sunnuntai 30. elokuuta 2015

Pitch Perfect (2012)

Anna Kendrick aloittaa yliopistossa ja liittyy acappella-lauluryhmään ja sitten kilpaillaan. Ryhmän ohjelmisto on tappotylsä ja Kendrick yrittää laittaa porukkaan vipinää. Vaikka mimmi haluaisi tietysti oikeasti tehdä konemusaa, mutta lauluporukka vie mennessään ja siinä sitten rakastutaan jne.

Suorastaan yllättävän toimiva elokuva niinkin epätavallisesta aiheesta. Anna Kendrickillä on erittäin kaunis ääni ja leffa onkin täynnä toinen toistaan taitavampia laulajia. Rebel Wilson on hauska jälleen kerran. Viihdyttävä pätkä.

Ja sitten ihan pikkuinen avautuminen hieman asian vierestä:
   Juuri tällaisten leffojen takia ns. tavalliset ihmiset luulevat, että laulu- tai soittotaitoiset ihmiset voivat laulaa/soittaa mitä vain, milloin vain, missä vain. (Tai että he viettävät jokaisen hetkensä laulaen/soittaen/tanssien.) Voin spoilata ja kertoa, että eipä muuten mene todellisuudessa niin.
   Yksikään tämän(kään) elokuvan laulukohtaus ei ole spontaani, vaan sitä on edeltänyt todennäköisesti vuosien treenaaminen ja sen jälkeen tuntikausien harjoittelu sitä kyseistä kappaletta, JA ennen kohtauksen kuvaamista on käytetty aikaa äänen avaamiseen! KUKAAN ei laula noin hienosti, tosta noin vain, extempore, jossain battle-montun pohjalla.
   Ettäs tiedätte.


****
Pitch Perfect (2012)
Ohjaus: Jason Moore.
Pääosissa: Anna Kendrick, Anna Camp, Brittany Snow, Skylar Astin, Rebel Wilson.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! :D