Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elizabeth McGovern. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Elizabeth McGovern. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 15. helmikuuta 2017

Downton Abbey, 6. kausi (2015)

Sarjan kuudes ja viimeinen kausi järjestää kaiken kuntoon. Tekijät selvästi tietävät lopun lähestyvän, sillä orastavia parisuhteita kurotaan kasaan oikein olan takaa, ja hahmot alkavat olla samaa mieltä kaikesta. Fanin silmin tämä on kuitenkin mukavaa katsottavaa. Olen oikein iloinen että Mary ja Edith saivat molemmat onnellisen loppunsa. Väkinäiseltä sen sijaan tuntui esimerkiksi Mrs Patmoren ja Mr Masonin alkava ystävyys. Mrs Hughes'n ja Mr Carsonin rakkaustarina on mukava, mutta didn't see that coming. 

Onneksi sentään Mary ja Edith ottavat kauden loppupuolella yhteen ihan huolella. Vaikka Mary onkin yksi lempparihahmojani, hän osaa edelleen olla todella paska ämmä. Pidin kovasti siitä että päätöskauden suuuuret häät olivat Edithin, eivätkä Maryn. Ihanaa miten Edithistä tulikin yhtäkkiä se kulmakunnan rikkain mimmi. Sarjan alkupuolella Edith oli surkea valittaja, mutta sarjan edetessä hänestä kasvoi vahva nainen.

Thomas sai täydet sympatiani ja olen erittäin iloinen siitä miten hänelle lopulta kävi. Lord Cranthamin saama sairaskohtaus oli kammottavaa katsottavaa. Lähinnä koska se oli tämäntyylisessä sarjassa yllättävää, kaikessa karseudessaan. Hieman alkoi jurpia samankaltaiset nimet: Carson, Clarkson, Crawley, Grantham.

Aiemmat kaudet täällä: yksi, kaksi, kolme, neljä ja viisi.


****
Downton Abbey, 6. kausi (2015)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Samantha Bond, Allen Leech, Lily James, Matthew Goode.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Downton Abbey, 5. kausi (2014)

Ehdottomasti heikoin kausi tähän mennessä. Paikoin jopa kelasin eteenpäin. Tuntuu selvästi että korkeasta laadustaan huolimatta Downton Abbey alkaa tehdä kuolemaa.

Kauden päättävässä erikoisjaksossa sentään tapahtuu kaikkea kivaa ja suloista. Aivan kuin olisi äkkiä käsikirjoitettu mukaan jotain fanien iloksi, jotta jaksaisivat vielä yhden kauden roikkua mukana. Ihanaa miten Tomista on tullut kuin veli Marylle ja Edithille. Viimeisessä jaksossa saadaan vihdoin mukaan Matthew Goode, jonka hahmokin onneksi vaikuttaa miellyttävältä.

Jos olisin seurannut tätä telkkarista jakso kerrallaan, enkä tietäisi mitä tuleman pitää, olisin varmaan jättänyt sarjan seuraamisen kesken vitoskauden aikana.

Aiemmat kaudet: yksi, kaksi, kolme ja neljä.


***
Downton Abbey, 5. kausi (2014)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Samantha Bond, Allen Leech, Lily James, Matthew Goode.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Downton Abbey, 4. kausi (2013)

Downton Abbey on edelleen erinomainen sarja. Se on tyylikäs, elokuvauksellisesti upea, siinä on kerrassaan mahtavat näyttelijät ja ajankuva on hienosti toteutettu. Silti tämäkään kausi ei yllä juonenkäänteillään kahden ensimmäisen tasolle.

Annan raiskaus oli ehkä kamalinta ikinä ja olin syvästi järkyttynyt. Luojan kiitos sitä ei näytetty sen enempää, tässäkin oli tarpeeksi. Tämäntyylisessä sarjassa koko teema oli yllättävä, varsinkin kun tämä tapahtui niin hyvälle tyypille. Neloskauden suosikkipariskuntani oli ehdottomasti Anna ja Bates. Siinä missä jopa Mrs Hughes vähätteli Annan raiskausta jälkikäteen, oli Bates hetken ainoa järjen ääni porukassa, joka vannoi ettei asia ole loppuunkäsitelty. Annoin aplodit! Bates on sankari! Pidin kovasti siitä miten tämä asia paketoitiin loppuun kauden päätteeksi.

