Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karl Urban. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Karl Urban. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. maaliskuuta 2015

Star Trek Into Darkness (2013)

Mitä ihmettä on tapahtunut Chris Pinen naamalle!? Ennen niin söpöstä miehestä on yhtäkkiä tullut pöhöttynyt ja rokonarpinen. Pine näyttää tässä leffassa siltä kuin olisi jäänyt useammatkin yöunet väliin.

No mutta, vuonna 2009 J.J. Abrams ohjasi aivan loistavan Star Trekin. Jatko-osassa on casting edelleen yhtä onnistunut ja vitsit kohdillaan. Benedict Cumberbatch on hieman parempi pääpahiksena kuin edellisessä nähty Eric Bana, mutta ei hurmaa hänkään. Ekasta leffasta tykkäsin todella paljon. Star Trek Into Darkness ei voi mitenkään yltää samalle tasolle, mutta on viihdyttävää menoa sekin. Jälleen saamme ihailla Zoe Saldanan täydellisesti rajattuja silmiä.

Hieman ärsytti, että leffan alkupuolella Jim Kirk taantuu taas kapinoivaksi dorkaksi, jotta saadaan kasvutarina aloitettua alusta. Tässä leffassa myös itketään koko ajan. Kuolemanvaarassa on jokainen näyttelijä vuorollaan ja taas tirautetaan kyyneleitä.

Ei mua kuitenkaan haittaisi vaikka tämä ensemble kokoontuisi vielä kerran, tekemään kolmannen Star Trek -leffan.





****
Star Trek Into Darkness (2013)
Ohjaus: J.J. Abrams.
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Zoe Saldana, Benedict Cumberbatch, Simon Pegg, John Cho, Bruce Greenwood, Karl Urban, Anton Yelchin, Alice Eve.

torstai 14. helmikuuta 2013

Dredd (2012)

Koska olen ollut 90-luvulla pikkutyttö, en ole nähnyt Arskan Total Recallia enkä siis myöskään Syltyn Judge Dreddiä.

Uusi Dredd on helposti pureskeltavaa räiskettä, joka ei juuri tarjoa aivoille tekemistä. Lena Headey on loistava, kerrankin pääpahiksena! Karl Urban mutristelee suutaan eikä riisu kypäräänsä kertaakaan leffan aikana. Sen verran raakaa menoa, että ikäraja K18 on paikallaan.


***
Dredd (2012)
Ohjaus: Pete Travis.
Pääosissa: Karl Urban, Olivia Thirlby, Lena Headey.

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Priest (2011)

Tämän elokuvan nähtyäni otin leffojen arvioimisessa käyttöön termin susipaska. Priest on juuri sellainen, todella huono ja epäkiinnostava. Ainoa vähänkään positiivinen ilmestys leffassa oli aina sympaattinen Paul Bettany. Juuri ja juuri jaksoin katsoa elokuvan loppuun asti. En voi suositella.


*
Priest (2011)
Ohjaus: Scott Charles Stewart
Pääosissa: Paul Bettany, Maggie Q, Cam Gigandet, Karl Urban.

keskiviikko 13. huhtikuuta 2011

Red (2010)

Bruce Willis, Morgan Freeman, John Malkovich ja Helen Mirren ovat eläkkeellä olevia entisiä CIA-agentteja. He saavat jälleen pahikset peräänsä ja toiminta voi alkaa. Räiskeen ja hienojen stunttien lisäksi mukana on myös annos komediaa. Hyvistä näyttelijöistä huolimatta elokuva oli melkoinen pettymys.

Bruce Willisillä on kaikki ominaisuudet tällaiseen rooliin. Silti hän oli paikoin ärsyttävä. Helen Mirren on upea näyttelijä, joka ei todellakaan ollut tässä elämänsä roolissa. Morgan Freeman peesaa mukavasti taustalla. Olin pettynyt John Malkovichiin, koska odotin hahmonsa olevan vielä hauskempi. Vaikka hyvin aidostihan hän oli ihan sekopää. Mary-Louise Parker oli hauska. Tosin suunnilleen puolenvälin jälkeen roolinsa lähinnä hengaili taustalla, muiden mellastaessa.

Todella yllättäen elokuvan valopilkuksi muodostui sivuroolissa nähtävä Karl Urban. Häntä katseli oikein mielellään. Muistan miehen aiemmin vain Star Trekistä, eikä hän ollut tällä kertaa läheskään yhtä ärsyttävä.




