keskiviikko 11. toukokuuta 2016

Youth in Revolt (2009)

Nick rakastuu tyttöön ja tekee mitä vain saadakseen olla tämän kanssa. Siinä touhussa hän kehittää itselleen sivupersonaan ja päätyy tuhopolttajaksi.

Leffa on huomattavasti tylsempi kuin miltä se kuulostaa. Muistelen trailerin perusteella oikein odottaneeni tätä leffaa. Luoja tietää miksi katsoin sen vasta nyt. Vaan eipä haittaa, se olikin tylsä. Naurahdin kertaalleen ainoastaan päähenkilön epäonnistuneelle yritykselle feikata itsemurha. Oli mielenkiintoista nähdä Rooney Mara kerrankin ihan tavallisen näköisenä.


*
Youth in Revolt (2009)
Ohjaus: Migul Arteta.
Pääosissa: Michael Cera, Portia Doubleday, Jean Smart, Zach Galifianakis, Ray Liotta, Steve Buscemi, Justin Long, Rooney Mara.

perjantai 6. toukokuuta 2016

Mafiaperhe (2013)

Iskä on mafioso ja sittemmin vasikoinut kaverinsa, joten perhe elää nykyisin todistajansuojeluohjelmassa. Iskä, äiskä ja lapset eivät vain osaa pitää itseään kaidalla tiellä. Ongelmat seuraavat ja paikkaa on välillä vaihdettava.

Robert De Niro on niin mahtava entisen gangsterin roolissa kuin vain mahdollista. Sekä maskeeraajat että itse näyttelijä pääsevät loistamaan, kun mafiaperheen päätä näytetään tämän eri elämänvaiheissa. Michelle Pfeiffer pelaa De Niron kanssa loistavasti yhteen. Tytärtä esittävä Dianna Agron on aiemmin tuttu Glee:stä. Mimmi on tähän rooliin kelpo valinta, vaikka nasaali puhetapansa onkin ärsyttävä. Perheen pojan roolissa nähtävä John D'Leo tuntuu olevan elementissään. Tommy Lee Jones on yhtä yrmy kuin aina.

Amerikkalaiseksi elokuvaksi Mafiaperhe on mukavan italialais-ranskalainen. Parituntinen vierähtää leffan parissa nopeasti. Kuitenkaan se ei ole tarpeeksi hauska tai tarpeeksi raaka. Voisi tämän katsoa joskus toistekin. Mutta jälkimaku on kuitenkin vain: ihan kiva.

Vinkki: Jos leffan suomenkielisen nimen perusteella kuvittelet tämän olevan jollain lailla samankaltainen kuin Mafiaveljet vuodelta 1990, olet väärässä. 


***
Mafiaperhe (The Family, 2013)
Ohjaus: Luc Besson.
Pääosissa: Robert De Niro, Michelle Pfeiffer, Dianna Agron, John D'Leo, Tommy Lee Jones.

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Saving Mr. Banks (2013)

Emma Thompson on kirjailija P.L. Travers, joka ei haluaisi myydä Maija Poppasen elokuvaoikeuksia. Tom Hanks on Walt Disney, joka haluaa tehdä Maija Poppasesta elokuvan.

Tämä on taas näitä, että kuvittelin tästä leffasta jo kirjoittaneeni. Nyt sen katsomisesta on kulunut jo viikkoja, eikä leffa ole enää mielessä kovin tuoreena. Ihan mukava pätkä, jossa on loistavat näyttelijät. Emma Thompson on loistava. Colin Farrellista en näköjään tykkää missään. Jos tarina Maija Poppasen taustalla jollain lailla kiinnostaa, niin tässä nähdään yksi näkökulma siihen.

Disney ja Travers ovat mielenkiintoisen erilaiset ihmiset. Toinen hyvin avoin ja innostunut, jopa lapsenmielinen. Toinen taas sellainen, jolla on kaikki elämässä aina huonosti.

Saving Mr. Banks -elokuvassa Maija Poppas-elokuvan tekijät kinaavat perheenisän roolista - nimeltään Mr Banks. Hiljalleen selviää, että Mr Banks pohjautuu kirjailija Traversin omaan isään. Tämä oli pankissa töissä. Siitä siis tulee tämän elokuvan nimi. Isältään Travers Goffilta kirjailija on lainannut itselleen taiteilijanimen.


