keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Red (2010)

Bruce Willis, Morgan Freeman, John Malkovich ja Helen Mirren ovat eläkkeellä olevia entisiä CIA-agentteja. He saavat jälleen pahikset peräänsä ja toiminta voi alkaa. Räiskeen ja hienojen stunttien lisäksi mukana on myös annos komediaa. Hyvistä näyttelijöistä huolimatta elokuva oli melkoinen pettymys.

Bruce Willisillä on kaikki ominaisuudet tällaiseen rooliin. Silti hän oli paikoin ärsyttävä. Helen Mirren on upea näyttelijä, joka ei todellakaan ollut tässä elämänsä roolissa. Morgan Freeman peesaa mukavasti taustalla. Olin pettynyt John Malkovichiin, koska odotin hahmonsa olevan vielä hauskempi. Vaikka hyvin aidostihan hän oli ihan sekopää. Mary-Louise Parker oli hauska. Tosin suunnilleen puolenvälin jälkeen roolinsa lähinnä hengaili taustalla, muiden mellastaessa.

Todella yllättäen elokuvan valopilkuksi muodostui sivuroolissa nähtävä Karl Urban. Häntä katseli oikein mielellään. Muistan miehen aiemmin vain Star Trekistä, eikä hän ollut tällä kertaa läheskään yhtä ärsyttävä.




**
Red (2010)
Ohjaus: Robert Schwentke
Pääosissa: Bruce Willis, Mary-Louise Parker, John Malkovich, Karl Urban, Morgan Freeman, Helen Mirren, Brian Cox.

3 kommenttia:

  1. Samaa mieltä. Leffassa oli loistava näyttelijäkaarti, mutta tarina oli melkoisen tylsä. Odotin niin paljon enemmän!

    VastaaPoista
  2. Jep, mutta mä en oo edelleenkään noita LOTReja nähnyt...

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D