sunnuntai 6. helmikuuta 2011

Vertigo (1958)

John Ferguson (James Stewart) on poliisi, joka on töissä tapahtuneen onnettomuuden jälkeen vetäytymässä eläkkeelle. Onnettomuuden myötä hän on myös alkanut kärsiä akrofobiasta, korkeanpaikankammosta. Vanha koulukaveri Gavin Elster (Tom Helmore) pyytää Johnia seuraamaan vaimoaan Madeleinea. Elster on sitä mieltä, että jonkun toisen sielu ottaa välillä Madeleinen valtaansa. Varjostuksen yhteydessä John ja Madeleine tapaavat ja lopulta rakastuvat. Madeleinella on kuitenkin voimakas itsemurhavietti, eikä John lopulta pysty estämään Madeleinen kuolemaa. Dramaattisten tapahtumien jälkeen John törmää naiseen, joka on aivan kuin edesmenneen Madeleinen kaksoisolento. Judysta tulee miehelle pakkomielle.




Elokuvan alkupuolella tapahtui todella hitaasti. Madeleinen kuoltua luulin elokuvan loppuvan siihen, mutta tarinahan pääsi vasta vauhtiin! Siksi uskalsin spoilata vähän tuossa alussa. Puolivälissä oleva mieletön juonenkäänne tuli todella yllätyksenä ja sai mielenkiinnon säilymään loppuun asti. Hieno musiikki tukee tarinaa koko matkan.


James Stewart on elämänmakuinen näyttelijä josta pidän kovasti. Kim Novak jätti aluksi ihan kylmäksi, mutta loppupuolella jäykälle roolisuoritukselle löytyi selitys. Hän hoitaa hommansa hienosti ns. kaksoisroolissaan. Mietin koko leffan ajan mistä Johnin kaveri Midge on tuttu. Näyttelijä Barbara Bel Geddes on tosiaan ollut sittemmin Dallasissa.


Katsoin Vertigon nyt elämäni ensimmäisen kerran ja pidin näkemästäni. Toistaiseksi en ole nähnyt muita Hitchcockin elokuvia kuin tämän ja Takaikkunan, josta tykkäsin vielä enemmän. Vertigo - joka kulkee Suomessa myös nimellä Punainen kyynel - on tällä hetkellä IMDb:n Top 250 -listalla sijalla 44. Ei huono.


****
Vertigo (1958)
Ohjaus: Alfred Hitchcock
Pääosissa: James Stewart, Kim Novak, Barbara Bel Geddes, Tom Helmore.

4 kommenttia:

  1. Nyt kipin kapin katsomaan niitä muitakin Hitchcockeja! No, alahan mennä! Hus hus! :D

    No ei vaan. Kiva kuulla, että itsekin pidit tästä, sillä tää on yksi mun monista Hitchcock-suosikeistani. <3

    VastaaPoista
  2. Joo, lisää Hitchcockia katsomislistalle!

    Minusta Vertigo on yksi ohjaajan parhaimpia, juurikin tuon mainitsemasi Takaikkunan ohella. Vertigo on minusta siinä mielessä jännä, että päällimmäinen juoni jättää aika kylmäksi, mutta elokuvan muut psykologiset tasot on hirveän jänniä. Täytyisi katsoa tuo taas joskus.

    Minullakin on vielä kauheita aukkoja Hitchcockin leffojen suhteen, pitäisi hankkia käsiini jostain lisää.

    VastaaPoista
  3. Ehdottomasti yksi Hiisikukon parhaita teoksia tämä Vertigo. Nyt vaan sitten äkkiä katselemaan ne muutkin pois kuleksimasta...

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D