maanantai 27. joulukuuta 2010

Rosemaryn painajainen (1968)

Nuoripari muuttaa asuntoon, jossa on kuollut joku. Pari yrittää saada lasta ja kun lopulta tärppää, lapsi onkin Saatanasta. Perusidea on ihan mielenkiintoinen, mutta ei läheskään yhtä mielenkiintoisesti toteutettu kuin esimerkiksi Omenissa. Vanhemmille leffoille tyypillisellä tavalla tämä on todella hidastempoinen ja sen lisäksi sekava.

Elokuva on ihan aiheellisesti K15, vaikka ei olekaan erityisen pelottava - paikoin jopa tylsä. Nyt voin sanoa tämänkin nähneeni, mutta tuskin jaksaisin koskaan katsoa uudestaan. Ylipäätään ajatus eläkeikäisistä saatananpalvojista kerrostaloasunnossa on vähän koominen.

Näyttelijät ovat ihan jees ja Mia Farrow on ollut todella kaunis nuorena.


*
Rosemaryn painajainen (Rosemary's Baby, 1968)
Ohjaus: Roman Polanski
Pääosissa: Mia Farrow, John Cassavetes.

1 kommentti:

  1. Tämä on kyllä yksi lempielokuvistani. Pelotti silloin teininä niin pirusti. En tosin ole nähnyt tätä elokuvaa moneen vuoteen, tiedä sitten tekisikö se yhtä suurta vaikutusta.

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D