Tositapahtumiin perustuva elokuva Bondurantin veljeksistä, jotka Yhdysvaltojen kieltolain aikaan tekevät pontikkaa kotimetsissä.
Mun on pitänyt katsoa tämä niiiin kauan. Ja hitto että oli hyvä leffa.
Tom Hardy on aivan loistava vanhimpana veljeksenä. Jason Clarke näyttää jälleen erilaisen puolen osaamisestaan ja tykkäsin kovasti. Shia LaBeouf ei kuulu suosikkeihini, mutta on tällä kertaa ihan pätevä. Ihanaa että pienehköön naisrooliin on otettu niinkin loistava näyttelijä kuin Jessica Chastain. Guy Pearce on hienosti - jälleen kerran - tarinan kusipää. Mia Wasikowskalla on niin pieni rooli, ettei ehdi olla ärsyttävä. Gary Oldman on jälleen parhaimmillaan eli sekopää, ja olisin suonut hänelle enemmänkin ruutuaikaa. Lisäksi musta huumori naurattaa.
Fiilis leffan loputtua: Tämän voisin katsoa heti uudestaan. Annetaan nyt kuitenkin vain neljä tähteä, ettei mene ihan liioitteluksi.
****
Laittomat (Lawless, 2012)
Ohjaus: John Hillcoat.
Pääosissa: Tom Hardy, Shia LaBeouf, Jason Clarke, Guy Pearce, Jessica Chastain, Gary Oldman, Mia Wasikowska.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mia Wasikowska. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 9. lokakuuta 2016
maanantai 8. elokuuta 2016
Crimson Peak (2015)
Tyttö rakastuu ja muuttaa uuden aviomiehensä kotiin. Ja näkee siinä sivussa kummituksia.
En pidä edelleenkään Mia Wasikowskasta. Charlie Hunnam tuntuu eksyneen väärään leffaan. Tom Hiddleston on hyvä. Jessica Chastain on loooistava.
Wasikowskalla, Hiddlestonilla ja Chastainilla tuntuu olevan kisa siitä, kenellä on tässä leffassa rumin tukka. Voittaja on kuitenkin Mia Wasikowska, joka onnistuu näyttämään toisinaan Albus Dumbledorelta.
Kummitukset ovat karseudessaan naurettavia. Kamala talo on hienosti yksi talon vahvoista hahmoista. Pidin kovasti Hiddlestonin ja Chastainin esittämästä sisarusparista. Itsehän olisin kirjoittanut heidän loppuratkaisunsa toisin; olisivat voineet lahdata sen blondin. Mutta hyvä ettei leffassa sentään ihan kaikki loppunut onnellisesti.
***
Crimson Peak (2015)
Ohjaus: Guillermo del Toro.
Pääosissa: Mia Wasikowska, Tom Hiddleston, Jessica Chastain, Charlie Hunnam, Burn Gorman.

Tunnisteet:
arvostelu,
fantasia,
Jessica Chastain,
kauhu,
kolme tähteä,
Mia Wasikowska,
Tom Hiddleston
sunnuntai 15. maaliskuuta 2015
Jane Eyre (2011)
Kotiopettajattaren romaani ei ole tarinana koskaan vedonnut. Ei silloin kun luin alkuperäiskirjan noin kymmenen vuotta sitten. Eikä nytkään, vaikka romanttista miespääosaa esittää ihana Michael Fassbender. Tarina kulkee sekavia polkuja, Mr Rochester ei ole ihana ja Jane Eyre vielä vähemmän. Siis onhan Jane fiksu tyttö mutta miten muka joku rakastuisi noin surkeaan olentoon aivan päätä pahkaa!? Aaargh! Tai ehkä Mia Wasikowskan karisma ei vaan riitä. Lisäksi pääparin suuhun on käsikirjoitettu ties mitä soopaa.
**
Jane Eyre (2011)
Ohjaus: Cary Fukunaga.
Pääosissa: Mia Wasikowska, Michael Fassbender, Jamie Bell, Judi Dench.
**
Jane Eyre (2011)
Ohjaus: Cary Fukunaga.
Pääosissa: Mia Wasikowska, Michael Fassbender, Jamie Bell, Judi Dench.
Tunnisteet:
arvostelu,
draama,
Jamie Bell,
Judi Dench,
kaksi tähteä,
Mia Wasikowska,
Michael Fassbender
keskiviikko 8. elokuuta 2012
Restless (2011)
Enoch ja Annabelle (Henry Hopper ja Mia Wasikowska) tapaavat hautajaisissa, kaksi melkoisen erikoisessa elämäntilanteessa olevaa nuorta. Erityinen ystävyys alkaa ja sitten jo odottaakin että voisiko jompi kumpi kuolla.
Virkistävää katsoa elokuva, josta ei ole etukäteen kuullut yhtään mitään. Leffa alkoi lupaavasti, mutta tunnelma laskee kuin lehmän häntä. Enoch muuttuu tarinan edetessä ärsyttäväksi teiniksi ja loppuratkaisu saisi tulla aiemmin. Mielenkiintoisesta aiheesta on onnistuttu tekemään tylsä elokuva. Onneksi nuoripari ei ole yhdessä vaivaannuttava, se tästä vielä puuttuisi. Henry Hopper on itselleni uusi kasvo ja hän oli hauskasti heti seuraavana yönä unessani.
*
Restless (2011)
Ohjaus: Gus Van Sant.
Pääosissa: Mia Wasikowska, Henry Hopper.

