perjantai 3. kesäkuuta 2011

Movie Monday #1 - Musikaali

Olemme muutaman leffabloggarin kesken aloittaneet Movie Monday -nimisen haasteblogin. Joka maanantai julkaistaan elokuva-aiheinen haastetehtävä, johon kaikki saavat ottaa osaa omassa blogissaan. Ensimmäisen haasteen heitti Ursula, aiheena musikaalit.


Musikaalit ovat aina olleet sydäntäni lähellä. Mutta erityisesti menetin sydämeni vuosia sitten West Side Storylle ja etenkin vuoden 1961 filmatisoinnille. Pidin yläasteella tunnin mittaisen esitelmänkin elokuvasta. Pidän tarinasta, musiikista ja näyttelijöistä. Tarina pyörii pääparin - Marian ja Tonyn - ympärillä, joita esittävät Natalie Wood ja Richard Beymer. Mutta minä ihastuin enemmän Anitaan ja Bernardoon, joiden rooleista Rita Moreno ja George Chakiris saivat Oscaritkin. Elokuva kahmi kaikkiaan 10 Oscaria.

Olen sittemmin nähnyt West Side Storyn myös teatterilavalla, mutta mielestäni laulujen tekstit vaan eivät toimi yhtä hyvin suomeksi. Vaikka tykkäsin silloisesta esityksestä noin muuten.


Ja hei, tervetuloa kaikki osallistumaan leffamaanantaihin! :)

5 kommenttia:

  1. Oon ihan samaa mieltä, että Anita ja Bernando oli paljon karismaattisempi pari, kuin Maria ja Tony. Tää on ihana elokuva!

    VastaaPoista
  2. Oi, West Side Story on huippu! En tiedä minkä versioinnin olen siitä nähnyt, koska näkemisestä on aikaa yli 15 vuotta.. Kuorossa lauloimme yläasteella/lukiossa joitain kappaleita tosta musikaalista ja levytimmekin niitä. Somewhere saa edelleen ihon kananlihalle<3

    VastaaPoista
  3. Aivan. Tästä saattaa olla muitakin filmatisointeja olemassa, mutta tää on takuulla kuuluisin.

    VastaaPoista
  4. Mä olen pienenä vinguttanut tän vinyylin varmaan puhki ;O) ihanaa musiikkia!

    VastaaPoista
  5. Ursula: Mulla oli kans cd-levy suurkulutuksessa joskus. :)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D