lauantai 25. helmikuuta 2012

Source Code (2011)

Leffa ei ollut ollenkaan niin hyvä kuin kaikki väittivät. Jake Gyllenhaal on kyllä ihan söpö, vaikka ei kuulukaan lemppareihini. Sympaattisin oli Vera Farmiga. Tunsin itseni hieman blondiksi, kun kuulin että olin ymmärtänyt loppuratkaisun väärin. Great.


***
Source Code (2011)
Ohjaus: Duncan Jones.
Pääosissa: Jake Gyllenhaal, Michelle Monaghan, Vera Farmiga, Jeffrey Wright.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Movie Monday #37 - The one in charge

Movie Mondayn 37. haaste kysyy lempiohjaajien Top3:sta.

1. Matthew Vaughn.
Ehdottomasti suosikkini elokuvantekijöistä. Mihin ikinä hän näppinsä pistää, tiedossa on takuulla loistava elokuva. Ohjaajana; Layer Cake, Tähtisumua, Kick-Ass, X-Men: First Class. Tuottajana; mm. The Debt, sekä Puuta, heinää ja muutama vesiperä.

 
2. Guy Ritchie.
Kakkonenkin on selkeä valinta. Puuta, heinää ja muutama vesiperä, RocknRolla ja Sherlock Holmesit.


3. Christopher Nolan.
Kolmosta piti hieman miettiä, mutta eiköhän tähän riitä perusteluiksi Batman Begins, Yön ritari ja The Prestige.

torstai 23. helmikuuta 2012

Isän, pojan ja pojanpojan nimeen (1999)

Mark Strong on uransa aikana näytellyt kahdessa Sunshine-nimisessä elokuvassa. Ensimmäinen on tämä Ralph Fiennesin tähdittämä draamaelokuva vuodelta 1999, joka kulkee suomessa nimellä Isän, pojan ja pojanpojan nimeen. Jälkimmäinen on vuonna 2007 ilmestynyt scifiseikkailu.

Tämän draamaelokuvan suomenkielinen nimi viittaa tarinan moneen sukupolveen. Alkuperäisnimi Sunshine taas liittyy perheen sukunimeen. Ralph Fiennes esittää kolmen sukupolven miehiä ja ympärillä vilisee joukko tärkeitä perheenjäseniä. Jennifer Ehle ja Rosemary Harris esittävät hienosti samaa henkilöä eri ikäisenä. Saman tempun leffassa tekevät James Frain ja John Neville. Mark Strong ja sittemmin hyvän ystävänsä Danny Craigin kanssa avioitunut Rachel Weisz esittävät avioparia.

Leffan suurin heikkous on auttamatta sen pitkä kesto ja ylitsepursuava sisältö. Sukukronikassa on tapahtumia minisarjan verran. Ralph Fiennes on hieno näyttelijä ja Sonnenscheinin perheen vaiheet mielenkiintoisia, mutta  elokuva alkoi loppupuolella tuntua puuduttavalta.


**
Isän, pojan ja pojanpojan nimeen (Sunshine, 1999)
Ohjaus: István Szabó
Pääosissa: Ralph Fiennes, Jennifer Ehle, Rachel Weisz, Rosemary Harris, James Frain, Mark Strong, John Neville.

keskiviikko 22. helmikuuta 2012

Kukkoilijat (2008)

Gaash, mikä pettymys. Elokuvaa on niin kovasti kehuttu ja tällä hetkellä se keikkuu jopa IMDb:n Top 250 -listalla. Odotin RocknRollan kaltaista toimintakomediaa, mutta sainkin tylsän draaman. Ja jos mukaan on saatu Ralph Fiennes, miksei hän ole enempää esillä? Brendan Gleesonista pidän ja kieltämättä Colin Farrellkin oli hyvä roolissaan.


**
Kukkoilijat (In Bruges, 2008)
Ohjaus: Martin McDonagh
Pääosissa: Colin Farrell, Brendan Gleeson, Ralph Fiennes.

tiistai 21. helmikuuta 2012

... And a new beginning!

My Movie Blog tekee nyt sherlockholmesit ja nousee kuolleista kuin fenix-lintu konsanaan! Kolmen kuukauden hiljaiselon jälkeen on aika pudistella pölyt hartioilta, laittaa ulkoasu uusiksi ja jatkaa leffoista jaarittelua kaikelle kansalle.

Postaukset keskittyvät jatkossa todennäköisesti leffa-arvosteluihin, postaukset saattavat olla pidempiä tai lyhyempiä, päivitystahti saattaa tiivistyä tai harventua, ja oikeudet muutoksiin pidätetään. Toimitus ei vastaa mistään eikä kenellekään. Tervetuloa mukaan. :)