***
Saving Mr. Banks (2013)
Ohjaus: John Lee Hancock.
Pääosissa: Emma Thompson, Tom Hanks, Paul Giamatti, Colin Farrell, Kathy Baker, Rachel Griffits, Jason Schwartzman, Ruth Wilson.

torstai 28. huhtikuuta 2016

Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)

Joe Wrightin ohjaama Ylpeys ja ennakkoluulo vuodelta 2005 on ehdottomasti hienoimpia Jane Austen -filmatisointeja mitä on koskaan tehty. Sen upeasta elokuvauksesta postasinkin jo aiemmin.


Keira Knightley ja Matthew MacFadyen ovat ihan mukiinmeneviä romanttisena pääparina. Kumpikaan ei mitenkään erityisesti loista karismallaan, mutta ei myöskään ole vaivaannuttava. MacFadyen tekee Mr Darcyn ihailtavan vähäeleisesti. Kolme Bennetin sisaruksista on roolitettu ihan nappiin: Rosamund Pike on hurmaava Janen roolissa, Carey Mulligan on loistava Kitty, Talulah Riley aivan loistava Mary. Jena Malonen roolisuoritus Lydiana menee välillä vähän överiksi. Brenda Blethyn on aivan upea Bennetin perheen äitinä. Donald Sutherland on toki karismaattinen perheen isänä, mutta kaikkia perheenjäseniään hämmentävästi isokokoisempi.

Tom Hollander tekee Mr Collinsista erilaisen kuin mitä on totuttu näkemään ja se on ehdottomasti oikea ratkaisu. Simon Woods on ihan symppis Mr Bingley, mutta saa miehen vaikuttamaan tyhmältä. Judi Dench sopii hyvin määrätietoisen matriarkan rooliin. Rupert Friend on eksynyt väärään elokuvaan. Olin unohtanut että Penelope Wilton on tässäkin.

Bennetin perhettä esittävät näyttelijät ovat ihan aidosti perhe. Myös aikalaiskuvauksesta pidän enemmän tässä elokuvassa, kuin vuoden 1995 tv-sarjaversiossa. Bennetit vaikuttavat arkisemmilta.

Elokuva on kovin lyhyt tarinankerrontamuoto romaaniin verraten. Valitettavasti Mr Darcyn kiinnostuminen Elizabethista ehtii saada hyvin vähän ruutuaikaa. Samoin Mr Wickham joudutaan käsittelemään melko lyhyesti.

Elokuva saisi loppua siihen, kun Elizabeth ja Darcy tapaavat aamuvarhain pihalla. Kaikki sen jälkeen näytettävä on turhanpäiväistä ja pilaa lopun tunnelmaa.




Mielenkiintoinen fakta #1: Näyttelijät Rosamund Pike ja Simon Woods ovat aiemmin seurustelleet ja esittivät nyt rakastuvaa paria.
Mielenkiintoinen fakta #2: Näyttelijä Rosamund Pike ja elokuvan ohjaaja Joe Wright tapasivat tätä elokuvaa tehdessään. He seurustelivat, menivät kihloihin ja erosivat hieman ennen häitä.
Mielenkiintoinen fakta #3: Näyttelijät Keira Knightley ja Rupert Friend tapasivat myös tämän elokuvan kuvauksissa ja seurustelivat sen jälkeen jonkin aikaa.

*****
Ylpeys ja ennakkoluulo (2005)
Ohjaus: Joe Wright.
Pääosissa: Keira Knightley, Matthew MacFadyen, Rosamund Pike, Brenda Blethyn, Donald Sutherland, Simon Woods, Jena Malone, Carey Mulligan, Talulah Riley, Judi Dench, Tom Hollander, Rupert Friend, Penelope Wilton

Deadpool (2016)

Deadpool on kieli poskessa tehty supersankarielokuva. Hyvä ettei Ryan Reynoldsilla ole yritettykään tehdä muuta. Suurin osa huumorista liittyy vyötärön alapuolisiin asioihin. Muutaman kerran nauroin ääneen. Sellaista helppoa koomailukatsottavaa. Reynolds on mies paikallaan. Ed Skreiniä en muista nähneeni aiemmin muualla kuin Game of Thronesissa ensimmäisenä Daario Naharisina.


***
Deadpool (2016)
Ohjaus: Tim Miller.
Pääosissa: Ryan Reynolds, Morena Baccarin, T.J. Miller, Ed Skrein.