sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Yön ritari (2008)

Onnistuneen Batman Beginsin jälkeen Nolan nosti panokset vielä korkeammalle erinomaisella Yön ritarilla. Ensimmäisen leffan hyvät ominaisuudet on säilytetty. Lisäksi jatko-osa on tarinaltaan ja hahmoiltaan mielenkiintoisempi. Batmanin tarina pääsee kunnolla vauhtiin. Pelit ja vehkeet on Bättiksellä jo paremmat kuin James Bondilla.


Rachel Dawesin roolissa Maggie Gyllenhaal on korvannut Katie Holmesin. Ihan hyvä näin, sillä Holmes oli mielestäni aivan väärässä roolissa. Varsinaisesti en liputa tässä kohtaa Gyllenhaalinkaan puolesta, mutta pesee Holmesin mennen tullen. Muussa castissa on niin paljon karismaa, että Gyllenhaal jää valitettavasti sen jalkoihin.

Heath Ledger vetää Jokerin roolin erinomaisesti. Hahmo saa paljon ruutuaikaa - jopa siinä määrin, että saa Batmanin vaikuttamaan sivuhahmolta. Jim Gordon (Gary Oldman) on edelleen käsittämättömän sympaattinen. Gordonin ampuminen oli hieno juonenkäänne. Uutena hahmona mukaan tulee Aaron Eckhartin esittämä Harvey Dent. Hahmo on mielenkiintoinen, vaikka en erityisesti Eckhartista pidäkään.


Yön ritaria ei voi tylsyydestä syyttää. Elokuva on kovin hektinen ja siinä tapahtuu niin paljon, että jälkeenpäin miettii oliko kaikki tosiaan samassa elokuvassa. Batmanin mörinä-ääni on hieman yliampuva. Ja tämän elokuvan jälkeen toivoin Alfredin tavoin, että Bruce Waynella olisi jatkossa parempaa onnea naisasioissa.

Elokuva on loistavia kohtauksia toisensa perään, vielä enemmän jännitystä kuin ensimmäisessä leffassa, hienoa musiikkia ja suorastaan loistavaa dialogia. Elokuvakokemuksen tietää onnistuneeksi, kun lopputekstien alkaessa on hymy huulilla.




*****
Yön ritari (The Dark Knight, 2008)
Ohjaus: Christopher Nolan.
Pääosissa: Christian Bale, Heath Ledger, Aaron Eckhart, Maggie Gyllenhaal, Gary Oldman, Morgan Freeman, Eric Roberts, Cillian Murphy.

1 kommentti:

  1. Yo! Olen samaa mieltä, että Batmanin örinä alkaa tässä jo vähän vanhaksi.

    Siitä olen kuitenkin eri mieltä, että Gyllenhaal pesisi Holmesin Rachaelina. Mielestäni Holmesissa oli jotain särmää ja Gyllenhaal taas on aika persoonattomana. Toki ympärillä on sellainen huippucast, ettei siinä ihan helpolla pääse loistamaankaan...

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D