Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anne Hathaway. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Anne Hathaway. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Yön ritarin paluu (2012)

Christopher Nolan on tehnyt sen! Hän on onnistunut luomaan miltei täydellisen Batman-trilogian. Yön ritarin paluu todistaa että sarja senkun paranee edetessään. Ja Yön ritarin jälkeen se on aika paljon sanottu.

Batman Begins ja Yön ritari ovat molemmat erinomaisia elokuvia. Siksipä sarjan päätösosaa on odotettu kuin Jeesuksen toista tulemista. Ja nyt se on vihdoin täällä! Odotus on palkittu, odotukset lunastettu ja enemmänkin. Yön ritarin paluu on hyvin edeltäjänsä kaltainen. Täynnä vauhtia ja toimintaa, hyvin vähän tylsiä hetkiä. Miltei kolmetuntisesta elokuvasta riittäisi tapahtumia kahteenkin elokuvaan.


Yön ritarin paluussa on kaikki aiempien osien onnistuneet palat edelleen kohdallaan; toimintakohtaukset, tehosteet, musiikki, tarina jne. Lisäksi elokuva kokoaa hienosti yhteen aiempien elokuvien juonilangat. Mikä tekee Yön ritarin paluusta erityisen onnistuneen, on sen miltei täydellinen roolitus.


Christian Balea parempaa näyttelijää en voisi keksiä Bruce Waynen rooliin. Lisäksi hän muuttuu - mikäli mahdollista - aina vain paremman näköiseksi leffasarjan edetessä. Gary Oldman ja Morgan Freeman ovat arvaamatta loistavia jälleen. Michael Caine on niin nerokas ja luonnollinen valinta Alfredin rooliin, että en olisi itse osannut paremmin valita. Siinä missä nämä trilogian peruspilarit ovat olleet loistavia kautta linjan (kuten myös muutaman repliikin verran nähtävä Liam Neeson), löytyy kolmososan paremmuus sarjan uusista näyttelijöistä.


En pitänyt Joseph Gordon-Levittistä Inceptionissa, joten en odottanut innolla hänen mukanaoloaan tässäkään. En tiedä mitä muutamassa vuodessa on tapahtunut, mutta Gordon-Levitt sopi roolihahmonsa Blaken nahkoihin kuin valettu. Hän ei ollut ärsyttävä kertaakaan. Hiphei! (Luojan kiitos rooliin ei valittu myöskin ehdolla ollutta Leonardo Dicapriota.)


Marion Cotillard ei ole suosikkilistallani, enkä pitänyt hänestä tässäkään. Siksipä olinkin iloinen hahmonsa loppuratkaisusta. Ilokseni pääosanaiseksi nousi Anne Hathaway, joka sopi Selina Kylen rooliin erinomaisesti. Tunkua tuohonkin rooliin on ollut ja Nolan on tehnyt onnistuneen valinnan. Kautta trilogian, naisnäyttelijät ovat parantuneet. (Ei edes puhuta Katie Holmesista.)


Pääpahiksen suuret saappaat täyttää hienosti ohjaajan ja päätähden maanmies, brittinäyttelijä Tom Hardy. (Aplodit tähän.) Olen RocknRollasta asti tietysti pitänyt Hardysta ja taas hän onnistui lisäämään (ison) sulan hattuunsa. Hardyn esittämä Bane on pitkästä aikaa leffapahis, joka onnistui jopa saamaan sympatiat puolelleen. Erityinen hatunnosto Tom Hardylle. Pidin siitä ettei Hardya tunnistanut äänestä eikä aksentista. Aluksi häiritsi se miten voimakkaasti ääntä oli vahvistettu, mutta siihen tottui hiljalleen.



Melkein kolmetuntinen leffa vaatii tietysti istumalihaksia, mutta ainakin tällaiselle fanitytölle leffa oli silkkaa mannaa sielulle. Loppuratkaisu oli erittäin onnistunut. Saattaapi olla, että leffa pitää käydä katsomassa teatterissa vielä toistekin.



*****
Yön ritarin paluu (The Dark Knight Rises, 2012)
Ohjaus: Christopher Nolan.
Pääosissa: Christian Bale, Tom Hardy, Anne Hathaway, Gary Oldman, Joseph Gordon-Levitt, Michael Caine, Marion Cotillard, Morgan Freeman, Juno Temple.

perjantai 7. lokakuuta 2011

Rio (2011)

Twentieth Century Fox Animation on tehnyt mukavasti menestyneet Ice Age -elokuvat. Studion uusin ilmestynyt elokuva on Rio, joka tarjoaa mukavan miniloman Brasiliaan.

Bluraylta katsottuna animaation laatu ja elokuvan maisemat ovat huikaisevia. Tarinassa oli omat hauskat hetkensä, vaikka se ei ollutkaan erityisen vaikuttava tai koskettava. Asetelmasta tuli mieleen elokuva Nemoa etsimässä; hieman liikuntarajoitteinen päähenkilö ja hänen arkajalka-kaitsijansa joutuvat elämänsä seikkailuun.

