tiistai 28. syyskuuta 2010

007 ja kultainen silmä (1995)

Käsittämätöntä, että siitä on jo 15 vuotta kun Pierce Brosnan astui James Bondin saappaisiin ja toi kaivatun piristysruiskeen elokuvasarjaan. Se hyvä puoli elokuvissa onkin, että vaikka maailma muuttuu ja toimintasankarit vanhenee, elokuva taltioi heidät sellaisina kuin he silloin olivat.


Kultainen silmä (kuten kaikki joissa Brosnan on pääosassa) on vielä hyvin perinteistä Bondia. Kaikki ainekset ovat kohdallaan: kauniita naisia jotka ovat heikkoja Bondin edessä, karismaattinen pääpahis ja hänen murhanhimoiset kätyrinsä, korttipelejä ja vodkamartineja kasinolla, Bondin ollessa kylmä, komea ja sanavalmis. Uudet tuulet alkoivat vasta Daniel Craigin myötä.

"Close the door Alec, there's a draft!"


Brosnan sopii ulkoisesti Bondiksi kuin nenä päähän. Sean Bean on myös ollut tuolloin 15 vuotta nuorempi. On ne ollut komeita poikia. Famke Janssen erottuu sekopääroolissaan porukasta edukseen. Ei edes muista katselevansa muualtakin tuttua näyttelijää, vaan näkee koko ajan Xenia Onatoppin. Juuri niin hyvä hän roolissaan on. Judi Denchiä on ilo katsella M:nä. Tiettyä ensimmäisen elokuvan kankeutta on nähtävissä, mutta roolinsa paranee matkan varrella.

"Show me the rose."

Ainoa vika Brosnanin Bondeissa on se, että ne on tullut nähtyä miljoona kertaa. Repliikitkin muistaa jo suunnilleen ulkoa. Alla oleva traileri ei kerro tarinasta juuri mitään, mutta se nyt ei näissä olekaan olennaisinta. Video täältä.


****
007 ja kultainen silmä (GoldenEye, 1995)
Ohjaus: Martin Campbell
Pääosissa: Pierce Brosnan, Sean Bean, Famke Janssen, Izabella Scorupco, Judi Dench, Robbie Coltrane, Alan Cumming, Desmond Llewelyn, Samantha Bond.

Salt-traileri

Saltin traileri vielä tässä. Nähtyäni leffan ja mainoksia voin todeta, että pakollinen seksikohtaus on ilmeisesti jätetty leikkaamon lattialle. Ihan hyvä ratkaisu mielestäni.


Brilliant! Nyt kaikki toimintaleffojen ystävät. Jos ette ole vielä tätä nähneet, niin menkää ihmeessä katsomaan. :)

Mun höpinöitä leffasta löytyy täältä. Video on täältä.

sunnuntai 26. syyskuuta 2010

Mikä elokuva?


Ikäraja on K-18.
Päähenkilö kuolee elokuvan lopussa.
Tapahtumapaikkana on Lontoo.
Päähenkilön nimi on elokuvan nimessä.

Mikä elokuva?

lauantai 25. syyskuuta 2010

Salt (2010)

Salt on minun makuuni lähes täydellinen toimintaelokuva. Ai että sitä menoa oli kiva katsoa!
Teksti ei sisällä spoilereita.



Elokuvan nimirooliin oli alunperin kiinnitetty Tom Cruise, joka vetäytyi projektista tehdäkseen Knight and Dayn. Ja katsoja kiittää! Cruisen Tomppa ei näyttelijänä vetoa muhun mitenkään. Sen sijaan Angelina Joliessa oli paljon enemmän munaa.


Olen (tietysti) nähnyt Jolien jossain leffassa aiemminkin, muistikuvat vain ovat kovin hataria. Girl Interrupted ja Lara Croft ovat jo vanhoja asioita. Tajusin siis vasta nyt miten upea nainen on kyseessä! Angelina Jolie on hyvä näyttelijä, timmissä kunnossa, karismaattinen, täydellinen toimintasankari ja ehkä maailman kaunein nainen. You go girl! Yllättävää kyllä, tämän leffan nähtyäni olin melkein enemmän vaikuttunut Jolien kuin Liev Schreiberin mukanaolosta, vaikka jälkimmäinen on sentään yksi lempinäyttelijöistäni. Schreiberilla tulee tietysti aina olemaan paikka sydämessäni (Wolverine. Taking Woodstock! Uhma!!), mutta kyllä sinne yksi Angelinakin mahtuu.


Jolie on tässäkin elokuvassaan tehnyt suurimman osan stunteistaan itse. Muutenkin hän on kovin fyysinen näyttelijä. Esimerkiksi loppupuolen kohtaus jossa se-yksi-jota-en-nyt-tässä-paljasta pääsee hengestään Saltin käydessä hänen kimppuunsa niiden kettinkien avulla, oli pirun upeaa.


Schreiber oli aivan mahtava roolissaan ja nautin pääosanäyttelijöiden välisestä kemiasta täysin siemauksin. Elokuvista Rakkautta vain ja 2012 tuttu sympaattinen Chiwetel Ejiofor oli myös nappivalinta. Ainoastaan Saltin puolisoa esittänyt August Diehl oli ärsyttävän vaatimattoman oloinen kaveri.


Olen nyt ollut katsomassa Saltin jo kahdesti. Ensimmäisellä kerralla tempauduin tarinaan täysillä ja olin välillä ihan pihalla juonenkäänteistä. (Kerrankin tarrasin miestäni käsivarresta sihisten hänen korvaansa "siis mitä v*ttua!?".) Loppu yllätti minut täysin. Ollessani katsomassa leffaa toisen kerran, tajusin että loppuratkaisu oli ihan itsestäänselvyys. Tyhmä mikä tyhmä. :)


Episodi-lehti povasi Saltista uutta Bourne-sarjaa, enkä panisi ollenkaan pahakseni. Leffan loppukin jäi sopivan avoimeksi. Mielummin katselen Angelina Jolie'a kolmen elokuvan verran kuin Matt Damonia yhdenkään.


****
Salt (2010)
Ohjaus: Phillip Noyce
Pääosissa: Angelina Jolie, Liev Schreiber, Chiwetel Ejiofor, Corey Stoll.