Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kathy Bates. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kathy Bates. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 20. syyskuuta 2015

Midnight in Paris (2011)

Gil (Owen Wilson) on Pariisissa lomailemassa kihlattunsa Inezin (Rachel McAdams) ja tämän vanhempien kanssa. Gil on romanttinen luonne, joka näkee kaupungin kauneuden ja haaveilee öisistä kävelyretkistä vesisateessa. Inezin perhe ja ystävät eivät ymmärrä. Eikä myöskään Inez.
   Eräällä öisellä kävelyllä Gil temmataan nykyajasta 1920-luvun Pariisiin ja hän päättyy viettämään aikaansa mm. Ernest Hemingwayn ja F. Scott Fitzgeraldin kanssa.


Ihanan romanttinen elokuva. Romantiikka on kuitenkin oikeastaan tunnelmassa ja päähenkilön mielentilassa, ei niinkään elokuvan tapahtumissa. Loppua kohden leffan teema kiertyykin sen ympärille miten ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Siis miten kaikki haikailevat menneitä aikoja, sen sijaan että eläisivät tyytyväisinä omassaan. Toki ajatus siitä, että pääsisi tapaamaan omia idoleitaan, on kiehtova. Mielestäni oikea ratkaisu oli myös se, ettei ajasta toiseen siirtymistä selitetty leffassa millään tavalla.

Erittäin mielenkiintoisen kehyskertomuksen muodostaa se miten huonosti Gil sopii Inezin perheen ja ystävien muodostamaan joukkoon. Katsoja miettii alusta asti miksi ihmeessä Gil ja Inez ylipäätään ovat yhdessä. Eroaisivat jo! Herkullisin hahmo on tietysti Michael Sheenin esittämä Paul, joka on päällisin puolin hurmaava herrasmies, mutta pohjimmiltaan itserakas persläpi. Nyt katsoessani leffan varmaan kolmannen kerran, oli hienoa huomata pieniä yksityiskohtia näyttelijöiden eleissä, jotka korostivat Paulin luonnetta.


Alan koko ajan tykätä enemmän Rachel McAdamsista, joka sopii Inezin rooliin loistavasti. En juurikaan pidä Owen Wilsonista. Tässä hän on ihan ookoo. Vaikkakin roolisuoritustaan katsoessa pystyy hyvin kuvittelemaan ohjaaja Woody Allenin esittämässä samaa roolia... Onneksi Allen on kuitenkin jäänyt suosiolla kameran taakse. Marion Cotillard ei myöskään ole varsinaisesti sydäntäni lähellä. Michael Sheen on aivan loistava. Nykypäivään sijoittuvat monen näyttelijän kohtaukset ovat mukavaa katsottavaa. On ne taitavia!

Sivurooleissa ilahduttavat Tom Hiddleston, Alison Pill, Corey Stoll, Kathy Bates ja Adrien Brody. Sekä tietysti nykypäivässä Léa Seydoux ja Gad Elmaleh.

Mukavan tunnelmallinen elokuva siis. Ehkä jos tarinan kaari olisi selkeämpi ja pääosassa olisi joku muu kuin Wilson, antaisin tälle viisi tähteä.

Soundtrack on ihana. Tässä esimerkkinä Bistro Fada, josta ihmettelin miten se niin hyvin uppoaa, mutta sitten tajusin että biisihän on HUMPPA!


Fitzgeraldit eli Alison Pill ja Tom Hiddleston.

Adrien Brody on Salvador Dali.

Corey Stoll on Ernest Hemingway. Kathy Bates on Gertrude Stein.

****
Midnight in Paris (2011)
Ohjaus: Woody Allen.
Pääosissa: Owen Wilson, Rachel McAdams, Marion Cotillard, Michael Sheen, Mimi Kennedy, Tom Hiddleston, Alison Pill, Corey Stoll, Kathy Bates, Léa Seydoux, Adrien Brody, Carla Bruni, Gad Elmaleh.

keskiviikko 2. syyskuuta 2015

Tammy (2014)

Tammy (Melissa McCarthy) menettää työpaikkansa ja parisuhteensa, joten hän lähtee ongelmia pakoon road-tripille juopon isoäitinsä (Susan Sarandon) kanssa.

