Näytetään tekstit, joissa on tunniste Benedict Wong. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Benedict Wong. Näytä kaikki tekstit
perjantai 11. helmikuuta 2011
Sunshine (2007)
On vuosi 2057. Aurinko on sammumassa ja maapallolla on jääkausi. Kahdeksanhenkinen miehistö on aluksellaan matkalla räjäyttämään pommin aurinkoon, jotta tähti syttyisi uudelleen. Lähtötilanne ei kuulosta siltä, että jaksaisin elokuvaan tarttua. Katsoin tämän tietysti vain Markin sivuroolin takia.
Mutta himskatti sentään, että elokuva yllätti! Se on alusta loppuun asti visuaalisesti hieno ja käsittämättömän kiehtova. Melkein unohdin syödä leffaevääni.
Yksikään miehistön jäsenistä ei erityisesti nouse esille. Hahmot ovat mukavan tavallisia ja realistisia. Pidän Cillian Murphysta ja Michelle Yeoh'sta ja hyvin hoitivat hommansa tässäkin. Elokuva kertoo sen verran riskialttiista tehtävästä, että jo etukäteen arvasin loppuratkaisun olevan vähemmän onnellinen. Näyttelijöiden tunnettavuuden perusteella pystyi päättelemään kuka kuolee seuraavaksi.
Markia en ole nähnytkään näin sekopäisessä roolissa, esittäessään mieleltään järkkynyttä miehistön jäsentä. Hienosti luotu leffapahis, jota ei kertaakaan näytetty kunnolla - vaikka maskeerauksen tekemiseen olikin käytetty kuusi tuntia. Se käden repeäminen oli aika ällöttävää. Elokuva ei ollut muuten erityisen pelottava, mutta ikäraja 13 on ihan paikallaan.
Sunshinea on moitittu kahtiajakoisuudesta ja puolenvälin jälkeen meno muuttuukin kovasti. Mielestäni muutoksen tuonut juonenkäänne oli todella mielenkiintoinen. Meikäläisellä ainakin nousi pulssi, kun tajusin mistä on kyse. Onneksi en tietänyt sitä etukäteen.
Tarina ei ole erikoinen, mielenkiintoisesta aiheesta huolimatta. Sen sijaan itse elokuva oli paikoin omituinen, välillä piti katsoa todella tarkkaan ettei putoa kärryiltä. Ja kerran jopa kelasin taaksepäin varmistaakseni että olin nähnyt oikein. Tarinassa on aukkoja ja epäloogisuuksia, mutta visuaalinen ilme ja äänimaailma takaavat täydet viisi tähteä.
Miten paljon hienoja elokuvia sitä pölyttyykään videovuokraamon hyllyissä!?
*****
Sunshine (2007)
Ohjaus: Danny Boyle
Pääosissa: Cillian Murphy, Michelle Yeoh, Cliff Curtis, Chris Evans, Rose Byrne, Benedict Wong, Troy Garity, Hiroyuki Sanada, Mark Strong.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