Sarja alkoi toistaa itseään sillä että kaksi miestä tappelee Marysta ja Batesia epäillään taas jostakin. Kun lisäksi kumpikaan Maryn kosijoista ei voittanut puolelleen, oli meininki melko tylsää. Rose on hahmona ärsyttävä ja sai jotenkin ihan liikaa ruutuaikaa. Lordi ja Lady Crantham ovat suloinen pari. Hämmentävää miten helposti esiaviollisesta seksistä on tuohon aikaan tultu raskaaksi, varsinkin kun sitä on harrastettu ilmeisen vähän.

Ei tästä kaudesta sen enempää, jotta pääsen nopeasti katsomaan eteenpäin. Neloskausi itsessään ei kannusta kiirehtimään, mutta jostain olen kuullut sen verran juonipaljastuksia, että haluan päästä niihin asti asap.

Aiemmistakin kausista olen kirjoittanut: yksi, kaksi ja kolme.





***
Downton Abbey, 4. kausi (2013)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Samantha Bond, Allen Leech, Lily James.

sunnuntai 9. lokakuuta 2016

Downton Abbey, 3. kausi (2012)

Sarjan ykkös- ja kakkoskaudesta kirjoitin pitkät pätkät. Nyt en jaksa kun sarjan meininki on huonontunut niin paljon.

Ensimmäinen ja toinen kausi muodostivat siistin kokonaisuuden, joka sai onnellisen lopun. Olisivat voineet lopettaa koko sarjan siihen. Tai ehkä se on ollut tarkoituskin. Kolmannella kaudella on keksitty kaikkien aikojen paskimmat juonenkäänteet, kun ensin kuolee Sybil ja vikan jakson päätteeksi Matthew. Siis oikeesti!

Lisäksi kun Bates vihdoin saadaan taloon takaisin, häntä huomioidaan aivan liian vähän. Mä olisin järjestänyt vähintään bileet.

Pisteet siitä että rouvan saippuapala mainitaan jälleen!


***
Downton Abbey, 3. kausi (2011)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Dan Stevens, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Lily James, Jim Carter.

torstai 10. syyskuuta 2015

Downton Abbey, 2. kausi (2011)

Teksti sisältää juonipaljastuksia!


Jakso 1. Marraskuu 1916, I maailmansota. Matthew tulee kotiin rintamalta ja tuo mukanaan uuden morsiamensa Lavinian. Mary itkee kuultuaan Matthew'n menneen kihloihin, mutta he tekevät kuitenkin sovinnon keskenään. Mary saattaa Matthew'n junaan tämän lähtiessä jälleen rintamalle ja kotona Mary rukoilee Matthew'n turvallisuuden puolesta. Mary haluaa kutsua vieraakseen Sir Richard Carlislen (Iain Glen). 
   William haluaisi rintamalle ja tuntee itsensä pelkuriksi ollessaan kotona. Thomas on rintamalla, mutta haavoittuu tahallaan, päästäkseen kotiin. Sibyl haluaa hoitajaksi sotasairaalaan. Autonkuljettaja Branson ihastuu Sybiliin. Uusi palvelustyttö Ethel on ylpeä tyttö ja työyhteisössä vielä ulkopuolinen.
   Herra Batesin äiti kuolee ja perinnön myötä rouva Bates haluaakin miehensä takaisin. Rouva Bates uhkaa paljastaa kaikille Marya koskevan skandaalin (ykköskaudelta). Herra Bates suostuu vaimonsa vaatimuksiin, vaikka ehtikin jo kosia Annaa, ja niin herra Bates lähtee Downton Abbeysta. 



Jakso 2. Huhtikuu 1917. Sir Richard saapuu Downton Abbeyyn, eikä hänestä erityisemmin pidetä. Thomas palaa rintamalta haavoittuneena. Talon butler Carson kehoittaa Marya kertomaan tunteistaan Matthew'lle, ja juuri näin Mary on aikeissa tehdä, mutta perääntyy nähdessään miten rakastunut Lavinia on. Mary ja Richard keskustelevat avioliiton solmimisesta kuin liikeasiasta. Edith ihastuu naimisissa olevaan maanviljelijään, mutta juttu katkaistaan heti alkuunsa. William tykkää Daisysta enemmän kuin Daisy Williamista. Talon uudeksi työntekijäksi saapuu henkisistä sotavammoista kärsivä herra Lang. Downton Abbeysta suunnitellaan toipumiskotia sotilaille.