**
Red (2010)
Ohjaus: Robert Schwentke
Pääosissa: Bruce Willis, Mary-Louise Parker, John Malkovich, Karl Urban, Morgan Freeman, Helen Mirren, Brian Cox.

lauantai 13. maaliskuuta 2010

Star Trek (2009)

Tykkään uudesta Star Trekistä ihan pirusti, suorastaan sikana, kuin se hullu puurostaan! Katsoin elokuvan joku aika sitten (taas kerran) ja sen viihdyttävyydestä annan ehdottomasti täydet viisi tähteä. Leffa on tosi hienon näköinen, erikoistehosteet ovat ihan huippuluokkaa. (Olisin vähän toivonut, että elokuva olisi palkittu tästä Oscarilla, mutta se meni tietysti Avatarille.) Mutta ennen kaikkea Star Trek on yllättävän hauska. :)

Leffa kertoo miten Kirk ja Spock ystävystyivät ja miten Kirkistä tuli kapteeni. Tapahtumat sijoittuvat siis aikaan ennen alkuperäistä sarjaa. (Alkuperäisestä Star Trekistä en tiedä oikeesti yhtään mitään, joten ekskysemua ja losiento vaan jos menee faktat pieleen.) Kirkiä esittää Chris Pine ja Spockia Zachary Quinto. Jälkimmäinen ei ole tehnyt kovinkaan montaa elokuvaroolia, mutta on tämän (ja Heroes-sarjan) myötä tullut koko maailman tuntemaksi.


Spoiler Alert! Tästä eteenpäin teksti sisältää juonipaljastuksia!
Elokuva alkaa siitä päivästä, kun James T. Kirk (tuleva Enterprisen kapteeni) syntyy. George Kirk (Chris Hemsworth) on töissä aluksella, joka joutuu hyökkäyksen kohteeksi samaan aikaan, kun vaimonsa Winona (Jennifer Morrison) on synnyttämässä. Isä-Kirk päätyy kapteenin penkille, varsinaisen kapteenin lähtiessä neuvottelemaan vastapuolen kanssa. Alusta evakuoidaan, ja George Kirk uhraa itsensä pelastaakseen kaikki muut ja vauva-Kirk näkee päivänvalon. Vanhemmat ehtivät sopia pojan nimestä, ennen kuin isä menettää henkensä. Tämän ylidramaattisen alun jälkeen leffa paranee huomattavasti.


Parikymmentä vuotta myöhemmin James Kirkistä on kasvanut ärsyttävä ja rehvakas kusipää. Kohtaus, jossa hän yrittää baarissa iskeä Uhuraa (Zoe Saldana) ja joutuu lopulta tappeluun, on silti oikein viihdyttävä. Onnistunut dialogi ja hyvät näyttelijät - ei siihen muuta tarvita. Paikalle osuu myös Enterprisen kapteeni Christopher Pike (Bruce Greenwood), joka kehoittaa Kirkiä värväytymään starfleetiin (ei mitään käsitystä mikä se on suomeksi. Kuitenkin ne tyypit, jotka opiskelevat voidakseen päästä toihin aluksille.)

"Your father was captain of a starship for twelve minutes. He saved 800 lives, including your mothers and yours. I dare you to do better."




Yksi elokuvan hauskimpia kohtauksia on, kun Kirk ja paras kaverinsa Bones (Karl Urban) yrittävät saada Kirkin mukaan alukselle. Bones, joka on lääkäri, iskee lääkeruiskulla ties mitä aineita Kirkin kehoon, jotta tämä tulisi sairaaksi. Samaan aikaan Kirk yrittää varoittaa kapteeni Pikea Enterprisea uhkaavasta vaarasta, mutta asiaa vaikeuttaa se, että hänen kätensä ja kielensä turpoavat. Tämä on nyt tosi sekavasti selitetty, mutta katsokaa leffa niin tiedätte mistä puhun. Nauroin taas ihan vedet silmissä. :)

Jännittävimmissä kohdissa olin ihan paniikissa sohvalla, vaikka oon nähnyt tän jo vaikka miten monta kertaa. Kohtaus, jossa Hikaru Sulu (John Cho) putoaa sieltä jostain aluksen reunalta ja Kirk hyppää perään... Vähänkö jännitin niiden puolesta, vaikka tiesin miten siinä käy. Tilannetta tosin kevensi Chekovin (Anton Yelchin) panikointi aluksella. Hän oli muutenkin yksi elokuvan hauskimmista hahmoista. Chekovilla oli todella voimakas venäläinen aksentti, josta otettiinkin kaikki ilo irti. :)


Spockin äidin kuolema oli leffassa toteutettu tosi hienosti. Sen ja Spockin kotiplaneetan tuhoamisen jälkeen tuli ensin vain hiljaisuus ja sitten Spockin ääni ja kapteenin loki. Jälleen erittäin hienoa elokuvan tekoa. Ja heti perään Spockin ja Uhuran aivan ihana hissikohtaus. Hyvä, että tarinaan saatiin vähän romantiikkaakin mukaan.


