Jäbä on töissä hienostohotellin yörespassa. Hotellin asiakkaasta tulee jäbän yhden yön juttu, ja kun naisen murhaa ammattirikolliset, on jäbän pakko puuttua. Jäbästä tulee brittivakooja.
Ihanaa että Hugh Laurie on pitkästä aikaa pahis. Ihanaa miten Tom Hiddleston on kuin Dressmannin mainoksesta. Ihanaa miten hyviä ovat Olivia Colman ja Tom Hollander. Elizabeth Debicki vetää myös hyvin. Ilahduttavasti sivuroolissa nähdään Tobias Menzies.
Ensimmäinen jakso oli epäkiinnostava. Toinen jakso voitti puolelleen. Siihen nähden miten paljon kahdeksan jakson aikana on aihetta draamaan, hahmot näyttävät tunteitaan todella vähän. Suorastaan tuuletin kun joku vihdoin karjaisi ekan kerran. Liian hillittyä menoa. Se on todella sääli, kun on todella taitavia näyttelijöitä matkassa.
Minisarja perustuu John Le Carrén kirjaan. Ja jaksoja on tosiaan kahdeksan, vaikka nettilähteet väittäisivät mitä.
***
Yövahti (The Night Manager, 2016)
Ohjaus: Susanne Bier.
Pääosissa: Tom Hiddleston, Hugh Laurie, Olivia Colman, Elizabeth Debicki, Tom Hollander, Tobias Menzies.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Tom Hiddleston. Näytä kaikki tekstit

torstai 22. syyskuuta 2016
maanantai 8. elokuuta 2016
Crimson Peak (2015)
Tyttö rakastuu ja muuttaa uuden aviomiehensä kotiin. Ja näkee siinä sivussa kummituksia.
En pidä edelleenkään Mia Wasikowskasta. Charlie Hunnam tuntuu eksyneen väärään leffaan. Tom Hiddleston on hyvä. Jessica Chastain on loooistava.
Wasikowskalla, Hiddlestonilla ja Chastainilla tuntuu olevan kisa siitä, kenellä on tässä leffassa rumin tukka. Voittaja on kuitenkin Mia Wasikowska, joka onnistuu näyttämään toisinaan Albus Dumbledorelta.
Kummitukset ovat karseudessaan naurettavia. Kamala talo on hienosti yksi talon vahvoista hahmoista. Pidin kovasti Hiddlestonin ja Chastainin esittämästä sisarusparista. Itsehän olisin kirjoittanut heidän loppuratkaisunsa toisin; olisivat voineet lahdata sen blondin. Mutta hyvä ettei leffassa sentään ihan kaikki loppunut onnellisesti.
***
Crimson Peak (2015)
Ohjaus: Guillermo del Toro.
Pääosissa: Mia Wasikowska, Tom Hiddleston, Jessica Chastain, Charlie Hunnam, Burn Gorman.

