Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jean Reno. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jean Reno. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. tammikuuta 2016

Hector and the Search for Happiness (2014)

Elämäänsä tympiintynyt psykiatri lähtee kiertämään maailmaa etsiäkseen onnellisuutta. Näin hyvillä näyttelijöillä olisi saanut aikaan paremmankin elokuvan. Oikeesti kelasin aika paljon.


*
Hector and the Search for Happiness (2014)
Ohjaus: Peter Chelsom.
Pääosissa: Simon Pegg, Rosamund Pike, Toni Collette, Stellan Skarsgård, Jean Reno, Christopher Plummer.

maanantai 3. elokuuta 2015

Léon (1994)

Aivan käsittämättömän hieno elokuva. Tarina palkkamurhaaja Léonista ja hänen elämäänsä saapuvasta pikkutyttö Mathildasta. Leffa ei ole tippaakaan komedia, mutta kuvaustyylillisesti tästä tuli mieleen Guy Ritchien Puuta, heinää ja muutama vesiperä. Äh, miksi mä en ole katsonut tätä aiemmin!?

Tarina olisi huomattavasti vähemmän mielenkiintoinen, jos pääparilla olisi pienempi ikäero. Siis että nuorempi mies pelastaisi naapurista vetävän typykän. Parempi näin. Maidon juominen oli jo välillä tympäisevää, mutta kasvin kanniskelu hauska yksityiskohta.

Pääosanäyttelijät Jean Reno ja Natalie Portman ovat loistavia. Gary Oldman on suorastaan nerokas näyttelijä. Tää leffa pitää varmaankin hankkia jossain vaiheessa omaksi.




*****
Léon (1994)
Ohjaus: Luc Besson.
Pääosisa: Jean Reno, Natalie Portman, Gary Oldman, Danny Aiello.

maanantai 12. maaliskuuta 2012

Lomaterapiaa (2009)

Leffa alkoi ihan lupaavasti, mutta lässähti sitten kuin pannukakku. Onnelliseen loppuun päästiin ihan liian helposti ja Guitar Hero -kohtaus herätti suunnatonta myötähäpeää. Leffa tarjosi kuitenkin mukavan miniloman paratiisisaarelle ja tämän kanssa aivojen nollaus onnistuu. Tekijöillä on varmasti ollut hauskaa.


***
Lomaterapiaa (Couples Retreat, 2009)
Ohjaus: Peter Billingsley.
Pääosissa: Vince Vaughn, Jason Bateman, Malin Akerman, Jon Favreau, Kristen Bell, Kristin Davis, Jean Reno.

tiistai 10. toukokuuta 2011

Vaarallinen tehtävä (1996)

Vaarallinen tehtävä on legendaarinen. Tai no, tunnari ainakin. Itse muistan 80-luvun tv-sarjan, vaikka alkuperäinen on 60-luvulta. Sarjan pohjalta tehty elokuva noudattaa ihan mukavasti vanhoja perinteitä.

Tom Cruise ei varsinaisesti kuulu suosikkinäyttelijöihini, mutta tällä kertaa hän ei ollut erityisen ärsyttävä. Okei, siis miehen ilmeissä ja eleissä on vaan jotain mikä mua jurppii. Sivuroolit vilisevät nimekkäitä näyttelijöitä; Kristin Scott Thomas, Vanessa Redgrave, Jean Reno jne.

Vaarallinen tehtävä on ihan mukiinmenevää katsottavaa työpäivän päätteeksi. Mitään uutta ja mullistavaa se ei tarjoile. Vuonna 1996 tehdyssä elokuvassa tietysti jo ikä painaa - ainakin noin tekniikan osalta. Pahiksen pystyi arvaamaan suunnilleen ensimmäisen kymmenen minuutin aikana. Tämäkin uppoaa "ihan jees" -leffojen loputtomaan suohon.




***
Vaarallinen tehtävä (Mission: Impossible, 1996)
Ohjaus: Brian De Palma
Pääosissa: Tom Cruise, Jon Voight, Emmanuelle Béart, Jean Reno, Ving Rhames, Vanessa Redgrave, Kristin Scott Thomas.