joistain juonenkäänteistä järkyttynyt. Sen kuolemantapauksen kohdalla tuli tippa linssiin.

Ehkä paikoin henkilöiden taustoissa möyrittiin liikaakin. Mutta pidin kirjoitustyylistä niin paljon - siitä miten jouhevasti teksti juoksi eteenpäin - että tuollaiset ovat pikkuvikoja.

Mielenkiintoisinta kirjassa oli Marjan ja Antin tarina. Se tuli jotenkin niin puskista. Heidi ei ollut kovin kiinnostava hahmo, mutta en osaa sanoa miksi. Veljesten välit olivat mielenkiintoiset ja perhe vaikutti aidolta.

Suunnilleen puolessavälissä kirjaa halusin lukea äkkiä eteenpäin, jotta näen miten hahmoille käy. Samalla en kuitenkaan halunnut kirjan loppuvan. Loppupuolella hahmoille alkoikin sattua sen verran paskamaisia juttuja, että toivoin asioiden etenevän nopeasti - mielellään positiiviseen - päätökseensä. Tykkäsin loppuratkaisusta, mutta tällaisena romantikkona olisin halunnut lukea vielä hieman lisää siitä, kun asiat ovat hyvin.

Suosittelen lämpimästi! Ja jään mielenkiinnolla odottamaan Heinosen tulevia kirjoja. :)

Winston Groom: Forrest Gump - kunnian mies

Forrest Gump on idiootti, jolle sattuu ja tapahtuu. Pidin Groomin kerrontatyylistä, jossa ei paljon turhia selitelty. Tosin sen johdosta joka lauseessa tapahtui paljon. Eli vaikka kirja ei ollut paksu eikä teksti vaikeaa, lukeminen oli melko hidasta. Toinen toistaan seuraavat juonenkäänteet tuntuivat välillä vähän päättömiltä. Mutta kirja oli hauska ja tarina sympaattinen. Ymmärrän hyvin miksi tästä on haluttu tehdä elokuva. Tykkäsin.

"Yhtäkkiä kaikki minun jutut rupesi muuttumaan - ihan niin kuin elämä olisi vasta alkanut, ja minä olin maailman onnellisin kaveri."

Haruki Murakami: Mistä puhun kun puhun juoksemisesta

Haruki Murakami on kirjailija, joka harrastaa tosissaan juoksemista. Miehellä on takanaan kymmeniä maratoneja ja lukuisia muita juoksutapahtumia. Hän on harrastanut juoksemista suunnilleen yhtä kauan kuin on ollut täysipäiväinen kirjailija - yli 20 vuotta.

Murakami kirjoittaa kiinnostavasti sekä juoksemisesta että kirjoitustyöstään. Teksti rullaa mukavasti eteenpäin ja kirjan luki nopeasti. Jotkut oudot vertauskuvat välillä pistivät silmään. Siitä huolimatta että joka luvun alussa on päivämäärä, en jaksanut seurata missä järjestyksessä asiat tapahtuivat. Ehkä sillä ei ollut niin väliä. Kaiken kaikkiaan oikein mukava kirja. Suosittelen jos aihe kiinnostaa.

Timo Parvela: Ella luokkaretkellä

Ella luokkaretkellä on Parvelan kolmas Ella-kirja. Tämäkin oli ihan hauska, tosin pidin Ella teatterissa -kirjasta enemmän. Asiaan vaikutti tosin ehkä se, että olin vähän kipeä tätä lukiessani.

Ella-kirjat ovat varmasti mahtavaa iltasatumateriaalia niille lapsille, jotka eivät vielä itse lue. Edelleen: suosittelen.

Timo Parvela: Ella teatterissa

Aina silloin tällöin tekee hyvää lukaista joku Ella-kirja. :)

Ella teatterissa on järjestyksessä toinen sarjan kirjoista. Olen lukenut tämän joskus aiemminkin, silloin kun vielä jotenkin kuuluin sarjan kohdeikäryhmään. Nämä Parvelan kirjat ovat aivan käsittämättömän hauskoja. 55-sivuisen selkeätekstisen kirjan luki yhdeltä istumalta. Ensin alkoi vähän hymyilyttää. Lopussa nauraa käkätin jo ääneen, vesi silmistä valuen, Ellan ja luokkakavereidensa joulunäytelmäesitykselle.

Ella-kirjat ovat käsittääkseni suunnattu ala-asteikäisille, jotka osaavat jo itse lukea. Tämäkin löytyi kirjaston hyllystä "Helppolukuiset". Mutta suosittelen isommillekin lukijoille. Itseäni nämä ovat viihdyttäneet jo vuosikausia.

Nora Roberts: Polttava jää

Alkuperäinen nimi: Hot Ice. Eli alkuperäinen nimi on ihan yhtä typerä kuin suomennoskin.