Jakso 3. Heinäkuu 1917. Talo muuntuu toipilaskodiksi ja hierarkia menee sekaisin. Lopulta Thomasista tulee pomo. Traumat vaivaavat herra Langia ja yllättäen O'Brien on se joka ymmärtää. Lopulta herra Lang lähtee talosta. Ethel flirttailee sotilaiden kanssa. Laviniasta kaivetaan esiin mahdollista törkyä, mutta Mary ymmärtää ja koko juttu unohdetaan. Kaikki hyväksyvät Lavianian, vaikka haluaisivatkin Maryn ja Matthew'n päätyvän yhteen. 
   Branson saattaa itsensä huonoon valoon poliittisten aatteidensa takia. William haluaa naimisiin Daisyn kanssa ja rouva Patmoren painostuksesta Daisy lopulta suostuu, koska William on lähdössä rintamalle. Anna kuulee herra Batesin olevan töissä kylän pubissa ja menee tapaamaan miestä. Bates uskoo saavansa avioeron vaimostaan.


Jakso 4. Isobelin apua ei tarvita Downton Abbeyssa ja hän lähtee Ranskaan vapaaehtoistyöhön. Lordi Crantham hakee Batesin pois pubista ja pyytää palaamaan taloon. Tästä ilahtuvat kaikki, paitsi tietysti Thomas ja O'Brien. Sekä herra Molesley, joka tykkäisi Annasta. Rouva Bird alkaa ruokkia haavoittuneita sotilaita ja rouva Patmore ryhtyy auttamaan. O'Brien kantelee tästä lady Cranthamille, joka kuitenkin hyväksyy toiminnan ja auttaa itsekin ruuan jakamisessa. Sybil kertoo siskolleen Marylle Bransonin tunteista Sybiliä kohtaan. 
   Matthew ja William katoavat rintamalla, minkä varsinkin Mary ottaa raskaasti. Talossa järjestetään konsertti koko talon väelle mielialan kohottamiseksi. Hyvin dramaattisesti kesken Maryn ja Edithin esiintymisen, Matthew ja William saapuvat paikalle. (Erittäin hieno kohtaus!) Mary kertoo Matthew'lle avioliittoaikeistaan. 
   Ethel jää kiinni harrastamasta seksiä majuri Bryantin kanssa ja saa potkut talosta. Ethel tulee raskaaksi ja pyytää rouva Hughesilta apua.

Jakso 5. Elokuu 1918. Matthew ja William haavoittuvat rintamalla. Williamille ei ole virallisesti sairaalapaikkaa paikkakunnalla, joten hänet järjestetään tuotavaksi Downton Abbeyyn. William on huonossa kunnossa. William ja Daisy vihitään ja pian sen jälkeen William kuolee. 
   Mary siirtyy sairaalaan huolehtimaan Matthew'sta. Matthew'n jalat eivät toimi. Hän ei pysty kävelemään, eikä todennäköisesti pysty koskaan saamaan lapsia. Matthew kertoo tästä Lavinialle ja pyytää Laviniaa lähtemään.
   Rouva Bates uhkailee Marya, joten Mary kertoo totuuden menneisyydestään sir Richardille. Richard huijaa rouva Batesia ja maksaa tämän hiljaiseksi. Maryn ja Richardin kihlaus julkistetaan.
   Ethel kasvattaa lastaan yksin, eikä lapsen isä välitä. Taloon saapuu uusi piika Jane.



