Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matthew MacFadyen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Matthew MacFadyen. Näytä kaikki tekstit

torstai 28. huhtikuuta 2016

Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)

Joe Wrightin ohjaama Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 2005 on ehdottomasti hienoimpia Jane Austen -filmatisointeja mitä on koskaan tehty. Sen upeasta elokuvauksesta postasinkin jo aiemmin.


Keira Knightley ja Matthew MacFadyen ovat ihan mukiinmeneviä romanttisena pääparina. Kumpikaan ei mitenkään erityisesti loista karismallaan, mutta ei myöskään ole vaivaannuttava. MacFadyen tekee Mr Darcyn ihailtavan vähäeleisesti. Kolme Bennetin sisaruksista on roolitettu ihan nappiin: Rosamund Pike on hurmaava Janen roolissa, Carey Mulligan on loistava Kitty, Talulah Riley aivan loistava Mary. Jena Malonen roolisuoritus Lydiana menee välillä vähän överiksi. Brenda Blethyn on aivan upea Bennetin perheen äitinä. Donald Sutherland on toki karismaattinen perheen isänä, mutta kaikkia perheenjäseniään hämmentävästi isokokoisempi.

Tom Hollander tekee Mr Collinsista erilaisen kuin mitä on totuttu näkemään ja se on ehdottomasti oikea ratkaisu. Simon Woods on ihan symppis Mr Bingley, mutta saa miehen vaikuttamaan tyhmältä. Judi Dench sopii hyvin määrätietoisen matriarkan rooliin. Rupert Friend on eksynyt väärään elokuvaan. Olin unohtanut että Penelope Wilton on tässäkin.

Bennetin perhettä esittävät näyttelijät ovat ihan aidosti perhe. Myös aikalaiskuvauksesta pidän enemmän tässä elokuvassa, kuin vuoden 1995 tv-sarjaversiossa. Bennetit vaikuttavat arkisemmilta.

Elokuva on kovin lyhyt tarinankerrontamuoto romaaniin verraten. Valitettavasti Mr Darcyn kiinnostuminen Elizabethista ehtii saada hyvin vähän ruutuaikaa. Samoin Mr Wickham joudutaan käsittelemään melko lyhyesti.

Elokuva saisi loppua siihen, kun Elizabeth ja Darcy tapaavat aamuvarhain pihalla. Kaikki sen jälkeen näytettävä on turhanpäiväistä ja pilaa lopun tunnelmaa.




Mielenkiintoinen fakta #1: Näyttelijät Rosamund Pike ja Simon Woods ovat aiemmin seurustelleet ja esittivät nyt rakastuvaa paria.
Mielenkiintoinen fakta #2: Näyttelijä Rosamund Pike ja elokuvan ohjaaja Joe Wright tapasivat tätä elokuvaa tehdessään. He seurustelivat, menivät kihloihin ja erosivat hieman ennen häitä.
Mielenkiintoinen fakta #3: Näyttelijät Keira Knightley ja Rupert Friend tapasivat myös tämän elokuvan kuvauksissa ja seurustelivat sen jälkeen jonkin aikaa.

*****
Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)
Ohjaus: Joe Wright.
Pääosissa: Keira Knightley, Matthew MacFadyen, Rosamund Pike, Brenda Blethyn, Donald Sutherland, Simon Woods, Jena Malone, Carey Mulligan, Talulah Riley, Judi Dench, Tom Hollander, Rupert Friend, Penelope Wilton

keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Anna Karenina (2012)

Joe Wright on ohjannut oikein komean Anna Kareninan. Visuaalisesti leffa on mielenkiintoinen ja musiikki on hienoa. Jude Law on loistava, samoin Annan veljeä esittävä Matthew MacFadyen. Keira Knightley on vakuuttava Anna, mutta päähahmo alkaa loppua kohden olla superärsyttävä. Aaron Johnson on joskus Kick-Assin jälkeen kasvanut aikuiseksi ja alkanut käyttää nimeä Taylor-Johnson, mutta ei komeasta ulkokuorestaan huolimatta kanna romanttista miespääosaa. Puvustus-Oscar oli oikeutettu. Sivuosissa vilahtavat mm. Shirley Henderson, Emily Watson ja Michelle Dockery.

Knightley on miltei jokaisessa Joe Wrightin leffassa, kuin mikäkin luottopakki. Ylpeys ja ennakkoluulo -elokuvassa nähtiin myös Matthew MacFadyen.


****
Anna Karenina (2012)
Ohjaus: Joe Wright.
Pääosissa: Keira Knightley, Aaron Johnson, Jude Law, Matthew MacFadyen, Kelly Macdonald, Domhnall Gleeson, Olivia Williams, Shirley Henderson, Emily Watson, Michelle Dockery.

lauantai 15. toukokuuta 2010

Robin Hood (2010)

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan ennen kaikkien tuntemaa Robin Hood -tarua. "The untold story of how the man became the legend." Lunttasin tuon uudesta taustakuvastani. :)


Elokuva ei ehkä ollut erityisen yllättävä juonenkuljetukseltaan. Se oli ehkä täynnä kliseitä ja jopa paatosta. Mutta se oli erittäin viihdyttävä aikuisten satu. Paras tapa viettää arki-iltana pari tuntia keskiajan Nottinghmissa ja unohtaa, että seuraavana aamuna pitää mennä töihin. Elokuva toimi hyvin perinteisellä, ja katsojan kannalta turvallisella kaavalla: ongelmatilanteessa vain yksi mies voi pelastaa koko maailman, matkan varrella löydetään kaunis nainen johon rakastutaan ja lopussa vedetään pääpahista lättyyn. (Yksi kaverini totesi tähän: "Niin ei tarvi jännittää kuinka siinä käy!")