Elokuvan tempo vähän kärsi siinä vaiheessa, kun Kirk dumpattiin sinne jonnekin jäätikölle, eli Delta Vega -planeetalle. Se oli yhtäkkiä jotain niin erilaista, että oli vaikea hahmottaa mihin suuntaan tarinaa oltiin viemässä. Varsinkin kun Kirk törmää hirviöön - ja sitten vielä isompaan ja rumempaan hirviöön. Oltiin menossa metsään niin että rytisee.

Tietysti Delta Vega -episodilla oli tarkoituksensa; saada vanha Spock (Leonard Nimoy) mukaan kuvioihin. Vaikka tämän juonenkäänteen olisi voinut hoitaa jotenkin paremminkin, oon kuitenkin tosi iloinen vanhan Spockin mukanaolosta. Kirkin ja old-Spockin ensimmäinen kohtaaminen jääluolassa aiheutti suorastaan kylmiä väreitä.


Delta Vegalla tuodaan kuvioihin vielä mukaan Scotty (Simon Pegg) ja hänen örkkikaverinsa (Deep Roy). Ylipäätään leffan ollessa jo varmaan yli puolenvälin, ei tarvitsisi esitellä mitään turhia uusia hahmoja. Örkkikaveri varsinkin oli ihan superturha ja Scotty ärsyttävä. Molemmat yrittivät olla hauskoja, vaan eipä naurattanut.

Mahtava juonenkäänne on se, kun vanha Spock kertoo Kirkille miten päästä kapteeniksi; ärsyttämällä Spockia. Kirk palaa Scottyn avustuksella Enterpriselle ja Scotty joutuu johonkin vesiputkeen ja se on taas niin turha kohtaus että hohhoijaa. Mutta sitten päästään itse asiaan. Nautin suunnattomasti kohtauksesta, jossa Kirk ja Spock ottavat yhteen komentosillalla. Leffan hauskimpia kohtauksia oli myös se, jossa Spockin ja Uhuran suhde paljastuu muille.


Kaiken kaikkiaan elokuvassa oli hienosti kuvattu päähenkilöiden (lähinnä Kirk, Spock ja Uhura) väliset suhteet. Ihan mahtavaa, etteivät Kirk ja Spock olleet aluksi kavereita!


Tykkäsin näyttelijöistä ihan hirmuisesti. Bruce Greenwoodista en ole aiemmin erityisesti pitänyt, mutta yllättävästi hän oli hyvä kapteeni Pikena. Zoe Saldana on niin kaunis, että häntä katselisi vaikka jätesäkki päällä. Varsinkin Anton Yelchin ja myös John Cho olivat tosi hauskoja. Chris Pine ja Zachary Quinto sopivat rooleihinsa täydellisesti. Lisäksi Chris Pine on iiiihana. :) Karl Urban sitä vastoin oli (Simon Peggin lisäksi) uskomattoman ärsyttävä aina kun avasi suunsa. Voi luoja mitä ylinäyttelemistä. Rooliin olisi ehkä voinut valita jonkun muun...


Leffan heikoimpia kohtauksia olivat hetket Neron aluksella. Eric Bana ei ollut ihan tarpeeksi karismaattinen pääpahiksen rooliin ja muutenkin näytti siltä kuin kuvaukset olisi siirretty viemäriin. Pisteet tosin siitä, että oikeasti ihan söpöstä miehestä oli saatu niinkin ruma. Mutta leffahan saikin juuri Oscarin maskeerauksesta. :)

Star Trek ei siis ole suinkaan täydellinen elokuva, mutta erittäin viihdyttävä. Kunnon seikkailu! Leffassa on myös erittäin hieno musiikki. Eikä viehätystä tietenkään vähennä Enterprisen pirun hyvännäköinen miehistö. (Vaikka tosiaan Eric Bana ei ole tässä ihan komeimmillaan.)



Leffalle on tulossa jatko-osa näillä näkymin vuonna 2012. Siihen on kiinnitetty jo ainakin Chris Pine, Zachary Quinto, Zoe Saldana, Karl Urban, Anton Yelchin, John Cho ja Simon Pegg. Odotan innolla. :)

Tässä kaksi hyvin erilaista traileria. Jos videot ei toimi, niin löytyvät täältä ja täältä. Ekan videon lopussa tosiaan Leonard Nimoy, jee! :)




*****
Star Trek (2009)
Ohjaus: J.J. Abrams
Pääosissa: Chris Pine, Zachary Quinto, Zoe Saldana, Karl Urban, Bruce Greenwood, Eric Bana, John Cho, Anton Yelchin, Simon Pegg, Ben Cross, Winona Ryder, Leonard Nimoy.