Jakso 6. Marraskuu 1918. Vera Bates on juoninut taas, eikä herra Bates saakaan avioeroa. Richard ja Mary käyvät katsomassa tulevaa kotiaan. Matthew sanoo, ettei halua olla Maryn onnen esteenä. Branson odottaa Sybililtä vastausta kosintaansa. 
   Pahasti palanut sotilas ilmoittaa olevansa Titanicissa kuolleeksi luultu Patrick-serkku (ykköskauden eka jakso). Edith ilahtuu tästä, mutta Mary tuohtuu Matthew'n puolesta, sillä Patrick olisi lainmukainen perijä Downton Abbeylle. Matthew suhtautuu marttyyrin elkein. Lopulta Patrick lähtee. Edith ottaa asian raskaasti, sillä oli aikoinaan rakastunut Patrickiin. Palaneen sotilaan henkilöllisyys ja lopultakin epäselväksi.
   Mary ja Matthew viettävät aikaa yhdessä. Lady Crantham ja Richard kutsuvat Lavinian taloon. Nuo kaksi ovat yhtä mieltä siitä, että Maryn pitää olla sellaisen miehen kanssa, joka pystyy antamaan hänelle lapsia. Muut järkyttyvät Lavinian kutsumisesta. Lavinia ei halua jättää Matthew'ta. Richard uhkailee Marya. Tunto palaa Matthew'n jalkoihin. 
   Carson valmistautuu lähtemään talosta Maryn ja Richardin mukana. Lopussa nähdään kaunis kohtaus Carsonin ja lord Cranthamin välillä. Sota loppuu. Jakson lopussa tulee ilmoitus, että rouva Bates on kuollut.


Jakso 7. Sodan jälkeen arki palaa taloon ja aluksi kaikki tuntevat olonsa toimettomiksi. Rouva Batesin kuolema osoittautuu itsemurhaksi.
   Richard pyytää Anna vakoilemaan Marya, jonka seurauksena Carson ei enää haluakaan tehdä töitä Richardille. Matthew nousee seisomaan. Matthew ja Lavinia julistavat kihlauksensa ja häät päätetään pitää Downton Abbeyssä. Isoäiti Violet kertoo Matthew'lle, että Mary rakastaa Matthew'ta edelleen. Matthew ei halua petää Lavinian luottamusta, sillä Lavinia on ollut valmis uhraamaan koko elämänsä Matthew'n puolesta, vaikka Matthew olisi rampa. Richard kysyy Maryltä rakastaako tämä Matthew'ta ja Mary kieltää.
   Majuri Bryantin vanhemmat tulevat kylään. Ethel näyttää heille lastaan, mutta pariskunta ei halua olla lapsenlapsensa kanssa missään tekemisissä. Thomas myy ruokaa pimeillä markkinoilla, mutta epäonnistuu bisneksissään. Sybil ja Branson karkaavat, mutta Mary ja Edith hakevat heidät takaisin.


Jakso 8. Huhtikuu 1919. Perheelle kerrotaan Sybilistä ja Bransonista. Lord Crantham uhkaa jättää Sybilin perinnöttömäksi. Lopulta isä kuitenkin hyväksyy Bransonin. Nuoripari lähtee Irlantiin.
   Matthew'n ja Lavinian häitä valmistellaan, mutta espanjantauti valtaa talon. Ensin sairastuu Carson, sitten lady Crantham ja Lavinia. Molesleykin voi huonosti, mutta mies onkin vain kännissä. Häitä päätetään siirtää. Väkipulassa Thomas päättää auttaa, jotta saa asua talossa. Lady Crantham melkein kuolee ja O'Brien päivystää tämän sängyn vierellä. 
   Lord Cranthamin ja Janen välit lämpenevät, mutta lordi perääntyy lopulta. Jane lähtee talosta. Majuri Bryantin vanhemmat ottaisivat lapsenlapsensa kasvatikseen, mutta lopulta Ethel ei suostu. Anna haluaa Batesin kanssa naimisiin mahdollisimman nopeasti. Heidät vihitään ja Mary järjestää heille mahdollisuuden viettää hääyö.
   Mary ja Matthew tanssivat. Matthew kertoo mitä Violet sanoi ja ettei voi hylätä Laviniaa, vaikka haluaisi. Mary ja Matthew suutelevat ja Lavinia näkee. Lavinia haluaa perua häät, mutta Matthew ei suostu. Lavinian terveys menee yhtäkkiä huonommaksi ja hän kuolee. Muut espanjantautiin sairastuneet toipuvat. Matthew on surusta sekaisin ja syyttää itseään ja Marya Lavinian kuolemasta.
   Varsinainen kausi loppuu siis yhtä paskasti kuin ensimmäinenkin. Matthew on kalpea kuin haamu. Ja lopuksi herra Bates pidätetään epäiltynä rouva Vera Batesin murhasta.


