Seuraa tunnustus: En ole koskaan aiemmin katsonut yhtäkään Monty Python -elokuvaa. Mutta nyt oon nähnyt tämän yhden.
Tarina kertoo Brianista, joka jatkuvasti sekoitetaan Jeesus Nasaretilaiseen. Leffa on mukavan yllättävä, kun on viime aikoina katsonut pääasiassa ennalta-arvattavaa huttua. Mutta ehkä tää pitäisi katsoa toistekin, jotta ymmärtäisin sen erinomaisuuden...
***
Brianin elämä (Life of Brian, 1979)
Ohjaus: Terry Jones.
Pääosissa: Graham Chapman, John Cleese, Terry Gilliam, Eric Idle, Terry Jones, Michael Palin.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Cleese. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste John Cleese. Näytä kaikki tekstit
perjantai 28. elokuuta 2015
sunnuntai 1. toukokuuta 2011
Shrek 2 (2004)
Shrek ja Fiona palaavat häämatkalta kotiin ja saavat kutsun tapaamaan Fionan vanhempia. Shrek epäilee, etteivät kuningas ja kuningatar ilahtuisi uudesta vävystään, mutta he lähtevät kuitenkin matkaan. Appiukko lietsookin eripuraa pariskunnan välille, sillä hänellä on omakin lehmä ojassa. Taustalla seikkailevat myös Aasi, Hyvä Haltiatar, prinssi Uljas sekä pahamaineinen sarjamurhaaja Saapasjalkakissa.
Elokuvasarjan toisen osan tarina on mälsä, mutta taustalla pyörivät yksityiskohdat suorastaan herkullisia. Shrekin maailma on mahtavan mielikuvituksellinen ja dialogi osuvaa. Katsoin tämän alkuperäisillä äänillä ja ääninäyttelijät ovat aivan nappivalintoja. Varsinkin tykkäsin Rupert Everettistä. Hauskojen sivuhahmojen lisäksi elokuvassa on hauskoja kappalevalintoja. Jatko-osa on mielestäni ykköstä parempi. Eikä vähiten siksi, että Saapasjalkakissa tulee mukaan tarinaan.
***
Shrek 2 (2004)
Ohjaus: Andrew Adamson, Kelly Asbury, Conrad Vernon.
Pääosissa (äänet): Mike Myers, Eddie Murphy, Cameron Diaz, Antonio Banderas, Jennifer Saunders, Rupert Everett, John Cleese, Julie Andrews.
---
Muita sarjasta arvosteltuja:
Shrek ja ikuinen onni (2010)

lauantai 25. joulukuuta 2010
Kun maailma ei riitä (1999)
Tämä on Huominen ei koskaan kuole -elokuvan ohella yksi mun lempparibondeista ja leffat noudattavatkin samaa hyväksihavaittua kaavaa. Jopa tarina on onnistunut ja mielenkiintoinen.
Sophie Marceau on yksi parhaita Bond-tyttöjä ikinä ja Robert Carlyle sopii hienosti pääpahikseksi. Robbie Coltrane palaa uusimaan hauskan sivuhahmonsa. Ainoastaan Denise Richards vetää pisteitä pahasti miinukselle. Typykkä on todella huono valinta rooliinsa, mutta samalla hyvä esimerkki siitä ettei Bondeissakaan riitä pelkkä rintavarustus ja hyvä perse.
Takaa-ajot ovat edellisessä leffassa onnistuneempia. Lisäksi tässä on käsittämättömän huono loppukohtaus. Miinusta myös dvd:n tekstityksestä; jopa Mr Bullion on suomennettu Herra Harkko.
Mielenkiintoinen fakta: Tämä elokuva jäi Q:ta esittäneen Desmond Llewelynin viimeiseksi Bond-leffaksi.
Mielenkiintoinen fakta 2: Lause "the world is not enough" mainitaan elokuvassa kerran. Bond sanoo sen olevan "a family motto". Jokusen Bond-kirjan lukeneena tiedän, että James Bondin sukuvaakunassa lukee tosiaan ko. teksti.
****
Kun maailma ei riitä (The World Is Not Enough, 1999)
Ohjaus: Michael Apted
Pääosissa: Pierce Brosnan, Sophie Marceau, Robert Carlyle, Robbie Coltrane, Denise Richards, Judi Dench, John Cleese, Samantha Bond, Desmond Llewelyn.
---
Muita sarjasta arvosteltuja:
007 ja kultainen silmä (1995)
Huominen ei koskaan kuole (1997)

sunnuntai 18. heinäkuuta 2010
Shrek ja ikuinen onni (2010)
Aiempien elokuvien jälkeen Shrekillä ja vaimollaan Fionalla on kolme pientä lasta. Arki on tasaisen samanlaista; vaipanvaihtoa ja kavereiden kyläilyä. Shrek alkaa kaivata poikamiespäiviään. Hän törmää umpikieroon Tittelintuureen, joka tarjoaa Shrekille sopimusta. Shrek saa päivän ajan viettää elämäänsä sellaisena kuin se oli ennen Fionan tapaamista. Siten myöskään Aasi ja Saapasjalkakissa eivät tunne Shrekkiä. Tittelintuureen ei kuitenkaan ole luottaminen ja tässäkin on koira haudattuna. Shrekin pitää oman henkensä uhalla saada Fiona rakastumaan itseensä uudestaan.
Tunnisteet:
animaatio,
Antonio Banderas,
arvostelu,
Cameron Diaz,
Eddie Murphy,
John Cleese,
Julie Andrews,
kolme tähteä,
Mike Mitchell,
Mike Myers
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)