sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Dream House (2011)

Pariskunta muuttaa kahden pienen tyttönsä kanssa vanhaan omakotitaloon, joka on ollut pitkään tyhjillään. Paikalliset nuoret kokoontuvat talon kellarissa ja naapurit karttavat. Kas kummaa, perheelle selviää että talossa on tapahtunut murha.


Tarinan lähtötilanne on siis noin sataan kertaan nähty, eikä Dream House onnistu tuomaan satuun mitään uutta. Leffa lähtee liikkeelle hitaasti ja perheen onnellisuutta alleviivataan liikaa. Puolenvälin paikkeilla nähdään ainoa kiinnostava juonenkäänne, joka ei kuitenkaan edusta mitään ennennäkemätöntä genressä. Loppua kohden leffa vain huononee. Murhaajan henkilöllisyyttä ei tarvinnut montaa kertaa miettiä.

Leffa kiinnosti lähinnä näyttelijöidensä Daniel Craigin, Rachel Weiszin ja Marton Csokasin vuoksi. Mukana hengailee myös Naomi Watts. Tarinan tehoa syö se, että näyttelijöiden perusteella pystyy arvaamaan roolijaon; Craig on perheenisä, Weisz tämän vaimo, Watts on naapurintäti ja Csokas paskiainen.


*
Dream House (2011)
Ohjaus: Jim Sheridan.
Pääosissa: Daniel Craig, Rachel Weisz, Naomi Watts, Marton Csokas.

2 kommenttia:

  1. voitko avata vähän ku itelläni jäi vähä hämärän peittoon miksi ne miehet murhasivat ssen perheen?=D

    VastaaPoista
  2. Kröhöm... leffan katsomisesta on sen verran jo aikaa, että ei mitään muistikuvaa! Vai selitettiinkö sitä edes leffassa mitenkään? Sori, en nyt osaa sanoa. :D

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D