Polttava jää on tämän blogin aikana ensimmäinen lukemani noraroberts. Aikojen saatossa kirjojaan on kyllä tullut luettua jokunen: Revontulet, Sininen daalia, Kätketyt kalleudet, Tulisieluinen taiteilija... Joistain noista aiemmista olen jopa tykännyt.

Polttava jää on kirjailijan varhaisempaa tuotantoa. Se on ilmeisesti hänen neljäs romaaninsa ja se julkaistiin alun perin vuonna 1987. Kirja löytyi siskoni varastoista ja hän antoi sen minulle. Ja voi että, kaikkea paskaa sitä tuleekin luettua.

Petyttyäni kaikenmaailman opuksiin, ajattelin Nora Robertsin olevan takuuvarma. Polttava jää alkoikin ihan lupaavasti ja hotkaisin suunnilleen ensimmäiset sata sivua. Sen jälkeen pääpari lähtee samoilemaan ilman tarpeeksi hyvää perustelua jonnekin sademetsiin ja tarina jumahti paikalleen. Luin kuitenkin loppuun asti, mutta en voi sanoa erityisesti tykänneeni. Vika on tietysti alkuperäistekstissä, mutta paikoin suomennoskin oli surkeaa.

Tess Gerritsen: Synnintekijä

Alkuperäinen nimi: The Sinner.

Synnintekijä on toinen lukemani Gerritsen ja pidin Luutarhasta paljon enemmän. Tämän lukeminen tuntui vähän suossa tarpomiselta. Päähenkilönaiset (poliisi Jane Rizzoli ja patologi Maura Isles) tulivat nyt ensimmäistä kertaa tutuiksi, mutta he ovat selvästi seikkailleet Gerritsenin kirjoissa ennenkin. En jotenkin osannut samaistua kumpaankaan hahmoon, eikä rakkauselämänsä jaksanut hirveästi kiinnostaa.

Toviin ei ole löytynyt sellaista luettavaa, mikä olisi temmannut mukaansa ja jonka maailmaan olisi voinut tosissaan uppoutua. Hyllyssä odottaa onneksi pino luettavaa, joista lähden arpomaan mitä sitten seuraavaksi.

Tess Gerritsen: Luutarha

Tarina kulkee kahdessa ajassa; nykyhetkessä ja 1800-luvulla. Nykypäivänä Julia löytää juuri ostamansa talon takapihalta naisen luurangon. Julia alkaa selvittää kuka nainen oli. Tuntemattoman naisen tarina vie lukijan 1800-luvulle, jossa Bostonia pelottelee Viiltäjä-Jackin kaltainen sarjamurhaaja.

Tarina oli todella mielenkiintoinen ja jännitys säilyi loppuun asti. Melkein jo pystyin kuvittelemaan miltä tämä näyttäisi elokuvana. Teksti oli sujuvaa ja mukavaa luettavaa.

Gerritsen on kuulemma koulutukseltaan lääkäri ja sen huomaa. Kuvaukset ruumiinavauksesta, amputoinnista ja ylipäätään ihmisen anatomiasta olivat sen verran yksityiskohtaisia, että herkimmät lukijat varmaan hyppäävät niiden kohtien yli. Teksti ja maailmankuva oli kuitenkin ihailtavan rehellistä. Siitä annan täydet pisteet.

1800-luvun tapahtumat olivat paljon mielenkiintoisempia kuin nykypäivän. Julian tarina olikin lähinnä kehyskertomuksena varsinaiselle seikkailulle. Julian lemmenkuviot eivät hirveästi kiinnostaneet ja ne olisi voinut jättää vaikka kokonaan pois.

Kaikkein ärsyttävin yksityiskohta oli kuitenkin tämä:
Luulin ensin, että lukijalle nyt vaan kerrotaan kahta tarinaa yhtä aikaa. Kunnes jossain kirjan puolessa välissä (vasta) tajusin, että kaikki 1800-luvulle sijoittuvat pätkät ovat niitä Oliver Wendell Holmesin kirjoittamia kirjeitä mitä Julia ja vanha Henry lukevat! Voi luoja sentään... Teksti oli nimittäin koko ajan samanlaista ja kirjeissä oli lisäksi kaikkitietävä kertoja, joka lievästi sanottuna söi uskottavuutta. Aargh.

Mutta kun ei anna sen häiritä, niin tarina on oikein kiehtova ja viihdyttävää luettavaa. Tämä oli ensitutustumiseni Tess Gerritseniin ja varmasti luen jotain muutakin häneltä tulevaisuudessa. Tykkäsin.

Ps. Oliver Wendell Holmes on tosiaan ollut oikeasti olemassa.

Dan Brown: Murtamaton linnake

Alkuperäinen nimi: Digital Fortress.

Dan Brown osaa todella hienosti luoda hyvää viihdettä. Ihme ettei tästä vielä ole tehty elokuvaa, sillä tässä on kaikki hyvän toimintatrillerin ainekset kasassa. Päähenkilöinä ovat mm. NSA:n kryptologi Susan Fletcher, joka kutsutaan kesken viikonlopun vieton töihin hätätapauksen vuoksi, sekä hänen kihlattunsa opettaja David Becker, joka lähetetään samaisen firman toimesta Espanjaan etsimään erästä sormusta. Siis mukava sekoitus James Bondeja, 24:sta ja Indiana Jonesia.