Tunnisteet:
arvostelu,
fantasia,
Jessica Chastain,
kauhu,
kolme tähteä,
Mia Wasikowska,
Tom Hiddleston
sunnuntai 20. syyskuuta 2015
Midnight in Paris (2011)
Gil (Owen Wilson) on Pariisissa lomailemassa kihlattunsa Inezin (Rachel McAdams) ja tämän vanhempien kanssa. Gil on romanttinen luonne, joka näkee kaupungin kauneuden ja haaveilee öisistä kävelyretkistä vesisateessa. Inezin perhe ja ystävät eivät ymmärrä. Eikä myöskään Inez.
Eräällä öisellä kävelyllä Gil temmataan nykyajasta 1920-luvun Pariisiin ja hän päättyy viettämään aikaansa mm. Ernest Hemingwayn ja F. Scott Fitzgeraldin kanssa.
Ihanan romanttinen elokuva. Romantiikka on kuitenkin oikeastaan tunnelmassa ja päähenkilön mielentilassa, ei niinkään elokuvan tapahtumissa. Loppua kohden leffan teema kiertyykin sen ympärille miten ruoho on aina vihreämpää aidan toisella puolella. Siis miten kaikki haikailevat menneitä aikoja, sen sijaan että eläisivät tyytyväisinä omassaan. Toki ajatus siitä, että pääsisi tapaamaan omia idoleitaan, on kiehtova. Mielestäni oikea ratkaisu oli myös se, ettei ajasta toiseen siirtymistä selitetty leffassa millään tavalla.
Erittäin mielenkiintoisen kehyskertomuksen muodostaa se miten huonosti Gil sopii Inezin perheen ja ystävien muodostamaan joukkoon. Katsoja miettii alusta asti miksi ihmeessä Gil ja Inez ylipäätään ovat yhdessä. Eroaisivat jo! Herkullisin hahmo on tietysti Michael Sheenin esittämä Paul, joka on päällisin puolin hurmaava herrasmies, mutta pohjimmiltaan itserakas persläpi. Nyt katsoessani leffan varmaan kolmannen kerran, oli hienoa huomata pieniä yksityiskohtia näyttelijöiden eleissä, jotka korostivat Paulin luonnetta.
Alan koko ajan tykätä enemmän Rachel McAdamsista, joka sopii Inezin rooliin loistavasti. En juurikaan pidä Owen Wilsonista. Tässä hän on ihan ookoo. Vaikkakin roolisuoritustaan katsoessa pystyy hyvin kuvittelemaan ohjaaja Woody Allenin esittämässä samaa roolia... Onneksi Allen on kuitenkin jäänyt suosiolla kameran taakse. Marion Cotillard ei myöskään ole varsinaisesti sydäntäni lähellä. Michael Sheen on aivan loistava. Nykypäivään sijoittuvat monen näyttelijän kohtaukset ovat mukavaa katsottavaa. On ne taitavia!
Sivurooleissa ilahduttavat Tom Hiddleston, Alison Pill, Corey Stoll, Kathy Bates ja Adrien Brody. Sekä tietysti nykypäivässä Léa Seydoux ja Gad Elmaleh.
Mukavan tunnelmallinen elokuva siis. Ehkä jos tarinan kaari olisi selkeämpi ja pääosassa olisi joku muu kuin Wilson, antaisin tälle viisi tähteä.
Soundtrack on ihana. Tässä esimerkkinä Bistro Fada, josta ihmettelin miten se niin hyvin uppoaa, mutta sitten tajusin että biisihän on HUMPPA!
****
Midnight in Paris (2011)
Ohjaus: Woody Allen.
Pääosissa: Owen Wilson, Rachel McAdams, Marion Cotillard, Michael Sheen, Mimi Kennedy, Tom Hiddleston, Alison Pill, Corey Stoll, Kathy Bates, Léa Seydoux, Adrien Brody, Carla Bruni, Gad Elmaleh.

![]() |
| Fitzgeraldit eli Alison Pill ja Tom Hiddleston. |
![]() |
| Adrien Brody on Salvador Dali. |
![]() |
| Corey Stoll on Ernest Hemingway. Kathy Bates on Gertrude Stein. |
****
Midnight in Paris (2011)
Ohjaus: Woody Allen.
Pääosissa: Owen Wilson, Rachel McAdams, Marion Cotillard, Michael Sheen, Mimi Kennedy, Tom Hiddleston, Alison Pill, Corey Stoll, Kathy Bates, Léa Seydoux, Adrien Brody, Carla Bruni, Gad Elmaleh.
keskiviikko 13. toukokuuta 2015
Thor: The Dark World (2013)
Uskomatonta että tämä oli uudesta Marvel-sarjasta ensimmäinen jonka näin teatterissa! Viihdyttävää edelleen ja monelle vitsille nauroin ääneen. Tom Hiddleston on vielä parempi kuin ykkösessä. Pidin ykkösestä enemmän, vaikka pojat ovatkin paremman näköisiä tässä. ;) Lopputekstien jälkeen nähty pätkä oli turha, ärsyttävä ja huono.
Pääosissa samat kuin edellisessäkin, lisäksi Christopher Eccleston. Josh Dallasin on korvannut Zachary Levi.
***
Thor: The Dark World (2013)
Ohjaus: Alan Taylor.
Pääosissa: Chris Hemsworth, Natalie Portman, Tom Hiddleston, Christopher Eccleston, Anthony Hopkins, Stellan Skarsgård, Idris Elba, Rene Russo, Zachary Levi.
(Julkaistu alun perin 2.11.2013 toisessa blogissani.)

