Justus on luuseri, mutta haluaa ritariksi. Perinteinen lastenelokuvien kasvutarina siis. Katsoin tämän oikeasti vain Mark Strongin ääniroolin takia. Harmillisen vähän oli Markin äänestä otettu mehuja irti, erikoisempaankin pystyisi. Leffa on ihan perusviihdettä. Kaksijakoisesta persoonallisuudesta kärsivä selvännäkijä oli hauska hahmo ja selkeää vaihtelua genreen.
***
Justus ja urheat ritarit (Justin and the Knights of Valour, 2013)
Ohjaus: Manuel Sicilia.
Pääosissa (äänet): Freddie Highmore, Antonio Banderas, James Cosmo, Charles Dance, Rupert Everett, Alfred Molina, Mark Strong, Saoirse Ronan, Julie Walters, Olivia Williams.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rupert Everett. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Rupert Everett. Näytä kaikki tekstit
maanantai 11. toukokuuta 2015
tiistai 20. maaliskuuta 2012
Tyttökoulu St. Trinian's (2007)
Olisi varmaan ihan hauskaa käydä koulua, jossa ei tarvitse opiskella. Sen sijaan voidaan tarpeen tullen suunnitella vaikka ryöstökeikka. Sekopäinen elokuva sekopäisestä tyttökoulusta.
Leffa suorastaan vilisee mielenkiintoisia brittinimiä; Gemma Arterton, Colin Firth, Lena Headey, Talulah Riley, Rupert Everett. Talulah Riley ja Gemma Arterton olivat ihan hyviä. Oli mielenkiintoista nähdä Lena Headey lievästi höpsähtäneenä hissukkaopettajana. Colin Firth sen sijaan veti jo sata kertaa tekemänsä sliipatun pukumiehen roolin. Rupert Everett esittämässä naista oli varmaan tekijöiden mielestä hauska juttu, mutta minua ei erityisesti naurattanut. Pidin elokuvan rempseästä musiikista.
***
Tyttökoulu St. Trinian's (St. Trinian's, 2007)
Ohjaus: Oliver Parker, Barnaby Thompson.
Pääosissa: Talulah Riley, Rupert Everett, Colin Firth, Gemma Arterton, Lena Headey, Lucy Punch.

sunnuntai 5. kesäkuuta 2011
Wild Target (2010)
Victor Maynard (Bill Nighy) on ammattitappaja. Hän saa kohteekseen Rosen (Emily Blunt), mutta keikka menee sattuman oikusta pieleen. Lopulta kaksikko joutuukin yhdessä pakoilemaan gangstereita, mukanaan viaton sivullinen Tony (Rupert Grint).
Tykkään tällaisesta mustasta huumorista, jonka britit hallitsevat niin hyvin. Elokuvassa oli muutamia aivan mahtavia hetkiä. Bill Nighy ja Emily Blunt ovat hurmaavia rooleissaan. Rupert Grint kulkee hyvin mukana. Rupert Everett ja Martin Freeman sen sijaan oli maskeerattu aika karsean näköisiksi, eikä Eileen Atkins oikein vakuuttanut. Kappalevalinnat olivat loistavia. Leffassa oli joitain tylsiä suvantokohtia mitkä laskivat pisteitä. Puolitoistatuntinen kesto oli leffalle aivan passeli.
Suosittelen brittikomedioiden ystäville, sekä Bill Nighy -faneille. Sopii työpäivän jälkeiseen rentoutumiseen.
***
Wild Target (2010)
Ohjaus: Jonathan Lynn
Pääosissa: Bill Nighy, Emily Blunt, Rupert Grint, Eileen Atkins, Rupert Everett, Martin Freeman.

sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Shrek 2 (2004)
Shrek ja Fiona palaavat häämatkalta kotiin ja saavat kutsun tapaamaan Fionan vanhempia. Shrek epäilee, etteivät kuningas ja kuningatar ilahtuisi uudesta vävystään, mutta he lähtevät kuitenkin matkaan. Appiukko lietsookin eripuraa pariskunnan välille, sillä hänellä on omakin lehmä ojassa. Taustalla seikkailevat myös Aasi, Hyvä Haltiatar, prinssi Uljas sekä pahamaineinen sarjamurhaaja Saapasjalkakissa.
Elokuvasarjan toisen osan tarina on mälsä, mutta taustalla pyörivät yksityiskohdat suorastaan herkullisia. Shrekin maailma on mahtavan mielikuvituksellinen ja dialogi osuvaa. Katsoin tämän alkuperäisillä äänillä ja ääninäyttelijät ovat aivan nappivalintoja. Varsinkin tykkäsin Rupert Everettistä. Hauskojen sivuhahmojen lisäksi elokuvassa on hauskoja kappalevalintoja. Jatko-osa on mielestäni ykköstä parempi. Eikä vähiten siksi, että Saapasjalkakissa tulee mukaan tarinaan.
***
Shrek 2 (2004)
Ohjaus: Andrew Adamson, Kelly Asbury, Conrad Vernon.
Pääosissa (äänet): Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz, Antonio Banderas, Jennifer Saunders, Rupert Everett, John Cleese, Julie Andrews.
---
Muita sarjasta arvosteltuja:
Shrek ja ikuinen onni (2010)

torstai 11. helmikuuta 2010
Kuka sanoo tahdon (1997)
Katsoin tosi pitkästä aikaa tämän ysärihitin, alkuperäiseltä nimeltään My Best Friends Wedding. Julia Robertsilla on vielä kiharat hiukset ja Cameron Diaz näyttää tooosi nuorelta. Leffa oli aikoinaan Rupert Everettin läpimurto.
Julianne (Julia Roberts) saa kuulla, että vanha ystävänsä Michael (Dermot Mulroney) on menossa naimisiin. Julianne päättää, että haluaakin miehen itselleen ja lähtee estämään häät. Cameron Diaz esittää täydellistä morsianta. Tavalliseen tapaan monien hauskojen kommellusten jälkeen päästään loppuratkaisuun.
Kuka sanoo tahdon on ihan tusinaviihdettä, mutta jo pelkästään nostalgisuuden nimissä katsoin tän mielelläni uudestaan. Leffassa on täysin naurettavia kohtauksia, jotka on kuitenkin jääny mieleen varmaan ikuisiksi ajoiksi. Kuten esimerkiksi siirappinen alkutunnari ja vielä siirappisempi yhteislaulukohtaus. (Oikeesti, kohtaukset joissa toisilleen ventovieraat ihmiset alkaa kollektiivisesti laulaa, sais kieltää lailla. Ellei sitten kyseessä ole musikaali.)
Mutta ehdottomasti tästä leffasta tekee katsomisen arvoisen Rupert Everettin rooli Juliannen homoystävä Georgena. Mies on komea, hauska ja charmikas. :)
Katsokaa traileri täältä.

***
Kuka sanoo tahdon / My Best Friends Wedding (1997)
Ohjaus: P.J. Hogan
Pääosissa: Julia Roberts, Dermot Mulroney, Cameron Diaz, Rupert Everett.
Tunnisteet:
arvostelu,
Cameron Diaz,
Dermot Mulroney,
Julia Roberts,
kolme tähteä,
komedia,
P.J. Hogan,
Rupert Everett
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)