Joulujakso (Downton Abbey Christmas Special 2011). Joulu 1919. Batesin oikeudenkäynti on tulossa, mikä synkentää koko talon mielialaa. Mary-Matthew-Richard -kolmiodraama vallitsee. Richard on täysi mulkku, josta kukaan ei pidä.
   Isoäiti Violetin järjestämänä Edith tapaa pitkästä aikaa Sir Anthonyn. Anthonyn mielestä hän ei olisi hyvä aviomies Edithille, koska on rampa ja Edithille liian vanha. He sopivat olevansa ystäviä.
   Rosamundin mielitietty paljastuu onnenonkijaksi, jolla on suhde Rosamundin palvelijattaren kanssa. Alakerrassa pelataan spiritismiä. Sybil ja Branson ovat menneet naimisiin ja kirjoittavat Sybilin olevan raskaana. Lavinian isä kuolee Lontoossa. Thomas piilottaa perheen koiran ja pääsee lopulta takaisin lord Cranthamin suosioon. Williamin isä herra Mason ottaa Daisyn omaksi tyttärekseen. Daisy pyytää ylennystä.
   Mary alkaa kyllästyä Richardiin. Richard kohtelee Marya tylysti. Matthew sanoo Marylle, ettei tämän tarvitse mennä Richardin - tai kenenkään muunkaan - kanssa naimisiin. Salaisuuksien vyyhti alkaa aueta. Cora kertoo Robertille Maryn skandaalista. Robert antaa Marylle luvan purkaa kihlaus Richardin kanssa. Isobel painostaa poikaansa Matthew'ta valitsemaan Maryn.
   Batesin oikeudenkäyntiin mennään porukalla. Mies tuomitaan syylliseksi, mutta lakimiehet uskovat että päätöksestä voidaan valittaa. Bates välttää hirttotuomion.
   Mary kertoo vihdoin Matthew'lle. Matthew kehottaa Marya jättämään Richardin. Mary suunnittelee lähtevänsä Amerikkaan skandaalia pakoon. Mary jättää Richardin. Richardin ja Matthew'n välille puhkeaa käsirysy. Jakson lopussa Matthew kosii ja Mary suostuu.



Kakkoskaudella on kaikki samat hyvät ominaisuudet kuin aiemminkin. Lyhyesti mainittakoon, että kaikki näyttelijät ovat rooleihinsa aivan nappivalintoja. Jokaisessa jaksossa tapahtuu edelleen tosi paljon. Jos tätä seuraisi telkkarista yksi jakso kerrallaan, putoaisi varmasti kärryiltä jos yksikin jäisi välistä.

Bates on kuin jumala; mikään talossa ei suju, kun Bates on poissa. Matthew on komeampi kuin ykköskaudella. Sota ja Batesin tuomion murehtiminen pienentävät luokkaeroja. Eri ihmiskohtaloiden ja tarinoiden kautta käsitellään sodan erilaisia puolia mielenkiintoisesti.

Lordi Cranthamin ja Janen salasuhde on yksi kauden tyhmimpiä juonikuvioita. Samoin Ethel on hahmona todella ärsyttävä. 

Maryn ja Matthewn rakkaustarina on tietysti kauden parasta antia. Sir Richard ja Lavinia ja tuovat hyvän lisämausteen. Michelle Dockery ja Dan Stevens ovat ihania. Molemmat todella karismaattisia näyttelijöitä. Iain Glen on loistava paskamaisena Richardina. Laviniaa esittävä Zoe Boyle jää muiden varjoon. Olen todella iloinen siitä onnellisesta lopusta, jonka Maryn ja Matthew'n tarina joulujakson päätteeksi saa. Sitä päätöstä kun kuitenkin kasvatetaan koko kauden ajan.

Tämän kakkoskauden oon katsonut muutama vuosi sitten ekan kerran ja nyt tosiaan uudestaan. Tai hetki on mennyt toipuessa, ennen kuin sain tehtyä tämän postauksen. Oon suhtautunut niin tunteikkaasti Maryn ja Matthewn vaiheisiin, että nyt oon vain ottanut aiheeseen etäisyyttä, ennen kuin olen edes harkinnut katsovani sarjaa eteenpäin. En ole pystynyt. Sillä tiedän mitä kolmannen kauden päätteeksi tapahtuu.