Okei, jotkut juonenkäänteet olivat vähän naurettavia, David Beckerin tielle sattui huomattava määrä vastoinkäymisiä ja myös uskomattomia onnenpotkuja, Susanin ja Davidin rakkaustarina oli kovin siirappinen, pääpahiksen arvasi hyvin varhaisessa vaiheessa ja motiivinsa osoittautui naurettavaksi. Mutta tarina ja teksti oli niin mukavaa luettavaa, että tämän luki tosi nopeasti. Piti otteessaan alusta loppuun. Nyt suorastaan tekee mieleni lukea muitakin Brownin kirjoja pitkästä aikaa.

Jane Green: Vauvakuume

Taas vähän erilaista Greeniä. Erilaista on ensinnäkin se, että kirjassa on ikään kuin kolme erillistä tarinaa. Kerrotaan siis kolmesta eri naisesta - Juliasta, Maevesta ja Samista - jotka kuitenkin myös tuntevat toisensa. Mielenkiintoista että keskimmäinen tarina on minämuodossa, mutta kaksi muuta kolmannessa persoonassa.

Alkupuoleltaan kirja ei ollut ihan niin selkeästi chick-littiä, kuin mihin olen Greeniltä tottunut. Lapsettomuus ei vaan ole mikään kevyt aihe. Mutta meno muuttuu huomattavasti, kun tulee Maeven tarinan vuoro. Julian osa loppui kovin yhtäkkiä ja Maeven tarina taas ihan kesken kaiken. Maeven tarinasta pidin kuitenkin eniten. Siihen nähden miten kevyttä luettavaa tämä oli, kesti tosi kauan saada kirja loppuun. Ei vaan ihan hirveesti napannut.

Kira Poutanen: Ihana meri

Kira Poutanen voitti tällä kirjallaan aikoinaan Finlandia-juniorin ja kirjasta on sittemmin tehty myös näytelmä. Kirja on vuodelta 2011. Muistan lukeneeni sen ainakin kerran - ehkä jopa kaksi kertaa - aiemmin. Nyt se osui sattumalta kirjastossa eteeni.

Tämä oli hyvä esimerkki siitä, että kirjan ollessa tarpeeksi mielenkiintoinen, sen lukee äkkiä. Sivujakin on tosin alle 200 ja teksti on väljää.

Kirjassa on 15-vuotiaan Julian tarina päiväkirjamuodossa. Viimeisen yläastevuoden aikana tyttö sairastuu anoreksiaan. Kaverit, media, opettajat ja jopa oma perhe aiheuttavat valtavia paineita siitä, millainen tytön pitäisi olla. Juliaan on helppo samaistua. Koulumaailma vaikuttaa todella aidolta ja tuli omat opiskeluajat mieleen. Näin tytön ongelmat lumipallona; kun paskaa tulee tarpeeksi niskaan, siihen väistämättä reagoi. Kamalinta oli se, kun Julian isä teki rajavedon omien lastensa välillä tehden selväksi, että pojat ovat parempiarvoisia kuin tytöt. Opettajien kommentit ulkonäöstä vaikutti vähän liioitelluilta. Tuskin ja toivottavasti kukaan opettaja ei enää puhu oppilailleen niin.

Ihana meri on hieno ja ajatuksia herättävä kirja. Tosin en edelleenkään jaksanut niitä runoja siellä välissä, vaikka ne tarinaan sopivatkin. Mutta suosittelen.

Outi Pakkanen: Rakkaudesta kuolemaan

Outi Pakkasen dekkarit ovat tietääkseni tosi suosittuja, siksi tartuin sellaiseen minäkin. Mutta petyin. Tämä on tietysti vain yksi kirja siitä kaikesta mitä Pakkanen on kirjoittanut. Ja kirja on sentään vuodelta 1994, että ei ihan uusinta tuotantoa. Takakansiteksti kuitenkin lupaili jännittävää dekkaria, jota en kokenut lukeneeni. Tietysti takakansi ei välttämättä ole kirjailijan omaa käsialaa, että siinä kohtaa on moka käynyt ehkä jossain muualla. Mielestäni takakansitekstin tulisi kertoa tarinan lähtötilanne. Eli jos luvataan murha, sen tulisi tapahtua aika alkuvaiheessa. Kannessa luvatut kohtalokkaat juhlat ovat vasta kirjan puolenvälin jälkeen. Mälsää. Hahmot maalailevat suuria paljastuksia loppuun, mutta sitten ne ovatkin sitä luokkaa että joku on homo. Hohhoijaa.

Luin tämän kuitenkin nopeasti loppuun - lähinnä jotta pääsisin pian lukemaan jotain muuta.