Olen koko ajan vakuuttuneempi siitä, ettei elokuvia pysty arvostelemaan kunnolla yhden katselukerran perusteella. Monista leffoista olen ensinäkemältä innostunut, kun kaikki on parhaimmillaan uutta ja ihmeellistä. Seuraavilla katselukerroilla ihmetysmomentti puuttuu. Siksi joihinkin elokuviin pettyy, kun ne näkee uudestaan. Tarina alkaa kulua muutaman näkemisen jälkeen. Jyvät erotellaan akanoista ja mestariteokset tusinatavarasta vasta siinä vaiheessa, kun elokuva ihmetyttää, ilahduttaa ja herättää tunteita kerta toisensa jälkeen. Juuri sellainen elokuva on Edward Zwickin ohjaama Uhma.