*****
Downton Abbey, 2. kausi (2011)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Dan Stevens, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Iain Glen, Phyllis Logan, Zoe Boyle.

maanantai 10. elokuuta 2015

Olipa kaksi kertaa eilinen (1998)

Victor ja Sylvia (Douglas Henshall ja Lena Headey) ovat pariskunta, jonka suhde ei oikein toimi. Heidän erottuaan Victor pääsee ajassa taaksepäin korjaamaan asioita. Niinpä asioita muutetaan moneen kertaan ja molemmat tapailevat muitakin jne. Lopussa kiitos seisoo.

Tarina ei vakuuta, eikä Douglas Henshall vetoa pääroolissa. Oon aina tykännyt Lena Headeysta ja hän on symppis tässäkin. Katsoin elokuvan tietysti ensisijaisesti Mark Strongin takia. Mark on tarinassa Dave, jonka kanssa Sylvia pettää Victoria. Nuori Mark Strong on oikein komea siistissä parrassaan.

Mark Strong ja Lena Headey tekivät myöhemmin yhdessä (vuonna 2004) BBC:n palkitun minisarjan The Long Firm.




**
Olipa kaksi kertaa eilinen (The Man with Rain in His Shoes, 1998)
Ohjaus: Maria Ripoll.
Pääosissa: Douglas Henshall, Lena Headey, Mark Strong, Penélope Cruz, Elizabeth McGovern, Charlotte Coleman.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Downton Abbey, 1. kausi (2010)

Teksti sisältää juonipaljastuksia!

Sarja alkaa Titanicin uppoamisesta. Laivan mukana menee myös Downton Abbeyn perillinen, jolloin jää epäselväksi kenelle tila lopulta jää. Lord Cranthamin (Hugh Bonneville) oletetaan vastustavan nykyistä perimysjärjestystä. Siten omaisuus siirtyisi hänen kuoltuaan vanhimmalle tyttärelle Marylle (Michelle Dockery), perheessä kun on vain tyttäriä. Isä kuitenkin tietää, ettei mitään ole tehtävissä. Perillisen roolissa kylään kutsutaankin kaukainen serkku Matthew (Dan Stevens), joka on tilanteeseen yhtä tyytymätön kuin muutkin.

Odotuksista huolimatta Matthew-serkku osoittautuukin hyväksi tyypiksi ja perheenjäsenet tykästyvät häneen yksi toisensa jälkeen. Sanavalmis isoäiti Violet (Maggie Smith) sen sijaan on napit vastakkain Matthew'n äidin Isobelin (Penelope Wilton) kanssa milloin mistäkin. Tästäkin huolimatta perheet ystävystyvät. Jopa siinä määrin, että parin vuoden aikana Mary ja Matthew rakastuvat. Suhteensa ehtiikin käydä monta vaihetta läpi jo ensimmäisen tuotantokauden aikana. Lord Cranthamille Matthew'sta tulee kuin oma poika.

Mary ja nuorempi siskonsa Edith (Laura Carmichael) ovat tukkanuottasilla jatkuvasti ja kilpailevat usein samoista miehistä. Siinä sivussa he onnistuvat loukkaamaan Matthew'ta ja myös Edithistä pitävää Sir Anthony Strallania (Robert Bathurst). Sekä pilamaan Maryn maineen. Nuorin sisko Sybil (Jessica Brown Findlay) sen sijaan keskittyy politiikkaan, vastoin isänsä tahtoa. Kauden loppupuolella Sybil loukkaantuu, jouduttuaan mellakan keskelle. Vaikka autonkuljettaja Branson (Allen Leech) yrittää suojella häntä parhaansa mukaan.

