Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinnie Jones. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vinnie Jones. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. lokakuuta 2016

Snatch - Hävyttömät (2000)

Snatch on Guy Ritchien toinen ohjaus, joka tuli ulos pari vuotta Puuta, heinää ja muutama vesiperä -elokuvan jälkeen. Snatch on samaa taattua tyyliä kuin Puuta heinää ja myöhemmin tehty RocknRolla. Kaksi viimeksimainittua ovat siis suurimpia suosikkejani Ritchien elokuvista. Kuitenkin muistan nähneeni Snatchin joskus aikoja sitten, eikä siitä jäänyt mitään käteen. Nyt katsoin tämän muistinvirkistykseksi uudestaan.

Snatch on hyvä leffa. Mutta jokin siinä ei uppoa niin hyvin kuin noissa muissa. Ehkä miellyttäviä näyttelijöitä ei ole tarpeeksi. En pidä Brad Pittistä, vaikka onkin ihan hyvä roolissaan. Lennie James ärsyttää. Dennis Farinaa tekisi mieli lyödä. Benicio Del Toro on karsea. Alan Ford on ällöttävä.

Jason Statham, Vinnie Jones ja Jason Flemyng ovat loistavia. Mutta Vinnie Joneskin esittää miltei saman roolin kuin Puuta heinää:ssä.

Eli hyvä leffa, mutta en heti jaksaisi katsoa uudestaan. Edelleen pidän kovasti genrestä, sekä tietysti Ritchie-Vaughnin tyylistä.

Tässäkin siis tuottajana Matthew Vaughn. Piiri pieni pyörii siihen malliin, että jo ihmettelin kun ei näkynyt Dexter Fletheriä.


****
Snatch - Hävyttömät (2000) 
Ohjaus: Guy Ritchie.
Pääosissa: Jason Statham, Brad Pitt, Dennis Farina, Benicio Del Toro, Vinnie Jones, Jason Flemyng, Lennie James.

sunnuntai 3. toukokuuta 2015

Holmes NYC, 1. kausi (2013)

BBC:n Sherlock on pätevä sarja sekin, mutta yllättäen pidän Holmes NYC:stä enemmän.

Sherlock Holmes on mahtava hahmo, eikä mua haittaa yhtään että se on taas trendikäs. Nyt Holmes on nykyajan lisäksi tuotu New Yorkiin, Watson on nainen ja Lestrade puuttuu. Holmesilla on huumeongelma (ylläri!) ja Watson auttaa häntä pysymään kuivilla. Taloudenhoitaja Hudson on muuttunut rouvasta neidiksi ja transsukupuoliseksi. Muuten sarja onkin kuin katsoisi mitä tahansa rikossarjaa, jonka päähahmo on hieman erikoinen yksityisetsivä.

Lucy Liu on ihana kuin mikä ja Watsonilla on mielenkiintoisia vaatteita. Aiemmin en ole välittänyt Jonny Lee Milleristä, mutta hän on loistava roolissaan. Aivan loistava.

Jonny Lee Millerin ja Lucy Liun lisäksi sarjassa on erityisen ihana heidän asuntonsa! Muuttaisin sinne milloin tahansa. Hieman jo loppuun kulutettuun Iris Adlerin hahmoon oli myös onnistuttu saamaan uutta potkua. Oli nerokasta miten Adlerin ja Moriartyn kohtalo oli ratkaistu. Lisäksi mukavaa että se hoidettiin pois päiväjärjestyksestä heti ekalla kaudella. Jatkossa voi sitten keskittyä muihin juttuihin.



*****
Holmes NYC, 1. kausi (Elementary, 2013)
Pääosissa: Jonny Lee Miller, Lucy Liu, Aidan Quinn, Jon Michael Hill, Natalie Dormer ja Vinnie Jones.

(Julkaistu alun perin 24.11.2013 toisessa blogissani.)

lauantai 15. kesäkuuta 2013

Fire with Fire (2012)

Josh Duhamel on palomies, joka joutuu todistajansuojeluohjelmaan. Bruce Willis on reilu poliisipäällikkö. Rosario Dawson uusi tyttöystävä. Pahiskaartia edustavat Vincent D'Onofrio, Julian McMahon ja Vinnie Jones, joista varsinkin ensinmainittu on loistava. Kertakäyttöjännitystä.


***
Fire with Fire (2012)
Ohjaus: David Barrett.
Pääosissa: Josh Duhamel, Rosario Dawson, Bruce Willis, Vincent D'Onofrio, Julian McMahon, Vinnie Jones.

torstai 20. lokakuuta 2011

Puuta, heinää ja muutama vesiperä (1998)

Juuri tällaista brittien tekemä mustan huumorin gangsterikomedia on parhaimmillaan! Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että Guy Ritchie on nero. Nautin elokuvasta täysin siemauksin alusta loppuun asti, niin että se piti katsoa heti parin päivän sisällä uudestaan. Miksi, oi miksi olen lykännyt tämän katsomista näin pitkään? Leffan tekijöinä on kuitenkin kaksi lempparinimeäni; Guy Ritchie ohjaajana ja Matthew Vaughn tuottajana.

Leffa on aikoinaan ollut Jason Stathamin läpimurto. Miehen nimeähän ei ole mainittu edes dvd-kannessa, siinä missä nykyisin hän riittää yksin markkinoimaan minkä tahansa rainan ihmisten tietoisuuteen. Pidän Jason Flemyngistä koko ajan enemmän, mitä useamman leffansa olen nähnyt. Kerrassaan hurmaava näyttelijä. Nick Moran hoitaa pääroolin ihan mallikkaasti, Dexter Fletcherin jäädessä nelikon heikoimmaksi.

Kymmenen vuotta tämän leffan jälkeen Ritchie teki samantyylisen päivitetyn version elokuvassa RocknRolla. Vaikka Puutaheinää onkin mestariteos, on RocknRolla mielestäni vielä parempi.

Piiri pieni pyörii; Statham oli sittemmin Ritchien elokuvassa Revolver, Flemyng ja Fletcher molemmat Vaughnin elokuvissa Tähtisumua ja Kick-Ass.



*****
Puuta, heinää ja muutama vesiperä (Lock, Stock and Two Smoking Barrels, 1998)
Ohjaus: Guy Ritchie
Pääosissa: Nick Moran, Jason Flemyng, Jason Statham, Dexter Fletcher, Vinnie Jones.