Gus Van Sant,
Mia Wasikowska,
yksi tähti
torstai 24. maaliskuuta 2011
The Kids Are All Right (2010)
Annette Bening ja Julianne Moore esittävät pitkään yhdessä ollutta pariskuntaa, jolla on kaksi lasta (Mia Wasikowska ja Josh Hutcherson). Teini-ikäiset lapset selvittävät spermapankin kautta biologisen isänsä henkilöllisyyden ja ottavat tähän yhteyttä. Lopulta vanhemmatkin tutustuvat Pauliin (Mark Ruffalo) ja samalla perheen ongelmat kasvavat isompiin mittasuhteisiin.
The Kids Are All Right on täynnä hyviä näyttelijöitä ja mielenkiintoista perhedraamaa. Tarina ja hahmot tuntuivat realistisilta. Tykkäsin kovasti. Annan kuitenkin vain kolme tähteä, sillä leffa ei herättänyt tää-on-pakko-katsoa-joskus-uudestaan -fiiliksiä. Suosittelen elokuvaa hyvän draaman ystäville. Jos säikähdät seksikohtauksia ja suoraa puhetta, niin sitten kannattaa jättää väliin. Vaaleaniloisesta kansikuvastaan huolimatta leffa ei ole mikään koko perheen komedia, vaan alle 15-vuotiailta kielletty draamaleffa.
***
The Kids Are All Right (2010)
Ohjaus: Lisa Cholodenko
Pääosissa: Annette Bening, Julianne Moore, Mark Ruffalo, Mia Wasikowska, Josh Hutcherson.
Tunnisteet:
Annette Bening,
arvostelu,
draama,
Josh Hutcherson,
Julianne Moore,
kolme tähteä,
Lisa Cholodenko,
Mark Ruffalo,
Mia Wasikowska
keskiviikko 6. lokakuuta 2010
Uhma (2008)
(Osa Liev Schreiber -teemaviikkoa.)
Olen koko ajan vakuuttuneempi siitä, ettei elokuvia pysty arvostelemaan kunnolla yhden katselukerran perusteella. Monista leffoista olen ensinäkemältä innostunut, kun kaikki on parhaimmillaan uutta ja ihmeellistä. Seuraavilla katselukerroilla ihmetysmomentti puuttuu. Siksi joihinkin elokuviin pettyy, kun ne näkee uudestaan. Tarina alkaa kulua muutaman näkemisen jälkeen. Jyvät erotellaan akanoista ja mestariteokset tusinatavarasta vasta siinä vaiheessa, kun elokuva ihmetyttää, ilahduttaa ja herättää tunteita kerta toisensa jälkeen. Juuri sellainen elokuva on Edward Zwickin ohjaama Uhma.

perjantai 19. maaliskuuta 2010
Liisa Ihmemaassa (2010)
Vihdoin tuli nähtyä Liisa Ihmemaassa, jonka varmaan puoli maapalloa käy tai on käynyt katsomassa. Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen leffa oli pettymys.
Mia Wasikowska ei pääroolissa herättänyt sitten minkäänlaisia tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Oli ehkä vähän mitäänsanomaton Liisa. Tosin oli ihan virkistävää, ettei pääosassa ollut mikään Hollywoodin kulunein kasvo tai joku hillaryduffsöpöliini.
Johnny Depp oli erittäin hyvä Hatuntekijä, mutta niin hyvältä näyttelijältä tällaisessa sekopääroolissa ei voi muuta odottakaan. Ihan laatutyötä, mutta ei suinkaan Deppin paras rooli. Stephen Fry ja Alan Rickman sopivat tosi hyvin äänirooleihinsa. Eikä Irvikissa ollut mun mielestä enää niin pelottava kuin joskus lapsena.
Anne Hathaway ei ollut läheskään tarpeeksi omalaatuinen roolissaan. Suoritus jäi vähän pintapuoliseksi ja Hathaway vaikutti eksyneen väärään elokuvaan. Ehdottomasti leffan paras roolisuoritus oli Helena Bonham Carterin. Hän oli tosi hyvä hulluna kuningattarena.
Ihmemaa oli visuaalisesti näyttävä ja mielikuvituksellinen, Herttakuningattaren linna oli tosi hienon näköinen. Siitä huolimatta se ei ollut tarpeeksi pelastamaan elokuvaa, koska tarina oli vaan niin blaah. Kaiken sen sivutarinan, mitä siis tapahtui Ihmemaan ulkopuolella, olisi voinut jättää kokonaan pois. Siitä huolimatta, että tykkään fantasialeffoista, Burtonin monista muista leffoista ja Johnny Deppistä, tämä elokuva ei tehnyt vaikutusta.
***
Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland, 2010)
Ohjaus: Tim Burton
Pääosissa: Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Anne Hathaway, Crispin Glover, Stephen Fry, Alan Rickman.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)