Palvelusväen puolella eripuraa aiheuttaa varsinkin herra Batesin (Brendan Coyle) tuleminen taloon. Isäntä haluaa Batesin kuitenkin jäävän, tämän vammasta ja hämärästä taustasta huolimatta. Batesin ura talossa on vaakalaudalla oikeastaan koko kauden ajan. Mies on ärsyttävyyteen asti marttyyri, mutta kuitenkin yksi sarjan suoraselkäisimmistä hahmoista. Tämän huomaa myös palvelustyttö Anna (Joanne Froggatt) ja nämä kaksi rakastuvat. Anna ja Bates edustavat samaa mitä Mary ja Matthew yläkerrassa - pari jonka katsoja toivoisi jo päätyvän yhteen.

Talon butler Carson paljastuu entiseksi näyttelijäksi. Keittäjä rouva Patmore on vaarassa menettää näkönsä ja räyhää yksinkertaiselle piialle Daisylle. Miespalvelijoista Williamin äiti kuolee ja Thomas on ärsyttävä. Lisäksi William pitää Daisystä, mutta Daisy ihailee Thomasia, näkemättä tämän todellista karvaa (sekä ilkeyttä että homoseksuaalisuutta). Palvelustyttö Gwen (Game of Thronesistakin tuttu Rose Leslie) haluaa sihteeriksi ja lähtee talosta. Rouvan palvelijatar O'Brien juonii lopulta rouvaakin vastaan, kohtalokkain seurauksin.

Mutkia Maryn tulevaisuudensuunnitelmiin saadaan, kun turkkilainen herra Pamuk (Theo James) kuolee Maryn sänkyyn. Mary, lady Crantham ja Anna salaavat asian yhdessä. Pahaksi onneksi Thomas ja Daisykin tietävät asiasta jotakin. Juorut lähtevät leviämään. Maryn ja Matthew'n suhde lämpenee, mutta Maryn käyttäytyy tyhmästi kerran jos toisenkin. Lopulta päästään suudelmaan ja kosintaan asti. Maryn tahraantunut maine estää häntä kuitenkin vastaamasta myöntävästi.

Kausi päättyykin katkeriin kyyneliin; Maryn ja Matthew'n riitaan, jonka päätteeksi Matthew ilmoittaa lähtevänsä kylästä, lady Cranthamin keskenmenoon, sekä ilmoitukseen että sota on syttynyt.

Juonipaljastukset loppuivat tähän!



Tämän 1. kauden oon katsonut kerran aikaisemminkin. Olinkin jo unohtanut miten laadukas sarja on kyseessä. Ajankuva, hierarkiat ja ihmisten arki tuntuvat realistisilta. Eri yhteiskuntaluokat pääsevät esille (paitsi ihan alimmat, ainakin toistaiseksi). Kuitenkin jokaisesta luokasta löytyy ihmisiä tavallisine huolineen ja murheineen. Visuaalisesti hienoa katsottavaa. Mielenkiintoista draamaa ja historian oppitunteja. Sekä paljon koomisia hetkiä, joita tarjoilee erityisesti isoäitiä esittävä Maggie Smith.


Joka jaksossa tapahtuu paljon ja kauden aikana mennäänkin pari vuotta ajassa eteenpäin (huhtikuu 1912 - heinäkuu 1914). Alussa osaan talosta on tullut sähkövalot ja kauden lopulla jopa kaksi puhelinta.

Charlie Cox esittää yhden jakson verran juonittelevaa aatelista. Theo James nähdään yhdessä jaksossa turkkilaisena komistuksena.

Parasta sarjassa ovat aidonoloiset henkilöhahmot, jotka tekevät virheitä henkilökohtaisista vaikuttimistaan johtuen. Hyvin kirjoitettujen hahmojen taustalla ovat lisäksi todella taitavat näyttelijät. He puhaltavat hengen roolihahmoihinsa, tehden näistä totaalisen rakastettavia.

Kausi oli oikeastaan vielä parempi näin toisella katselukerralla. Nyt tiesin mitä on tulossa ja pystyin fiilistelemään paremmin mukana.













*****
Downton Abbey, 1. kausi (2010)
Creator: Julian Fellowes.
Pääosissa: Hugh Bonneville, Elizabeth McGovern, Michelle Dockery, Dan Stevens, Jim Carter, Maggie Smith, Penelope Wilton, Brendan Coyle, Joanne Froggatt, Phyllis Logan, Robert Bathurst, Rose Leslie, Samantha Bond, Charlie Cox, Theo James.