tiistai 25. elokuuta 2015

Angel (2007)

Angel menee kertaheitolla ärsyttävimpien leffasankarittarien joukkoon! Sinne vaan, Bella Swanin ja Tess Durbeyfieldin kanssa!

Angel (Romola Garai) haluaa kirjailijaksi ja on valmis tekemään mitä tahansa haaveensa eteen. Lopulta Angel onnistuu ja hänestä tulee maailmankuulu. Siitä huolimatta, että kohtelee koko ajan kaikkia läheisiään paskamaisesti. Angel kohottaa vähän miehistä ammattiylpeyttä (eikä tämä ole kiertoilmaisu millekään) ja onnistuu samaan aviomiehekseen taidemaalari Esmen (Michael Fassbender). Lopulta kaikki menee kuitenkin pieleen, Esme lähtee sotaan ja haavoittuu ja alkaa käydä vieraissa jne.

Vaikka elämä siis lopulta koettelee Angelia, ei hahmo kehity henkisesti yhtään. Eli huonosti käsikirjoitettu / ohjattu / näytelty hahmo. Angel on ylimielinen, itsekäs, rehvakas, töykeä, epäkohtelias ja lapsellinen, ihan elokuvan alusta loppuun asti. Varsinkin omaa äitiään Angel kohtelee törkeästi ja kuitenkin tämän kuoleman jälkeen kertoo äidistään ties mitä valheita, jotta äiti vaikuttaisi ns. paremmalta ihmiseltä kuin olikaan. Michael Fassbender on loistava ja Esme on hahmonakin mielenkiintoisempi. Miksi tämä siis ylipäätään on elokuva Angelista!? Kammottava akka.


*
Angel (2007)
Ohjaus: Francois Ozon.
Pääosissa: Romola Garai, Michael Fassbender, Sam Neill, Charlotte Rampling.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! :D