Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vince Vaughn. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Vince Vaughn. Näytä kaikki tekstit

torstai 15. maaliskuuta 2012

Psyko (1998)

Miksi hemmetissä näitä uusintafilmatisointeja tehdään? Tekijöillä olisi tilaisuus petrata siinä missä alkuperäisteos mahdollisesti meni metsään. Tässä tapauksessa tarinaa olisi voinut elokuvan alkupuolella tiivistää reippaalla kädellä. Sen sijaan kaikki yksityiskohdat toistetaan. Lisäksi musiikki on täysin sama kuin alkuperäiselokuvassa ja se ärsytti.

Minulla ei ole mitään elokuvassa nähtäviä näyttelijöitä vastaan noin yleensä. Anne Heche (Marion) on tässäkin ihan hyvä, mutta ei erityisesti mainitsemisen arvoinen. William H. Macyn esittämä yksityisetsivä tuntui kovin takapajuiselta, aivan kuin hahmonsa olisi edelleen siellä 60-luvulla. Viggo Mortensenin esittämä Marionin poikaystävä sekä Julianne Mooren esittämä Marionin sisko ovat muuttuneet uusintafilmatisoinnissa ärsyttäviksi. Varsinkin kun siskosta on tehty rekkalesbon tapainen rämäpää, joka ei voi lähteä minnekään ilman korvalappustereoitaan. Ehkä korvalappustereoilla yritettiin korostaa, että nyt ollaan 90-luvulla kuulkaas.

Vince Vaughn on astunut isoihin saappaisiin esittäessään Norman Batesia Anthony Perkinsin jälkeen. Ja metsään menee. Vaughn on jo ulkoisesti niin vääränlainen rooliin. Siinä missä Perkins oli söpö poikamaisella voi-ei-kohteleeko-äiti-sua-huonosti -tavalla, on Vaughn söpö miltei puoleensavetävällä tavalla. Normanin kuuluisi olla enemmän reppana. Lisäksi tässä leffassa Normanista näkee liian helposti, ettei hänellä ole kaikki inkkarit kanootissa. Kun mielestäni alkuperäiselokuvassa koko hahmo perustuu siihen, ettei häntä ymmäretä pelätä. Nyt loppukuvasta puuttuu se "hähää, huijasinpas teitä" -fiilis.


**
Psyko (Psycho, 1998)
Ohjaus: Gus Van Sant.
Pääosissa: Vince Vaughn, Anne Heche, Viggo Mortensen, Julianne Moore, William H. Macy.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Lomaterapiaa (2009)

Leffa alkoi ihan lupaavasti, mutta lässähti sitten kuin pannukakku. Onnelliseen loppuun päästiin ihan liian helposti ja Guitar Hero -kohtaus herätti suunnatonta myötähäpeää. Leffa tarjosi kuitenkin mukavan miniloman paratiisisaarelle ja tämän kanssa aivojen nollaus onnistuu. Tekijöillä on varmasti ollut hauskaa.


***
Lomaterapiaa (Couples Retreat, 2009)
Ohjaus: Peter Billingsley.
Pääosissa: Vince Vaughn, Jason Bateman, Malin Akerman, Jon Favreau, Kristen Bell, Kristin Davis, Jean Reno.