sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Omen III - 7 tikaria (1981)

Damien Thorn (Sam Neill) on kasvanut miehen ikään. Hän on rikas, menestyvä, karismaattinen ja täysin sinut pahuutensa kanssa.

Kolmas Omen-elokuva on huomattavasti edellistä mielenkiintoisempi, koska se on niin ristiriitainen. Sam Neill tekee aikuisesta Damienista sopivan hurmaavan ja kaksoiselämää viettävä yritysjohtaja on mielenkiintoinen hahmo. Ketunmetsästyskohtaus oli myös mielenkiintoinen ja nosti elokuvan pisteitä.
   Damien kuitenkin juttelee sihteerinsä kanssa siitä kuinka hän on Antikristus, värvää itselleen kannattajia ja rukoilee isäntäänsä kartanonsa vintillä. Huvitti myös Jeesus Nasaretilaisen uudelleensyntymä tavalliseen lähiöön. Leffassa siis etsittiin kaikki poikavauvat, koska maan pinnalle oli Antikristuksen lisäksi ilmestynyt Jeesus Kristus. Ja lopussahan joku jumalhahmo ilmeisesti laskeutui taivaasta. Voi anna mun kaikki kestää.
   Kun Damien Thorn alkoi tapailla toimittajanaista (Lisa Harrow), hiipi mieleen väistämättä kysymys siitä, miten Antikristus harrastaa seksiä. Sehän siinä sitten selvisikin ja mustelmilla oleva nainen oli tässä yhteydessä jotenkin koominen, vaikka se oli tuskin tarkoitus.



***
Omen III - 7 tikaria (The Final Conflict: Omen III, 1981)
Ohjaus: Graham Baker.
Pääosissa: Sam Neill, Lisa Harrow, Don Gordon.

---
Muita sarjasta arvosteltuja:
Omen - ennustus (1976)
Omen II - kirous (1978)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jätät kommentin! :D