Entinen ohjelmointinörtti, nykyinen miljonääri Harold Finch (Michael Emerson) on WTC-iskujen jälkeen kehitellyt hallitukselle Koneen, joka havaitsee ennakolta mahdolliset terroriteot. Kone näkee myös suunnitellut väkivaltarikokset, mutta pitää niitä epäoleellisina. Oman väitetyn kuolemansa jälkeen Finch haluaa estää nuo epäoleelliset väkivallanteot ja pelastaa ihmishenkiä. Avukseen hän värvää entisen sotilaan ja CIA-agentin John Reesen (Jim Caviezel). Maailma uskoo myös Reesen olevan kuollut, vaikka hän lähinnä yrittääkin juoda itseään hengiltä. Finch tarjoaa Reeselle uuden mahdollisuuden.
Tätä erikoista kaksikkoa taipuu lopulta auttamaan myös pari New Yorkin poliisivoimien vähemmän korruptoitunutta jäsentä: etsivät Joss Carter (Taraji P. Henson) ja Lionel Fuscoe (Kevin Chapman).
Kohde on tullut joskus telkkaristakin, mutta silloin oon onnistunut näkemään vain jonkun pätkän sieltä täältä. Sarja on vaikuttanut mielenkiintoiselta, mutta ei ole ollut koskaan aikaa seurata. Taannoin etsiskelin Netflixistä jotain hyvää katsottavaa. Kohde on ollut omalla listallani vaikka kuinka kauan, mutta kuvittelin etten jaksa ryhtyä seuraamaan pitkää sarjaa. Päätin katsoa ekan jakson, sittenpähän tietäisin. Noh, ekana iltana hotkaisin kolme jaksoa ja seuraavana päivänä pakotin miehenkin katsomaan. Siitä asti meillä on katsottu Kohdetta sohvan etureunalla roikkuen, miltei nenä kiinni ruudussa.
Niin hyvä se on.
En sarjaa aloitellessani tiennyt, että tekijöistä löytyy niinkin isoja nimiä kuin Jonathan Nolan ja J.J. Abrams. Noista nimistä olisi toki voinut jo päätellä, ettei sarja voi olla huono. (Mä olen jostain syystä kuvitellut Jonathan Nolanin olevan vanha ukko. Mutta hänhän on vasta nelikymppinen, salskea kaveri.)
Sarjan parasta antia ovat yllättävät tarinankäänteet, hieno visuaalinen ilme, toimintakohtaukset, herkulliset hahmot, sekä tietysti loistavat näyttelijät. Sarjassa on yllättävän paljon actionia, mutta ehdottomasti hyvällä tavalla. Diggaan.
Päähahmonelikosta on vaikea valita suosikkiaan, koska ovat kaikki niin hyviä.
Jim Caviezelin esittämä John Reese on pitkä, tumma, komea ja salaperäinen. Sekä kaikin puolin täydellinen supersankari. Reese osaa kaiken, tietää kaiken ja peittoaa tappelussa kenet tahansa. Sekä on tietysti aina valmis auttamaan hädässä olevia ja hyvää tarkoittavia ihmisiä, jopa oman turvallisuutensa kustannuksella. Sarjan alkaessa Reese on taantunut CIA-agentin uraltaan särkyneestä sydämestä kärsiväksi alkoholisoituneeksi kodittomaksi.
John Reese on aivan mahtava hahmo. Juuri sellainen tyyppi, jonka puhelinnumeron haluaisit pitää pikavalinnassa. Tietysti Reese on myös samalla tavalla ärsyttävä kuin James Bond tai MacGyver: häneltä kaikki onnistuu ja kaikki hänen ympärillään ovat todella huonoja ampujia. Reeseenkin osuu yleensä vain silloin kun hänellä on luotiliivi päällä - eli todella harvoin.
Olen pitänyt Jim Caviezelista aina, mutta silti on sanottava etten ole nähnyt häneltä näin onnistunut roolisuoritusta sitten Monte Criston kreivin. Hän sopii Reesen rooliin kuin nakutettu. Vaikka Caviezelista näkee, että hän on tottunut tekemään fyysisiä suorituksia, on ruumiinkielensä silti toisinaan liian jäykkää makuuni. Lisäksi jossain vaiheessa alkoi ärsyttää se, miten Reese puhuu koko ajan kuiskaamalla, kuin mikäkin Horatio Caine.
Reesen elämään ilmestyy häntä itseäänkin salaperäisempi miljonääri Harold Finch (Michael Emerson), joka tarjoaa Reeselle töitä. Reese saa elämälleen tarkoituksen. Michael Emerson luo Haroldin hahmon ihailtavan vähäeleisesti. Synkkä menneisyys ei paina Haroldin harteilla ollenkaan niin selkeästi kuin Reesen, vaikka molemmilla on sitä ihan yhtä paljon - kuten sarjan edetessä käy ilmi. Ylipäätään Haroldin taustoja paljastetaan ekalla kaudella hyvinkin kitsaasti, mikä on ehkä vain hyvä asia. Jääpähän pureskeltavaa seuraavillekin kausille.
