perjantai 19. marraskuuta 2010

Tulevia Mark Strong -elokuvia

Green Lantern -elokuvasta hössötinkin jo täällä. Ensimmäinen traileri on julkaistu ja Markin roolihahmo Sinestrokin vilahtaa kuvassa pinkin naamansa kanssa. No niin, Ryan Reynolds on ihan symppis, vaikka mielestäni komedia (tai draama) on enemmän miehen oma laji kuin toiminta. Periaatteessa tykkään myös supersankarielokuvista. Ja vaikka Green Lanternin trailerista tuleekin hyvällä tavalla mieleen Iron Man ja Star Trek, en voi sille mitään että olen vähän skeptinen. Blake Lively on kuin seipäänniellyt; Salkkareistakin olisi löytynyt parempia näyttelijöitä. Mutta vielä enemmän häiritsee se, että nuo avaruusolento-mikäliet näyttävät naurettavilta. Varsinkin Peter Saarsgaard ja valitettavasti myös Mark ison vaaleanpunaisen päänsä kanssa. Aivan varmasti menen tämän kuitenkin katsomaan, kuin kunnon fanityttö ainakin. Leffa siis tulossa kesällä. (Video täältä.)

Ps.  Mikä hitto on tämä netissä pyörivä feikkitraileri, jossa on yhdistetty pätkiä eri leffoista ilmeisesti. Ainakin dialogia on otettu Star Trekistä. Eikä videolla tosiaan ole niin mitään tekemistä Green Lantern -leffan kanssa, mutta kummasti se aina pomppaa esiin kun yrittää hakea varsinaista traileria.


Elokuva The Eagle ei ole ehkä ihan mun juttu, mutta Markin takia katson mitä vaan. ;) Pääosassa heiluvan Channing Tatumin aiemmat elokuvat olen jättänyt väliin. Eli tuleepahan nyt tsekattua mitä mies osaa. Jamie Bell ja Donald Sutherland ovat jo selvästi kiinnostavampia näyttelijöitä. Ensi-ilta helmikuussa. (Video täältä.)


Tositapahtumiin perustuva draamaelokuva The Way Back saa IMDb:n mukaan ensi-iltansa jo 17. joulukuuta, eli ehtii hyvin mukaan Oscar-pöhinöihin. Elokuva vaikuttaa ainakin trailerin perusteella todella mielenkiintoiselta. Tulee vähän suosikkini Uhma mieleen. Ja Ed Harris on tietysti omiaan nostamaan minkä tahansa elokuvan pisteitä. Pakko kyllä sanoa, että noista Markin kahdesta repliikistä trailerissa en saa mitään selvää... (Video täältä.)

2 kommenttia:

  1. Hei, Reynolds rokkaa Blade Trinityssä, mies on syntynyt toimintarooleihin ;O) Vai unohditko jo Wolverinen...Sen miehen kroppa huutaa toimintaleffaa, mun mielestä ;O)

    VastaaPoista
  2. Mun mielestä sen kroppa huutaa kyllä ihan jotain muuta... ;D (Heh en voinut mitään mieleeni tulevalle kaksimielisyydelle.)

    VastaaPoista

Kiitos kun jätät kommentin! :D