Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carmen Maura. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Carmen Maura. Näytä kaikki tekstit

tiistai 27. huhtikuuta 2010

Volver - paluu (2006)

Oon varsin keltanokka mitä tulee Almodóvarin elokuviin. Tätä ennen oon nähnyt vain Naisia hermoromahduksen partaalla. Siitä tykkäsin, leffa oli hauska. Volver sitä vastoin oli vain tosi outo. Sitä on kehuttu joka paikassa ja luokittelu on usein "komedia, draama". En löytäny elokuvasta sitä komediaa ollenkaan, tai minua ei ainakaan naurattanut. Onkin sellainen olo, että leffan nerokkuus oli jossain sellaisessa, mitä en vaan ymmärtänyt.


Tarina meni jotenkin liian moneen suuntaan yhtä aikaa. Elokuva alkoi mielenkiintoisesti kun Paula (Yohana Cobo) tappoi oletetun isänsä, mutta sitten lähdettiin taas jonnekin ihan muualle. Kuvio, jossa Sole (Lola Dueñas) piilotteli äitiään (Carmen Maura) sängyn alla, oli ihan pimeä (ja naurettava mutta ei hyvällä tavalla).

Penélope Cruz todisti näyttelijänlahjansa tässäkin. (Katsoin nimittäin tämän jälkeen Twiligth - Uusikuun ja kyllä se vaan niin on, että toiset osaavat ja toiset eivät.) Mutta se ei ihan riittänyt pelastamaan sekavaa kokonaisuutta.

**
Volver - paluu (Volver, 2006)
Ohjaus: Pedro Almodóvar
Pääosissa: Penélope Cruz, Carmen Maura, Lola Dueñas, Yohana Cobo.