Heti pilottijaksossa Reese värvää apurikseen etsivä Lionel Fuscoen (Kevin Chapman), joka on semihelposti lahjottavissa. Fuscoe on selkeästi porukan koomisin hahmo, hauskoine repliikkeineen. Fuscoen hahmo on onneksi kaikkea muuta kuin mustavalkoinen. Miehellä onkin eniten tasapainoilemista sen suhteen, kenen joukoissa seisoo. Fuscoe kallistuu hyvään, mutta hänellä(kin) on hyvin omintakeiset keinot siihen. Chapman tekee hahmosta ihanan tavallisen, samaistuttavan ja hauskan.
Etsivä Joss Carter (Taraji P. Henson) on ensin Reesen perässä, valmiina laittamaan tämän rautoihin heti tilaisuuden tullen. Kun Carterille valkenee mitä Reese ja Finch oikeastaan tekevät, joutuu Carter miettimään asioita uudemman kerran. Kauden aikana yksi mielenkiintoisimpia juonikuvioita onkin Carterin mielen muuttuminen, kun hän tajuaa voivansa luottaa lain ulkopuolella toimiviin ihmisiin jopa enemmän kuin omiin kollegoihinsa.
Taraji P. Henson on yksi sarjan suurimmista ilahduttajista. Henson luo koskettavimmat hetket. Hän onnistuu tekemään melko tavanomaisesta roolihahmosta todella mielenkiintoisen. Naisen, jonka sydän on suuri kuin valtameri. Go Henson!
Ykköskaudella nähdään joitain säännöllisiä sivuhahmoja. Zoe Morgan (Paige Turco) on mielenkiintoisen vahva naishahmo, vaikkakin mielestäni hieman ärsyttävä. Carl Elias (Enrico Colantoni) rantautuu sarjaan suorastaan unohtumattomalla tavalla ja kiltistä ulkokuorestaan huolimatta - tai ehkä juuri sen ansiosta - näyttelijä sopii rooliinsa hyvin. Reesen entisestä työurasta muistuttavat agentti Snow ja Reesen entinen työpari Kara Stanton, joita esittävät erittäin vakuuttavasti näyttelijät Michael Kelly ja Annie Parisse. Kaikki edellämainitut erittäin karismaattisia näyttelijöitä.
Robert John Burke sopii niin hyvin korruptoituneen poliisin rooliin, että on jopa liian ilmiselvästi rosvon oloinen. FBI-agentti Donnellya esittävä Brennan Brown näyttää naurettavalta suurimman osan ajasta, kuin joltain sarjakuvahahmolta. Susan Misner on oikein suloinen Reesen entisenä tyttöystävänä Jessicana. Kauden viimeisessä jaksossa nähdään Root, josta on tuleva isompikin hahmo sarjassa. Onneksi häntä esittää erittäin miellyttävä ja karismaattinen Amy Acker.
Vaikka toki menetin sydämeni Kohteelle jo pilottijaksosta lähtien, lyötiin lopulliset naulat siihen arkkuun viimeistään 7. jaksossa (Witness), jossa Carl Elias esitellään. Sen lisäksi että jaksolla oli todella yllättävä loppuratkaisu, jaksossa myös mainittiin Monte Criston kreivi ja Edmond Dantes! Jihuu!
Upea oli myös 11. jakso (Super), joka oli kuin Hitchcockin Takaikkuna. Reese istui pyörätuolissa tarkkailemassa naapureita, jotka mm. suunnittelivat rikosta, kaivoivat kukkapenkkiä ja pitivät pienikokoista koiraa. Mahtavaa!
Kuin kirsikkana kakun päälle, jaksossa 21. (Many Happy Returns) Reesen ja Finchin uusinta kohdetta esittää näyttelijä Dagmara Dominczyk, joka oli Monte Criston kreivissä Caviezelin vastanäyttelijä eli ihana Mercedes. Brilliant! (Ja taas ihan asian vierestä, mutta mulle selvisi nyt vasta että Dagmara Dominczyk on naimisissa Patrick Wilsonin kanssa. Cool.)
Ja tietysti kausi myös loppuu todella jännittävissä merkeissä.
Okei, Kohde on toki hyvin yliampuva ja epärealistinen. (Mutta ah niin viihdyttävä!) Ensimmäisen kauden aikana avoimia kysymyksiä on paljon ja välillä ollaan vähän liiankin salaperäisiä. Mistä johtuen sarja ei sovi niille, joilla on tapana nukahtaa kesken jakson. Silloin putoaa kärryiltä. Kuten yksi kaverini havaitsi.
Lisäksi Kohteen aktiivinen katsominen voi johtaa liialliseen mielikuvituksen vilkastumiseen, ollaan huomattu... Sitä alkaa itsekin miettiä kuunteleeko joku mun kännykkää, tai uskaltaako ravintolassa istua ikkunapöytään... ;)
Ykköskauden soundtrackilta muutamia helmiä:
Kohde, 1. kausi (Person of Interest, 2011-12)
Creator: Jonathan Nolan.
Pääosissa: Jim Caviezel, Michael Emerson, Taraji P. Henson, Kevin Chapman, Paige Turco, Michael Kelly, Annie Parisse, Robert John Burke, Enrico Colantoni, Brett Cullen, Brennan Brown, Susan Misner, Amy Acker, Dagmara Dominczyk.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jätät kommentin! :D