maanantai 24. elokuuta 2015

Ainoat oikeat (2013)

Hanna (Anna-Maija Tuokko) tapaa ihanan Markuksen (Ilkka Villi), mutta kadottaa miehen. Hanna päätyy töihin Suomen pääministerille (Antti Reini) ja syttyy romanssi. Hanna ei vain tiedä Markuksen olevan pääministerin turvamies.

Leffa on perinteistä romcomia. Kaikki päänäyttelijät hoitavat hommansa hienosti. Myös Hannan kavereita esittävät Inka Kallén ja Jenni Kokander ovat mahtavia ja lisäksi roolihahmonsa herkullisia. Varsinkin Inka Kallén porukan räväkimpänä ämmänä miltei varastaa show'n. Lyhyesti sanottuna elokuvan naiset ovat hauskoja ja miehet ihania.

Kaikkein hauskin oli kohtaus talk-show'ssa. (Nauroin kotisohvalla ääneen, kelasin taaksepäin ja katsoin sen uudestaan.) Loppuratkaisuun pääsemistä venytettiin liikaa. Vain harvoin romcomit kuitenkaan nousevat elokuvallisilla ansioillaan kolmen tähden yläpuolelle, ei siis tälläkään kertaa.

Mielenkiintoinen fakta #1: Leffaa kuvattiin myös kotikaupungissani Lahdessa, sillä Antti Reinin esittämä pääministeri on lahtelainen. Raflassa istuvien naisten kohtaus on siis kuvattu täällä MammaMaria-ravintolassa. Ja mikä parasta, minä itse omassa korkeassa persoonassani olin tuolloin avustamassa, ja tuosta kohtauksesta voitte bongata mun selän! :D



***
Ainoat oikeat (2013)
Ohjaus: Saara Cantell.
Pääosissa: Anna-Maija Tuokko, Ilkka Villi, Antti Reini, Inka Kallén, Jenni Kokander.

2 kommenttia:

  1. Ollaan molemmat siis IHAN tähteyden partaalla! sillä minä olin sattumalta paikalla Raision Myllyssä kun siellä kuvattiin kohtausta siihen uuteen Mika Kaurismäki-leffaan, missä on Armi Toivanen ja Vesa-Matti Loiri. Pätkä kohtauksesta näkyy jopa siinä trailerissa! (tosin en usko, että roolini oli ihan yhtä iso kuin sinun, sillä epäilen ettäkö minua varsinaisesti edes leffassa näkyisi...xD)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D