maanantai 28. helmikuuta 2011

Oscareiden jälkipyykki

Oscarit saatiin siis viime yönä jaettua. Kuninkaan puhe vei homman kotiin 4 pystillä; mm. paras elokuva ja ohjaus. Inception sai myös 4 palkintoa teknisistä ansioistaan, enkä yhtään ihmettele. The Social Network sai 3 palkintoa.


Pääosarooleista palkittiin odotetusti Colin Firth (Kuninkaan puhe) ja Natalie Portman (Black Swan). Naissivuosapystin sai Melissa Leo roolistaan Taistelija-elokuvassa. Omalta osaltani illan hienoin hetki oli, kun Christian Bale palkittiin miessivuosasta samaisessa elokuvassa. Hän on niiiin pystinsä ansainnut ja uskomatonta, että tuo hieno näyttelijä oli ehdolla vasta ensimmäistä kertaa.

Paras animaatio oli Toy Story 3, puvustuksesta palkittiin ansaitusti Liisa Ihmemaassa ja maskeerauksesta The Wolfman. Lista kaikista voittajista ja ehdokkaista löytyy täältä.

Juontajien suorituksiin olin todella pettynyt. James Franco oli jäykkä kuin mikä ja Anne Hathaway ärsyttävyyteen asti innoissaan kaikesta. Muutenkin show tarjosi hyvin vähän mitään ikimuistoista. Parhaan laulun palkinnosta kisaavat olivat ihan mukavia esityksiä ja avausnumero ihan jees.


Gaalan kauneimmat:

Jennifer Hudson

Reese Witherspoon

Halle Berry

Camila Alves

Gaalan kammottavimmat ilmestykset:


Ja gaalan söpöin pari:

Christian Bale ja vaimonsa Sibi Blazic
Edit: Vielä yksi juttu. Monilla tuntui olevan taktiikkana herätä kolmelta yöllä katsomaan lähetystä. Minä sen sijaan valvoin koko yön aamuseitsemään asti - kuten viime vuonnakin. Katsoin siis suurimman osan Nelosen valvojaisia ja red carpet -osuuttakin. Muutaman tunnin ehdin nukkua ennen tämän päivän työvuoroa ja nyt alkaa olla jo kuuppa aika sekaisin. > Nukkumaan.

1 kommentti:

  1. Hahaha tuo Matthew McCOnahdhhfgfheegheyn kuva on karmaiseva : -D Nyt voisi ensi kerralla jättää vaimolle sen itseruskettavan.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D