perjantai 19. maaliskuuta 2010

Liisa Ihmemaassa (2010)

Vihdoin tuli nähtyä Liisa Ihmemaassa, jonka varmaan puoli maapalloa käy tai on käynyt katsomassa. Ja kaiken sen hehkutuksen jälkeen leffa oli pettymys.


Mia Wasikowska ei pääroolissa herättänyt sitten minkäänlaisia tunteita, ei positiivisia eikä negatiivisia. Oli ehkä vähän mitäänsanomaton Liisa. Tosin oli ihan virkistävää, ettei pääosassa ollut mikään Hollywoodin kulunein kasvo tai joku hillaryduffsöpöliini.


Johnny Depp oli erittäin hyvä Hatuntekijä, mutta niin hyvältä näyttelijältä tällaisessa sekopääroolissa ei voi muuta odottakaan. Ihan laatutyötä, mutta ei suinkaan Deppin paras rooli. Stephen Fry ja Alan Rickman sopivat tosi hyvin äänirooleihinsa. Eikä Irvikissa ollut mun mielestä enää niin pelottava kuin joskus lapsena.


Anne Hathaway ei ollut läheskään tarpeeksi omalaatuinen roolissaan. Suoritus jäi vähän pintapuoliseksi ja Hathaway vaikutti eksyneen väärään elokuvaan. Ehdottomasti leffan paras roolisuoritus oli Helena Bonham Carterin. Hän oli tosi hyvä hulluna kuningattarena.


Ihmemaa oli visuaalisesti näyttävä ja mielikuvituksellinen, Herttakuningattaren linna oli tosi hienon näköinen. Siitä huolimatta se ei ollut tarpeeksi pelastamaan elokuvaa, koska tarina oli vaan niin blaah. Kaiken sen sivutarinan, mitä siis tapahtui Ihmemaan ulkopuolella, olisi voinut jättää kokonaan pois. Siitä huolimatta, että tykkään fantasialeffoista, Burtonin monista muista leffoista ja Johnny Deppistä, tämä elokuva ei tehnyt vaikutusta.




***
Liisa Ihmemaassa (Alice in Wonderland, 2010)
Ohjaus: Tim Burton
Pääosissa: Mia Wasikowska, Johnny Depp, Helena Bonham Carter, Anne Hathaway, Crispin Glover, Stephen Fry, Alan Rickman.

3 kommenttia:

  1. Minusta taas tämä oli niin ihana satu :) Mutta minulla (feministinä) on hieman pehmeä kohta sellaisille elokuville, joissa on kunnon naissankari pääosassa. Liisa oli tässä sellainen ja niin ihastuttava oli kerrankin nähdä DISNEY-elokuva, jossa oli asiallinen naissankari :)

    VastaaPoista
  2. Hei vaan, eksyin sattumalta blogiisi ja se vaikuttaa hauskalta!

    Heh, olen kanssasi samaa mieltä siitä, että Liisa Ihmemaassa oli pienoinen pettymys (odotukset toki olivat liki mahdottomat) mutta perusteista olin kanssasi eri mieltä: pidin juuri Liisasta ja Hathawayn esittämästä valkoisesta kuningattaresta :) Herttarouva taasen oli todella yök!

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D