Kiva ja hauska elokuva. Etukäteen en odottanut leffalta yhtään mitään. Hyvät näyttelijät. Melissa McCarthy on loistava ja Mark Duplass ihana. Toni Collette on tällä kertaa tyhmässä roolissa (Se Toinen Nainen), mutta häntä haluaisin silti nähdä aina enemmänkin. Elokuvan on ohjannut näyttelijänäkin tunnettu Ben Falcone, joka tällä kertaa esittää Tammyn pomoa, ja joka on todellisuudessa Melissa McCarthyn mies.


***
Tammy (2014)
Ohjaus: Ben Falcone.
Pääosissa: Melissa McCarthy, Susan Sarandon, Mark Duplass, Kathy Bates, Sandra Oh, Allison Janney, Nat Faxon, Toni Collette, Gary Cole, Dan Aykroyd, Ben Falcone.

torstai 3. helmikuuta 2011

Elämä pelissä (2009)

The Blind Side on tositapahtumiin perustuva elokuva Michael Oherista, kodittomasta slummissa kasvaneesta pojasta josta tuli huippu-urheilija. Sandra Bullock ja Tim McGraw esittävät pariskuntaa, jotka adoptoivat nuoren Oherin perheeseensä. Bullock palkittiin roolistaan Oscarilla ja Golden Globella. Michael Oheria esittävä Quinton Aaron sai liudan palkintoja ja Blind Side sai myös parhaan elokuvan Oscar-ehdokkuuden.

Meriittejä siis riittää ja suunnilleen joka toinen vastaantulija on kehunut leffaa. Lisäksi trailerin perusteella odotin vähintään Gridiron Gangin kaltaista elämänmakuista draamaa. Vaan mitä sainkaan; mielenkiintoisen tarinan kuorrutettuna amerikkalaisella sievistelyllä.


sunnuntai 27. kesäkuuta 2010

Piina (1990)

Luin vähän aikaa sitten Stephen Kingin kirjan Piina, johon tämä elokuva perustuu. Tarinassa kirjailija Paul Sheldon (James Caan) joutuu auto-onnettomuuteen. Hänet löytää autostaan sairaanhoitaja Annie Wilkes (Kathy Bates). Annie vie kirjailijan kotiinsa toipumaan ja pian käy ilmi, että Anniella on muutama ruuvi pahasti löysällä. Paul huomaa olevansa Annien vankina. Annie polttaa Paulin uusimman käsikirjoituksen ja pakottaa tämän jatkamaan edellistä kirjasarjaansa.


Elokuva on jännittävä ja mielenkiintoinen, ennen kaikkea mahtavien näyttelijöiden ansiosta. James Caan hoitaa hommansa mallikkaasti ja Kathy Bates on aivan mahtava Annie Wilkes. Eipä ihme, että hän sai roolistaan Oscarin ja Golden Globen.


Tykkäsin leffasta tosi paljon. Kirja on kuitenkin vielä niin tuoreessa muistissa, että se hieman häiritsi. Elokuva oli vaan niin erilainen. Monia asioita oli tehty eri tavalla ja käsikirjoittajat olivat myös keksineet paljon ihan omasta päästään. Elokuva ei myöskään ollut niin karmiva kuin kirja. Joitain pahimpia juttuja oli jätetty pois. Kirjassa Annie nimittäin katkaisee Paulilta toisen jalan kirveellä ja ajaa eräänkin poliisin pään päältä ruohonleikkurilla.

Eli jos tykkäät lukemisesta, niin lue mielummin kirja. Se on vielä parempi kuin elokuva.

****
Piina (Misery, 1990)
Ohjaus: Rob Reiner
Pääosissa: James Caan, Kathy Bates.