Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peter Dinklage. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Peter Dinklage. Näytä kaikki tekstit

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Game of Thrones, 3. kausi (2013)

Edellisen kauden tapaan sekametelisoppa. Kauden lopulla tosin nähdään sen verran dramaattisia kuolemantapauksia, että suorastaan vitutti. Ehkä mälsin juonenkäänne koko sarjan aikana. Jamie Lannister muuttui kolmoskauden aikana hyväksi tyypiksi. Onneksi ainakin neljäs kausi on vielä tulossa.
  



****
Game of Thrones, 3. kausi (2013)
Pääosissa: Michelle Fairley, Lena Headey, Peter Dinklage, Nikolaj Coster-Waldau, Aidan Gillen, Jack Gleeson, Kit Harington, Iain Glen, Charles Dance, Stephen Dillane, Liam Cunningham, Richard Madden, Emilia Clarke, Tobias Menzies.

(Julkaistu alun perin 6.2.2014 toisessa blogissani. Neljäs kausi on sittemmin jo nähty ja viides menossa nyt.)

Game of Thrones, 2. kausi (2012)

Tämän kauden oon katsonut joskus ennenkin, mutten muistanut siitä paljoakaan. Toinen kausi on selvästi hajanaisempi ja heikompi kuin ensimmäinen. Tosin oikein viihdyttävä tämäkin. Tätä oli myös mukava katsoa miehen kanssa yhdessä. Kolmanteen kauteen tartutaan varmaan piakkoin.

Mahtavaa että menossa on nyt mukana myös Liam Cunningham. Vaikka Tyrion Lannisterista (näyttelijä Peter Dinklage) onkin tulossa kovaa vauhtia meidän lempparihahmo. Erityispisteet täytyy antaa nuorelle Jack Gleesonille, joka onnistuu tekemään kuningas Joffreysta totaalisen vihattavan.


Tsekkaa myös 1. kauden arvostelu.


****

Game of Thrones, 2. kausi (2012)
Pääosissa: Lena Headey, Peter Dinklage, Jack Gleeson, Richard Madden, Michelle Fairley, Emilia Clarke, Kit Harington, Iain Glen, Liam Cunningham.

(Julkaistu alun perin 5.1.2014 toisessa blogissani.)

torstai 21. helmikuuta 2013

Game of Thrones, 1. kausi (2011)

Ah, pitkästä aikaa olen totaalisesti menettänyt sydämeni. Nimittäin Game of Thronesille.

Ensimmäinen tuotantokausi sisältää 10 jaksoa. Joka jaksossa tapahtuu paljon ja juonenkäänteitä riittää. Kausi loppui vähän oudosti, mielestäni 9. jakso olisi tarjonnut jännittävämmän päätöksen kaudelle. Visuaaliselta ilmeeltään sarja on loistava ja tunnusmusiikki on ihana. Suurimman hurmoksen aiheuttavat kuitenkin mahtavat näyttelijät ja mielenkiintoiset henkilöhahmot. Lievästi rakastuin Starkin perheeseen. Sean Bean ja Michelle Fairley ovat ihania. Lena Headey ja Nikolj Coster-Waldau ovat hienoja pahiksia. Peter Dinklage on loistava, eikä hahmonsa yhtä yksipuolinen kuin sisaruksensa. Jack Gleesonin nuori hallitsija on todella vihattava. Erityispisteet Mark Addylle, joka tekee jälleen täysin erilaisen roolin verrattuna aiempiinsa. Brilliant.

Tätä on saatava lisää!





*****
Game of Thrones, 1. kausi (2011)
Pääosissa: Sean Bean, Michelle Fairley, Lena Headey, Peter Dinklage, Nikolaj Coster-Waldau, Mark Addy, Aidan Gillen, Jack Gleeson, Jason Momoa, Kit Harington, Richard Madden.