tiistai 13. heinäkuuta 2010

Ihmemaa Oz (1939)

Ihmemaa Oz on erittäin onnistunut paketti. Siinä on hyvät näyttelijät, varsinkin päähenkilö Dorothyn (Judy Garland) setä ja täti olivat sympaattisia. Myös Ihmemaan hahmojen näyttelijät oli onnistuneesti valittu. Tin Man, Scarecrow ja Cowardly Lion ovat ihanan mielikuvituksellisia hahmoja.

Ihmemaa on hienon näköinen paikka. Kuva on koko ajan niin täynnä yksityiskohtia, ettei kaikkea voi huomata kerralla. Lavastuksesta tuli vähän mieleen Jali ja suklaatehdas ja tarinasta noin muuten Liisa Ihmemaassa. Hienosti on osattu maskeerata jo 1939, varsinkin Scarecrow'n kasvoja tarkkailin silmät tapilla: Miten toi on tehty?




Tarinan pääpahis The Wicked Witch oli kovin androgyyni. Ennen kuin olin nähnyt elokuvaa, luulin kuvien perusteella hahmon olevan mies, mutta nainenhan se olikin.

Ymmärrän hyvin miksi tämä on klassikko. Elokuva on hyväntuulinen, mukaansatempaava ja mielenkiintoinen loppuun saakka. Se on kestänyt hyvin ajan hammasta ja näyttää ihan siedettävältä vielä näin 70 vuoden jälkeenkin. Ihmemaa Oz sai aikoinaan kaksi Oscaria; parhaasta musiikista ja parhaasta laulusta (Somewhere Over The Rainbow, jota kuunnellessa tuli kyllä nostalginen olo). Se oli ehdokkaana myös parhaan elokuvan kategoriassa, mutta ko. pystin vei eräs toinen elokuva. Ihmemaa Ozista pitäisi ehdottomasti olla suomeksi dupattu versio. Tätä olisi kiva katsoa sukulaislasten kanssa.


By the way: tätä elokuvaa siteerattiin uudessa Sinkkuelämää-leffassa. Naisten tullessa Adu Dhabiin, Carrie sanoo jotain tyyliin "Toto, I don't think we're in Kansas anymore".

****
Ihmemaa Oz (The Wizard of Oz, 1939)
Ohjaus: Victor Fleming
Pääosissa: Judy Garland, Frank Morgan, Ray Bolger.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! :D