Värikkäiden maisemien lisäksi elokuvan hauskinta antia oli brasilialaista tunnelmaa luova musiikki. Alkuperäisäänistä täytyy mainita erityisesti Jamie Foxx ja hänen ihana lauluäänensä.




***
Rio (2011)
Ohjaus: Carlos Saldanha
Pääosissa (äänet): Jesse Eisenberg, Leslie Mann, Anne Hathaway, Jamie Foxx.

torstai 2. kesäkuuta 2011

Love and Other Drugs (2010)

Jamie (Jake Gyllenhaal) on hurmaava lääke-edustaja, myyntitykki ja aikamoinen naistenmies. Maggie (Anne Hathaway) on boheemi taiteilija, jolla on parantumaton sairaus. Maggie on myös ensimmäinen nainen, joka ei ihastu Jamieen päätä pahkaa. Joten pari päätyy pitämään vain hauskaa yhdessä, mutta tunteet astuvat tietysti kuvaan.

Elokuvan suurin ongelma on, ettei se osaa päättää onko komedia vai draama. Se alkaa hauskasti ja varsinkin Jamien veljeä esittävä Josh Gad on mahtava. Loppupuolella raapaistaan vähän pintaa Parkinsonin taudista ja sitä sairastavien arjesta. Ja sitten elokuva jo loppuukin, ettei vain aihe ehtisi käydä liian koskettavaksi. Lähinnä ärsytti. Gyllenhaal ja Hathaway ovat kyllä ihan söpöjä yhdessä.


**
Love and Other Drugs (2010)
Ohjaus: Edward Zwick
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Anne Hathaway, Josh Gad, Oliver Platt, Hank Azaria, Gabriel Macht.

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Ystävänpäivä (2010)

Ystävänpäivä on romanttinen komedia, johon on castattu kaikki Hollywoodin parhaimman näköiset näyttelijät ja heidän valkaistut hampaansa. Isoja nimiä on enemmän kuin kaikkissa Ocean's-leffoissa yhteensä, niin etteivät varmasti mahdu blogitekstin tageihin.

Pitkän linjan romcom-jokapaikanhöylä Garry Marshall heiluu ohjaajan puikoissa. Voin kuvitella kuinka hän elokuvaa aloitellessaan soittaa kaikki vanhat tuttunsa läpi. Julia Robertsille tämä on ainakin kolmas leffa Marshallin kanssa (Pretty Woman ja Morsian karkuteillä), Anne Hathawaylle ainakin kolmas (Prinsessapäiväkirjat 1 ja 2) ja Hector Elizondolle kuudes (kaikki edellämainitut). Näiden lisäksi sivuosissa vilisee Prinsessapäiväkirjat-elokuvista tuttuja kasvoja: ohjaajan tytär Kathleen MarshallLarry Miller, Matthew Walker ja Anna A. White. Jopa ohjaaja itse vilahtaa elokuvassa.


perjantai 19. maaliskuuta 2010

Liisa Ihmemaassa (2010)

Vihdoin tuli nähtyä Liisa Ihmemaassa, jonka varmaan puoli maapalloa käy tai on käynyt katsomassa. Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen leffa oli pettymys.


Mia Wasikowska ei pääroolissa herättänyt sitten minkäänlaisia tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Oli ehkä vähän mitäänsanomaton Liisa. Tosin oli ihan virkistävää, ettei pääosassa ollut mikään Hollywoodin kulunein kasvo tai joku hillaryduffsöpöliini.


Johnny Depp oli erittäin hyvä Hatuntekijä, mutta niin hyvältä näyttelijältä tällaisessa sekopääroolissa ei voi muuta odottakaan. Ihan laatutyötä, mutta ei suinkaan Deppin paras rooli. Stephen Fry ja Alan Rickman sopivat tosi hyvin äänirooleihinsa. Eikä Irvikissa ollut mun mielestä enää niin pelottava kuin joskus lapsena.


Anne Hathaway ei ollut läheskään tarpeeksi omalaatuinen roolissaan. Suoritus jäi vähän pintapuoliseksi ja Hathaway vaikutti eksyneen väärään elokuvaan. Ehdottomasti leffan paras roolisuoritus oli Helena Bonham Carterin. Hän oli tosi hyvä hulluna kuningattarena.


Ihmemaa oli visuaalisesti näyttävä ja mielikuvituksellinen, Herttakuningattaren linna oli tosi hienon näköinen. Siitä huolimatta se ei ollut tarpeeksi pelastamaan elokuvaa, koska tarina oli vaan niin blaah. Kaiken sen sivutarinan, mitä siis tapahtui Ihmemaan ulkopuolella, olisi voinut jättää kokonaan pois. Siitä huolimatta, että tykkään fantasialeffoista, Burtonin monista muista leffoista ja Johnny Deppistä, tämä elokuva ei tehnyt vaikutusta.




***
Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland, 2010)
Ohjaus: Tim Burton
Pääosissa: Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Anne Hathaway, Crispin Glover, Stephen Fry, Alan Rickman.