Tiesin oikeastaan jo trailerin perusteella, että pitäisin leffasta ja se kyllä täytti kaikki odotukset. Näyttelijävalinnat olivat osuneet ihan nappiin. En osaisi kuvitella rooleihin ketään muita.

Russell Crowe ei ole varsinaisesti lempinäyttelijöitäni, mutta hänestä on jäänyt ihan positiivinen mielikuva. Ja mies sopii tällaisiin äijärooleihin täydellisesti (kuten Gladiaattorissakin). Crowella on ihana ääni, joka myös nostaa näyttelijän pisteitä. Eli tällaiseen elokuvaan tarvittavaa sexappealia riittää. Robinin rooliin suunniteltiin myös Christian Balea, joka ei varmasti olisi ollut myöskään huono valinta, mutta uskon että Crowe oli parempi.


Marionin rooliin oli alunperin kiinnitetty Sienna Miller, joka lopulta lähti menemään aikatauluongelmien vuoksi. Onneksi! En erityisesti pidä Sienna Milleristä... Eniten kuitenkin olisi häirinnyt se, että Russell Crowe on Milleriä melkein 20 vuotta vanhempi ja Marionin miestä esittänyt Douglas Hodge vielä vanhempi.

Sienna Millerin jälkeen roolia tarjottiin Kate Winsletille, joka kieltäytyi. Tämän jälkeen rooliin tarttui Cate Blanchett ja olen siitä erittäin iloinen. Blanchett on todella lahjakas näyttelijä ja lisäksi kaunis kuin koru. Tykkäsin myös Marionin hahmosta, joka tiukan paikan tullen pitää puolensa eikä jää vain kotiin itkemään.

Kukas se siellä? :)

Mark sopi Godfreyn rooliin kuin nenä päähän. Mies näytti pirun hyvältä siinä asussaan ja hevosen selässä, hieman ruskettuneena. Tosin tumma silmämeikki vähän kiinnitti huomiota. Sopi kuitenkin roolihahmolle sekin. Mielestäni tämä oli Markin roolisuoritusten parhaasta päästä. Vaikka ei olekaan Archyn voittanutta. :)


Pidin kovasti myös Robinin kavereista. He muodostivat hyvän porukan, vaikka kolmikon tarkoitus olikin lähinnä peesata päähahmoa. Little Johnia esittänyt Kevin Durand oli tuttu kasvo X-men Origins: Wolverinesta. Will Scarlet oli sitten taas Teho-osaston Scott Grimes. Kuningas Richardia esittänyt Danny Huston oli myös Wolverinessa ja Jimoenia esittänyt Bronson Webb esitti RocknRollassa narkkaria.


Tämän elokuvan kohdalla tuli ensimmäisen kerran sellainen olo, että tiesin taustoista liikaa. Tiedän esimerkiksi Mark Strongin siviiliminästä melko paljon, kun taas Russell Crowesta ja Cate Blanchetista en juuri mitään. Niinpä näin Markin enemmän itsenään kuin roolihahmonaan koko ajan. Ja lopun taistelukohtauksessa voin melkein nähdä avustajat heittelemässä hiekkaa kameran eteen ja niin edelleen.

Eläydyin kuitenkin tarinaan ja elokuvan maailmaan taas ihan täysillä. Monessa kohtauksessa olin ihan innoissani, esimerkiksi siinä missä kylvivät peltoja keskellä yötä ja lopun taistelukohtauksen lähestyessä, "nyt se tulee!". Varsinkin Robinin ja Godfreyn taistelu oli komeaa katsottavaa ja se kohtaus olikin mielestäni ihan liian lyhyt. Lopulta Godfrey saatiin hengiltä liian helposti. Kohtaus oli visuaalisesti toteutettu hienosti.

Walesissa ollaan.

Hieman elokuvassa ärsytti se, miten kaikki päättäjät yhtäkkiä seurasivat Robinia, vaikka eivät olleet miestä tavanneet kuin kerran. Mutta yritin sulkea tältä silmäni ja mennä vain tarinan mukana. Matthew MacFadyenin esittämän inhottavan sheriffin tarina jäi myös vähän kesken. Olisin tietysti toivonut, että Russell Crowe olisi tempaissut sitäkin turpiin, mutta eihän kaikkea voi saada. :) (Joo, kohta varmaan alkaa tulla kommentteja siitä, että ihannoin sairaasti väkivaltaa tai jotain...)

"A nail, please."

Heti kun noustiin leffateatterin penkistä, mieheni totesi että tällekin tehdään varmaan jatko-osa. Se olisi kieltämättä aika siistiä. Harmi vaan, että Mark tapetaan aina jo ensimmäisessä leffassa, niinkuin Holmesissakin. :)

Lopuksi todettakoon, kaiken tämän paasaamisen jälkeen: jos poistun leffateatterista hymy huulilla ja on sellainen olo, että haluan takaisin Nottinghamiin, niin siinä on tarpeeksi perusteluita viiteen tähteen. :)

*****
Robin Hood (2010)
Ohjaus: Ridley Scott
Pääosissa: Russell Crowe, Cate Blanchett, Mark Strong, William Hurt, Max von Sydow, Oscar Isaac, Kevin Durand, Scott Grimes, Alan Doyle, Matthew MacFadyen, Danny Huston, Eileen Atkins, Mark Addy, Léa Seydoux.