Vauva löytyy lainehilta ja vauvasta tulee isona Sam Worthington eli Perseus. Jäppisen perhe tapetaan, jotta tämän elämälle saadaan tarkoitus. Kaiken pahan takana on Ralph Fiennes. Isot pojat opettavat Perseuksen tappelemaan (mm. Mads Mikkelsen ja Liam Cunningham) ja kuolematon Gemma Arterton opastaa. Ralph Fiennes vielä oksentaa Jason Flemyngiin supervoimia ja tämäkin saadaan mukaan menoon. Ensin mennään yhteen suuntaan kysymään jotain, sitten toiseen suuntaan hakemaan jotain ja taas takaisin pelastamaan prinsessa ja valtakunta. Näin ei jäädä paikalleen kasvattamaan lanttuja tai jotain, kuten David Eddings sanoisi. Liam Neesonin esittämä Zeus esitetään lopulta hyviksenä, vaikka hänkin tekee parhaansa tuhotakseen ihmiset. Jumalina nähdään myös mm. Luke Evans ja Danny Huston. Prinsessana Alexa Davalos.
Ihan miellyttäviä näyttelijöitä läpeensä. Se vielä puuttuisi että leffassa olisi ällötyksiä. Neeson ja Fiennes ovat hyviä, vaikka ensimmäisellä onkin ripsiväriä ja jälkimmäinen kuulostaa Voldemortilta. Sam Worthington on ihan hyvä-ääninen kolli. Gemma on kaunis kuin mikä. Liam Cunningham sivuosassa oli iloinen yllätys. Jason Flemyng on niin hyvä kuin voi olla, ottaen huomioon että hän on suurimman osan ajasta kovin maskeerattu ja repliikkinsä ovat huonoja. Replikointi on kautta elokuvan ontuvaa ja katsojaa pidetään idioottina.
**
Titaanien taistelu (Clash of the Titans, 2010)
Ohjaus: Louis Leterrier.
Pääosissa: Sam Worthington, Ralph Fiennes, Liam Neeson, Gemma Arterton, Mads Mikkelsen, Liam Cunningham, Jason Flemyng.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mads Mikkelsen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mads Mikkelsen. Näytä kaikki tekstit
perjantai 10. elokuuta 2012
tiistai 26. huhtikuuta 2011
Casino Royale (2006)
Daniel Craigin aikakaudella Bond-elokuvat on laitettu uuteen uskoon. Casino Royalella on tyylillisesti hyvin vähän tekemistä aiempien ns. perinteisten bondien kanssa - siitä huolimatta, että Martin Campbell on tätä ennen ohjannut jo yhden sarjan elokuvan, Goldeneyen. Q-osasto loistaa poissaolollaan, James Bond näyttää venäläiseltä pääpahikselta ja Felix Leiter on vaihtanut ihonväriä - muutamia eroavaisuuksia mainitakseni. Uhkapelejä sentään pelataan.
Casino Royale on ihan mukiinmenevä toimintaelokuva, mutta ei sen enempää. Pitäisin siitä ehkä enemmän, jos se ei olisi (tai yrittäisi olla) Bond-elokuva, ja jos Vesper Lyndin roolissa olisi kuka tahansa muu kuin Eva Green. Koko juonikuvio, jossa James Bond rakastuu, tuntuu typerältä. Sen lisäksi - vaikka bondeissa onkin kautta aikojen ollut erikoisesti nimettyjä naisia - miksi Vesper? Nimenä outo ja sanana ruma.
Daniel Craig sopii toimintatähdeksi. Vaikka en häntä katsoessani näekään James Bondia - tässä elokuvassa ainakaan. Mies on kuitenkin pumpattu sellaiseen kuntoon, että häntä katselee oikein mielellään.
****
Casino Royale (2006)
Ohjaus: Martin Campbell
Pääosissa: Daniel Craig, Eva Green, Mads Mikkelsen, Judi Dench, Giancarlo Giannini, Jeffrey Wright, Tobias Menzies.

Edit 22.8.2015: Useammankin uudelleenkatselun jälkeen on todettava, että Casino Royale on loistava ja viihdyttävä toimintaelokuva. Se on toki edelleen mielestäni liian sentimentaalinen bondiksi. Ja Eva Green on edelleen mielestäni ärsyttävä roolissaan, mutta Vesper Lynd saa onneksi leffassa ansionsa mukaan. Leffa on myös aavistuksen liian pitkä.
Joka tapauksessa visuaalisesti toimiva action-pätkä. Mads Mikkelsen on loistava roolissaan, vaikka hahmonsa kuoleekin melko varhain, mikä on pääpahiksille epätyypillistä. Daniel Craig on hyvä valinta toimintasankariksi.
Muutan elokuvan pisteytyksen kolmesta tähdestä neljään. Koska Casino Royale on enemmän kuin 'ihan jees'.
****
Casino Royale (2006)
Ohjaus: Martin Campbell
Pääosissa: Daniel Craig, Eva Green, Mads Mikkelsen, Judi Dench, Giancarlo Giannini, Jeffrey Wright, Tobias Menzies.
---
Muita sarjasta arvosteltuja:
007 ja Kultasormi (1964)
007 ja kultainen silmä (1995)
Huominen ei koskaan kuole (1997)
Kun maailma ei riitä (1999)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)