torstai 17. helmikuuta 2011

Kuninkaan puhe (2010)

Kuninkaan puhetta on kehuttu niin paljon, että odotukset olivat väistämättä korkealla. Ja oikein mukava elokuvahan se olikin.

Hyvää draamaa, hienoja näyttelijöitä, mielenkiintoinen tarina, mukavasti tarinaa tukevaa musiikkia. Colin Firth ja Helena Bonham Carter ovat ihania rooleissaan. Geoffrey Rush oli ihan sympaattinen - välillä ärsyttävä. Muutoin elokuvassa oli aineksia Bongaa tuttu brittinäyttelijä -kilpailuun. Y&E -staroista olivat Firthin lisäksi mukana ainakin Jennifer Ehle ja David Bamber.

Viihdyin leffan parissa hyvin. Oikeastaan ainoa asia, mikä tiputtaa pisteet viidestä neljään on lievä pitkäveteisyys. Tuskin jaksaisin katsoa Kuninkaan puhetta ihan heti uudestaan, vaikka se onkin oikein pätevä Oscar-elokuva.


Monessa arvostelussa kuvailtu alkukohtaus (kuva alla) oli kyllä ahdistavaa katsottavaa. Mietinkin millaista olisi ollut katsoa tämä elokuva tietämättä mistä se kertoo.


Teatterikokemuksesta hieman:
Yllätyin yleisön korkeasta keski-iästä - itse olin yksi niitä harvoja, joilla ei hiukset vielä harmaannu. Ja nyt se tuli testattua; leffateatterissakin on mahdollista neuloa. Testasin siis itse, eikä joku niistä harmaahapsista. ;)

****
Kuninkaan puhe (The King's Speech, 2010)
Ohjaus: Tom Hooper
Pääosissa: Colin Firth, Geoffrey Rush, Helena Bonham Carter, Guy Pearce, Derek Jacobi, Jennifer Ehle, Michael Gambon, Timothy Spall.

3 kommenttia:

  1. Hihii, hauska tuo neulomisaspeksi ;) Pitääpä melkein testata joskus. Tää itse leffa on vielä näkemättä, luulen että voisin odotella dvd-versiota.

    VastaaPoista
  2. Mä niin vedin herneet nenään kun porukat oli menossa muutama viikko takaperin kattomaan Lahdessa tuota leffaa. Olivat katsoneet väärin, että olisi ollut jo ohjelmistossa. Mä suivaannuin niin, ettei elokuva ollu vielä rantautunut Lahteen, että soitin Finnkinon aspaan ja tivasin, että missä mättää. Ilmoittivat, että suomessa vaan 5 kopiota jaettavan koko maan kesken ja eivät tiedä milloin rantautuu Lahteen. Seuraavalla viikolla vilkaisin Finnkinon sivuja ja siellähän se löytyi... koomiset oli vaan näytösajat viikonloppuna iltamyöhään ja arkena keskellä päivää! Voi Lordi!

    Mullakin oli sama kokemus, kun kävin Kuninkaan puheen katsomassa, eli että katsojakunta oli reippaasti vanhempaa. En ole kuitenkaan niin hyvin käyttäytyvien katsojien kanssa elokuvasta nauttinut pitkiin aikoihin :).

    VastaaPoista
  3. Jep, Lahdessa saa aina välillä leffoja odotella. Nyt The Eagle ei myöskään tullut enskaripäivänä tänne... Sitä odotellessa.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D