lauantai 8. syyskuuta 2012
The Avengers (2012)
The Avengers kokoaa vihdoin yhteen koko Marvelin porukan; Thor, Iron Man, Captain America, Hulk, Black Widow, Hawkeye, Loki, Nick Fury jne. Aiemmista elokuvista Thor (arvostelu) oli oikeasti viihdyttävä, kun taas Captain America oli huono. Iron Man 1-2 olivat ihan katsottavia, mutta en niistä erityisesti innostunut. Saattaisin jopa sanoa, että tästä leffasarjasta The Avengers on viihdyttävin.
Elokuvan pitkä kesto (melkein 2,5 tuntia) hirvitti etukäteen. Tarina lähtikin vähän hitaasti liikkeelle ja huomasin ajattelevani että "voi miten nololta noi avaruusolennot näyttääkään kymmenen vuoden päästä". Onneksi siitä Lokin sarvikypärästä sitten tehtiinkin pari vitsiä... No mutta, kun porukka saatiin lopulta kasaan ja he pääsivät riitelemään keskenään, tarina pääsee kunnolla käyntiin. Sitten tällaisella nörttitytöllä olikin erittäin hauskaa. Vitsit olivat onnistuneita ja nauroin monta kertaa ääneen.
Casting on onnistunut erityisen hyvin. Chris Hemsworth, Tom Hiddleston ja Robert Downey Jr. ovat aivan oikeissa saappaissa. Scarlett Johansson ei ole huono hänkään. Vaikka Samuel L. Jackson ei varsinaisesti kuulu suosikkeihini, hän vetää hyvin porukan pomona ja kunnioitusta herättävänä Nick Furyna. Jeremy Renneristä en pidä senkään vertaa (jäi varmaan traumoja Hurt Lockerista (arvostelu) joka oli tyyyylsä), mutta hän on tämän ja Mission Impossible: Ghost Protocolin myötä voittamassa minut pikku hiljaa puolelleen. Pidän siitä että Clark Gregg (agentti Coulson) on mukana jokaisessa leffassa ja tässä saa vihdoinkin ansaitsemansa huomion. Mark Ruffalo on oikein sympaattinen Bruce Banner. Ja mukana jälleen myös Stellan Skarsgård, hyvä hyvä. Ehkä porukan heikoin lenkki on Chris Evans, mutta onneksi söpö kuin mikä.
Tämä on sarjasta toistaiseksi ainoa leffa, jonka voisi vaikka ostaa omaksi. Viihdyin. Ja on viihtynyt joku muukin. Elokuva on tällä hetkellä IMDb:n Top250-listalla sijalla 80. Leffa on jo nyt takonut lipputuloja 1,5 miljardia dollaria ja on siten kaikkien aikojen kolmanneksi tuottoisin elokuva, edellään vain Avatar ja Titanic. Huisia.
****
The Avengers (2012)
Ohjaus: Joss Whedon.
Pääosissa: Robert Downey Jr., Chris Evans, Chris Hemsworth, Mark Ruffalo, Scarlett Johansson, Tom Hiddleston, Jeremy Renner, Samuel L. Jackson, Clark Gregg, Stellan Skarsgård, Gwyneth Paltrow.

perjantai 30. syyskuuta 2011
Thor (2011)
Minulla oli kolme syytä tämän elokuvan katsomiseen: Natalie Portman, Idris Elba ja Anthony Hopkins. Siinä nyt on perusteita ihan tarpeeksi. Lisäksi muistelin Päivin tykänneen elokuvasta kovasti. (Episodiin kirjoittamaansa arvostelua on muuten siteerattu dvd:n takakannessa.)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)